New York Timesissa julkaistiin 2.1.1917 pikku artikkeli, jonka otsikko oli ”Rasputin, tsaarin apuri, tiettävästi murhattu”.
Sama huhu oli jo monta kertaa aiemmin ylittänyt Atlantin matkallaan kohti Yhdysvaltain suurten sanomalehtien kansia, mutta tällä kertaa – toisin kuin aiemmin – se oli totta.
Uutinen Rasputinin murhasta herätti vain vähäistä huomiota verrattuna lukuisiin artikkeleihin maailmansodan taisteluista, jotka hallitsivat tuohon aikaan sanomalehtien etusivuja – ja pian lukijoiden huomio kiinnittyikin jo aivan muihin tapahtumiin, joita Venäjältä uutisoitiin.
Venäjän romahdus ja vallankumous helmikuussa 1917 pakottivat yksinvaltiaan tsaari Nikolai II:n luopumaan vallasta.
Mahtavan Romanovin suvun 300-vuotinen valtakausi oli päättynyt.
Myöhemmin samana vuonna puhkesi vielä uusi vallankumous, jonka myötä bolsevikit nousivat valtaan.
He vaativat valtakunnan maiden, vallan ja vaurauden perusteellista uusjakoa.
Venäjän väkivaltaiset mullistukset eivät yllättäneet tarkkailijoita ja toimittajia, sillä tsaari oli vuosia johtanut maata varsin epäpätevästi.
Useiden historioitsijoiden mukaan yksi Romanovien lopulliseen tuhoon johtaneista tyytymättömyyden siemenistä alkoi itää vuonna 1903.
Rasputin saapui Pietariin
Joulukuussa 1903 eräs mies nousi junasta Pietarissa.
Hän oli matkustanut kaukaa, monessakin mielessä.
Ensisilmäykseltä hän vaikutti tavalliselta venäläiseltä talonpojalta: Tummia, pistäviä silmiä varjosti pitkä, rasvainen musta tukka. Hoitamattomana rehottava parta peitti kasvojen alaosan.
Kulunut harmaa takki, kauhtuneet halvat housut ja saappaat sekä hänen ympärillään leijuva hien haju täydensivät vaikutelman.
Hänet kuitenkin erotti muista yksi asia.
Taskussaan matkustajalla oli piispallinen suosituskirje, jonka avulla monet ovet aukesivat hänelle Pietarissa.
Likainen mies oli 34-vuotias Grigori Jefimovits Rasputin.
Hän oli syntyperältään oppimaton talonpoika, mutta ajan myötä häntä oli alettu pitää pyhänä miehenä.
Hän oli jo lapsena osoittanut erityistä kykyä paneutua muiden ajatuksiin, ja niinpä hän usein arvasi ihmisten salaisuuksia ja sai jo nuorena miehenä muut tunnustamaan hänelle syntinsä.
Rasputin puhui irstailun puolesta
Rasputinilla oli selityksensä sille, miksi synti oli välttämätöntä.
Polttavalla katseellaan hän vakuutti ihmiset siitä, että Jumala pelastaa vain todella katuvaiset – mutta todella katuvainen voi olla vain tehtyään syntiä, selitti Rasputin.
Siksi ihmisten oli ryhdyttävä kiellettyihin asioihin, kuten juopottelemaan ja harjoittamaan avioliiton ulkopuolista seksiä.
Eräs toimittaja, joka haastatteli Rasputinin kotikaupungin asukkaita, kun Rasputinista oli jo tullut vaikutusvaltainen mies, kirjoitti haastattelujensa perusteella skandaalinkäryisiä kertomuksia.
Niiden mukaan Rasputin keräsi seuraajansa pieneen huoneeseen, jossa paloi suitsukkeita ja yrttejä.
Ihmiset ottivat toisiaan kädestä ja ryhtyivät toistelemaan: ”Syntiä katumuksen tähden, oi Jumala!”
Kun tuli sammui, Rasputin antoi merkin, jonka jälkeen kaikki heittäytyivät lattialle villien seksuaalisten orgioiden pyörteisiin.
LUE LISÄÄ: Venäjän vallankumous ravisteli maailmaa.
