Weimarin tasavalta: Demokratiakokeilu, joka lähes onnistui
Weimarin tasavalta oli viisitoistavuotinen demokratiahanke ensimmäisen maailmansodan ja Hitlerin natsivallan välissä, ja se kesti vastoin odotuksia lähes kaikki vastoinkäymiset hyperinflaatiosta kapinoihin.
SPD:n Philipp Scheidemann julistaa 9. marraskuuta 1918 valtiopäivätalon parvekkeelta Weimarin tasavallan syntyneeksi.
Hitler halveksi Weimarin tasavaltaa, jolla oli lisäksi vastustajia kaikissa Saksan poliittisissa leireissä.
Nykyisin Weimarin lyhytikäinen demokratia nähdään kuitenkin myönteisemmässä valossa kuin sen kaatumista seuranneina vuosikymmeninä.
Tässä artikkelissa käydään läpi vuonna 1933 kaatuneen tasavallan keskeiset vaiheet.
Kauan eläköön tasavalta!
Marraskuun 9. päivänä vuonna 1918 Berliinin valtiopäivätalon länsiparvekkeelta julistettiin Saksan olevan nyt tasavalta.
”Vanha ja mätä monarkia on romahtanut. Kauan eläköön uusi aika. Kauan eläköön Saksan tasavalta!”, Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen SPD:n Philipp Scheidemann julisti parlamenttitalon edustalle kokoontuneille tuhansille kansalaisille.
Julistus teki lopun Saksan keisarikunnasta ja päätti ensimmäisen maailmasodan, joka oli maksanut 1,8 miljoonan saksalaisen sotilaan hengen ja romahduttanut Saksan talouden.
Sodan tuhkasta nousseen Weimarin tasavallan perustuslaki oli demokraattisin, mitä maailmassa, saati sitten kovia kokeneessa Saksassa oli siihen asti nähty. Äänioikeuden ikäraja oli 20 vuotta, naiset saivat äänestää eikä parlamenttivaaleissa ollut lainkaan äänikynnystä.
Philipp Scheidemann puhuu ikkunasta väkijoukolle hieman ennen uuden tasavallan julistamista 9. marraskuuta 1918.
Samana päivänä syntyi kaksi tasavaltaa
Tasavallan perustamista seuranneina kuukausina Saksa oli lähes sisällissodassa, ja katutaisteluissa ja muissa yhteenotoissa kuoli satoja ihmisiä.
Vain muutama tunti siitä, kun SPD oli julistanut uuden tasavallan perustetuksi, vallankumousta ajanut Karl Liebknecht julisti maan ”vapaaksi, sosialistiseksi Saksan tasavallaksi”.
Liebknecht johti Spartakistiliittoa eli Saksan kommunistista puoluetta, joka oli nimetty Roomassa orjakapinaa johtaneen gladiaattori Spartacuksen mukaan.
Leninin vuotta aiemmin Venäjällä käynnistämän vallankumouksen innoittamina Saksan kommunistit pyrkivät mobilisoimaan työläiset ja sotilaat kaappaamaan vallan maassa.
Kommunistien tavoitteena oli sosiaalinen vallankumous, joka perustuisi ensimmäisen maailmansodan jälkeen syntyneisiin työläis- ja sotilasneuvostoihin.
SPD onnistui kuitenkin kukistamaan vastarinnan muun muassa tuhansista vapaaehtoisista sotilaista koostuneiden oikeistolaisten vapaajoukkojen avulla.
Vallankumous ei koskaan toteutunut, ja SPD ja keskustapuolueet saivat pidettyä vallan itsellään.
Weimarin tasavallan arkea leimasivat lukuiset aseelliset yhteenotot ja niihin liittyneet katutaistelut.
Kolme vallankaappausyritystä
Weimarin tasavallassa koettiin useita niin vasemmistolaisia kuin oikeistolaisiakin vallankaappausyrityksiä.
Berliini oli liian vaarallinen
Helmikuun 11. päivänä 1919 kansalliskokous valitsi SPD:n johtajan Friedrich Ebergin valtakunnanpresidentiksi, ja 1. elokuuta 1919 Weimarin kaupungissa Thüringenissä hyväksyttiin Saksan ensimmäinen demokraattinen perustuslaki.
