Siveltimen liukuessa kankaalla nuori prinsessa, 13-vuotias Sophie Auguste Friederike, kohensi jälleen ryhtiään. Hänen kotiopettajattarensa oli usein sanonut, että hänen piti kiinnittää huomiota terävään leukaansa. Jos piirre korostuisi, muotokuva olisi auttamattomasti pilalla.
Sophie tiesi, että maalauksella oli suuri merkitys, kun hänelle etsittiin sopivaa aviomiestä. Kaunis muotokuva voisi parantaa hänen mahdollisuuksiaan aviomarkkinoilla merkityksettömän saksalaisen ruhtinaskunnan Anhalt-Zerbstin prinsessana. Vielä tuolloin, syksyllä 1742, hän ei voinut villeimmissä haaveissaankaan kuvitella, että hänestä tulisi Venäjän mahtavin keisarinna Katariina II, lisänimeltään ”Suuri”.
Prinsessa Sophie Auguste Frederike ikuistettiin muotokuvaan 13-vuotiaana.
Pietari oli järkytys
Muotokuva lähetettiin liehittelevän kirjeen kera Venäjän uudelle keisarinnalle Elisabet I:lle siinä toivossa, että tämä suhtautuisi suopeasti ajatukseen siskonpoikansa, Venäjän kruununperijän Pietarin ja Sophien välisestä avioliitosta. Niinpä riemu oli ylimmillään, kun Elisabet tammikuussa 1744 kutsui tuolloin 15-vuotiaan Sophien vierailulle Venäjän hoviin.
Sophie saapui Moskovaan 9. helmikuuta. Tuskin hän oli pudistellut matkan pölyt yltään, kun Pietari tuli tapaamaan häntä. Sophielle ensitapaaminen oli järkytys: vuotta vanhemmalla Pietarilla oli kaidat kasvot, ulkonevat silmät ja veltto suu. Sophien mielestä hänen tuleva puolisonsa vaikutti jälkeenjääneeltä. Sophie kuitenkin tiesi asemansa ja niiasi nöyrästi. Sitten oli aika tavata keisarinna Elisabet I.
Venäjä oli jo vuonna 1762 pinta-alaltaan maailman suurin valtio. Kukaan ei kuitenkaan osannut kertoa Katariinalle, miten suuri hänen valtakuntansa oikein oli. Keisarinna otti kuitenkin nopeasti asiat omiin käsiinsä.
Sophie uskalsi jännitykseltään tuskin hengittää, mutta keisarinna hymyili hänelle ystävällisesti. Sophie oli juuri sitä, mitä Elisabet oli toivonutkin: terve ja verevä nuori nainen, joka voisi synnyttää miespuolisen kruununperijän.
Ystävällisestä vastaanotosta huolimatta Sophien oli aluksi vaikea sopeutua elämään Venäjän hovissa. Arvioivat katseet seurasivat häntä koko ajan, ja hän oppi nopeasti, että tullakseen hyväksytyksi hänen oli omaksuttava venäläiset tavat. Protestanttinen Sophie alkoikin opetella ortodoksisia opinkappaleita, ja iltaisin hän pänttäsi venäjän sanoja ja oppikin kieltä nopeasti.
Iivana VI vietti valtaosan elämästään Pähkinäsaaren vankilassa Nevan suulla Laatokan äärellä.
Kilpailija kasvoi vankilassa
Keisari Iivana VI oli keisarikunnan ongelmalapsi ja salaperäinen ”vanki numero yksi”. Jos nuori mies pääsisi vapauteen, hän voisi uhata valtakunnan turvallisuutta.
Kun Katariina nousi valtaistuimelle vuonna 1762, hän peri edeltäjiltään ongelman, keisari Iivana VI:n. Tämä oli vasta vauva periessään kruunun vuonna 1740, ja Elisabet I oli kaapannut vallan ja sulkenut alle kaksivuotiaan Iivanan Pähkinäsaaren vankilaan. Iivana pidettiin koko elämänsä eristyksissä ulkomaailmasta, eikä hän saanut tavata edes perhettään. Katariinan aviomies Pietari III harkitsi jonkin aikaa Iivanan vapauttamista, mutta vierailu vankilassa sai hänet luopumaan suunnitelmasta.
