Tšetšenia – Putin ja Kadyrov

Tšetšenia – Venäjän kiusasta Putinin sätkynukeksi

Näin Vladimir Putin ja Ramzan Kadyrov tukahduttivat tšetšeenien pitkän kamppailun irti Venäjän karhun kynsistä.

Näin Vladimir Putin ja Ramzan Kadyrov tukahduttivat tšetšeenien pitkän kamppailun irti Venäjän karhun kynsistä.

Wikimedia Commons

Yli 200 vuotta kestänyt kamppailu Venäjän kanssa on maksanut satojentuhansien tšetšeenien hengen.

Venäjä on valloittanut pienen pohjoiskaukasialaisen vuoristovaltion, karkottanut sen asukkaita ja tuhonnut sen pommittamalla ainakin kahdesti.

Lue lisää Tšetšenian myrskyisästä historiasta Katariina Suuren ajoista Ramzan Kadyroviin.

Piikki Venäjän lihassa

Tšetšeniaa voi olla vaikeaa löytää pinta-alaltaan maailman suurimman maan, Venäjän, kartalta.

Venäjän federaatioon kuuluva Tšetšenian tasavalta on vain Kuwaitin kokoinen, ja se piiloutuu Mustaltamereltä Kaspianmerelle ulottuvassa Kaukasuksen vuoristoon.

Tšetšenia on silti jättimäinen piikki Venäjän lihassa.

Jo kahden vuosisadan ajan tšetšenialaiset islamisti-separatistit ovat yrittäneet väkivalloin irtautua Venäjästä ja julistaa Tšetšenian itsenäiseksi islamilaiseksi valtioksi.

Tämä on luonut jännitteitä tšetšeenien ja venäläisten välille, ja 1990-luvulla jännitteet kärjistyivät kahdeksi veriseksi sodaksi, joissa kuoli noin 160 000 tšetšeenisiviiliä.

Tšetšenian sijainti Venäjän kartalla

Tšetšenia on kuin pieni pisara Venäjän valtameressä. Tšetšenia sijaitsee 1 100 kilometriä pitkän Kaukasuksen vuoriston pohjoispuolella. Vuoristo kulkee Venäjän sekä entisten Georgian, Azerbaidžanin ja Armenian neuvostotasavaltojen välissä.

© Wikimedia Commons

Kaukasian sota

Tšetšeenit ovat yksi Kaukasuksen alueen vähintään 40 kansasta, joihin kuuluu yhteensä yli 20 miljoonaa ihmistä.

Kaukasian etniset vähemmistöt ovat historiallisesti olleet suurvaltojen, kuten Bysantin valtakunnan, Mongolian, Persian, Ottomaanien valtakunnan ja viimeksi Venäjän, vallan alla.

Venäjän valta-asema Kaukasiassa juontuu 1760-luvulta, jolloin keisarinna Katariina Suuri laajensi Venäjää aggressiivisesti.

Venäjän hallitsijat halusivat liittää Pohjois-Kaukasian, Tšetšenian mukaan lukien, Venäjään, mutta alueen muslimikansat vastustivat valloitusyrityksiä.

Seurauksena oli niin sanottu Kaukasian sota, jotka raivosi vuosina 1817–1864.

Imaami Šamil antautuu venäläiselle kreiville.

Kapinajohtaja ja Tšetšenian kansallissankari imaami Šamil antautuu venäläiselle kreivi Barjatinskille 25. elokuuta 1859. Venäläisen Aleksei Danilovitš Kivšenkon (1851–1895) maalaus.

© Wikimedia Commons/Aleksey Kivshenko

Sen osapuolia olivat mahtavat Venäjän keisarit jättimäisine armeijoineen ja köyhät tšetšeenit, joita johti imaami Šamil.

Venäjä kukisti lopulta Tšetšenian kapinallisarmeijan vuonna 1859, ja Tšetšenia alistettiin virallisesti Venäjän valtaan.

