Lentäjä oli vakavasti varoittanut Nikita Hruštšovia siitä, että Tupolev Tu-114 ei ollut turvallinen lentokone eikä sitä ollut vielä testattu kunnolla.
Lentomekaanikot olivat todenneet juuri tehtaalta tulleen koneen moottoreissa mikroskooppisia vaurioita, ja lentäjä kehotti Hruštšovia valitsemaan jonkin muun koneen.
Kommunistisen puolueen pääsihteeri kieltäytyi, sillä häntä kaiveli yhä Geneven huippukokouksessa vuonna 1955 kokemansa nöyryytys. Tuolloin hän oli saapunut koneella, joka näytti hyttyseltä brittien ja yhdysvaltalaisten isojen metallilintujen rinnalla.
Nyt, neljä vuotta myöhemmin, hän oli päättänyt saapua Yhdysvaltoihin näyttävästi liki 15,5 metriä korkealla Tupolevilla.
- syyskuuta 1959 Hruštšov, hänen vaimonsa Nina ja parin kolme täysi-ikäistä lasta nousivat Moskovasta ilmaan maailman suurimmalla matkustajaliikenteeseen tarkoitetulla potkurikoneella kello 7 mukanaan 54 diplomaattia, henkivartijaa ja lentomekaanikkoa.
Neuvostojohtajan vedellessä sikeitä miehistö kuulosteli huolestuneena moottoria.
Presidentti Eisenhower otti vieraan vastaan
Tiistai 15. syyskuuta 1959 kello 13: Presidentti Eisenhower odotti vierastaan Andrewsin sotilaslentokentällä Washingtonin lähistöllä.
Tummansininen savu nousi renkaista, kun Tupolevin lentäjä jarrutti. Kone oli selvinnyt matkasta ongelmitta ja rullasi nyt majesteetillisesti kohti vastaanottokomiteaa. Sotilaat hinasivat koneen ovelle erikoisesti tätä maailman korkeinta konetyyppiä varten valmistetut portaat.
Leveästi hymyillen Hruštšov laskeutui Yhdysvaltojen kamaralle ja kätteli isäntäänsä. ”Tervetuloa Yhdysvaltoihin, herra valtionpäämies”, tervehti Dwight D. Eisenhower.
Läntisen maailman johtaja muistutti tapahtumasta raportoineiden toimittajien mukaan miestä, jonka appivanhemmat olivat saapuneet yllätysvisiitille.

Pian saapumisensa jälkeen Hruštšov kiusoitteli isäntämaata Neuvostoliiton etumatkasta kilpajuoksussa Kuuhun.
Hruštšov sen sijaan näytti olevan omassa elementissään. Hänen siniset silmänsä tuikkivat kilpaa hänen rinnassaan killuvien kultamitalien kanssa, ja hymyillen hän kohotti hattuaan tehden kunniaa punaista mattoa reunustaville yhdysvaltalaissotilaille.
Kun Eisenhower oli pitänyt virallisen tervetuliaispuheen ja korostanut sitä, että ”yhteinen tavoitteemme on maailmanlaajuinen kestävä rauha”, Hruštšov otti puheenvuoron.
”Herra presidentti, juuri ennen tätä tapaamista neuvostotutkijat, -insinöörit, -teknikot ja -työläiset ovat ilahduttaneet kansakuntaamme lähettämällä raketin Kuuhun.
Epäilemättä myös Yhdysvaltojen etevät tutkijat, insinöörit ja työläiset saavat jonain päivänä lähetettyä Kuuhun raketin. Tuolloin neuvostoalus, Kuun vanha asukas, toivottaa teidän aluksenne tervetulleeksi”, vitsaili neuvostojohtaja viitaten Luna 2 -avaruusluotaimeen.

- marraskuuta 1957 Neuvostoliitto lähetti avaruuteen ensimmäisen elävän olennon, Laika-koiran, Sputnik 2 -aluksella.
Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen välinen kilpajuoksu Kuuhun oli Neuvostoliitolle valoisassa vaiheessa, kun Luna 2 oli ensimmäisenä ihmisen tekemänä kappaleena osunut Kuuhun vain kaksi päivää aiemmin – 13. syyskuuta 1959.
Yhdysvaltalaiset vaikenivat merkitsevästi
Tiistai 15. syyskuuta kello 15: Noin 200 000 ihmistä oli kerääntynyt kaduille nähdäkseen vilauksen Hruštšovista, jonka oli määrä ajaa avolimusiinissa 25 kilometrin matka Washingtoniin.
Eisenhower istui kuin ruuvipenkissä ahtautuneena pulskan Hruštšovin pariskunnan väliin Lincoln-limusiinin takapenkillä, kun he ajoivat presidentin vierastaloon Blair Houseen pääkaupunkiin Washingtoniin.
Eisenhower hymyili vaivautuneesti, kun hänen vieraansa vilkuttivat ihmisille. Yleisö pysytteli oudon hiljaa. Kukaan ei huutanut eikä vilkuttanut, ja hiljaisuus oli lähes painostavaa niin suuren ihmismäärän ollessa kyseessä.
”Ihmiset tuijottavat meitä kuin kummajaisia”, Hruštšov pohti ajomatkan aikana.