Elämä telkien takana oli sumentanut Iivanan järjen eikä hänellä ollut aavistustakaan, kuka hän oli. Hän vastasi kysymyksiin puolinaisilla käsittämättömillä lauseilla. Iivanan tilasta huolimatta niin Elisabet I, Pietari III kuin Katariina Suurikin pelkäsivät, että ”vanki numero yksi” voisi karata vankilasta ja koota tuekseen armeijan noustakseen valtaistuimelle. Vartijoille oli annettu käsky tappaa Iivana, jos joku yrittäisi vapauttaa hänet.
Talvella 1764 Iivanaa vartioi muun muassa pahasti velkaantunut luutnantti Vasili Mirovitš. Katkeroitunut Mirovitš alkoi suunnitella vapautusoperaatiota, joka muuttaisi niin ”vanki numero yhden” kuin hänenkin elämänsä. Keskiyöllä 5. heinäkuuta 1764 Mirovitš yritti pienen miesjoukon kanssa vapauttaa Iivanan, mutta vartijat toimivat saamiensa ohjeidensa mukaan, ja kun Mirovitš pääsi Iivanan selliin, tämä oli surmattu. Mirovitš jäi kiinni, ja hänet teloitettiin.
Karvas pettymys hääyönä
Kesäkuun 28. päivä 1744 Sophie kääntyi ortodoksiseen uskoon ja otti nimen Katariina Aleksejevna. Häät pidettiin 21. elokuuta, ja hääjuhlallisuuksien päätyttyä Katariina saatettiin asuintiloihinsa.
Katariina puettiin yöpukuun ja hän asettautui valtavaan morsiusvuoteeseen, minkä jälkeen palvelijat poistuivat. Katariina tuijotti ovelle, josta Pietarin oli määrä tulla sisään. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Kahden tunnin kuluttua nuori morsian oli romahtamisen partaalla:
”En tiennyt, pitäisikö minun nousta ylös vai jäädä vuoteeseen?” hän kirjoitti muistelmissaan.
Puolenyön aikaan Pietari lopulta saapui. Juopunut prinssi kömpi sänkyyn ja alkoi välittömästi kuorsata. Sama kaava toistui lähes joka yö.
Katariinan valintaa Pietari III:n vaimoksi edelsi parin vuoden kirjeenvaihto perheiden välillä.
Kun Katariina ei vielä parin kuukauden kuluttuakaan ollut raskaana, keisarinnan kärsivällisyys alkoi loppua. Hän syytti kaikkien kuullen Katariinaa siitä, että tämä ei hoitanut aviollisia velvollisuuksiaan. Pietaria nuori vaimo ei kuitenkaan kiinnostanut, vaan hän leikki mieluummin paperimassasotilaillaan.
Joinakin iltoina aviovuode oli täynnä leikkisotilaita, joita Pietari siirteli ympäriinsä jäljitellen samalla taistelun ääniä. Eräänä päivänä makuuhuoneen katosta roikkui kuollut rotta. Pietari selitti, että rotta oli syönyt sotilaita ja se oli siksi tuomittu hirtettäväksi.
Venäjä kasvoi kasvamistaan
Venäjä sai siirtomaan Amerikasta
Venäjä perusti ensimmäisen siirtokuntansa Alaskaan Kodiakinsaarelle Katariinan aikana vuonna 1784. Turkiskauppa oli tuottoisaa bisnestä. Keisarinna oli toivonut välien säilyvän hyvinä alueen alkuperäisasukkaisiin, aleutteihin, mutta näitä surmattiin tuhansia.
Krimi takasi pääsyn Mustallemerelle
Krimin niemimaa ja eteläinen Ukraina irtautuivat vuonna 1774 Ottomaanien valtakunnasta Venäjän avulla. Katariina havitteli kuitenkin alueita itselleen ja liitti ne Venäjään 1783. Näin Venäjä sai pääsyn Mustallemerelle.
Puola nieltiin pala palalta
Puola oli joutunut suurvaltasotien jalkoihin, ja Katariina hyödynsi maan heikkkoa asemaa vuosina 1772, 1793 ja 1795 vallatakseen Puolalta alueita – muun muassa Valko-Venäjän ja Kuurinmaan. Vuoden 1795 jälkeen Puola oli käytännössä hävinnyt kartalta.
