Vuoden 1973 lopulla käydyn arabimaiden ja Israelin välisen sodan seurauksena öljynviejämaiden järjestö Opec julisti Israelia tukeneet länsimaat öljyn vientikieltoon.
Kauppasaarto iski rajusti Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin, joiden talous oli riippuvainen halvasta energiasta. Länsimaat joutuivat säännöstelemään öljyn kulutusta muun muassa rajoittamalla teollisuustuotantoa ja kieltämällä autoilun tiettyinä päivinä.
Opec kumosi kauppasaarron vuonna 1974 Yhdysvaltojen pakotettua Israelin neuvotteluihin. Saarron seuraukset, kuten korkea inflaatio ja työttömyys, vaikuttivat kuitenkin länsimaiden talouteen vuosien ajan.
OPEC
Saudi-Arabiasta lähtenyt trans-arabialainen öljyputki oli käyttöönottohetkellään vuonna 1950 maailman suurin. Sen kapasiteetti oli 3 miljoonaa tynnyriä päivässä.
Arabit alkoivat hallita omia öljyvarantojaan
1950-luvulla maailman öljyntuotantoa hallitsi seitsemän brittiläis-yhdysvaltalaista öljy-yhtiötä, joita kutsuttiin ”seitsemäksi sisareksi”.
Ne pitivät öljyn hinnan alhaisena, ja kiitokseksi länsimaat verottivat niitä kevyesti.
1960-luvulla öljyntuottajamaat kuitenkin haastoivat öljy-yhtiöiden aseman perustamalla suuria öljyvarantoja hallitsevan Saudi-Arabian johdolla oman edunvalvontaorganisaationsa Opecin.
Vuonna 1973 Opec oli jo niin vaikutusvaltainen, että se pystyi sanelemaan öljyn maailmanmarkkinahinnat ja painostamaan siten länsimaita.
PALESTIINALAISET
Sissijärjestö PFLP eli Palestiinan vapautuksen kansanrintama yhdistyi PLO:hon vuonna 1968.
Arabijohtajat pelkäsivät palestiinalaississejä
Palestiinalaiset olivat Israelin perustamisesta vuodesta 1948 lähtien toivoneet, että arabimaat nujertaisivat juutalaisvaltion sotilaallisesti, mutta arabien tappio kuuden päivän sodassa vuonna 1967 murskasi toivon.
Niinpä palestiinalaiset ottivat oikeuden omiin käsiinsä ja liittyivät suurin joukoin Palestiinan vapautusjärjestö PLO:hon tai sissijärjestö PFLP:hen.
Arabijohtajat pelkäsivät sissejä, joilla oli takanaan arabiväestön laaja tuki. Torjuakseen kansannousuja he käyttivät öljyä keinona painostaa länttä.
SOTA
Egyptiläiset sotilaat nostivat lipun Israelin miehittämällä Siinailla valtaamassaan puolustusasemassa vuonna 1973.
Öljynvientikielto kohdistui Israelin tukijoihin
Egypti ja Syyria hyökkäsivät muiden arabimaiden tukemina Israeliin juutalaisten Jom Kippur -juhlapäivänä 6. lokakuuta 1973. Ne saavuttivat useita taisteluvoittoja, mutta Yhdysvallat ja muut länsimaat asettuivat Israelin tueksi, ja Israelin joukot pakottivat arabit pian perääntymään.
Opecin arabijäsenvaltiot uhkasivat länttä öljyn vientikiellolla, jos Israel ei vetäytyisi. Israel kieltäytyi, ja kauppasaarto astui voimaan.
Öljyn hinta nousi pian moninkertaiseksi.
RIIPPUVUUS TUONTIÖLJYSTÄ
Texasilainen öljytyöläinen poseeraa kameralle vuonna 1939. Yhdysvallat oli tuolloin maailman johtava raakaöljyn toimittaja.
Riippuvuus öljystä oli lännelle riski
Yhdysvaltojen öljyntuotanto oli suurimmillaan vuonna 1970. Sen jälkeen yhdysvaltalaisen öljyn hinta ei enää pystynyt kilpailemaan halvan tuontiöljyn kanssa.
Vuosina 1970–1973 raakaöljyn tuonti Yhdysvaltoihin lähes kaksinkertaistui. Suurin osa öljystä tuli Lähi-idästä, jonka osuus siitä oli 83 prosenttia vuonna 1973.
Lähi-idän öljy oli niin halpaa, että öljytynnyri maksoi vuonna 1971 vähemmän kuin 1958. Riippuvuus halvasta öljystä teki Yhdysvalloista kuitenkin haavoittuvan, kun Opec julisti kauppasaarron.
KAUPPASAARTO
IEA:ssa on 31 jäsentä ja useita kumppanimaita. Tummansinisellä merkityt maat ovat IEA:n täysjäseniä.
Lännen instituutiot tulivat yllätetyiksi
Opec-maat eivät lipsuneet kauppasaarrosta, eikä teollisuusmaiden yhteistyöjärjestö OECD:llä ollut keinoja ratkaista kriisiä.
Siksi Yhdysvallat ehdotti uutta organisaatiota, jossa oli edustajia Yhdysvalloista, Japanista ja Euroopasta.
Sen tehtävänä olisi jakaa öljyn hätävarastoja ja tehdä huoltovarmuutta koskevaa tutkimusta.
Kansainvälinen energiajärjestö IEA perustettiinkin vuonna 1974.
Öljykriisin seurauksena länsimaat alkoivat myös etsiä vaihtoehtoja öljylle.