Olen työläinen enkä mikään palvelija!” Miehen raivokas huuto kaikui ruokasalissa, missä sadat Fordlandian kumipuuplantaasin brasilialaiset työläiset olivat syömässä aamiaista.
He olivat tottuneet siihen, että tarjoilijat toivat ruuan heidän eteensä, mutta Fordlandian omistaja, autotehtailija Henry Ford oli pakottanut työntekijänsä tottumaan jälleen uuteen pohjoisamerikkalaiseen tapaan: ruokaa ei enää tuotu valmiina miesten eteen, vaan heidän piti jonottaa ja noutaa se itse uuden kanttiinin itsepalvelutiskiltä.
Kaiken lisäksi ruuan hinta vähennettiin työmiesten palkasta, mikä kiihdytti heidän raivoaan entisestään.
”Hajotetaan kaikki!” kuului seuraava taisteluhuuto, joka sai brasilialaiset villiintymään. Pian lattia peittyi rikottujen lautasten ja lasien sirpaleisiin.
Ford rakennutti sademetsään kaupungin, joka muistutti yhdysvaltalaista lähiötä.
Miehet rikkoivat kaiken, minkä saivat käsiinsä, ja kun ruokasali oli säpäleinä, he ryhtyivät tuhoamaan yhdyskunnan radioasemaa ja työpajoja. Mellakoivat työläiset rikkoivat ikkunoita ja suuntasivat sitten Fordin symbolien, autojen kimppuun.
Autoja ja traktoreita kaadettiin kumoon, sytytettiin palamaan ja työnnettiin jopa läheiseen Amazonjokeen.
Kun Henry Ford oli perustanut Fordlandian kolme vuotta aikaisemmin, hänen haaveenaan oli ollut luoda viidakkoon täydellinen yhdysvaltalainen ihanneyhteiskunta.
Nyt unelma oli uhattuna, ja plantaasin amerikkalaisten työnjohtajien oli paettava. He pääsivät palaamaan Fordlandiaan vasta kun Brasilian armeijan joukot pari päivää myöhemmin saivat kapinoivat työläiset rauhoittumaan.
Elämä Fordlandiassa jatkui kapinan jälkeen onnahdellen.
T-Ford maailmanrauhan takeena
Henry Ford oli rikastunut autojen sarjatuotannolla. Hänen tehtaidensa valmistamien miljoonien autojen renkaisiin tarvittiin kumia, jota Ford osti kumikauppaa hallitsevilta briteiltä ja hollantilaisilta.
Nämä puolestaan saivat kumia siirtomaistaan Aasiasta.
1920-luvun puolivälissä Ford kyllästyi maksamaan eurooppalaisille kumintuottajille näiden pyytämää ylihintaa.
Hän otti yhteyttä Brasilian hallitukseen ja sai luvan ostaa Brasiliasta maata.
Pian Ford omisti 10 000 neliökilometrin alueen keskeltä Amazonin sademetsää. Hän nimesi alueen Fordlandiaksi.
Fordlandian rauniot ovat nykyisin Fordin utopistisen hankkeen muistomerkki.
Henry Fordille Fordlandiassa oli kyse muustakin kuin liiketoiminnasta: hän halusi luoda viidakkoon pohjoisamerikkalaisen ihanneyhteiskunnan.
Ford uskoi teknologian, kaupan ja teollisuuden edistävän kehitystä, ja hän halusi jättää nimensä historiaan. Fordin mukaan armeijat ja sotilaat eivät toisi maailmaan rauhaa, vaan sen tekisivät hänen autonsa: autoilla ihmiset saattoivat ajaa naapurikaupunkiin ja opa naapurimaihin ja oppia, että niiden asukkaat olivat ystäviä eivätkä vihollisia.
Ford uskoi rauhan leviävän näin vähitellen koko maailmaan. Fordlandian oli määrä edistää maailmanrauhaa levittämällä korkeaa moraalia ja hyvinvointia myös Yhdysvaltojen ulkopuolelle.