Eisenhower istui ahtautuneena Neuvostoliiton johtajan ja tämän Nina-vaimon väliin matkalla lentokentältä Washingtoniin.
Yhdysvaltalaisella toimittajalla David Lawrencella oli yleisön oudolle käyttäytymiselle oma selityksensä: ”Kummallinen hiljaisuus oli spontaani reaktio ihmisiltä, jotka pelkäsivät, että heidän näkemänsä mies voisi jonain päivänä painaa nappia ja aloittaa sodan.”
Pulska possu sai taputuksen pyllylleen
Keskiviikko 16. syyskuuta kello 9.30: Hruštšov kävi Yhdysvaltojen-vierailunsa aikana useissa osavaltioissa. Toisena päivänä hän vieraili valtion koetilalla Beltsvillessä Marylandissa.
Kasvien reaktio valoon. Hedelmien ja vihannesten kasvu kemiallisesti stimuloituna. Hruštšov kuunteli tuntikausia esitelmiä Yhdysvaltojen edistysaskeleista maanviljelyn saralla.
Aikaerorasituksesta kärsivä valtionjohtaja yritti pitää silmänsä auki ja tukahduttaa haukotuksensa, ja kun isäntä ehdotti kävelyretkeä ulkona, vieras piristyi silminnähden.
Perässään joukko lehdistön valokuvaajia tärkeä vieras asteli aitaukselle, missä löntysteli joukko valtavia sikoja. Hruštšov taputti yhtä niistä takapuolelle. ”Tässä on aivan liian paljon läskiä”, hän totesi.
Isäntä vakuutti pääsihteerille, että liha oli vähärasvaista, ja pyysi yhtä tutkijoista mittaamaan sian rasvaprosentin, jotta Hruštšov saisi todisteita asiasta. Yritys asettaa mittauslaite sian selkään kuitenkin epäonnistui.
”Se säilyttää lihavan salaisuutensa. Se varmasti häpeää”, Hruštšov nauroi mielissään.
Hetken päästä isäntä esitteli vieraille pienen valkoisen kalkkunan. Lihaksikas lintu oli koetilan ylpeys, joka oli jalostettu varta vasten pienten talouksien päivällispöytiin.
”Tämä siitä tulee, kun olette niin rikkaita ja lihavia. Alatte havitella pieniä kalkkunoita”, Hruštšov hirnahti.
”Se on silti sitä, mitä kansalaiset haluavat, joten annamme heille sen”, isäntä selitti, mihin Hruštšov tokaisi: ”Me Neuvostoliitossa yritämme tehdä kalkkunoista isompia.”
Pääsihteeri kieltäytyi votkaryypystä
Keskiviikko 16. syyskuuta 1959: Senaatin ulkopoliittinen komitea oli kutsunut Hruštšovin teelle ja epäviralliselle vierailulle Capitol-kukkulalle.
Hruštšov muutti kuitenkin mielensä ennen kongressiin tuloa:
”Ei kiitos, en haluakaan teetä. On vaikeaa juoda ja puhua yhtä aikaa”, hän selitti saavuttuaan perille.

Kutsuun pujahti virhe
Heinäkuussa 1959 Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri Nikita Hruštšov sai kirjeen Yhdysvaltojen presidentiltä Dwight D. Eisenhowerilta.
Pääsihteeri oli useita kertoja ilmaissut toiveensa vierailla Yhdysvalloissa, ja nyt hänet oli yllättäen kutsuttu sinne. ”En voinut uskoa silmiäni”, Hruštšov kertoi myöhemmin.
Alun perin Eisenhowerin tarkoituksena oli ollut tehdä kutsusta ehdollinen: Hruštšov olisi tervetullut vain, jos hän suostuisi neuvottelemaan jaetun Berliinin tilanteesta.
Kutsu ei kuitenkaan sisältänyt ehtoa. Hruštšov vastasi ihastuneena: ”Olen ilahtuneena vastaanottanut teidän ystävällisen kutsunne matkustaa maahanne. Voin käyttää matkaan 10–15 päivää.”
”Löydämme varmaan myös votkaa – tai viskiä, jos pidätte siitä enemmän”, komitean puheenjohtaja senaattori J. William Fulbright virkkoi, mutta Hruštšov tyrmäsi idean:
”On turha luulla, että neuvostoliittolaiset himoitsisivat votkaa. Jos vain joisimme votkaa, meillä ei olisi ollut aikaa lähettää raketteja Kuuhun.”
Liikemiehet saivat työtarjouksen
Torstai 17. syyskuuta kello 20: Hruštšov ja hänen seurueensa olivat matkustaneet junalla New Yorkiin. Päivän tiiviin ohjelman jälkeen neuvostojohtaja istui kunniavieraana päivällisillä hotelli Waldorf Astoriassa liikeväen seurassa.
Sali oli ääriään myöten täynnä. Kaksituhatta New Yorkin talousklubin – joka The New York Timesin mukaan oli ”yksi historian suurimmista kapitalistikeskittymistä” – jäsentä oli kerääntynyt kuuntelemaan neuvostovieraan puhetta.
Hruštšov ei hukannut tilaisuutta korostaa yleisölle kommunismin hyötyjä: ”Verrattuna vuoteen 1913 Neuvostoliiton teollisuustuotanto on kasvanut 36-kertaiseksi – kun taas teidän maassanne kasvu on vain nelinkertainen”, selitti pääsihteeri.
”Viime vuonna meillä valmistui 94 000 insinööriä, kun te koulutitte 34 000”, totesi pääsihteeri seuraavaksi ja siirtyi Yhdysvaltojen joukkotyöttömyyteen.
Leveästi hymyillen hän tarjosi kaikille paikalla olijoille töitä Neuvostoliitosta: ”Saatte hyvän palkan ja yhtä hyvän aseman kuin missä tahansa yrityksessä täällä. Arvostamme taitavaa väkeä, ja jos joku täällä haluaa olla rakentamassa sosialismia meillä, pyydän kyseistä henkilöä soittamaan minulle hotelliini, niin keksimme varmasti jotain”, Hruštšov lupasi, jolloin väki salissa puhkesi nauruun.
Pilvenpiirtäjä on pilvenpiirtäjä
Perjantai 18. syyskuuta, myöhään iltapäivällä: Hruštšov tutustui New Yorkin nähtävyyksiin. Seuruetta suojelivat sadat moottoripyöräpoliisit.
Ajettuaan muun muassa Brooklynin sillan ja New Yorkin pörssin ohi Hruštšovin limusiini pysähtyi 381 metriä korkean Empire State Buildingin eteen.
Kaupungin korkeimman rakennuksen huipulla Neuvostoliiton päämies tarkasteli Manhattanin siluettia, joka hohti kultaisena laskevan auringon valossa.