Pääkaupunki Berliiniä pidettiin tuolloin liian levottomana ympäristönä perustuslakia laativan kansalliskokouksen kokoontumiselle, ja paikaksi valikoitui sen sijaan Weimar.
Perustuslain ensimmäisessä kohdassa määriteltiin koko tasavallan poliittinen perusta: ”Valtion valta lähtee kansasta.”
Hallinnon vakiinnuttaminen oli kuitenkin työlästä. Friedrich Ebertin kuusivuotisen, vuonna 1925 päättyneen presidenttikauden aikana hallituksen kokoonpano muuttui kaksitoista kertaa, ja jo vuoteen 1922 mennessä 354 hallituksen jäsentä ja poliitikkoa oli murhattu.
Goethen ja Schillerin patsas Weimarin kansallisteatterin edessä. Rakennus oli myös Weimarin tasavallan parlamentin ensimmäinen kokoontumispaikka.
Mistä nimi Weimarin tasavalta juontui?
”Weimarin tasavalta” oli haukkumasana, jonka Hitler teki tunnetuksi edetessään vallan huipulle.
Aikalaiset kutsuivat tasavaltaa Saksan valtakunnaksi.
Weimar on pikkukaupunki Keski-Saksassa. Se oli vuosisatojen ajan ollut tärkeä kulttuurin keskus, ja siellä olivat asuneet myös muun muassa suuret saksalaiset runoilijat Goethe ja Schiller.
Tästä syystä Weimarin kaupungin valinnalla perustuslain hyväksymisen näyttämöksi vuonna 1919 oli suuri symbolinen merkitys.
Sotakorvaukset romahduttivat talouden
Äänikynnyksen puuttuessa pienimmätkin puolueet pääsivät Weimarin tasavallassa mukaan vaaleihin, joihin saattoikin ilmoittautua jopa kolmekymmentäkin puoluetta. Tasavallan koalitiohallitukset olivatkin tyypillisesti heikkoja.
Myös Saksan talous oli syvissä vaikeuksissa. Ensimmäisen maailmansodan päättymisen jälkeen Saksa oli vastentahtoisesti allekirjoittanut voittajavaltioiden laatiman Versaillesin rauhansopimuksen vuonna 1919.
Versaillesin rauhansopimus muun muassa pakotti Saksan ottamaan täyden vastuun sodasta ja maksamaan liittoutuneille valtavat sotakorvaukset.
Sotakorvauksista kertyi maksettavaa jopa tähtitieteelliset 132 miljardia kultamarkkaa, ja sodan jättimäinen lasku syöksi Saksan talouskriisiin.
Seteliniput ylsivät lattiasta kattoon hyperinflaation aikana Weimarin tasavallan Saksassa. Ennen sotaa yksi dollari oli maksanut 4,5 markkaa, mutta lokakuussa 1923 vaihtokurssi oli käsittämättömät 3,7 miljardia markkaa dollaria kohden. Inflaation vuoksi peruselintarvikkeidenkin ostamiseen tarvittiin kasoittain rahaa.
Uusi hallitus hankki rahaa painamalla sitä lisää. Tämä johti historian pahimpaan inflaatioon. Pahimmillaan, vuonna 1923, hinnat nousivat 3,2 miljoonaa prosenttia kuussa.
Kansalaisille tilanne oli epätoivoinen. Itävaltalainen aikalaiskirjailija, vuonna 1942 kuollut Stefan Zweig kuvaili aikaa postuumisti julkaistussa romaanissaan Eilispäivän maailma: Erään eurooppalaisen muistelmia: ”Kengännauhat maksoivat enemmän kuin aikaisemmin kengät, ei, enemmän kuin loistoliike kaksinetuhansine kenkäpareineen. Särkyneen ikkunaruudun korjaamiseen kului enemmän rahaa kuin aikaisemmin koko talon ostamiseen – –”.
Aikaansa edellä
Fritz Langin Metropolis-scifi-elokuvan (1927) juliste. Saksalainen elokuva eli ensimmäistä ja suurinta kultakauttaan ensimmäisen maailmansodan ja Hitlerin valtaannousun välisenä aikana.