Pieni leikkaus piristi Pietaria
Katariina ymmärsi, että hän oli syytön Pietarin kylmyyteen. Peilistä hän näki muutoksen tytöstä viehättäväksi naiseksi:
”Muutuin päivä päivältä kauniimmaksi. Olin pitkä ja varreltani moitteeton”, hän muisteli myöhemmin. Muutoksen huomasi muun muassa hovimies Sergei Saltykov, joka pyrki ja pääsi Katariinan suosioon. Suhde oli kuitenkin äärimmäisen vaarallinen.
Kaikki tiesivät, että Katariina ja Pietari eivät olleet vielä maanneet keskenään, joten jos Katariina olisi nyt tullut raskaaksi, seurauksena olisi ollut ennennäkemätön skandaali. Hovissa huhuttiin, että Pietarilla oli ahdas esinahka, mikä teki erektiosta kivuliaan. Erään ranskalaisdiplomaatin mukaan ”suurherttua ei kykene siittämään lapsia, sillä hänellä on vaiva, jonka itämaiset kansat poistavat leikkaamalla”.
Pietaria ajatus leikkauksesta kauhistutti, mutta eräänä iltana Saltykov juotti nuorukaisen humalaan, minkä jälkeen paikalle riennätettiin odottamassa ollut lääkäri toimenpidettä suorittamaan. Operaatio onnistui, ja pian Pietari heittäytyi aistinautintoihin – tosin mieluummin erään kyttyräselkäisen ja rokonarpisen hovinaisen kuin vaimonsa kanssa.
Pietarin leikkaus tehtiin viime hetkellä, sillä jo vajaan vuoden kuluttua, 20. syyskuuta 1754, Katariina synnytti suhteensa seurauksena pojan, Paavalin. Lapsen syntymän jälkeen Katariina tunsi jääneensä hovissa yksin, ja hänen rakastajansakin jahtasi jo muita naisia.
Katariina ei kuitenkaan alistunut vaan heittäytyi uudestaan innolla hovin elämään ja alkoi flirttailla diplomaattien ja ulkomaiden edustajien, kuten puolalaisen kreivin Stanislaw Poniatowskin, kanssa. Katariina joutui kreivin pauloihin ja tunsi ensimmäistä kertaa olevansa todella rakastunut.
Suhteesta tuli siedetty virallinen salaisuus, mutta onnea kesti vain pari vuotta, sillä keisarinna, jonka terveys horjui yhä pahemmin ja jonka piti ajatella valtion tulevaisuutta, alkoi epäillä Katariinan lojaaliutta. Poniatowski lähetettiin kotimaahansa, ja keisarinna kutsui eräänä iltana Katariinan luokseen. Kuulustelua kesti aamukolmeen asti, kunnes Elisabet lopulta vakuuttui Katariinan uskollisuudesta.
Katariinalla oli monta rakastajaa
Hamesankari
Sergei Saltykov oli Katariinan ensimmäinen rakastaja. Kerrotaan, että hänen kiinnostuksensa prinsessaa kohtaan kasvoi, kun hän kuuli tämän olevan neitsyt. Katariina vihjaa muistelmissaan, että Saltykov oli kruununperijä Paavalin isä.
Kunnianhimoinen
Stanislaw Poniatowskista tuli Katariinan rakastettu Saltykovin menetettyä kiinnostuksensa. Hän hyödynsi suhdetta vahvistaakseen asemansa Puolan aristokratiassa. Hänet karkotettiin lopulta hovista, mutta hänestä tuli Puolan kuningas vuonna 1764.
Liittolainen
Grigori Orlov oli Katariinan rakastaja, joka auttoi Katariinan nousemaan valtaan. He saivat keisarin tietämättä myös yhdessä lapsen. Keisarinna jopa harkitsi avioliittoa Orlovin kanssa, mutta hovin vahvat voimat estivät sen.
Ystävä
Grigori Potjomkin oli venäläinen kenraali, joka lumosi keisarinnan. Suhteen päätyttyä ystävyys jatkui, ja Potjomkin etsi Katariinalle uusia rakastajaehdokkaita ja piipahti välillä itse täyttämään ”velvollisuuksia” tämän makuuhuoneessa.
