Shutterstock

Viikinkisopimus paljastaa: Venäjä ei ole oikea maa

APRILLIPILA: Sensaatiomainen löytö Venäjän omista valtionarkistoista kertoo, että Venäjä kuuluu itse asiassa Ukrainan alaisuuteen.

Venäjä kuuluu Ukrainalle.

Sensaatiomaisen uutisen julkisti brittiläinen keskiajan tutkija ja Venäjän sotahistorian erikoisasiantuntija Valentine Zachary Aberdeen Centre for Russian and East European History -tutkimuslaitoksesta löydettyään tuhat vuotta vanhan asiakirjan Venäjän valtionarkistosta.

Zachary on saanut vuosikausia tutkia erikoisluvalla vanhoja venäläisiä arkistoja, ja Ukrainan sodan raivotessa hän löysi jotakin hyvin erikoista.

Se oli aiemmin tuntematon uskollisuusvakuutus vuodelta 1022. Sopimuksessa Novgorodin tuolloinen ruhtinas Vladimir Viisas vannoo ikuista uskollisuutta ja alamaisuutta Kiovan valtakunnan hallitsijalle Vladimir Suurelle. Kiovan valtakuntaa hallittiin pääkaupungista Kiovasta käsin, ja se on periaatteessa sama kuin Ukraina, kun taas Novgorod sijaitsi nykyisin Venäjäksi kutsutun alueen länsiosassa, ja muun muassa Moskova oli osa sitä.

Maat ovat vuosikausia kiistelleet siitä, kumpi on keskiajan mahtavan Kiovan valtakunnan oikeutettu perijä. Kiovan perustivat 800-luvulla rus-viikingit, jotka olivat mitä todennäköisimmin kotoisin Ruotsista. Venäläiset historioitsijat ovat kuitenkin järjestelmällisesti kieltäytyneet tunnustamasta sekä ruotsalaisten rus-viikinkien olemassaoloa että sitä, että Venäjä on todellisuudessa ollut Ukrainan alamainen.

Kiovan valtakunnan hallitsija Vladimir Suuri tunnetaan rohkeudestaan, joka ei pettänyt pelottavimmankaan vihollisen edessä.

© Johannes Gehrts & HISTORIE

Vasta löydetty asiakirja on varsinainen pommi tässä kiistassa. Zachary itse kertoi lehdistötilaisuudessa tänään:

”Tiesin, ettei maailma saisi koskaan nähdä tätä asiakirjaa, jos Venäjän johto tietäisi minun löytäneen sen. Onneksi onnistuin salakuljettamaan sen maasta salkussani 10 ruplan seteleiden joukkoon piilotettuna. Ruplien arvo on romahtanut niin alas, etteivät ne kiinnostaneet edes Venäjän rajatarkastajia.”

Löydöstä on pyydetty kommenttia venäläiseltä Venäjän Loisteliaan Historian Instituutilta, mutta se kuittasi löydön sanoen, ettei kommentoi ”kieroa ja valheellista Venäjän vastaista propagandaa” ja että ”Venäjän turvallisuuspalvelu on valvonut Volgajokea iät ja ajat eikä ole koskaan nähnyt siellä mitään viikinkejä”.

On vielä epäselvää, aikooko Venäjän presidentti Vladimir Putin tämän paljastuksen myötä tunnustaa vanhan uskollisuusvalan ja luovuttaa maansa Ukrainan alaisuuteen.

Valentine Zacharyn mukaan historiallisesti ja oikeudellisesti asiassa ei ole mitään epäselvää. ”Kukaan ei voi kieltää tätä sopimusta, kukaan ei voi paeta historiaa!” viikinkiasiantuntija huudahti vielä ennen kuin poistui lehdistötilaisuudesta Pussy Riot -bändin sävelten tahtiin.