Weimarin tasavallan tarjoama yksilönvapaus synnytti aivan uudenlaista taidetta ja loi rajoja rikkovan eroottisen alakulttuurin, jota pidettiin sekä kiehtovana että vastenmielisenä.
Seksuaalinen vapautuminen
Berliini oli oikea paheiden pesä: kaupungissa oli yli satatuhatta prostituoitua ja tuhat yökerhoa, ja rohkeita varietee-esityksiä tähdittivät vähäpukeiset naiset. Myös homoseksuaalit ja transihmiset saattoivat juhlia täysin avoimesti kaupungin lukuisissa homobaareissa.
Uusi arkkitehtuurin kieli
Vuonna 1919 Weimarissa perustettu taidekoulu Bauhaus esitteli uudenlaisen, uraa uurtavan funktionalistisen muotokielen ja tyylin, joka näkyy edelleen niin rakentamisessa kuin huonekalusuunnittelussakin ympäri maailmaa.
Laajemmat kansalaisoikeudet
Naiset saivat Saksassa äänioikeuden vuonna 1918, ja äänestysikä laskettiin 20 vuoteen. Naiset astuivat Weimarin tasavallassa joukolla niin työelämään kuin politiikkaankin, ja vuoden 1920 vaaleissa valtiopäiville valittiin yhteensä 111 naista.
Talouskriisi taittui
Ankarien aikojen jälkeen Weimarin tasavallan tulevaisuudessa alkoi lopulta näkyä valonpilkahduksia.
Marraskuussa 1923 hallitus toteutti valuuttauudistuksen, ja tasavallassa otettiin käyttöön uusi rentenmark, joka vastasi 1 000 miljardia vanhaa markkaa.
Seuraavana vuonna otettiin käyttöön uusi rahayksikkö reichsmark. Saksalaisten luottamus rahaan alkoi vähitellen palautua, ja hinnat alkoivat vakiintua.
Weimarin tasavallan hauraan talouden kohentumista tuki merkittävästi myös Yhdysvaltojen vuonna 1924 laatima Dawesin suunnitelma.
Suunnitelman luomista johti yhdysvaltalainen poliitikko ja diplomaatti Charles G. Dawes (1865–1951), ja sen tavoitteena oli vakauttaa Saksan taloutta.
Saksalle myönnettäisiin 800 miljoonan kultamarkan laina, sotakorvausvaatimuksia kevennettäisiin ja Saksan keskuspankin Reichsbankin organisaatiota uudistettaisiin.
Yhdysvaltojen kädenojennus pelasti Weimarin tasavallan kuilun partaalta ja johdatti nuoren demokratian uuden aikakauden alkuun.
Vuosina 1924–1929 tuotanto kasvoi Saksassa 50 prosenttia, ja monet teollisuuden alat nousivat jälleen aiempaan johtoasemaansa maailman markkinoilla.
Talouden ohella myös kulttuurielämä ja yksilön vapaus kukoistivat.
Tasavallan kolme kirousta
Osa oluttupavallankaappauksesta syytetyistä. Trenssitakkiin pukeutunut hahmo tuskin kaipaa esittelyä.
Weimarin tasavalta oli Saksassa aivan uudenlainen kokeilu. Maa oli ollut vuosisatojen ajan enemmän tai vähemmän itsenäisten valtioiden kirjava kokonaisuus ja sittemmin Preussin johtama keisarikunta. Demokratia ei ollut saksalaisille luonnostaan tuttua.
Demokratian vastaisuus
Sekä kommunistit että natsit halusivat romuttaa demokratian. Kommunistit pitivät sosiaalidemokraatteja ”luokkapettureina”. Myös Saksan yläluokka suhtautui demokratiaan suurelta osin epäilevästi.
Salaliittoteoriat
Niin kutsuttu selkäänpuukotusteoria oli kansallismielisten viljelemä laajalle levinnyt salaliittoteoria. Sen mukaan ensimmäinen maailmansota oli hävitty, koska sosialistit ja juutalaiset olivat pettäneet armeijan. Natsit hyödynsivät teoriaa juutalaisvastaisessa propagandassaan kasvattaessaan valtaansa.