Rasputin avioitui nuorena ja ehti saada paljon lapsia, ennen kuin jätti perheensä ja lähti Pietariin.
Eriarvoisuus kukoisti Venäjällä
Rasputinin saapuessa Pietariin 1900-luvun alussa Venäjä ei ollut mikään köyhä maa, mutta vauraus oli jakautunut erittäin epätasaisesti.
Maatalous oli yhä tärkein elinkeino, ja 80 prosenttia väestöstä eli maalla nälänhätä jatkuvana seuralaisenaan.
Lapsikuolleisuus oli korkea, eikä tavallisilla ihmisillä ollut elämässään juurikaan nautintoja.
Kun pitkän päivän työt oli tehty, laihana lohtuna oli tarjolla korkeintaan halpaa votkaa tai Jumalan sanaa.
Yhteiskunnan huipulta löytyi toisaalta pieni hienostunut eliitti, joka hallitsi määrätöntä vaurautta.
Suuri osa rikkauksista sijoitettiin maailman huipputaiteilijoiden töihin, jalokivin kuorrutettuihin koriste-esineisiin ja pröystäileviin lehtikulta- ja marmorisisustuksiin.
Venäjän mahtava valtakunta oli epävakaassa tilassa.
Kansa eli suunnattomassa köyhyydessä yksinvaltiaan tsaarin alaisuudessa, mikä loi otollisen maaperän levottomuuksille ja vallankumousliikkeelle.
Niin rikkaat kuin köyhätkin olivat kuitenkin vahvasti sidoksissa uskontoon.
Joillekin yhteys Jumalaan tarkoitti siveellistä ja nuhteetonta elämää, mutta toisille uskonto oli aistikkaampaa ja täynnä suitsukkeita, mystisiä istuntoja ja syviä tunteita – Rasputin ei ollut ainoa, jolle tie sovitukseen kulki synnin kautta.
Nikolai II ei tuntenut kansaansa
Maan itsevaltainen johtaja, tsaari Nikolai II, oli päättämätön ja pehmeä mies, jota kiinnosti ennen kaikkea hänen oma perheensä. Hänellä ei ollut strategisia kykyjä, eikä politiikka kiinnostanut häntä. Tsaari eli niin etääntyneenä kansastaan, että hän ei todella edes tiennyt, keitä tai millaisia ihmisiä hän hallitsi.
Nikolain isän kuoleman jälkeen häntä kohtaan oli tunnettu jopa hieman sympatiaa, mutta hänen kykenemättömyytensä ymmärtää, mitä kansa ja valtio tarvitsivat, saivat myötätunnon rippeetkin katoamaan.
Lisäksi hänen valtakautensa oli alkanut huonoissa merkeissä, kun satoja ihmisiä oli tallautunut kuoliaaksi kruunajaisjuhlallisuuksissa.
Yltiöuskovaiset venäläiset tulkitsivat epäonnisen tapahtuman varoituksena tulevasta.
Tsaaritar Aleksandra oli syntyjään saksalainen prinsessa ja aivan yhtä tietämätön venäläisestä arkielämästä kuin miehensäkin.
He elivät onnellisina ylellisissä linnoissaan ja saivat vuodesta 1895 alkaen neljä tytärtä.
Kun tsaaritar sitten 31.7.1904 lopulta synnytti pojan, koko suku iloitsi pitkään kaivatusta kruununperijästä.
Ilo oli kuitenkin lyhytaikaista.
Hieman yli kuukauden ikäisenä Aleksein navasta alkoi vuotaa verta, eikä vuoto tahtonut lainkaan tyrehtyä.
Kasvaessaan ja ryhtyessään konttaamaan hän sai jatkuvasi naarmuja, ja siinä missä muut lapset olisivat saaneet korkeintaan mustelman, pieni kruununprinssi sai suuria verenpurkauksia, jotka painoivat hermoja ja aiheuttivat valtavia kipuja.
Alekseilla oli hemofilia, verenvuototauti.
Hänen äitinsä Aleksandra oli tietämättään tämän perinnöllisen sairauden kantaja.
