Ukraina kasvoi viikinkivaltiosta, joka syntyi, kun skandinaavit asettuivat 700-luvulla nykyisen Kiovan tienoille. Vuonna 1199 alueen kaksi pientä ruhtinaskuntaa liittyivät Galitsian ja Volynian ruhtinaskunnaksi. Aluetta alettiin kutsua Ukrainaksi – nimi tulee slaavilaisesta ”rajaseutua” tarkoittavasta sanasta.
Naapurit ovat aina ahdistelleet Ukrainaa.
Vuonna 1654 maata johtaneet kasakat joutuivat vannomaan venäläisille uskollisuutta vastineeksi avusta Puolaa vastaan. Silti Venäjä ja Puola jakoivat Ukrainan vuonna 1667. Dneprin pohjoispuoliset alueet liitettiin Venäjään, toinen puoli kääntyi kohti länttä.
1. ORJUUS
Keisari Aleksanteri II julisti vuonna 1861 talonpojat vapaiksi lähes 70 vuotta kestäneen maaorjuuden jälkeen.
Katariina Suuri teki talonpojista orjia
Ukrainan jako tarjosi keisarinna Katariina Suurelle mahdollisuuden laajentaa valtakuntaansa etelään ja länteen muun muassa sotimalla ottomaaneja vastaan. Vuodesta 1795 hän hallitsi lähes koko nykyisen Ukrainan aluetta.
Ukrainan talonpojille se oli katastrofi. He olivat olleet vapaita, mutta nyt heistä tuli maaorjia venäläisten talonpoikien tapaan. Maaorjina he olivat maanomistajan omaisuutta. Maaorjuus lakkautettiin Venäjällä ja Ukrainassa vasta vuonna 1861.
2. VENÄLÄISTÄMINEN
Kiovan yliopisto rakennettiin tsaari Nikolai I:n aikana. Tämä piti henkilökohtaisesti huolen siitä, ettei yliopistosta tullut kansallismielisten pesäke.
Kieli yritettiin hävittää
Katariina Suuri ja hänen seuraajansa yrittivät ankaralla kädellä tukahduttaa Ukrainan kieltä ja kulttuuria. Ukrainan kirjallisuuden ja historian parissa työskennellyttä älymystöä erotettiin viroistaan ja vainottiin.
Keisari Aleksanteri II jopa kielsi vuonna 1876 ukrainankielisten tekstien julkaisemisen, ja myös ukrainankieliset luennot ja teatteriesitykset kiellettiin.
Lue myös: Ukraina ja venäjä – mitä eroa?
Myöhemmin ukrainan kieli kiellettiin kouluissa ja kirkoissa, eikä lapsille saanut antaa ukrainankielisiä nimiä.
3. SORTO
Kommunistisessa propagandassa terveet ja rehdit työläiset esitettiin usein vastakohtana ylensyöneille ja ahneille kapitalisteille.
Poliittiset vastustajat eliminoitiin
Vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen Venäjä ajautui veriseen sisällissotaan.
Uudet vallankäyttäjät, bolševikit, tuhosivat poliittisia vastustajiaan puna-armeijan avulla. Tuhansia ihmisiä surmattiin sillä perusteella, että he kuuluivat ”omistaviin luokkiin”.
Etenkin Ukraina sai kärsiä, sillä siellä bolševistien vastustus oli suurta. Esimerkiksi vuonna 1919 pelkästään Harkovan kaupungissa tapettiin 5 000 ja Kiovassa vähintään 3 000 ihmistä.
4. NÄLÄNHÄTÄ
Itävaltalainen valokuvaaja Alexander Wienerberger kuvasi nälänhädän uhreja. Kuvassa on tyttö Harkovasta.
Miljoonia tapettiin nälkään
Ukraina oli Neuvostoliiton vlija-aitta, mutta kun Stalin vuonna 1929 pakkokollektivisoi maatilat, Ukrainan viljelijät kapinoivat.
Rangaistukseksi Stalin takavarikoi ukrainalaisten ruokavarannot. Lähes 3,9 miljoonaa ukrainalaista kuoli nälänhädässä, jota kutsutaan nimellä holodomor.
Kerrotaan, että ihmiset söivät epätoivoissaan kuolleiden ruumiita. Historioitsijoiden mukaan Stalin pyrki nälänhädällä tukahduttamaan ukrainalaisen nationalismin.
Myöhemmin hän siirsi venäläisiä asumaan Itä-Ukrainaan.
5. JOUKKOSURMA
Saksa yllätti 22. kesäkuuta 1941 Stalinin hyökkäämällä Neuvostoliittoon yli 2 900 kilometriä pitkällä rintamalla.
Poliittisia vankeja lahdattiin
Saksan joukot ylittivät 22. kesäkuuta 1941 Neuvostoliiton rajan.
Estääkseen lukuisten valtion vankiloissa viruvien poliittisten vankien joutumisen saksalaisten käsiin Stalin määräsi turvallisuuspalvelun tappamaan vangit.
Veri virtasi erityisesti Ukrainassa, missä oli vangittu paljon nationalisteja. Hyökkäystä seuranneina viikkoina ainakin 10 000 ihmistä ammuttiin, tapettiin pistimillä tai poltettiin elävältä.
Stalinin teot saivat monet ukrainalaiset pitämään saksalaisia vapauttajina.