Kansa ihastui Katariinaan
Kuulustelu säikäytti Katariinan mutta sai myös hänen kunnianhimonsa heräämään. Vanha keisarinna ei eläisi enää pitkään, ja kaikki pitivät Pietaria tyhmyrinä. Sivistyneen Katariinan nimi nousi salaisissa keskusteluissa yhä useammin esille mahdollisena kruununperijänä. Eräs diplomaatti kuvaili häntä ”ylvääksi ja viehkeäksi” ja totesi Katariinalla olevan hallitsijan olemus.
Yksi Katariinan ihailijoista oli sodassa kunnostautunut kaartinupseeri Grigori Orlov, josta tuli hänen rakastajansa. Orlovin ja tämän neljän veljen ansiosta Katariina solmi hyödyllisiä suhteita ja sai joukon sotilaita tuekseen.
Keisarinna kuoli 25. joulukuuta 1761 ja Pietarista tuli keisari Pietari III. Hän tiukensi veroja ja vaati kirkkoa luovuttamaan omaisuuttaan ja erioikeuksiaan, mikä ei miellyttänyt kansaa. Lisäksi Pietari sulki Katariinan kotiarestiin ja hurvitteli itse rakastajattarensa kanssa.
”Aika nousta. Kaikki on valmista teidän kruunaamiseksenne keisarinnaksi!” Grigori Orlovin veli Katariina Suurelle 28. kesäkuuta 1762
Seuraavana kesänä Pietarin muutettua kesäpalatsiinsa salaliittolaiset iskivät. 28. kesäkuuta 1762 yksi Orlovin veljeksistä tunkeutui palatsiin, jonne Katariina oli suljettu, ja herätti tämän sanoen:
”Aika nousta. Kaikki on valmista teidän kruunaamiseksenne keisarinnaksi!”
Orlov ja Katariina livahtivat palatsista ja kiirehtivät kohti Pietaria. Orlovin veljekset olivat vakuutelleet Katariinalle, että tällä olisi kansan ja armeijan tuki, mutta hän oli silti hermostunut. Hän oli ulkomainen nousukas, kun taas Pietari oli keisari verenperinnöltään.
Kaksi päivää myöhemmin huolet haihtuivat. Pietarissa kirkonkellot kumisivat ja sotilaat asettuivat Katariinan ympärille lyöden tahtia sapeleillaan ja aseillaan, kun kansa otti Katariinan vastaan vajoamalla polvilleen ja huutamalla äitiä tarkoittavaa hellittelynimeä:
”Maatuska, maatuska!”
Katariina Suuri teetätti kruunajaisiinsa uuden hallitsijan kruunun, johon oli upotettu 4 936 timanttia.
Tappelu päättyi murhaan
Katariina sai kuitenkin pian lisää syytä huoleen. Pietari oli kotiarestissa, mutta viikon päästä Katariina sai kirjeen Grigori Orlovilta. Siinä luki:
”Pietari alkoi riidellä kreivi Fjodorin kanssa päivällisillä, ja ennen kuin ehdimme väliin, keisari oli poissa.”
Tapahtumat olivat hämärät mutta lopputulos selvä: Orlovin veljekset olivat auttaneet Katariinaa pääsemään eroon miehestään mutta tehneet hänestä samalla kanssasyyllisen. Katariina päätti olla rankaisematta miehiä ja ilmoitti virallisesti, että Pietarin kuolema johtui peräpukamista.
Virallisen selityksen mukaan Pietari III:n kuolema johtui peräpukamista. Todellisuudessa hänet oli surmattu tappelussa.
Selitys upposi venäläisiin, jotka olivat vain kiitollisia päästyään eroon tyrannista. Katariina saattoi keskittyä kruunaamiseensa keisarinnaksi.
Vaikka Venäjä oli vararikon partaalla, Katariina halusi kruunajaisista mahtinsa näytöksen, joka huomattaisiin kaikkialla Euroopassa. Kruunua varten varattiin puoli kiloa kultaa ja 10 kiloa hopeaa, ja kruunajaisviittaan käytettiin 4 000 kärpännahkaa.
Syyskuun 22. päivä 1762 Novgorodin arkkipiispa siunasi Katariinan Moskovan tuomiokirkossa, ja 33-vuotiaasta Katariinasta tuli ”mahtava prinsessa ja rouva Katariina II, kaikkien venäläisten keisarinna ja yksinvaltias”.
Pugatšov maalautti oman kuvansa Katariina Suuren muotokuvan päälle nöyryyttääkseen keisarinnaa.