Vain hän oli voinut antaa sairauden lapselleen, ja tämä piinasi häntä syvästi.
Keisarillinen perhe piti sairauden salaisuutena, jota ei paljastettu kuin lähimmille – poliittisen myllerryksen keskellä oli tärkeää, että kukaan ei kyseenalaistanut tsaariperheen kruununperimysasiaa.
Perhe kiinnosti tsaari Nikolai II:ta paljon enemmän kuin hänen suuren valtakuntansa johtajaminen.
Rasputin hankkiutui aatelin suosioon
Saavuttuaan Pietariin 1903 Rasputin hakeutui tsaarille uskollisten hahmojen seuraan.
Piispallinen suosituskirje oli Rasputinin avain kaupungin aateliston piireihin, ja erityisesti naisten suosioon.
Aatelisto oli uskonnollisesti yhtä etsivää ja kokeilevaa kuin muukin väestö.
Monet silmäätekevät naiset viettivät aikaansa erilaisissa uskonnollisissa riiteissä – joissa oli usein seksuaalinen pohjavire.
Otollisessa ympäristössä Rasputin keräsi nopeasti itselleen seuraajia, ja hänen maineensa kasvoi, kun hän sai puhumalla parannettua erään rouvan masennuksen.
Rasputin levitti yhä opinkappaletta, jonka mukaan synti oli suora tie pelastukseen, ja hän oli itse valmis auttamaan rouvia synninteossa.
Vaikka hän nyt liikkui yhteiskunnan ylemmissä kerroksissa, hän ei luopunut maalaisesta ulkomuodostaan, sillä sekä hänen seuraajansa että Venäjän ylimystöön kuuluvat kirkonmiehet pitivät hänen hienostelematonta ulkomuotoaan merkkinä siitä, että hän oli tahraantumaton ja näin ollen läheisessä yhteydessä Jumalan kanssa.
Kaikki eivät katsoneet Rasputinia ja hänen toimiaan hyvällä.
Joitain kiusasi hänen tapansa suudella ihmisiä suulle ja käyttää varsin rahvaanomaista kieltä.
Itse hän puhui täysin avoimesti synneistään – mikä pikemminkin veti puoleensa kuin pelotti pois hänen naispuolisia kannattajiaan.
Rasputinia syytettiin moneen otteeseen seksuaalisista hyökkäyksistä muun muassa erästä nunnaa kohtaan.
Mitään ei kuitenkaan voitu todistaa, ja niin kaikki syytteet raukenivat.
Rasputin, ”pyhä piru”, oli toisaalta laajalti vihattu mies, mutta hänellä oli myös runsaasti ihailijoita varsinkin yläluokan naisten keskuudessa. Mystiikasta kiinnostuneisiin naisiin vetosivat hänen outo, rahvaanomainen olemuksensa ja väitetty suora yhteytensä Jumalan kanssa.
Rasputin voitti tsaariparin luottamuksen
Rasputin tapasi keisariparin jo marraskuussa 1905, mutta vasta vuoden kuluttua hän pääsi heidän kanssaan läheisempään yhteyteen.
Aluksi tämä mystikko sai vain luvan rukoilla pienen kruununperijän puolesta, mutta kuin ihmeen kaupalla näytti siltä, että hänen rukouksensa todella tehosivat.
Siten hän hankki itselleen sekä keisariparin suuren kiitollisuuden että vähitellen myös heidän täyden luottamuksensa.
Tämä luottamus ulottui pian myös poliittisten asioiden käsittelyyn.
Rasputin väitti, että hän tunsi Jumalan tahdon, ja kruununprinssi Aleksein tuskien silminnähtävä helpotus sai ilmeisesti keisari-parin uskonaan, että tämä oli täyttä totta.
Nikolai II kärsi kirvelevän tappion
Nikolai II oli tuolloin ennenkuulumattoman hankalassa tilanteessa.
Hän oli käynyt kirvelevää sotaa itäistä naapurivaltiotaan vastaan: Venäjä oli ollut täysin valmistautumaton Japanin hyökätessä odottamatta vuonna 1904, mikä johti yllättäviin ja vakaviin menetyksiin.
