Neuvostoliiton ”isä” Vladimir Iljitš Lenin kuoli 21. tammikuuta 1924 vain 53-vuotiaana.
Hänen kuolinsyykseen todettiin raju sydänkohtaus, ja kun lääkäri ruumiinavauksessa kokeili pihdeillä hänen verisuoniaan, hän totesi ne kivikoviksi ja pahasti kalkkeutuneiksi. Historiallisten kuolemantapausten selvittämiseen erikoistunut tutkijaryhmä kuitenkin uskoo, että Leninin kuolemaa vauhditettiin myrkyllä.
Kalifornian yliopiston neurologian professorin Harry Vintersin ja venäläisen historiantutkijan Lev Lurien mukaan Lenin kärsi isänsä ja sisarustensa tavoin erittäin korkeasta kolesterolista.
Se aiheutti verisuonten kalkkeutumista, jonka vuoksi Lenin koki kuolemaansa edeltävinä vuosina kolme voimakasta sydänkohtausta.
Leninin sairauskertomuksien mukaan hän sai juuri ennen kuolemaansa voimakkaita kouristuksia, jotka eivät kuulu sydänkohtauksen oireisiin. Sen sijaan lähes kaikki myrkyt aiheuttavat kouristuksia, huomauttaa Vinters.
Lenin halusi syrjäyttää Stalinin
Lurien mukaan Leninin seuraajaksi noussut Josif Stalin saattoi hyvinkin murhata Leninin, koska tiesi tämän suunnittelevan hänen syrjäyttämistään.
”Stalin oli täysin häikäilemätön”, Lev Lurie on todennut New York Timesin haastattelussa.
Vintersin ja Lurien johtopäätös voi selittää, miksi Stalin ei antanut tutkia Leninin ruumista myrkkyjen varalta.