Stalin analysoi Maon ulosteen
Kun Mao kävi vessassa ollessaan valtiovierailulla Moskovassa vuonna 1949, hän ei tiennyt, että hänen tuotoksensa otettiin talteen ja analysoitiin Stalinin määräyksestä.

Stalin ja Mao olivat läheisiä liittolaisia 1940-luvulla, mutta Stalin teetti kuitenkin varmuuden vuoksi analyyseja aatetoverinsa ulosteista.
Entisen neuvostoagentin Igor Atamanenkon mukaan Josif Stalin laaditutti lähimmistä liittolaisistaan psykologisia profiileja heidän ulosteidensa perusteella.
Ulosteiden hankkiminen ja tutkiminen oli tiedustelupalvelun tehtävä.
Uloste paljasti luonteenpiirteet
”Jos ulosteessa oli esimerkiksi tryptofaani-aminohappoa, siitä pääteltiin, että henkilö oli rauhallinen ja helposti lähestyttävä. Kaliumin vähäisyyttä pidettiin osoituksena hermostuneisuudesta ja unettomuudesta”, Atamanenko kertoi Britannian yleisradioyhtiölle BBC:lle.
Yksi profiloiduista oli Kiinan johtaja Mao Zedong, jonka ulostetta kerättiin hänen 10 päivää kestäneellä valtiovierailullaan Moskovaan vuonna 1949.
Maon tietämättä jätökset hänen käyttämästään vessasta johdettiin koontisäiliöihin.
Atamanenko pääsi hajulle irvokkaasta hankkeesta tutkiessaan tiedustelupalvelun arkistoja 1940-luvulta.