381 metriä korkea Empire State Building ei näyttänyt tekevän Hruštšoviin kummoistakaan vaikutusta.
Näky ei kuitenkaan tehnyt Hruštšoviin kummoistakaan vaikutusta: ”Kun olet nähnyt yhden pilvenpiirtäjän, olet nähnyt ne kaikki. Yhden asian vuoksi New Yorkin korkeimpaan rakennukseen kannattaa tietysti nousta: ainakin ilma on täällä raikasta. Muuten New Yorkissa on kostea, epämiellyttävä ilmasto, ja ilma on saastunutta.”
Hruštšov raivostui peruutuksesta
Lauantai 19. syyskuuta kello 12: Hruštšov oli saapunut Los Angelesiin. 20th Century Fox -elokuvayhtiö tarjosi hänelle lounaan Hollywoodissa.
Matka Disneylandiin oli ollut yksi Hruštšovin perheen tärkeimmistä toivomuksista. Juuri ennen 20th Century Foxin lounasta kaupungin poliisipäällikkö William Parker kuitenkin ilmoitti, että hän oli ollut pakko peruuttaa käynti Disneylandissa, koska poliisi ei voinut taata valtionjohtajan turvallisuutta.
Uutinen varjosti lounasta, jolle oli kokoontunut koko joukko Yhdysvaltojen suurimpia elokuvatähtiä.
Paikalla olivat muun muassa Marilyn Monroe, Judy Garland, Dean Martin, Ginger Rogers, Nat King Cole, Tony Curtis, Charlton Heston, Kirk Douglas, Frank Sinatra, Zsa Zsa Gabor, Elizabeth Taylor ja kaikki muut isot tähdet, mutta Hruštšov ajatteli vain Disneylandia.
”Sain juuri tietää, etten pääse käymään Disneylandissa. Kysyin: Miksi en? Mikä on vikana? Onko teillä siellä raketin laukaisualustoja”, hän lähes sylki sanat mikrofoneihin, jotka oli asetettu hänen eteensä kunniapöytään.
“Mitä he luulevat minun siellä tekevän, itsemurhanko?” Hruštšov raivoissaan Disneyland-vierailunsa peruuntumisesta
”Tiedättekö, mitä minulle sanottiin ’Me’ – siis Yhdysvaltojen viranomaiset – ’emme voi taata turvallisuuttanne siellä’”, hän ärhenteli ja huitoi käsillään elokuvatähtien hymyillessä epävarmasti 65-vuotiaalle valtionjohtajalle, joka käyttäytyi kuin hemmoteltu kakara.
”Mikä on vialla? Raivoaako siellä koleraepidemia? Ovatko gangsterit vallanneet paikan? Teidän poliisinne ovat niin karskeja, että ne pystyvät nostamaan härän sarvista. Tietysti he pystyvät panemaan roistot järjestykseen.
Minä sanon: ’Haluaisin mielelläni päästä Disneylandiin.’ He sanovat: ’Emme voi taata turvallisuuttanne.’ Mitä he luulevat minun siellä tekevän, itsemurhanko?” Hruštšov taivasteli tulipunaisena naamaltaan.
”Tämä on sietämätöntä”, hän raivosi ja pui nyrkkiään. Raivokohtaus laantui kuitenkin pian, ja kun Hruštšov oli taas rauhoittunut, hän pyysi läsnäolijoilta anteeksi kiivastumistaan: ”Pyydän anteeksi, jos kiihdyin hieman.”

