Iloinen Kööpenhamina on enää vain muisto. Vilkkaan kaupungin keskusta muuttuu silmänräpäyksessä hehkuviksi raunioiksi. Rajua hirmumyrskyä muistuttava paineaalto pyyhkii Tanskan pääkaupungin maan tasalle.
Tulipalot leviävät, talot sortuvat ja puut repeytyvät maasta juurineen. Lukemattomat kaupunkilaiset kuolevat välittömästi, ja henkiin jääneet kärsivät palovammoista, viiltohaavoista, luunmurtumista ja shokeista.
Ajan mittaan väestö alkaa kärsiä myös säteilyvammoista, sillä kaupungin tuho on seurausta atomipommin räjähdyksestä.
Puolan puolustusministeri oli hyväksynyt atomi-iskun Euroopan kaupunkeihin.
Atomipommin on lähettänyt matkaan Varsovan liitto, eikä se ole ainoa laatuaan. Neuvostoliiton johtama Itä-Euroopan puolustusliitto ampuu ydinkärjillä varustettuja ohjuksia myös Osloon, Amsterdamiin, Antwerpeniin ja moniin muihin länsieurooppalaisiin suurkaupunkeihin, jotka olisivat pian pölyn ja tuhkan peittämiä raunioita.
Neuvostoliiton, Puolan ja Itä-Saksan maajoukot rynnäköivät Länsi-Saksaan kohteenaan muun muassa Tanska, Belgia ja Hollanti.
Puolan 10. panssaridivisioona ennättää kolmessa päivässä Hollannin rajalle Enschedeen, ja muut yksiköt ovat silloin Flensborgissa. Vielä kolme päivää, niin Tanska on valloitettu.
Virallisesti hyväksytty suunnitelma
Edellä on kuvaus siitä, mitä olisi voinut tapahtua, jos kylmä sota olisi laajentunut maailmansodaksi. Se käy ilmi itäeurooppalaisista hyökkäyssuunnitelmista, joita pidettiin viime vuosiin saakka salassa Puolan sota-arkistossa.
Puolan viranomaiset päättivät julkistaa hyökkäyssuunnitelmat osana maan kommunistisen menneisyyden selvittelyä. Materiaali sisältää muun ohella osia Varsovan liiton sotajoukkojen reittikartoista sekä konkreettisia sotasuunnitelmia. Vain Puolan osa suunnitelmista tunnetaan, mutta muillakin entisillä Varsovan liiton mailla on varmasti arkistojensa kätköissä vastaavia karttoja.
Erääseen karttaan on luonnosteltu suunnitelma Euroopan suurkaupunkien tuhoamisesta ydinohjuksilla. Se on peräisin vuodelta 1970, eikä kyseessä ole mikään pelkän vilkkaan mielikuvituksen tuote. Kartan on allekirjoittanut Puolan silloinen puolustusministeri, kenraali Wojciech Jaruzelski, joten hyökkäyssuunnitelma oli virallisesti hyväksytty ja valmis toteutettavaksi.
KARTTA – Hyökkäyssuunnitelmat:
Seitsemän päivän sotaretki
Huippusalaisessa kartassa vuodelta 1970 esitellään Puolan rooli Varsovan liiton hyökkäyksessä Länsi-Eurooppaan. Luoteis-Euroopan Nato-maat oli tarkoitus valloittaa viikossa muun muassa atomiasein. Kartta lojui Puolan sota-arkistossa, kunnes se kylmän sodan loputtua julkaistiin.
MARSSI ITÄ-SAKSAN RAJASEUDULLA
Puoli miljoonaa puolalaista sotilasta piti sijoittaa niin sanotulle Nadmorskin rintamalle luoteiseen Itä-Saksaan. He olisivat lähteneet suurhyökkäykseen kohti Hollantia yhdessä Neuvostoliiton 2. panssariarmeijan kanssa (sininen kiila).
FULDAN AUKKO LÄNNEN HEIKKOUTENA
Länsisaksalaisen Fuldan kaupungin ympäristö oli tasamaata ja siten oivallinen alue idästä vyöryville taisteluvaunuille. Hyökkäys Fuldan aukon läpi olisi avannut Varsovan liitolle reitin Länsi-Saksan talouskeskukseen Frankfurt am Mainiin.