Itsenäisyys loppui lyhyeen

Sota raunioitti Tšetšenian. Kaupunkeja ja kyliä oli poltettu, ja arviolta noin puolet väestöstä oli menehtynyt sodan aikana.

Viha Venäjää kohtaan juurtui syvään tšetšeeneihin, jotka puhuivat arabiaa ja uskoivat Allahiin – eivät venäläisten kristilliseen Jumalaan.

Kun Vladimir Lenin nousi valtaan Venäjän vallankumouksen jälkeen vuonna 1917, hän yritti omaksua sovittelevamman linjan itsenäisyyttä havittelevaa Tšetšeniaa kohtaan.

Lenin lupasi Venäjän keisarikunnan muslimeille:

”Teidän uskomuksenne ja perinteenne sekä kansalliset ja kulttuuriset instituutionne julistetaan vapaiksi ja loukkaamattomiksi. Rakentakaa kansallista elämäänne vapaasti ja esteettä. Teillä on siihen oikeus.”

Torni Tšetšenian vuoristossa

Kapinalliset ovat aina piiloutuneet Etelä-Tšetšenian karuille vuoristoalueille maan lukuisien itsenäisyyssotien aikana.

© Shutterstock

Tšetšenian historia lyhyesti

Perinteisiä Kaukasuksen alueen kansallispukuja

Perinteisiä Kaukasuksen alueen kansallispukuja 1800-luvun lopulta. Mies ja nainen äärimmäisenä oikealla ovat tšetšeenejä. Kaukasian kansat vasemmalta oikealle: osseetit, tšerkessit, kabardit ja tšetšeenit.

© Wikimedia Commons

1859: Kaukasia, Tšetšenia mukaan lukien, liitettiin Venäjään.

1917: Tšetšenia itsenäistyi Venäjän vallankumouksen seurauksena.

1922: Tšetšenia liitettiin vasta perustettuun Neuvostoliittoon.

1944: Josif Stalin karkotti 400 000 tšetšeeniä Keski-Aasiaan sillä verukkeella, että tšetšeenit olivat tukeneet saksalaisia toisessa maailmansodassa.

1991: Neuvostoliitto romahti, ja Džohar Dudajev valitti Tšetšenian presidentiksi. Maa julistautui pian itsenäiseksi.

1994: Venäjä lähetti joukkojaan Tšetšeniaan taistelemaan kapinallisryhmiä vastaan. Ensimmäinen Tšetšenian sota alkoi.

1996-1998: Venäjä ja Tšetšenia solmivat tulitauon ja Tšetšeniasta tuli joksikin aikaa nimellisesti itsenäinen.

1999: Venäjän vastavalittu pääministeri (ja myöhemmin presidentti) Vladimir Putin lähetti joukkoja Tšetšeniaan kukistamaan alueen radikalisoituneet kapinallisryhmät. Sota kesti virallisesti vuoteen 2002 asti.

2002: Tšetšeenikapinalliset ottivat yli 800 ihmistä panttivangiksi moskovalaisessa teatterissa.

2003: Vladimir Putinin sätkynukke Ahmat Kadyrov valittiin Tšetšenian presidentiksi.

2004: Presidentti Kadyrov kuoli pommi-iskussa uuden stadionin avajaisissa. Uudeksi presidentiksi valittiin Alu Alhanov.

2004: Tšetšeenikapinalliset ottivat panttivangiksi 1 300 lasta, opettajaa ja vanhempaa koulussa Beslanissa. 344 ihmistä kuoli.

2007: Ramzan Kadyrovista tuli Tšetšenian uusi presidentti. Hän on virassa edelleen.

Osaksi Neuvostoliittoa

Kaksi Tšetšenian karttaa

Tšetšeniassa on muutakin kuin vuoria. Maan halki idästä länteen virtaavan Terekjoen pohjoispuolella maasto on paljon tasaisempaa ja helppokulkuisempaa. Toisesta kartasta näkyy selvästi, että myös joet määrittävät Tšetšeniaa vahvasti.