Raskaisiin tappioihin johtaneen sodan yhtenä syttymissyynä oli ollut tsaarin tuntema lapsellinen vastenmielisyys japanilaisia kohtaan – eräs japanilainen oli kerran hyökännyt hänen kimppuunsa Japanin-matkalla.
Nikolai II oli sen vuoksi ylenkatsonut monia varoitusmerkkejä uhkaavasta sodasta, eikä hänellä ollut minkäänlaista kunnioitusta Japanin sotilaallista mahtia kohtaan.
Tappion jälkeen Venäjän oli pakko hyväksyä nöyryyttävät rauhanehdot, mikä aiheutti puolestaan Nikolai II:lle ongelmia kotirintamalla: monet tsaarinvallan vastustajat näkivät tässä tilaisuuden syöstä hänet vallasta ja uudistaa yhteiskuntaa. Venäjällä pitkään kyteneet levottomuudet alkoivat roihahdella liekkeihin.
Venäjän ensimmäinen vallankumous lähti liikkeelle rauhallisesta mielenosoituksesta.
Kylmänä tammikuisena sunnuntaina 1905 joukko tavallisia kaupunkilaisia vaelsi kohti Talvipalatsia anoakseen tsaarilta leipää.
Väärinkäsityksen vuoksi turvallisuuspoliisi alkoi kuitenkin ammuskella kohti ihmisjoukkoa.
Tulituksen tauottua kadulla makasi yli sadan ihmisen ruumiit ja haavoittuneita oli kolminkertainen määrä.
Laimea yritys demokratian saralla
Joukkomurha johti lakkoihin ja kapinointiin. Kun Moskovan kenraalikuvernööri surmattiin, Nikolai taipui myönnytyksiin.
Hän suostui perustamaan parlamentiin, duuman, jonka tehtävänä oli hyväksyä lait ja valvoa hallintoa.
Ensimmäistä kertaa Venäjän historiassa kansa sai maistaa hippusen demokratiaa.
Duuman ensimmäiset istunnot kuitenkin hajotettiin, ja kansa menetti pian uskonsa uuteen järjestelmään.
Konservatiiviset voimat, joihin kuului porvareita ja varakkaimpia talonpoikia, alkoi samoihin aikoihin ahdistella vihaamiaan liberaaleja ja juutalaisia.
Poliittinen tilanne muuttui entistä epävakaammaksi, sillä hallinto oli jo menettänyt kaiken vaikutusvaltansa suureen osaan kansaa.
Kun ensimmäisen maailmansota puhkesi 1914, Venäjä joutui mukaan sotaan yhdessä Englannin ja Ranskan kanssa saksalaisia vastaan.
Maailmansodan ensimmäisten viikkojen aikana saksalaisten huomio kiinnittyi länsirintamalle, joten venäläiset joukot pääsivät helposti etenemään.
Sotaonni kuitenkin kääntyi nopeasti, ja venäläisten oli pakko perääntyä.
Elokuussa 1915 Venäjä oli menettänyt Puolan hallinnan.
Muonavarojen ja ammusten puutteessa venäläisillä ei ollut mitään mahdollisuuksia voittaa taisteluita.
Venäläisiä sotilaita antautui saksalaisille joukkueittain säästyäkseen nälkäkuolemalta, toiset hylkäsivät aseensa ja pakenivat kotiin nälkäisten perheidensä luo.
Rasputin pönkitti asemaansa
Venäjän riutuessa sotien, levottomuuksien ja uudistusvaatimusten keskellä Rasputin pönkitti vähitellen asemaansa.
”Pyhä piru” tai ”hullu munkki”, kuten häntä usein kutsuttiin, joutui monien kanssa huonoihin väleihin, mutta Rasputinista valittaneet joutuivat tsaariperheen epäsuosioon.
Eräässä lehdessä Rasputinin kuvailtiin ”tuhoavan ruumiita ja sieluja”, jolloin toimittaja pidätettiin ja toimitukset tilat ja laitteet takavarikoitiin.
Jopa tsaarin lähin virkamies joutui häpeään, kun hän todisteet Rasputinin seksi- ja alkoholisekoiluista kädessään yritti vakuuttaa tsaarille, että Rasputin vahingoitti Nikolain mainetta.