Tämä osa rintamaa ei kuulunut puolalaisten hyökkäyssuunnitelmaan, mutta itäblokilla oli valtavia joukkojen keskittymiä rautaesiripun takana Itä-Saksassa.
ATOMIPOMMIHYÖKKÄYS LÄNSI-EUROOPAN KAUPUNKEIHIN
Puolalaisten rakettijoukkojen piti ampua Itä-Saksasta ydinkärkiä kantavia Scud-ohjuksia muun muassa Amsterdamiin, Antwerpeniin, Kööpenhaminaan ja Esbjergiin.
Tarkoituksena oli syöstä siviiliväestö sekasortoon. Puolalaisten oli määrä pommittaa myös Länsi-Saksaa atomiaseilla raivatakseen tietä maajoukoille.
MAAJOUKKOJEN UUDELLEENORGANISOINTI
Puolalaisten Länsi-Saksaan ampumat sata ydinohjusta eivät tuhoaisi pelkästään Naton joukkoja. Myös puolalaiset sotilaat kärsisivät säteilystä, ja noin puolet heistä kuolisi. Siksi puolalaiset joukot pitäisi järjestää hyökätessä moneen kertaan uudelleen.
HYÖKKÄYKSEN PÄÄTEPISTEENÄ REIN
Puolalaisten tavoitteena oli Hollannin ja Belgian sekä Länsi-Saksan valloittaminen Reinille saakka. Sitten oli tarkoitus aloittaa miehitys, jota valmisteltiin jo etukäteen. Varsovan liitto oli muun ohella valmistanut uusia tiekylttejä ja painanut valmiiksi seteleitä.
Kartasta selviää, miten ja mihin Puolan olisi pitänyt hyökätä joukkoineen, jos Varsovan liitto olisi ryhtynyt sotimaan läntisen puolustusliiton Naton kanssa. Hyökkäykseen olisi osallistunut puoli miljoonaa puolalaista, ja rakettijoukot olisivat ampuneet ydinkärkiä kantavia Scud-ohjuksia Itä-Saksasta enimmillään 300 kilometrin päähän.
Atomiaseen käyttämisellä oli muitakin päämääriä kuin vihollisten tappaminen ja rakennusten tuhoaminen. Ydinaseiden psykologista vaikutusta pidettiin vähintään yhtä tärkeänä.
”Hannoverin, Braunschweigin, Kielin ja Bremenin tuhoamista ydinaseilla on syytä harkita. Hävitys johtaisi täydelliseen poliittiseen ja taloudelliseen sekasortoon”, arvioi ”Puolan rintaman” päällikkö, kenraali Zygmunt Duszynski, jo vuonna 1961 kokouksessa Puolan esikunnan kanssa.
Hän jatkoi: ”Kohteena olevien alueiden väestö ajautuu suurilta osin paniikkiin. Paniikki voi levitä vihollisen joukkoihin ja muuhun väestöön, jos propagandamme hyödyntää tämänkaltaisia vaikutuksia.”
Armeija vaikeni aikeistaan
Varsovan liiton sotilaalliset strategit tiesivät varmasti, että kartassa luonnostellussa hyökkäyksessä kuolisi suuri määrä itäblokin omiakin sotilaita. Puolan sotilaallinen johto arvioi 1970-luvulla, että ensimmäisen hyökkäysaallon sotilaista kaatuisi 48–53 prosenttia.
Suunnitelman mukaan Varsovan liiton joukkojen olisi pitänyt saapua Reinille viikossa hyökkäyksen käynnistymisestä. Atomipommien säteily tekisi monet ensimmäisen hyökkäysaallon sotilaista pian taistelukyvyttömiksi.
Niinpä kyseisten joukkojen tehtävänä oli vain päästä joelle ja pitää asemat siihen saakka, kunnes vahvistukset saapuisivat. Joukkojen oli tarkoitus tunkeutua Hollannin ja Belgian rannikoille saakka suurin piirtein samaan aikaan kun ensimmäiset yksiköt saapuisivat Reinille.
Neuvostoliitto johti Varsovan liittoa, jonka kaikkien jäsenmaiden piti tarjota miehistöä ja materiaalia lännen vastaiseen taisteluun.
Puolalaisten suunnitelmissa ei ole mainintaa siitä, mitä Varsovan liiton valloittamille alueille tapahtuisi. Itä-Saksan armeijalla oli kuitenkin jo varastoissa tienviittoja, joita olisi käytetty Länsi-Saksassa.