© Wikimedia Commons

Pohjois-Kaukasian vuoristokansojen – myös Tšetšenian – johtajat luottivat Leninin sanaan ja julistivat Pohjois-Kaukasian itsenäiseksi valtioksi 11. toukokuuta 1918.

Itsenäisyys jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi. Lenin ei halunnut myöntää Pohjois-Kaukasialle täyttä autonomiaa, ja vuonna 1919 hän lähetti puna-armeijan alueelle.

Vuonna 1922 kaikki Kaukasian valtiot liitettiin vasta perustettuun Neuvostoliittoon.

Tšetšenia sai autonomisen aseman, ja vuonna 1934 se yhdistettiin naapurinsa Ingušian kanssa.

Vuonna 1936 alueita alettiin kutsua yhteisesti Tšetšenian ja Ingušin autonomiseksi tasavallaksi.

Stalin karkotti 400 000 tšetšeeniä

Karkotetut tšetšeenit palaavat kotimaahansa vuonna 1957.

Tšetšeenit odottavat kuljetusta kotiin Tšetšeniaan Kirgisian pääkaupungissa Biškekissa vuonna 1957.

© Wikimedia Commons

Valta oli edelleen venäläisillä, ja Tšetšenia oli käytännössä autonominen vain paperilla. Tšetšeenikapinalliset jatkoivatkin itsenäisyystaistelua koko 1930-luvun ja 1940-luvun alun.

Vuonna 1944 Neuvostoliiton diktaattori Josif Stalin sai tarpeekseen rettelöivästä muslimivähemmistöstä.

Hän lakkautti Tšetšenian tasavallan ja karkotti sen 400 000 tšetšeenistä ja 90 000 ingušialaisesta koostuvan väestön Keski-Aasiaan.

Kuolonuhrien määrää ei tiedetä varmuudella, mutta arvioiden mukaan noin 40 prosenttia karkotetuista menehtyi – monet heistä jäätyivät hengiltä matkan varrella.

Neuvostoliiton hallitus perusteli karkotuksia sillä, että tšetšeenit olivat syyllistyneet maanpetokseen tehdessään yhteistyötä saksalaisten kanssa toisessa maailmansodassa.

Todellinen syy oli pikemminkin se, että Joseph Stalin halusi päästä eroon muslimivähemmistöstä, joka aiheutti ongelmia hänelle ja Neuvostoliiton hallinnolle.

Stalinin kuoltua vuonna 1953 Neuvostoliitto pyysi karkotuksia virallisesti anteeksi, ja vuonna 1956 Tšetšeniasta tuli jälleen autonominen tasavalta.

1950-luvun loppuun mennessä valtaosa tšetšeeneistä oli palannut maanpaosta.

Ensimmäinen Tšetšenian sota

Joukkohauta Tšetšeniassa

Venäläinen sotilas seisoo tšetšeenien joukkohaudan päällä Saadi-Kotarin kylässä (venäjäksi Komsomolskoje), jossa tehtiin joukkomurha toisen Tšetšenian sodan aikana.

© Wikimedia Commons

Karkotukset lisäsivät tšetšeenien vihaa venäläisiä kohtaan, ja seuraavina vuosikymmeninä halu vapautua kommunistisen suurvallan ikeestä vain kasvoi.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Tšetšenia julistautui itsenäiseksi, mutta Venäjän uusi presidentti Boris Jeltsin ei hyväksynyt sitä.

Tšetšenia oli Venäjän autonominen tasavalta. Tämä tarkoitti sitä, että toisin kuin Georgian ja Armenian kaltaiset entiset neuvostotasavallat, Tšetšenia ei voinut irtautua Venäjästä.

Venäjän lain mukaan 21 autonomista tasavaltaa kuuluivat Venäjään – Neuvostoliiton hajoamisesta huolimatta.