Petollisuus
Natsit saivat merkittävää taloudellista tukea kansallismielisiltä rahoittajilta, jotka uskoivat Hitlerin pystyvän kaatamaan Weimarin tasavallan. Natsit osoittautuivat taitaviksi vaihtamaan rooleja ja kohtelemaan rahoittajiaan silkkihansikkain – ja murskaamaan kommunisteja väkivaltaisissa katutaisteluissa.
Järjestyksen kansa
1920-luvun loppupuoliskolla Weimarin tasavalta edusti monille modernia, sosiaalisen edistyksen aikaa.
Toisille taas tasavalta oli hillittömyyden ja yhteiskunnan moraalisten arvojen romahduksen perikuva.
Arvostelijat näkivät Weimarin tasavallan savijaloilla seisovana jättiläisenä, joka oli menettänyt otteensa antaessaan kansalle niin paljon vapauksia. Kirjailija Stefan Zweig kuvaili aikaa teoksessaan Eilispäivän maailma: Erään eurooppalaisen muistelmia:
”Ja salassa kansakunta vihasi tasavaltaa, ei siksi, että se olisi ehkä rajoittanut tätä hurjaa vapautta, vaan päinvastoin siksi, että se oli pitänyt ohjaksia liian höllästi käsissään. – – Sillä Saksan kansa, joka niin suuresti rakasti järjestystä, ei tiennyt mihin ryhtyä vapauden saatuaan ja silmäili jo hyvin kärsimättömänä odottaen niitä, joiden piti riistää se heiltä.”
”Toive” toteutuisi pian. Tasavallan taivaalle alkoi kerääntyä tummia pilviä uuden talouskriisin uhatessa ja natsien voimistuessa.
Pörssiromahdus oli kuolinisku
Adolf Hitler tervehtii vuonna 1933 tuoreena valtakunnankanslerina Weimarin tasavallan viimeistä presidenttiä Paul von Hindenburgia. Taustalla erottuvat Hermann Göring ja Joseph Goebbels.
Lokakuussa 1929 käynnistyneet mullistukset merkitsivät Saksan hauraalle demokratialle lopun alkua.
Wall Streetin pörssiromahdus syöksi maailmantalouden kriisiin, ja lama iski erityisen rajusti Saksaan, joka oli ottanut Yhdysvalloilta suuria, lyhytaikaisia lainoja.
Laina-aikoja ei voitu enää pidentää, ja Weimarin tasavallan talous notkahti dramaattisesti. Vuonna 1929 Saksassa oli 1,5 miljoonaa työtöntä, ja vuoteen 1932 mennessä määrä oli noussut jo kuuteen miljoonaan ja maan työttömyysprosentti oli 29,9.
Talouskriisi lietsoi poliittista levottomuutta, ja etenkin kansallissosialistinen puolue NSDAP otti kaiken hyödyn yhteiskunnan pahenevasta epävakaudesta.
Valtiopäivävaaleissa 15. syyskuuta 1930 NSDAP nousi toisiksi suurimmaksi puolueeksi 107 edustajallaan. Kommunistit nousivat 77 paikallaan Saksan kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi.
Katolista Zentrum-keskustapuoluetta edustaneen valtakunnankansleri Heinrich Brüningin hallitus menetti parlamentissa enemmistöaseman.
Kommunistien ja natsien uhatessa hänen oli yritettävä hallita Weimarin tasavallan perustuslain 48. artiklan mahdollistamien hätätila-asetusten turvin.
Lain mukaan valtakunnankansleri pystyi peruuttamaan tasavallan perustuslakiin kirjattuja kansalaisoikeuksia yleisen turvallisuuden ja järjestyksen ollessa uhattuina.
Päätös oli alkusoittoa demokratian murenemiselle tasavallassa, mikä osaltaan edisti myös natsien valtaannousua vuonna 1933.
Weimarin tasavalta oli kestänyt talouskriisin ja toinen toistaan seuranneet kapinat, mutta natsien ideologiseen rynnäkköön se ei pystynyt vastaamaan – natsit olivat liian viekkaita, eikä omiin kriiseihinsä keskittyneistä ulkovalloista ollut avuksi.