Katariina Suuri syntyi vuonna 1729 Berliinin länsipuolella vuosina 1544–1797 sijainneen piskuisen Anhalt-Zerbstin prinsessaksi ja sai kasteessa nimen Sophie.
Tuolloin kukaan ei osannut edes kuvitella, että tytöstä tulisi vartuttuaan yksi koko Euroopan vaikutusvaltaisimmista hallitsijoista.
Sophien ollessa vasta 10-vuotias hänen vanhempansa päättivät tarjota häntä vaimoksi Venäjän kruununperilliselle.
Heitä kannusti naimahankkeessa Preussin mahtava kuningas Fredrik Suuri, joka halusi tiivistää Venäjän suhteita saksalaisiin.
Niinpä pikku Sophie lähetettiin Venäjän keisarin hoviin Pietariin, jossa hän teki hoviväkeen suuren vaikutuksen älyllään ja kyvyllään oppia venäjän kieli ennätysajassa.
Vuonna 1744 silloin 15-vuotias Sophie kääntyi ortodoksiseen uskoon ja vaihtoi nimensä Katariinaksi.
Tulevan Romanov-keisarin puolisona Katariinan tärkein ja ainoa tehtävä oli synnyttää tälle mahdollisimman monta perillistä.
Avioliitto kruununperillisen kanssa ei kuitenkaan sujunut alkuunkaan suunnitelmien mukaan.
1. Tuoretta aviomiestä kiinnostivat vain lelut
Katariina avioitui 16-vuotiaana Venäjän samanikäisen kruununperillisen Pietarin kanssa.
Katariina tiesi Pietarin olevan hyvin lapsellinen ja epäsopiva hallitsijaksi, mutta asioiden todellinen laita valkeni hänelle vasta hääyönä.
Katariina odotti tuoretta aviomiestään tuntikausia häävuoteessa, ja kun sulhanen lopulta saapui, tämä nukahti saman tien.
Seuraavina öinä Pietari toi tinasotilaansa mukanaan aviovuoteeseen ja leikki niillä osoittamatta lainkaan kiinnostusta tuoretta vaimoaan kohtaan.
Katariina tajusi pian olevansa miestään pätevämpi hallitsemaan Venäjää, jos mahdollisuus siihen joskus tarjoutuisi.
Aleksei Orlov varmisti Katariinan valtaannousun.
2. Katariina syrjäytti miehensä vallasta
Kun Pietari lopulta kiinnostui seksistä, hän valitsi tunteidensa kohteeksi vaimonsa sijasta erään aatelisen hovinaisen.
Katariina etsi lohtua lukuisista avioliiton ulkopuolisista suhteista.
Pietarista tuli Venäjän keisari vuonna 1762, ja lähes ensitöikseen hän määräsi vaimonsa kotiarestiin ja toteutti monia epäsuosittuja uudistuksia.
Ne toivat hänelle runsaasti vihamiehiä, joiden kanssa Katariina liittoutui. Tärkein liittolainen oli upseeri ja kreivi Aleksei Orlov.
Kaksikko alkoi juonia Pietarin syrjäyttämistä, ja puoli vuotta myöhemmin Katariina hyödynsi miehensä heikkolahjaisuuteen liittyviä huhuja ja syrjäytti Pietarin vallasta.
Sitten Orlov murhasi Pietarin ja varmisti, että Venäjän armeija tuki uudeksi hallitsijaksi Katariinaa.
Oranssilla ja keltaisella merkityt alueet vallattiin vuosina 1768–74 ja 1787–92.
3. Katariina laajensi Venäjää
Kansa kutsui Katariinaa maatuskaksi eli ”pikku äidiksi”, mutta hänen virallinen arvonimensä oli keisarinna.
Hän jatkoi hallitsijana Pietarin Suuren (1682–1725) aloittamaa laajentumispolitiikkaa, ja hänen aikanaan Venäjä valloitti yhteensä Ranskan pinta-alan verran uusia alueita.
Etenkin voitot etelässä kasvattivat Katariinan suosiota, sillä ottomaanit olivat piinanneet Venäjän eteläosia 300 vuoden ajan ja vieneet kymmeniätuhansia venäläisiä orjiksi.
Yksin vuonna 1769 turkkilaiset olivat kaapanneet orjiksi noin 20 000 ihmistä.
Valloittamalla Mustanmeren rannikon Katariina esti uudet orjien ryöstöretket.
4. Venäjä kehittyi vauhdilla
Katariina uudisti Venäjää myös laein ja asetuksin.
Hän otti Venäjällä ensimmäistä kertaa käyttöön paperirahan ja kutsui Saksasta talonpoikia Venäjälle maata viljelemään.
He opettivat venäläisille muun muassa aiempaa tuottavampia tapoja kasvattaa vehnää ja tupakkaa.
Vuonna 1768 Katariina jopa otti isorokkorokotteen rohkaistakseen alamaisiaan tekemään samoin.
Katariina Suuri tajusi, miten tärkeä Venäjän ylhäisaateliston tuki oli maan hallitsijalle.
5. Katariina oli realisti
Katariina Suuri hallitsi Venäjää 34 vuotta, ja hänen valtakaudellaan Venäjästä kasvoi todellinen eurooppalainen suurvalta.
Katariinan pitkä valtakausi johtui osaltaan siitä, että hän ymmärsi hyvin Venäjän monimutkaisia valtasuhteita.
Hän halusi uudistaa Venäjää mutta ei voinut riskeerata pajarien eli Venäjän ylhäisen aateliston tuen menettämistä.
Niinpä hän jopa hajotti valtaneuvostonsa, kun se vuonna 1766 rohkeni ehdottaa maaorjuuden lakkauttamista.
Ilman maaorjia pajarien talous olisi romahtanut, ja he olisivat vuorenvarmasti nousseet kapinaan keisarinnaa vastaan.
Vaarana oli yhä maaorjien kapina, mutta sen Katariina esti tarjoamalla maaorjille aiempaa paremmat mahdollisuudet valittaa pajarien väärinkäytöksistä.