Nikolai ei halunnut irtautua Rasputinista, joka tsaarin silmissä oli vastuussa kruununperillisen terveydestä.
Tsaaritar Aleksandra, joka ei pidättyväisyytensä takia ollut alkujaankaan kovin suosittu, sai todella tuntea kansan epäluottamuksen maailmansodan sytyttyä – hänhän oli syntyperältään saksalainen.
Tilanne kärjistyi, kun Rasputin tunsi asemansa vakaaksi tsaarin suojeluksessa eikä enää edes yrittänyt peitellä tempauksiaan.
Yksi esimerkki tästä olivat tapahtumat moskovalaisessa yökerhossa.
Rasputin oli juonut runsaasti jo ennen ravintolaan tuloaan.
Kun eräs nainen, joka ei ollut mielissään Rasputinin huomiosta, torjui hänet, hän raivostui ja alkoi särkeä tavaroita.
Hän alkoi kerskailla valloittaneensa sentään tsaarittarenkin, minkä jälkeen hän riisuutui ja esitti säädyttömiä elkeitä keskellä ravintolaa.
Episodi ei johtanut minkäänlaisiin seuraamuksiin.
Päinvastoin, Rasputin nimitettiin Nikolain uskotuksi neuvonantajaksi. Nikolai oli saanut sähkeen, jonka mukaan armeijan varastot riittäisivät enää kolmeksi päiväksi, mutta Rasputin rauhoitteli hermostunutta tsaaria.
Rasputinin mukaan sähke oli valetta, jonka armeijan ylipäällikkö oli kirjoittanut herättääkseen paniikkia.
Valitettavasti sähke oli täyttä totta, eivätkä joukot koskaan saaneet kipeästi tarvitsemiaan täydennyksiä.
Se ei heikentänyt Nikolain luottamusta Rasputiniin.
Nikolai ei vastustellut silloinkaan, kun Rasputin vuoden tappiollisen sodankäynnin jälkeen kehotti tsaaria ottamaan itse koko armeijan komentoonsa.
Tsaarilla ei ollut tilannetajua eikä strategisia kykyjä, joten seuraukset olivat katastrofaalisia.
Sota muuttui entistä pahemmaksi painajaiseksi Nikolain toimiessa ylipäällikkönä rintamalla.
Valtakunnan muu johtaminen oli annettu Aleksandralle ja Rasputinille, jonka vaikutusvalta oli entistä suurempi.
Rasputin kääri lahjusrahoja
Valtakunta kulki vääjäämättä kohti tappiota, ja tsaariperheen arvovaltaa murensivat sen läheiset suhteet Rasputiniin, yksinkertaiseen maajussiin.
Maailmansodan ensi vuosina kansan keskuudessa huhuttiin, että Rasputin välitti valtiosalaisuuksia saksalaisille.
Sitkeä huhu oli myös se, että Rasputinilla oli sormensa pelissä jokaisessa suosionosoituksessa, ylennyksessä ja erotuksessa, joten hän haali kätköihinsä valtavia lahjusrahoja.
Arvostelu Rasputinin valtaa kohtaan kasvoi, ja viimeisenä epätoivoisena yrityksenä välttää koko valtakunnan joutuminen sekasorron valtaan pieni joukko konservatiivisia aatelisia ryhtyi toimiin.
Rasputinin olisi kuoltava – ja pian.
Kuolema odotti kellarissa
Tehtävän otti vastaan ruhtinas Feliks Jusupov. Hän oli nuori sotilastaustainen aatelinen, joka oli naimisissa Nikolain sisarentyttären kanssa.
Hän ei ollut erityisen kiinnostunut politiikasta vaan eleli elämäänsä huolettomana palatsissaan Pietarissa.
Hän oli kuitenkin samaa mieltä vahvasti konservatiivisten piirien kanssa, jotka pelkäsivät koko yhteiskunnan järkkyvän, mikäli tsaarin vallan katsottaisiin heikkenevän yhtään enempää.
Illalla 16.12.1916 Jusupov lähetti Rasputinille vaunut ja kutsun luokseen.
