Kilpavarustelu tuhosi talouden
Näennäisesti Neuvostoliitto oli sotilaallinen jätti, joka oli yhtä vahva kuin perivihollisensa Yhdysvallat.
Todellisuus oli toista: kylmän sodan kilpavarustelu maksoi omaisuuksia, vei resursseja muilta aloilta ja surkastutti teollisuustuotantoa, jolla oli käytössään vain vanhanaikaisia, kuluneita koneita.
Vaikka talous syöksyi alamäkeen 1980-luvulla ja sotilaalliset kulut olivat valtion suurin menoerä, Neuvostoliitto ei voinut antaa periksi Yhdysvalloille varustelukilvassa.
Niinpä Neuvostoliitto käytti 12 prosenttia bruttokansantuotteestaan (bkt) varusteluun, kun Yhdysvalloilla luku oli 6 prosenttia.
Valtion kokonaistalous kärsi, mutta sotilaallisesti panostus tuotti tulosta. Esimerkiksi vuonna 1981 Neuvostoliitolla oli 5 000 pitkän kantaman ydinpommittajaa, Yhdysvalloilla niitä oli 4 000.
Sotilaallisen varustelun priorisoinnin vuoksi siviiliyhteiskunta kärsi ja kansa katkeroitui, kun sillä ei ollut mahdollisuuksia samanlaiseen materiaaliseen hyvinvointiin kuin lännessä.
Uudistukset eivät auttaneet
Heikossa taloustilanteessa tuotanto ei pystynyt vastaamaan kysyntään ja kaikesta tuli pulaa. Neuvostokansalainen joutui esimerkiksi odottamaan uutta autoa 10–15 vuotta, sillä autoteollisuuden tuotanto kattoi vain 45 prosenttia kysynnästä.
Kun Mihail Gorbatšov nimitettiin maan johtoon kommunistisen puolueen pääsihteeriksi vuonna 1985, hän antoi yksittäisille neuvostotasavalloille entistä suuremman taloudellisen itsenäisyyden.
Tulokset olivat heikkoja, sillä tuotantokoneiston vuosikymmeniä kestäneen laiminlyönnin vuoksi oli mahdotonta kääntää kehitystä lyhyessä ajassa.
Neuvostoliitolla ei ollut ulkomaista valuuttaa sijoitettavaksi uusiin koneisiin.
Gorbatšovin uudistukset 1980-luvun lopulla vain osoittivat maan kyvyttömyyden saada teollisuus tuottamaan välttämättömiä tavaroita.
Afganistan pilasi puna-armeijan maineen
Joulupäivänä 1979 Neuvostoliitto lähetti ensimmäiset kaikkiaan 115 000 sotilaan joukoistaan rajan yli naapurimaahansa Afganistaniin ja 7 000 erikoisjoukkojen sotilasta pudotettiin mm. pääkaupunkiin Kabuliin.
Tavoite oli tukea maan kommunistihallintoa. Pian ilmeni, että neuvostoarmeijalla oli suuria vaikeuksia kukistaa maan muslimitaistelijoiden mujahidinien ja pohjoisafganistanilaisten heimopäälliköiden vastarinta.
Huolimatta sotilaallisesta ja teknisestä ylivoimastaan Neuvostoliitto onnistui saamaan hallintaansa vain tärkeimmät kaupungit, mutta maaseutu pysyi afganistanilaisten käsissä.
Vuonna 1982 sodasta oli tullut raakaa asemasotaa, jossa neuvostojoukot tekivät kostoiskuja siviiliväestön kimppuun.
Neuvostoarmeija ei ollut voittamaton
Mihail Gorbatšov veti viimeiset neuvostojoukot maasta vasta vuonna 1989. Sota oli aiheuttanut Neuvostoliitolle valtavat taloudelliset ja sotilaalliset tappiot.
Epäonnistuminen Afganistanissa tahrasi pahoin puna-armeijan toisessa maailmansodassa neuvostojoukoille hankkiman maineen.
Samana vuonna kun Neuvostoliitto lähti Afganistanista, syttyi kapinoita muun muassa Itä-Saksassa, Unkarissa ja Tšekkoslovakiassa, joissa Neuvostoliiton armeija oli aiemmin tukahduttanut kansannousut.
Nyt niin ei tapahtunut, ja alkoi Neuvostoliiton hajoaminen.
Neuvostoliitto aloitti vetäytymisen Afganistanista vähitellen vuonna 1988 afganistanilaisten mujahidinien käyttäessä yhdysvaltalaisia maasta ilmaan -ohjuksia.
Tšernobyl paljasti puolueen valheet
Maanantaina 28. huhtikuuta 1986 kello 21.02 Neuvostoliiton valtiollisten uutisten lukija kertoi: ”Tšernobylin ydinvoimalassa on sattunut onnettomuus. Yksi laitoksen ydinreaktoreista on vahingoittunut. Onnettomuuden seurauksia korjataan. Kaikille asianosaisille on järjestetty apua.”
Uutistenlukija ei maininnut, että saastuneelta alueelta evakuoitiin kymmeniätuhansia ukrainalaisia.
Hän ei myöskään kertonut, että ydinvoimalasta levisi koko ajan radioaktiivisia päästöjä suuriin osiin Neuvostoliittoa tai että hallitus Moskovassa oli julkaissut uutisen vasta pakon edessä, kun ruotsalaisviranomaiset olivat antaneet hälytyksen Pohjoismaissa havaituista suurista säteilymääristä.
Suurin skandaali oli kuitenkin, että kansa kuuli onnettomuudesta vasta kaksi päivää sen tapahtumisen jälkeen.
Tšernobylin neljäs reaktori oli nimittäin räjähtänyt jo aamuyöllä 26. huhtikuuta.
Luottamus rakoili pahasti
Kun Gorbatšov yli kaksi viikkoa onnettomuuden jälkeen esiintyi kansallisessa televisiossa puhumassa asiasta, hän unohti mainita tärkeitä yksityiskohtia – esimerkiksi sen, että kului yli kaksi vuorokautta, ennen kuin asukkaita alettiin evakuoida.
Seuraavina kuukausina totuus ydinkatastrofista vuosi kuitenkin julkisuuteen, kun riippumattomat toimittajat paljastivat valheen toisensa jälkeen.
Salailu aiheutti pahimman luottamusrikon hallituksen ja kansan välillä neuvostoaikana. Monet kansalaiset alkoivat pitää valtion kontrolloimia tiedotusvälineitä järjestelmänä, jonka pääasiallinen tarkoitus oli peitellä kommunistisen puolueen virheitä.
Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden uutisointi heikensi vakavasti neuvostokansalaisten luottamusta tiedotusvälineisiin, kun valhe toisensa jälkeen alkoi paljastua.