Los Angelesissa järjestetyillä päivällisillä Hruštšov tapasi Marilyn Monroen, joka oli samana vuonna esiintynyt filmissä Piukat paikat. Monroe sai osastaan Golden Globen.
Poistuessaan salista pääsihteeri tervehti useita merkkivieraita, kuten elokuvataivaan kirkkainta tähteä Marilyn Monroeta, joka oli pukeutunut niukkaan ja tiukkaan mekkoon.
”Te olette erittäin viehättävä nuori nainen”, pääsihteeri hymyili ja puristi tähden kättä niin pitkään ja lujaa, että tämä pelkäsi kätensä musertuvan. Myöhemmin diiva paljasti, että neuvostojohtaja ”katsoi minua niin kuin mies katsoo naista”.
Paljaat reidet olivat liikaa
Lauantai 19. syyskuuta kello 14: Can-Can-musikaalin kuvaukset olivat käynnissä, ja Hruštšovin oli määrä seurata tanssikohtauksen kuvaamista 20th Century Foxin studiolla.
”Tämä on elokuva, jossa on paljon kauniita naisia ja mies, joka pitää kauniista naisista”, selitti pääosan esittäjä Frank Sinatra, ja Hruštšov palkitsi hänet hymyllä ja suosionosoituksilla.
Kun Sinatra oli laulanut kappaleen C’est Magnifique, lattialle pyrähti ryhmä kabareetanssijoita esittämään rohkeaa tanssia rivakoiden rytmien tahdissa.
Naiset nostelivat värikkäiden hameidensa helmoja ja sätkivät koipiaan niin, etteivät heidän reitensä ja alusvaatteensa jääneet Hruštšovilta huomaamatta.
Loppukohtauksessa miespuoliset tanssijat pujahtivat naisten helmojen alle ja ilmestyivät pian taas esiin himokkaan näköisinä käsissään punaiset pikkuhousut. Tuolloin Hruštšovin hymy oli jo aikaa sitten hyytynyt.
Kun toimittaja sitten kysyi häneltä, oliko hän nauttinut esityksestä, hän vastasi diplomaattisesti: ”En ole koskaan ennen nähnyt kabareeta, joten en ole oikea henkilö vastaamaan.”
Pohdittuaan jonkin aikaa esitystä hän täsmensi: ”Normaalilla moraalilla varustettu mies ei voi olla kiinnostunut tällaisesta tanssista. Sehän on lievää pornografiaa. Tanssi oli parempi kuin takamukset – ihmisten kasvot ovat kauniimmat kuin heidän takapuolensa. Se oli moraalitonta, kapitalismi saa naiset tekemään jotain sellaista.”
Neuvostosukellusveneet sillijahdissa
Maanantai 1. syyskuuta 1959 kello 8: Hruštšov oli saapunut Kaliforniaan San Franciscoon. Hän aloitti päivän purjehtimalla rannikkovartioston aluksella San Franciscon lahdella.
Horisontissa Hruštšov erotti lentotukialuksen, joka lipui peilityynellä merellä. Hän oli juuri pohtinut kristinuskon ja kommunismin eroja ja yhtäläisyyksiä.
Hän oli selittänyt seurueelleen eron piilevän siinä, että kristityt uskoivat Jumalan luovan täydellisen maailman, kun taas kommunistit olivat vakuuttuneita siitä, että sen loisivat ihmiset.
Valtavan aluksen näkeminen palautti pääsihteerin nykyisyyteen. ”Miehistö parka. Jos sota puhkeaa, he ovat helppo maali. Erinomainen raketin maalitaulu”, hän totesi ja uskoi sekalaiselle joukolle virkamiehiä, vartijoita ja toimittajia, että neuvostolaivastossa oltiin luopumassa isoista aluksista ja korvaamassa ne sukellusveneillä.
Kylmä sota hyytävimmillään
Kun Neuvostoliiton johtaja vieraili Yhdysvalloissa, maiden suhteet olivat viileät. Vaikka Hruštšov mielellään puhui ”rauhanomaisesta rinnakkainelosta”, hän uhkasi toistuvasti tuhota Yhdysvallat.

Ydinuhka
Hruštšov oli useita kertoja uhannut tuhota Lännen ydinaseella – ”hautaamme teidät”, kuului neuvostojohtajan motto. Hän totesi toistuvasti, että neuvosto-ohjukset olivat niin kehittyneitä, että ne voisivat pyyhkäistä minkä tahansa Yhdysvaltojen suurkaupungin olemattomiin.

Berliinin kriisi
Hruštšov oli marraskuussa 1958 antanut Yhdysvalloille, Britannialle ja Ranskalle puoli vuotta aikaa vetää joukkonsa Länsi-Berliinistä. Hän piti Länsi-Berliiniä kommunistisen Itä-Saksan ”syöpäpesäkkeenä” ja uhkasi luovuttaa koko Berliinin itäsaksalaisten haltuun.

Kilpajuoksu avaruuteen
Neuvostoliitto johdatti maailman avaruusaikaan 4. lokakuuta 1957 laukaisemalla avaruuteen maailman ensimmäisen satelliitin, Sputnik 1:n. Sen jälkeen Yhdysvallat kärsi useita muitakin kirveleviä tappioita.
Juuri ennen Hruštšovin matkaa Neuvostoliiton Luna 2, ensimmäinen Kuu-luotain, oli päässyt Kuuhun.
”Kuinka monta sukellusvenettä teillä on?” uteli yksi reporttereista.
”Voisin hyvin paljastaa sinulle sukellusvenelaivastomme vahvuuden, mutta silloin luulisit, että vain kerskun”, Hruštšov vastasi ja lisäsi pilke silmäkulmassaan: ”Ei syytä huoleen. Me käytämme sukellusveneitä sillin pyyntiin.”
”Onko teidän sillinpyyntilaivastonne sijoitettu Vladivostokiin?” toimittaja tivasi.
”Sillit eivät ole sikoja. Niitä ei voi kasvattaa siellä, missä haluaa. Niitä on pakko pyydystää siellä, missä ne elävät”, valtiojohtaja väisti kysymyksen.
Supertietokone hävisi ruokalalle
Maanantai 21. syyskuuta kello 12: Tietokonevalmistaja IBM oli kutsunut Hruštšovin konsernin uuteen tehtaaseen San Joséen Kaliforniaan.
IBM:n johtaja Thomas J. Watson jr. odotti innokkaasti pääsevänsä esittelemään maailman ensimmäistä supertietokonetta, Ramacia, Hruštšoville ja toimittaja-armeijalle, joka tavanomaiseen tapaansa parveili neuvostovieraan ympärillä.
Yritys ei olisi voinut saada parempaa mainosta. Valtionpäämies saapui kuitenkin tehtaaseen juuri lounasaikaan, ja Watson kutsui tämän aluksi ruokalaan, missä Hruštšov pääsi tutustumaan itsepalvelulinjastoon.