Tšetšenian ja Venäjän välit kärjistyivät 1990-luvun alussa, ja vuonna 1994 venäläiset tankit vyöryivät Tšetšeniaan.

Seuraavien 20 kuukauden aikana venäläiset yrittivät murskata Tšetšenian vastarinnan kiivailla sotatoimilla.

Aluksi venäläiset ajoivatkin kapinalliset vuorille, mutta myöhemmin separatistit onnistuivat torjumaan heidän hyökkäyksensä.

Toinen Tšetšenian sota

Sotilas sodan aikana Groznyissä

Tšetšeenisotilas seisoo pommitetun presidentinlinnan edustalla Groznyissa (tammikuu 1995)

© Wikimedia Commons

Vuonna 1996 sodan osapuolet sopivat tulitauosta, ja Tšetšeniasta tuli käytännössä itsenäinen.

Se ei kuitenkaan sopinut Vladimir Putinille, ja noustuaan valtaan vuonna 1999 hän aloitti niin sanotun toisen Tšetšenian sodan.

Virallisesti sota päättyi Venäjän voittoon vuonna 2002.

Vuonna 2005 Tšetšenian viranomaiset ilmoittivat sotien viralliseksi uhriluvuksi yhteensä 160 000 siviiliä.

Tšetšeenien ja venäläisten välinen verenvuodatus ei kuitenkaan loppunut.

Radikalisoituneet tšetšeenikapinalliset toteuttivat 2000-luvun alussa useita verisiä terrori-iskuja.

Vuonna 2002 he ottivat yli 800 ihmistä panttivangiksi moskovalaisessa teatterissa. Venäjän erikoisjoukot tappoivat kaikki 40 tšetšeenikaappaajaa. 130 panttivankia kuoli hengitettyään kaasua, jota erikoisjoukot pumppasivat teatteriin vapautusoperaation aikana.

Kaksi vuotta myöhemmin tšetšeeniterroristit ottivat panttivangiksi 1 300 lasta, opettajaa ja vanhempaa koulussa Beslanissa. Vapautusoperaatiossa kuoli 344 ihmistä, joista yli puolet oli lapsia.

Putinin sätkynukke hallitsee Tšetšeniaa

Vladimir Putin ja Ramzan Kadyrov

Venäjän ja nykyisen Venäjän federaation tasavallan Tšetšenian välinen konflikti juontuu vuosisatojen takaa. Toisen Tšetšenian sodan jälkeen Venäjän ja Tšetšenian itsevaltaiset presidentit Vladimir Putin ja Ramzan Kadyrov liittoutuivat keskenään.

© Wikimedia Commons

Nykyään Tšetšeniaa hallitsee Vladimir Putinin valitsema diktaattori Ramzan Kadyrov.

Hänestä tuli presidentti vuonna 2007, kun hän korvasi isänsä Ahmad Kadyrovin, joka kuoli pommi-iskussa Tšetšenian pääkaupungissa Groznyissa vuonna 2004.

Käytännössä nuorempi Kadyrov oli toiminut presidenttinä jo vuodesta 2004, mutta hän ei voinut virallisesti nimittää itseään presidentiksi ennen vuotta 2007, sillä Tšetšenian lain mukaan presidentin piti olla vähintään 30-vuotias.

Ramzan Kadyrovin lojaaliudesta Putinille ei ole epäilystäkään. Se kävi selväksi viimeistään, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022.

Seuraavana päivänä Kadyrov järjesti suuren sotilasparaatin presidentinlinnan edessä Groznyissa (katso video).

Kalliisiin Pradan design-maihinnousukenkiin sonnustautunut muhkeapartainen Kadyrov julisti tšetšeenitaistelijoiden valtaavan ”Ukrainan pahimmat paikat” ja kehotti Ukrainan presidenttiä Volodymyr Zelenskyä antautumaan.