Rasputin ei aavistunut pahaa, vaan pukeutui nopeasti ja lähti vaunujen kyytiin.
Saavuttuaan Jusupovin palatsiin Rasputin pyydettiin illalliselle kellariin, jossa hänelle tarjoiltiin makeita viinejä ja leivoksia.
Joidenkin lähteiden mukaan kaikki tarjottavat olivat myrkytettyjä, mutta Rasputin ei havaittavasti reagoinut vahvaan myrkkyyn.
Oli syynä sitten myrkky tai vain viini, lopulta hän oli kuitenkin riittävän heikossa tilassa, jotta salaliittolaiset pystyivät esittämään hänelle uhkavaatimuksen: hän voisi ampua itsensä tai hänet tapettaisiin.
Rasputin kieltäytyi tekemästä itsemurhaa, minkä jälkeen häntä ammuttiin. Hän ei kuitenkaan kuollut vaan kävi miesten kimppuun ja onnistui pakenemaan puutarhaan.
Tappajien oli ehdottomasti saatettava tehtävänsä loppuun, ja siinä he onnistuivatkin.
Rasputin saatiin kiinni ja teloitettiin, minkä jälkeen hänen ruumiinsa käärittiin mattoon ja heitettiin Nevaan siinä toivossa, että joki peittäisi jäljet ikuisesti.
Ruumis kuitenkin löydettiin rantatöyräältä muutamia päiviä myöhemmin.
Vallankumous puhkesi lopulta
Rasputinin kuolema koitti liian myöhään pelastaakseen keisariparin maineen. Talven kurjuus, sota ja poliittinen toivottomuus vahvistivat vastarintaa.
Akuutti leipäpula Pietarissa vuoden 1917 alussa sai työläiset kaduille osoittamaan mieltään.
Sotilaat komennettiin ampumaan mielenosoittajat, mutta he kieltäytyivät ja liittyivät kansanjoukkoihin.
Ilman armeijaa Nikolai II ei pystynyt pitämään kiinni vallastaan, ja hän luopui kruunusta 15.3.1917 tarjoten sitä veljelleen.
Veli kuitenkin kieltäytyi ottamasta vastaan toivotonta urakkaa.
Tsaarinvallan jälkeen muodostettiin porvarillinen väliaikaishallitus, mutta Venäjän suuria kaupunkeja alkoivat johtaa sekä työläisten että sotilaiden edustajista koostuvat neuvostot.
Maahan syntyi kaksi rinnakkaista valtajärjestelmää, mikä johti kaaokseen.
Kommunistijohtaja Lenin osasi käyttää tilannetta hyväkseen.
Hän oli elänyt 10 vuotta maanpaossa Sveitsissä, mutta palasi tsaarinvallan jälkeen Venäjälle ja ryhtyi johtamaan puolivalmista vallankumousta.
Lenin sai järjestettyä neuvostojen vallankaappauksen ja koko hallituksen pidätyksen marraskuussa 1917.
Vuosien sisällissodan ja valtataistelujen jälkeen vuonna 1922 tsaarinvallan jälkeisestä Venäjästä oli syntynyt sosialistinen Neuvostoliitto. Se oli jättivaltio, joka kesti 69 vuotta vuoteen 1991 asti.
Rasputinin murhaaja selvisi helpolla
Ruhtinas Jusupovin vaimo oli tsaarin sukulainen, eikä ruhtinas ehkä siksi joutunut Rasputinin murhasta pahasti tsaarin hampaisiin: hänet vain karkotettiin pääkaupungista.
Vallankumouksen jälkeen hän pakeni perheensä kanssa Venäjältä Pariisiin mukanaan Rembrandtin maalauksia ja jalokiviä.
1930-luvulla Jusupov kävi oikeutta yhdysvaltalaista elokuvayhtiötä vastaan, joka eräässä elokuvassaan väitti murhan syyksi sen, että Rasputin olisi raiskannut Jusupovin vaimon.
Jusupovit saivat korvauksena valtavat 25 000 dollaria.
Jusupov piti länsimaisista puvuista, vaikka onkin tässä kuvassa yllään vanha venäläinen asu.