DDR:n sotavoimilla oli myös valmiina erityinen miehitysvaluutta, jota oli tarkoitus käyttää Belgian ja Hollannin pitkään kestävissä miehityksissä.
Ranska säästyisi hyökkäykseltä
Varsovan liiton hyökkäys oli ilmeisesti tarkoitus pysäyttää Ranskan rajalle. Myöskään Britannia ei kuulunut Varsovan liiton ensisijaisiin hyökkäyskohteisiin. Hyökkäyksen tarkoitus oli vahvistaa itäblokin asemaa Euroopassa ja heilauttaa kylmän sodan voimasuhteita Varsovan liiton eduksi.
Washingtonin Hudson Instituten tutkija John O’Sullivan pitää Ranskan rajalle pysähtymistä varmana merkkinä siitä, että kyseessä oli nimenomaan hyökkäyssuunnitelma. Mikäli kyseessä olisi ollut puolustussuunnitelma, niin Varsovan liitto olisi strategisista syistä pyrkinyt hyökkäämään täydellä voimalla Ranskaan ja Britanniaan, jotka olivat sotilaallisesti vahvoja Naton jäseniä Euroopassa.
Hyökätessään itäblokki olisi pystynyt valloittamaan suurimman alueen pysäyttämällä joukkonsa ennen Ranskan ja Britannian rajaa, sillä niihin tunkeutumista olisi seurannut länsimaiden mittavia vastahyökkäyksiä ydinaseilla.
Itäblokissa uskottiin, että yllätyshyökkäys olisi ainut mahdollisuus lyödä Naton joukot.
Niinpä Varsovan liiton sotilaat harjoittelivat ainoastaan rintaman läpi murtautumista, syvälle sen taakse tunkeutumista ja Naton jäsenmaiden puolustusjoukkojen kukistamista.
Varsovan liitto halusi lamauttaa osan Nato-maista nopeasti Länsi-Euroopan suurkaupunkeihin kohdistetulla ysinasein tehtävällä yllätyshyökkäyksellä.
Ydinaseet uhkasivat Natoa
Puolalaisten hyökkäyssuunnitelmista ei käy ilmi, kuinka voimakkaita pommeja Varsovan liitto aikoi käyttää Länsi-Euroopan hyökkäyksessä.
Amerikkalaisten Hiroshimaan pudottaman ”Little Boyn” tapaisen pommin 15 kilotonnin räjähdysvoima olisi johtanut katastrofiin Kööpenhaminan kokoisessa kaupungissa. Kaupungin tuhot ja uhriluvut olisivat olleet valtavia, ja kööpenhaminalaiset olisivat kärsineet säteilyn vaikutuksista vuosikausia.
”Litte Boy” oli teholtaan pienempi kuin amerikkalaisten Nagasakiin pudottama ”Fat Man”. Niiden aiheuttama tuho ja kärsimykset ovat, ainakin toistaiseksi, saaneet sotivat osapuolet pidättäytymään ydinaseiden käytöstä.
Little Boy -atomipommi surmasi 6. elokuuta 1945 Hiroshimassa 80 000 japanilaista. Neljä kuukautta myöhemmin 140 00 kaupunkilaista oli kuollut säteilyyn ja sen seurauksiin.
Varsovan liiton kenraalit ennustivat, että suunnitelman mukaiset aluevalloitukset johtaisivat oman siviiliväestön huomattaviin tappioihin. Naton vastahyökkäys koettelisi kaltoin varsinkin Puolaa, sillä Naton uskottiin keskittyvän Neuvostoliittoon asti ulottuvien huoltoreittien tuhoamiseen.
Varsovan liiton omien laskelmien mukaan sotatoimet johtaisivat yksin Puolassa kahden miljoonan siviilin kuolemaan, ja sekä Praha että Varsova tuhottaisiin todennäköisesti täysin maan tasalle.
Miljoonat mahdolliset kuolonuhrit olivat myös syynä siihen, että suunnitelma esiteltiin puolustautumisena Naton oletettua hyökkäystä vastaan. Tällöin suuret tappiot olisi paljon helpompi hyväksyä.
Puolan kenraalit eivät halunneet esiintyä Neuvostoliiton johtaman laajentumishaluisen Varsovan liiton sätkynukkeina, joten he halusivat saada Puolan siviiliuhrit näyttämään hinnalta, joka Varsovan liiton maiden asukkaiden pitäisi maksaa puolustautuessaan länsimaiden väkivaltaa vastaan.