Pitämällä Ramzan Kadyrovin vallassa Putin varmistaa, että tšetšeenien itsenäisyyspyrkimykset eivät johda kolmanteen sotaan.

Entinen armeijan komentaja Kadyrov tunnetaan kiduttajana, joka ei kaihda keinoja murskatakseen viholliset –omansa ja Putinin.

Vuonna 2017 Yhdysvallat asetti talouspakotteita Kadyrovia vastaan.

Yhdysvaltojen valtiovarainministeriön mukaan syynä oli se, että Tšetšenian presidentti on vastuussa murhista, katoamisista, kidutuksesta ja vallan väärinkäytöstä.

Viisi esimerkkiä Tšetšenian raa’asta todellisuudesta

Ramzan Kadyrov ja Vitali Klytško vuonna 2010

Ramzan Kadyrov näyttäytyy mielellään vahvojen miesten rinnalla. Tässä hän poseeraa ukrainalaisen Vitali Klytškon, entisen raskaansarjan nyrkkeilyn maailmanmestarin ja nykyisen Kiovan pormestarin, kanssa. Kaksikkoa tuskin nähdään enää koskaan näin hyvissä väleissä.

© Shutterstock

Ramzan Kadyrovin raakuudet ovat aiheuttaneet lännessä suurta kohua ja protesteja. Esittelemme alla muutamia esimerkkejä.

Tukea kunniamurhille

Vuonna 2009 Kadyrov ilmaisi hyväksyvänsä seitsemän naisen kunniamurhat. Naiset oli löydetty edelliskuukausien aikana päähän ammuttuina tien varresta Tšetšeniasta. Kadyrov osoitti tukensa miespuolisten sukulaisten oikeudelle tappaa naiset näiden ”löyhän moraalin” vuoksi.

Naisia ammuttiin värikuulilla

Vuonna 2010 kadulla ilman päähuivia kulkevia naisia alettiin yhtäkkiä vainota, ja naiset kertoivat Tšetšenian turvallisuusjoukkojen univormuja muistuttaviin maastopukuihin sonnustautuneiden miesten ampuneen heitä värikuula-aseilla. Ramzan Kadyrov kommentoi tapauksia: ”En tiedä (keitä miehet ovat, toim.), mutta kun löydän heidät, kiitän heitä lämpimästi.”

Omat pojat vapaaotteluhäkissä

Vuonna 2016 kolme Kadyrovin 8–10-vuotiasta poikaa osallistui televisioituihin vapaaotteluihin ikätovereitaan vastaan. Vapaaottelu on yksi raaimmista kamppailulajeista, jossa ottelijat taistelevat häkeissä ja lähes kaikki otteet ja temput ovat sallittuja. Venäjän oikeusasiamieskin paheksui tapahtunutta, mutta Kadyrov ei piittaa kritiikistä.

Kadyrov ihailee julkkiksia

Ramzan Kadyrov kutsuu mielellään eläkkeellä olevia julkkiksia vierailemaan Tšetšeniassa. Etenkin Jean-Claude Van Dammen, Steven Seagalin ja Mike Tysonin kaltaiset entiset kamppailulajisuuruudet ovat Tšetšenian macho-presidentin suosiossa.

Homoseksuaalien vainot

Homo- ja biseksuaaleihin kohdistuva väkivalta, vangitsemiset ja kidutus ovat Tšetšeniassa arkea. Jotkut seksuaalisuutensa vuoksi pidätetyt miehet ovat onnistuneet pakenemaan maasta. Muutamassa tapauksessa vapaus on kuitenkin jäänyt lyhytaikaiseksi, sillä miehet on siepattu ja viety takaisin vankilaan Tšetšeniaan. Kadyrovin oma kanta homojen vainoamiseen ei yllätä ketään. Hän on tavoilleen uskollisena todennut, että vaikka homoseksuaaleihin kohdistuva väkivalta olisi kielletty lailla, hän hyväksyisi sen silti.