Työt Fordlandiassa käynnistyivät lupaavasti, vaikka Henry Ford itse ei koskaan matkustanutkaan Brasiliaan urakkaa valvomaan. Hänen luottomiehensä raivauttivat viidakkoon tilaa kaupungille ja rakennuttivat Fordlandiaan kirjaston, voimalaitoksen, nykyaikaisen sairaalan sekä myöhemmin jopa 9-reikäisen golfkentän.
Vaikeakulkuiseen mäkiseen maastoon rakennettiin suurella vaivalla teitä, ja pian Fordlandian kaduilla huristelivat Fordin kuuluisat T-mallin autot.
Yhdyskuntaan virtasi brasilialaista työvoimaa. Työläiset majoitettiin amerikkalaistyylisiin omakotitaloihin ja heille maksettiin palkkaa 37 Yhdysvaltain senttiä päivässä.
Palkka vastasi työmiehen päiväpalkkaa Yhdysvalloissa ja oli lähes kaksinkertainen brasilialaisten keskipalkkoihin verrattuna.
Viikonloppuisin plantaasin brasilialaiset työntekijät joutuivat osallistumaan periamerikkalaisiin huvituksiin, kuten rivitanssiin ja yhteislaulutilaisuuksiin. Lisäksi Ford kielsi alkoholin käytön koko Fordlandiassa, myös työläisten omissa kodeissa.
Kiellon rikkomisesta saattoi seurata jopa irtisanominen.
Raadantaa keskipäivän helteessä
Brasilialaiset alkoivat saada tarpeekseen. Yhdyskunnan rajojen ulkopuolelle syntyi salakapakoita ja bordelleja, joihin miehet livahtivat salaa huvittelemaan.
Heidän turhautuneisuuttaan lisäsi se, että kumipuut eivät kasvaneet odotusten mukaisesti kivikkoisessa ja karussa maaperässä, mutta tuhohyönteiset ja kasvitaudit sen sijaan rehottivat.
Kaiken lisäksi työmiehet joutuivat ahertamaan kumipuuviljelyksillä aamukuudesta kolmeen asti iltapäivällä, kuten Yhdysvalloissa oli tapana.
Yleensä Brasiliassa työskenneltiin varhain aamulla ja illan hämärtyessä ja keskipäivän kuumimpaan aikaan vietettiin siestaa.
Fordlandian tarun loppu
Kun joulukuun kapina vuonna 1930 oli saatu taltutettua, Fordlandia jatkoi kilpailijoiden suureksi ihmetykseksi toimintaansa. Esimerkiksi Indian Rubber Journal -lehden toimittaja kirjoitti vuonna 1931: ”Trooppisen maanviljelyksen historiassa yhtäkään suurta viljelmää ei ole perustettu niin tuhlailevaan tapaan.
Herra Fordin kokeilu on tuomittu epäonnistumaan.”
Fordlandia oli pala Amerikkaa Amazonjoen varrella.
Fordlandia nykyään
Henry Ford sulki Fordlandian vuonna 1945 ja myi maa-alueen pilkkahintaan takaisin Brasilian valtiolle. Hän hävisi kaupassa noin 20 miljoonaa dollaria, mikä vastaa nykyrahassa lähes kymmenkertaista summaa.
Rakennukset jäivät niille sijoilleen, ja ne kohoavat yhä viidakon keskellä.
Pari vuotta myöhemmin Henry Ford itsekin myönsi vaikeudet, mutta hän syytti huonoa maaperää ja osti lisää maata hieman pohjoisempaa.
Kumintuotanto jatkui, mutta esimerkiksi vuonna 1942 Fordlandia tuotti 750 tonnia kumia eli paljon vähemmän kuin tavoitteeksi asetettu 38 000 tonnia.
Toisen maailmansodan aikana lisääntynyt synteettisen kumin valmistus merkitsi kuoliniskua Fordlandialle. Yhdyskunta suljettiin 1945, ja Henry Ford myi maan takaisin Brasilian valtiolle.