IBM:n ruokala teki Hruštšoviin isomman vaikutuksen kuin yrityksen supertietokone.
Koska neuvostojohtajalla oli kiljuva nälkä, hän lastasi tarjottimensa kukkuroilleen ruokaa: paistettua kananpoikaa, perunoita, hedelmäsalaattia, leipää, sipulikeittoa ja juotavaksi appelsiinimehua ja jääteetä.
”Olette perehtynyt psykologiaan, kun tuttavuutemme aluksi veitte minut ruokapaikkaan”, hän ylisti Watsonia. Lounaan jälkeen koitti suuri hetki, jolloin Watson pääsi esittelemään IBM:n ihmekonetta.
Se oli päivän kunniaksi ohjelmoitu toimimaan sähköisenä historiankirjana. Kun Rameciin syötettiin jokin vuosiluku vuoden 4 eaa. jälkeen, se luetteli tärkeimmät tapahtumat – kymmenellä kielellä.
Hruštšovin oli vaikea vakuuttua Ramacin ansioista. Neuvostotutkijoilla oli käytössään runsaasti tehokkaita tietokoneita; miten he muuten osuisivat Kuuhun raketilla?
Neuvostojohtajan ajatukset askartelivat aivan muualla – ruokalassa. Hän ei ollut vain ihastunut itsepalvelukonseptiin, vaan myös laminoidusta IKI-levystä tehdyt ruokapöydät olivat tehneet häneen lähtemättömän vaikutuksen.
”Harjaat vain muruset pois ja pyyhit lopuksi rätillä, niin pöytä on jälleen puhdas”, selitti vaikuttunut Hruštšov pojalleen, kun hän myöhemmin kuvaili tälle vierailuaan kuuluisan tietokonevalmistajan luona.
Toimittajat valtasivat supermarketin
Maanantai 21. syyskuuta: Hruštšov kävi valtavassa Quality Foods -supermarketissa San Franciscon laitamilla Kaliforniassa. Lehdistön rummutuksen ansiosta hänen suosionsa oli huippulukemissaan.
Kauppa oli mustanaan ihmisiä. Huhu harvinaisesta vieraasta oli kiirinyt, ja tavanomaisen toimittaja- ja kuvaajaparven lisäksi kaupan käytävillä tungeksi perheenemäntiä, pikkulapsia, nuoria ja eläkeläisiä.
”Tuolla! Tuolla se venäläinen on!” vanha rouva huuteli ihastuneena ja osoitteli ”mukavaa paksukaista tuolla”.
”Hän kosketti minua”, huokaili teini-ikäinen haltioissaan käteltyään neuvostojohtajaa.