Tanska aiottiin valloittaa
Puolalainen kartta vuodelta 1970 käsitti niin sanotun luoteisen taistelualueen, johon kuului myös Tanska. Maa oli sijaintinsa takia sotilaallisesti tärkeä sekä Natolle että Varsovan liitolle.
Tanskaa hallitseva taho pitäisi vallassaan myös laivaliikennettä Itämerelle. Koko Neuvostoliiton laivasto jäisi saartoon Itämeren satamiin, ellei itäblokki saisi Tanskaa haltuunsa.
Tanskan miehityksen tärkein tavoite oli silti taata sotavoimien pohjoiselle siivelle varma asema ennen ratkaisevaa hyökkäystä Keski-Eurooppaan. Yksi puolalaisten suunnitelman tavoitteista olikin Tanskan valloittaminen kuudessa päivässä.
Neuvostoliitto havitteli Itämerta
Itämeren liikenteen turvaamista pidettiin hyvin tärkeänä jo Varsovan liiton OP-6-nimisessä hyökkäyssuunnitelmassa vuodelta 1961. Siinä Tanskan valtaaminen oli Puolan neljännen armeijan tehtävä.
Se oli heikompi kuin Puolan 1. ja 2. armeija, joiden piti hyökätä Länsi-Saksaan. Atomiaseiden käytön piti tukea nimenomaan neljättä armeijaa. Suunnitelma oli seuraava:
Neljäs armeija piti siirtää liikekannalle nopeasti. Joukot etenisivät pohjoisesta Puolasta tuhat kilometriä Hampuriin, mistä ne jatkaisivat valloittaen Jyllannin ja Tanskan saaret sekä edeten kohti maan täydellistä miehitystä. Neuvostoliiton ja Puolan yhdistetyt laivastot ottaisivat Itämeren haltuunsa.
Ne osallistuisivat myös maihinnousuihin Tanskan saarille sekä Pohjanmeren reitin avaamiseen. Seitsemännen maihinnousudivisioonan siniset baretit ja kuudennen laskuvarjodivisioonan punaiset baretit valmistautuisivat valloittamaan Sjellannin mereltä ja ilmasta.
Suunnitelmat hyökkäyksestä Nato-maihin salattiin. Neuvostoliitto esitteli silti mielellään ohjuksiaan Punaisen torin paraateissa.
Puolalaisia joukkoja olisivat Itämeren laivaston lisäksi tukeneet neuvostoliittolaiset laskuvarjojoukot ja merijalkaväki sekä itäsaksalaiset maihinnousujoukot. Sjellannin valloitukset jälkeen joukkojen oli tarkoitus edetä pohjoiseen ja nousta maihin Norjan eteläosissa.
Varsovan liiton joukkojen tunkeutumisella Tanskaan olisi ollut epäilemättä varsin kohtalokkaita seurauksia. Puolalaisen kenraalin Duszynskin lausunto vahvistaa tämän näkemyksen:
”Tanska pitää eristää sodasta atomihyökkäyksellä Esbjergiin (tärkeä Naton strateginen tukikohta) sekä Roskildeen (Sjellannissa). Sitten täytyy käynnistää laaja propagandakampanja, joka levittää paniikkia ja varoittaa sotilaallista vihollista sekä Tanskan siviiliväestöä mahdollisen vastarinnan seurauksista. Samalla uhataan uusilla atomipommeilla, mikäli sota vielä jatkuu.”
Näin kenraali esitti suunnitelmaa kokouksessa vuonna 1961. Ainoastaan Puola on tähän mennessä julkistanut omat kylmän sodan aikaiset hyökkäyssuunnitelmansa. Muillakin kommunistien johtamilla Itä-Euroopan valtioilla oli varmasti vastaavia suunnitelmia hyökkäyksestä länteen.
Ne olisi otettu käyttöön, jos Varsovan liitto olisi päättänyt hyökätä Länsi-Euroopan kapitalistisia arkkivihollisiaan vastaan. Neuvostoliitto piti rautaisessa otteessaan kaikkia Varsovan liiton maita, ja itäblokin hyökkäys länsimaihin olisi johtanut väistämättä kolmannen maailmansodan puhkeamiseen.