Kasakka haastoi keisarinnan
Kasakka Jemeljan Pugatšov sai kansan nousemaan kapinaan väitettyään olevansa Katariinan kuollut aviomies, syrjäytetty keisari Pietari III.
Kesällä 1774 Jemeljan Pugatšov aiheutti Katariina II:lle suuria vaikeuksia. Kasakka-armeijan sotilaskarkuri väitti olevansa syrjäytetty keisari Pietari III ja ilmestyi vaatimaan kruunua 11 vuotta keisarin kuolleeksi julistamisen jälkeen. Kansa, joka ei ollut koskaan nähnyt edesmennyttä keisaria, meni lankaan, vaikka miehet erosivat toisistaan kuin yö ja päivä:
Pietari oli ollut pitkä, kalvakka ja kapeaharteinen ja puhunut huonosti venäjää, kun taas Pugatšov oli mustapartainen, lyhyt ja roteva ja puhui venäjää sujuvasti.
Pugatšovin aikeena oli syrjäyttää Katariina II vallasta, mutta kasakan vallankumouspyrkimys laajeni pian Venäjän huono-osaisen kansanryhmien kapinaksi. He olivat saaneet tarpeekseen rikkaan aateliston ja rutiköyhän rahvaan välisestä räikeästä epätasa-arvosta .
Pugatšov eteni vuosina 1773–74 armeijoineen läpi Venäjän tuhoten ja polttaen kaupunkeja ja tappaen aatelistoa. Kesällä 1774 Pugatšov valloitti Kazanin kaupungin.
Kaupungin kukistuttua Moskova ja Pietari asetettiin hälytysvalmiuteen. Katariinankin aluksi vähättelemä kapina oli kehittymässä sisällissodaksi. Katariina määräsi armeijansa kukistamaan kapinan, ja 24. elokuuta 1774 keisarinnan armeija löi Pugatšovin joukot.
Omat pettivät Pugatšovin, ja hänet vangittiin ja tuotiin häkissä Moskovaan, missä hänet teloitettiin ja paloiteltiin julkisesti vuonna 1775.
Venäjän laajuutta ei tiedetty
Nuori keisarinna ryhtyi heti uudistuksiin tehdäkseen Venäjästä suurvallan. Urakka oli valtava, ja Katariina teki töitä joka päivä yötä myöten.
Valtion talous oli ensin saatava kuntoon, mitä ei suinkaan auttanut se, ettei veronmaksajien määrää tiedetty. Tapaamisessa Venäjän senaatin kanssa Katariina sai ällistyksekseen tietää, että senaatin jäsenillä ei ollut aavistustakaan siitä, miten suuri Venäjän maa oli tai kuinka paljon siellä oli asukkaita.
Senaatilla ei ollut edes karttaa Venäjästä. Katariina lähetti saman tien palvelijan hakemaan maailmankartan Tieteellisestä akatemiasta.
Vladimirin väärä prinsessa huijattiin Venäjälle, missä häntä odotti karu selli ja lopulta kuolema.
Venäjän kruunulle ilmestyi vaatijoita
Katariina Suuren hallintoaikana vuosina 1762–1796 ainakin 16 ihmistä väitti olevansa syrjäytetty keisari Pietari III.
Lisäksi Euroopassa eräs nuori nainen väitti olevansa Pietarin tädin, keisarinna Elisabet I:n tytär. Neito kutsui itseään muun muassa Vladimirin prinsessaksi, Asovin prinsessaksi ja Pimbergin kreivittäreksi ja ilmoitti olevansa Venäjän laillinen kruununperijä. Seikkailijattaren taru kuitenkin loppui, kun Katariina marraskuussa 1774 antoi Aleksei Orloville tehtäväksi hoitaa asian.
Muutaman kaihoisan rakkauskirjeen avulla Aleksei sai uskoteltua naiselle, että hän ja hänen veljensä Grigori, Katariinan läheisin neuvonantaja, uskoivat tätä. Nainen houkuteltiin aviolupauksin Venäjälle, missä hänet heitettiin tyrmään. Hän kuoli vankilassa tuberkuloosiin.