Läheskään kaikki Yhdysvalloissa eivät vastustaneet Hruštšovin vierailua.
Hruštšov kutsuttiin juomaan teetä
Epäluuloa, halveksuntaa, pelkoa ja riemua. Hruštšovin vierailu herätti yhdysvaltalaisissa sekalaisia tunteita.
Ennen kuin Nikita Hruštšov saapui Yhdysvaltoihin, Massachusettsin kuvernööri Foster Furcolo lähetti Valkoiseen taloon kirjeen: ”En tunne herra Hruštšovin matkasuunnitelmaa, mutta suosittelen painokkaasti, että siihen ei sisällytetä Massachusettsia.”
Useissa kaupungeissa järjestettiin kaduilla mielenosoituksia, kauppiaat myivät ”Hruštšov ei ole tervetullut tänne” -tarroja, ja New York Daily News -lehti otsikoi: ”Aiotteko kätellä murhaajaa, herra presidentti?”
FBI:n johtaja J. Edgar Hoover arvioi, että vähintään 25 000 ihmistä halusi tappaa Hruštšovin. Mielipidemittausten mukaan lähes 75 prosenttia kansasta kuitenkin kannatti vierailua.
”Anoppini venäläiset ruoat ja samovaaritee ovat kuuluisia”, kirjoitti mies San Franciscosta ja kutsui valtiojohtajan vierailulle. Kuvernöörit, pormestarit ja liikemiehet tuputtivat kilvan kutsuja.
Jazztrumpetisti Louis Armstrong ehdotti neuvostojohtajalle käyntiä jazzklubilla, jotta tämä voisi aistia ”the swingin’ feel of freedomin” [svengaavan vapauden tunteen].
”Jos mies ei välittäisi musiikista, hän ei olisi päässyt siihen asemaan, jossa hän nyt on”, totesi jazzin supertähti.
Kun Hruštšov tutki kiinnostuneena tomaatteja ja punnitsi melonia käsissään, hänen henkivartijansa muodostivat hänen ympärilleen suojarenkaan.
Lehtikuvaajat taistelivat keskenään päästäkseen tallentamaan parhaat kuvakulmat filmille. He kapusivat niin pakastealtaiden kuin hyllyjenkin päälle tiputellen lattialle kahvia, muroja ja riisiä yrittäessään päästä mahdollisimman lähelle kohdetta. Yksi kuvaajista asettui kassahihnalle, joka alkoi heti pyöriä.
”Pysäyttäkää se, se tuhoaa kuvani”, kuvaaja huusi närkästyneenä. Toisen kuvaajan taas ajoi alas lihatiskiltä kiukkuinen myyjä kiljuen: ”Jättäkää kananpoikani rauhaan!”
Yksi valokuvaajista ei kiinnittänyt huomiota mihinkään muuhun kuin kohteeseensa ja kaatui juusto- ja kinkkutiskille. Syntyneessä kaaoksessa asiakas törmäsi metrin korkuiseen perunalastupakkauskekoon, joka romahti.
Ainoa, joka säilytti malttinsa, oli Hruštšov. Hälinästä häiriintymättä hän kätteli asiakkaita ja myyjiä ja lörpötteli erään perheenemännän kanssa pakastetavaravalikoimasta.
”Hieno kauppa teillä”, hän kehui kauppiasta, jonka alaisilla on edessään tuntien siivous- ja järjestelyurakka.
Pikaruoka osui makuhermoon
Tiistai 22. syyskuuta: Hruštšov oli laskeutunut Des Moinesiin Iowaan. Hän tutustui sikäläiseen teurastamoon ja pääsi pikaruoan makuun.
Hruštšov oli teurastamokierroksellaan nähnyt eläviä nautoja, kuolleita sikoja, teurastushallin ja jäähdyttämön, jonka katosta roikkui lihakoukuista valtavia elottomia ruhoja.
”Olemme lyöneet teidät yhdysvaltalaiset pääsemällä ensin Kuuhun, mutta te olette lyöneet meidät makkaranteossa.” Nikita Hruštšov
Yksi työntekijöistä oli näyttänyt, miten hän valmistaa makkaraa, ja nyt arvovierasta odotti vierailun huipennus: hotdog.
”Sinapilla, kiitos”, pyysi aina nälkäinen Hruštšov. Kierroksen opas ojensi hänelle makkaran sämpylän sisällä. Ennen kuin Hruštšov upotti siihen hampaansa, yksi hänen henkivartijoistaan tutki sen geigermittarilla mahdollisen radioaktiivisuuden varalta. Tuote todettiin vaarattomaksi, ja Hruštšov pääsi haukkaamaan hotdogiaan.

Teurastamovierailun jälkeen valtionpäämies maistoi ensimmäistä kertaa hotdogia – sinapin kera.
”Se maistuu mainiolta”, hän iloitsi ja lisäsi: ”Olemme lyöneet teidät yhdysvaltalaiset pääsemällä ensin Kuuhun, mutta te olette lyöneet meidät makkaranteossa.”
Farmari kimpaantui kuvaajille
Keskiviikko 23. syyskuuta: Neuvostoliiton valtionjohtaja vieraili Roswell Garstin tilalla Coon Rapidsissa Iowassa. Garst oli aiemmin käynyt Neuvostoliitossa jakamassa maanviljelytietouttaan ja ystävystynyt Hruštšovin kanssa.
Roswell Garstin rauhallinen maatila oli joutunut mediasirkuksen keskipisteeksi. Puissa roikkui lehtikuvaajia, televisioyhtiöt olivat pystyttäneet torneja laajakuvakameroilleen, Associated Press -tietotoimisto oli vallannut yhden ladon, United Press International toisen, ja pihamaalla kiemurteli johtokimppuja kuin paksuja käärmeitä.
”Kukaan ei ole kertonut minulle, että tänne on tulossa näin paljon toimittajia. Päästän koirat irti”, varoitti Garst poliisin edustajaa Richard Townsend Daviesia.
”Niin, mutta herra Hruštšov on melko tunnettu, ja…”, Davies yritti estellä, kun Gart keskeytti hänet. ”En halua heitä tänne, he tallaavat maissini lakoon”, tokaisi Garst turhautuneena.

Vieraillessaan iowalaisella maatilalla Nikita Hruštšov sai lahjaksi kalkkunan.
Garst oli kuitenkin auttamattomasti myöhässä. Hänen mailleen oli tunkeutunut ainakin kolmesataa kutsumatonta vierasta, ja hän päätti olla kiinnittämättä heihin huomiota ja keskittyä sen sijaan ystäväänsä Hruštšoviin.
Lehdistön saartamana miehet tutkivat Garstin konevalikoimaa ja keinokastelujärjestelmää ja tutkailivat miehenkorkuista maissia kasvavia peltoja. Kun Garst havaitsi, että valokuvaajat tallasivat maissia, hän räjähti.
”Häipykää”, hän käski ja viskasi kuvaajia maissintähkällä. ”Jos ette häivy, potkaisen teidät tiehenne”, hän uhkasi. Sekuntia myöhemmin The New York Timesin reportteri saikin tuntea napakan saappaan potkun ahterissaan.
Valokuvaajat eivät kuitenkaan antaneet säikyttää itseään pois. Raivosta tärisevä Garst alkoi viskellä heidän päälleen eläinten rehua, ja vierailun järjetön käänne sai Hruštšovin taipumaan kaksinkerroin naurusta.
Hänen vaimonsa Nina oli tapansa mukaan pysytellyt poissa parrasvaloista eikä nähnyt tilanomistajan räjähdystä.
”Mitä mieltä te olette siitä, mitä näitte maatilalla?” eräs toimittaja tiedusteli Ninalta, kun vierailu oli lähestymässä loppuaan. ”Minä en nähnyt muuta kuin ihmispaljouden”, valtiojohtajan puoliso totesi.
Odottamaton ele kosketti valtiojohtajaa
Torstai 24. syyskuuta: Hruštšov oli laskeutunut pikavisiitille Pittsburghiin Pennsylvaniaan. Päivän ohjelmaan sisältyi muun muassa vierailu Mesta Machine Companyn terästehtaaseen.
”Tämä on erinomainen terästehdas”, Hruštšov julisti.
”Olen varma siitä, että teillä on vieläkin parempia”, sanoi tehtaan varajohtaja M. K. Powell vaatimattomasti.
”Siitä voitte olla varma. Meillä on joitakin parempia. Meillä on samanlaisia. Ja meillä on joitakin, jotka ovat huonompia. En sano, että kaikki, mitä teillä on, on huonoa, ja kaikki, mitä meillä on, on hyvää. Voimme oppia teiltä”, Hruštšov myönteli.
Kun pääsihteeri oli lopulta matkalla ulos tehtaasta, yksi sen työntekijöistä, Kenneth Jackey, kiiruhti hänen luokseen ja lahjoitti hänelle sikarin.
Odottamaton ele liikutti pääsihteeriä. Hän otti kellon ranteestaan ja lahjoitti sen Jackeylle, josta tuli välittömästi kuuluisa.

Kommunistisen puolueen pääsihteeri tervehti kiertomatkansa aikana innokkaasti tavallisia yhdysvaltalaisia.
Jackey poseerasi ylpeänä kuvaajille uuden kellonsa kanssa ja kiiruhti sen jälkeen kelloliikkeeseen ottamaan selville, kuinka suuresta summasta kello piti vakuuttaa.
”Ei tätä kannata vakuuttaa lainkaan”, totesi asiantuntija, joka arvioi maailman suurimman valtion päämiehen käyttämän kellon 14 dollarin arvoiseksi.
Ensimmäinen nainen tutki koita ja tahroja
Lauantai 26. syyskuuta: Kun aviomies puhui politiikkaa Eisenhowerin kanssa Camp Davidissa, Nina Hruštšova kävi Washingtonissa Kansallisessa kuivapesuinstituutissa.
Nina Hruštšova seurasi tarkkaavaisesti tahranpoistoasiantuntijaa, joka näytti, miten morsiuspukuun tullut tahra saadaan parhaiten poistettua.
Toimittajat kintereillään hän kulki huoneesta toiseen ja sai kuulla kaikista tahranpoiston osa-alueista. Yhdessä laboratoriossa asiantuntijat analysoivat tekstiilejä, joita oli yritetty puhdistaa väärin, ja toisessa hän tutustui koihin, joita käytettiin hyönteismyrkkykokeessa.

Väärinkäsitysten hälvyttyä Hruštšov piti Eisenhowerin kutsua Camp Davidiin suurena kunniana.
Neuvostojohtaja arkaili Camp Davidia
Eisenhower oli kutsussaan ehdottanut, että hän ja Hruštšov järjestäisivät neuvottelut Camp Davidissa. Neuvostojohtaja ei kuitenkaan tiennyt, millaisesta paikasta oli kyse.
Neuvostoliiton ulkoministeri ja New Yorkin suurlähettiläskään eivät valaisseet asiaa, ja Hruštšov pelkäsi, että kyseessä oli jonkinlainen internointileriri.
Vasta, kun Hruštšov tiedusteli asiaa KGB:ltä, hänelle selvisi, että Camp David oli presidentin virallinen maaseutuhuvila Marylandissa – paikka, jossa oli vuosien varrella järjestetty useita merkittäviä tapaamisia.
Rouva Hruštšova kuunteli kiinnostuneena ja kiitti kohteliaasti, kun hänelle kiertokäynnin jälkeen ojennettiin Focus on Fabrics (”Kankaat keskiössä”), tiiliskiven paksuinen kirja tekstiileiden puhdistusmenetelmistä.
Meikitön valtiojohtaja jätti jäähyväiset
Sunnuntai-ilta 27. syyskuuta: Vielä ennen paluulentoa Moskovaan Hruštšov esiintyi NBC:n televisio-ohjelmassa Washingtonissa.
”Kaikilla on ehostusta, kun he esiintyvät televisiossa, muuten kasvot näyttävät punaisilta”, maskeeraaja selitti valtionpäämiehelle ystävällisesti.
Hruštšov kuitenkin kieltäytyi jyrkästi meikistä, sillä hän pelkäsi sen olevan kapitalistinen juoni, jolla hänet yritettiin saada näyttämään naurettavalta yleisön silmissä.
Seuraa Sirkus Hruštšovin USA-kiertuetta:





Vaikka neuvostojohtaja silmin nähden viehättyi monesta asiasta ja vaikutti päällisin puolin ystävälliseltä, hän oli herkkä kimpaantumaan. Tämä kävi ilmi useasti vierailun aikana.
Lehdistötilaisuus, National Press Club, Washington D.C.
Keskiviikko 16. syyskuuta: Pressiklubin
Presidentti William Lawrence luki yleisökysymyksen: ”Mitä te teitte, kun Stalin teki rikoksia?”
”Ilmeisesti satusedät, mukaan lukien tämän kysymyksen sepittäjä, yrittävät saattaa minut hankalaan asemaan. En halua vastata kysymykseen, jota pidän provosoivana”, Hruštšov vastasi kiukkuisesti.
Hotelli Waldorf Astoria, New York
Torstai 17. syyskuuta:
Liikeväelle järjestetyn päivällisen aikana Hruštšovilta kysyttiin, miksi hän ei salli kansansa kuunnella yhdysvaltalaista radiota tai lukea länsimaisia lehtiä. Ensin neuvostojohtaja sivuutti kysymyksen mutta räjähti sitten, kun salissa usea ääni vaati vastausta:
”Älkää huudelko siellä. Ehkä teitä ei kiinnosta kuunnella minua, mutta osoittakaa sen verran vieraanvaraisuutta, ettette keskeytä. Jos ette halua kuunnella, voin hyvin lähteä.”
Hollywood, Los Angeles
Lauantaina 19. syyskuuta
Lounaalla, jolle osallistuivat lähes kaikki Hollywood-tähdet, Hruštšov sai jälleen raivokohtauksen. ”Minulle kerrottiin juuri, että en pääse käymään Disneylandissa.
Minä sanoin: ’Haluaisin kovasti nähdä Disneylandin.’ He sanoivat: ’Emme voi taata turvallisuuttanne’. Mitä he luulevat minun siellä tekevän, itsemurhanko”, raivosi Hruštšov ja lisäsi: ”Tämä on sietämätöntä.”
Banketti, hotelli Ambassador, Los Angeles
Lauantai 19. syyskuuta:
Los Angelesin pormestari Norris Poulson: ”Emme ole samaa mieltä puheenparrestanne: ’Me hautaamme teidät’. Te ette hautaa meitä, emmekä me hautaa teitä.
Mutta jos meitä uhataan, taistelemme kuolemaan asti elämäntapamme puolesta.” Hruštšov vastasi raivoissaan: ”Joskus minusta tuntuu epämiellyttävästi siltä, että Hruštšov on kutsuttu tänne vain siksi, että voitte ivata häntä ja yrittää saada hänen polvensa tutisemaan pelosta esittelemällä maanne mahtia ja voimaa.”
”Hyvää iltaa, yhdysvaltalaiset ystäväni”, Hruštšov tervehti, kun hän pian ilmaantui ruutuun naama punoittaen ja otsa kiillellen kirkkaassa valaistuksessa.
”Olen iloinen saadessani puhua teille ennen lähtöäni. Olemme pitäneet kauniista kaupungeistanne, upeista teistänne ja etenkin hyväsydämisistä kansalaisistanne.”
Hruštšov kehui Eisenhoweria mutta huomautti samaan hengenvetoon, että Neuvostoliitossa kommunismi on poistanut työttömyyden ja tehnyt koulutuksesta ja terveydenhoidosta kaikille ilmaista.
”Ei kulu pitkään ennen kuin lakkautamme – toistan, lakkautamme – myös verot” hän vakuutti.
Koko vierailunsa aikana neuvostojohtaja oli puhunut tulkin välityksellä, mutta ennen lähetyksen päättymistä hän jälleen kerran yllätti isäntänsä.
Hruštšov päätti puheensa sanomalla katsojille hyvästit murteellisella englannilla: ”Guut-bye and guut lock, friends.”
”Hruštšovin mentyä elämä on tyhjää kuin viljaton siilo, televisio ilman painia tai trumpetti ilman Louis Armstrongia.” Skribent Fletcher Knebel.
Muutamaa tuntia myöhemmin Hruštšov seurueineen nousi jälleen ilmaan maailman korkeimmalla koneella, jossa kalliiden liikkeiden, kuten Saks Fifth Avenuen ja Woodward & Lothropin, kassien lisäksi oli kaksi uutta matkustajaa.
Viime hetkillä kalifornialainen liikemies ja pääsihteerin ihailija Alexander Lieb oli lahjoittanut Hruštšoville kaksi chihuahuaa vietäväksi tämän lapsenlapsille ja eläväksi muistoksi tapahtumarikkaalta matkalta.
Yhdysvaltoihin syntyi Hruštšovin kaksiviikkoisen mediasirkuksen jäljiltä suoranainen tyhjiö. Tunnelmaa käsitteli Fletcher Knebel satiirisessa kolumnissaan:
”Hruštšovin mentyä elämä on tyhjää kuin viljaton siilo, televisio ilman painia tai trumpetti ilman Louis Armstrongia.”
VIDEO - Hruštšov saapu Washingtoniin:
Jälkikirjoitus:
Matkan päätteeksi Eisenhower ja Hruštšov keskustelivat Camp Davidissa 25.–26. syyskuuta maiden kireistä suhteista. Asevarustelu ei päättynyt, mutta Hruštšov ei enää tämän jälkeen vaatinut, että Yhdysvaltojen, Ranskan ja Britannian olisi lähdettävä Länsi-Berliinistä.
Vuoden kuluttua suurvaltojen suhde viileni taas, kun Neuvostoliitto ampui alas Yhdysvaltojen U-2-vakoilukoneen Sverdlovskin (nykyisen Jekaterinburgin) lähistöllä. Kone oli ottanut kuvia Neuvostoliiton armeijan laitoksista.