Uudistusten tuoksinassa Grigori Orlov sai lähteä, ja hänen tilalleen tuli Katariinan valtaannousua niin ikään tukenut Grigori Potjomkin. Kymmenen vuotta nuoremmasta aatelismiehestä tuli Katariinan elinikäinen ystävä ja neuvonantaja. Yhdessä he luonnostelivat lakeja ja asetuksia muun muassa teiden ja laivatelakoiden rakentamisesta.
Venäjä solmi kauppasuhteet muun muassa Japaniin, ja armeijaa ja laivastoa modernisoitiin. Katariina kutsui kotimaastaan Saksasta maanviljelijöitä opettamaan venäläisille tuottoisampia viljelymenetelmiä.
Katariinan aikana Venäjästä tuli vakavasti otettava tekijä suurvaltapolitiikassa. Kahdella onnistuneella sotaretkellä venäläiset ajoivat ottomaanit Krimiltä ja Mustaltamereltä, ja asettamalla entisen rakastajansa Poniatowskin Puolan valtaistuimelle Katariina varmisti itselleen tarkkailuaseman keskellä Eurooppaa.
Valistusajan suuriin filosofeihin kuulunut Denis Diderot innosti Katariinaa uudistuksiin.
Katariina nykyaikaisti Venäjää
Katariinan runsaan 34 hallintovuoden aikana valtava ja takapajuinen Venäjä koki suuria muutoksia. Keisarinna pyrki uudistuksillaan luotsaamaan maata valistusaikaan ja länsimaisemmaksi.
Katariinalle oli tärkeää tuoda Venäjä pimeydestä uuteen valistusaikaan. Niinpä hän perehtyi muun muassa Euroopan vaikutusvaltaisimpien ajattelijoiden Denis Diderotin ja Voltairen teoksiin. Miehet olivat innokkaita uskonnon- ja sananvapauden puolestapuhujia ja kannattivat kirkon ja valtion erottamista toisistaan.
Filosofit lukivat mielellään keisarinnan ajatuksia ja kommentoivat niitä. Katariinan kirjeenvaihto Voltairen kanssa kesti 15 vuotta, ja filosofi ylisti hänen uudistustyötään ja kutsui häntä ”Pohjoisen tähdeksi”.
Keisarinnalle ystävyydessä oli myös taka-ajatuksia. Naisena hän joutui todistelemaan kyvykkyyttään hallitsijana, ja läheinen suhde Euroopan merkittävimpiin ajattelijoihin toi hänelle arvovaltaa ja uskottavuutta.
Pojasta ei ollut hallitsijaksi
Katariinan uppoutuessa töihinsä pitkät ratsastus- ja kävelyretket saivat vähitellen jäädä, mikä alkoi vähitellen näkyä myös hänen vyötäröllään. Katariinan suurin huoli oli kuitenkin se, että hänen poikansa Paavali ei vaikuttanut soveliaalta hallitsijaksi. Tällä oli samanlaisia taipumuksia kuin hänen isäkseen virallisesti merkityllä Pietarilla oli ollut: hän oli lapsellinen ja vähät välitti valtion asioista.
Katariina laatikin salaisen asiakirjan, jossa hän ilmaisi toiveensa siitä, että Paavalin esikoispojasta Aleksanterista tulisi hänen kruununperijänsä. Asiakirja pidettäisiin kuitenkin salassa, kunnes Aleksanteri olisi täysi-ikäinen.
Noustuaan valtaan Paavali I yritti kohentaa Pietari III:n jälkimainetta muun muassa kruunaamalla tämän ruumiin. Hän ei uskonut huhuja, joiden mukaan Pietari ei ollut hänen isänsä.
Ranskan vallankumouksen puhjettua vuonna 1789 Ranskassa vallitseva kuninkaallisten vastainen mieliala järkytti Katariinaa suuresti. Hänen oli varmistettava sukunsa valta Venäjällä, joten hän päätti, että Aleksanteri olisi pian nimitettävä virallisesti kruununperijäksi.
Katariina kuoli kuitenkin sairauskohtaukseen 17. marraskuuta 1796 vain viikkoa ennen kuin nimitys oli määrä tehdä, ja 42-vuotias Paavali nousi valtaistuimelle.
Hänestä tuli pian epäsuosittu aatelin keskuudessa, ja hänet murhattiin maaliskuussa 1801. Katariinan toive täyttyi, kun 23-vuotiaasta Aleksanterista tuli Venäjän keisari.