Venäjän uloin etuvartio Euroopassa – Kaliningradin erillisalue – sijaitsee noin 500 kilometrin päästä niin Berliinistä kuin Kööpenhaminastakin.
Kaliningrad ei erotu helposti Euroopan kartalta. Alue on pienempi kuin Wales ja sijaitsee puristuksissa kahden EU-maan, Liettuan ja Puolan välissä.
Venäjän hyökättyä Ukrainaan ja EU:n asetettua sille talouspakotteita Kaliningradista on tullut Venäjän ja EU:n välisen diplomaattisen kriisin näyttämö.
Kaliningradin sijainti Euroopassa Venäjään ja Ukrainaan nähden.
Muurin murtumisesta Ukrainan sotaan
Sen jälkeen kun Neuvostoliitto hajosi vuonna 1991, Kaliningradin puoli miljoonaa asukasta ovat saaneet päivittäistavaroita ja tuotantotarvikkeita emämaasta Venäjältä junalla niin sanottua Suwalkin käytävää, joka kulkee Puolan ja Liettuan rajalla Kaliningradin ja Valko-Venäjän välissä.
Kesäkuussa 2022 Liettua katkaisi tämän napanuoran määräämällä venäläisille tuotteille pakotteet, jotka EU asetti Venäjän hyökättyä Ukrainaan 24. helmikuuta 2022.
Liettua pidätti venäläisiä junia viikkoja ja kielsi tiettyjen tuotteiden viennin Kaliningradiin EU:n yhteisten pakotteiden mukaisesti.
Venäjä uhkasi vastatoimilla, jolleivät kuljetukset saisi jatkaa Kaliningradiin.
Kaliningrad on monta kertaa aiemminkin ollut pelinappula suurvaltojen välisissä konflikteissa.
Neuvostoliitto valtasi Königsbergin
Huhtikuussa 1945 neuvostojoukot miehittivät Kaliningradin. Se kuului tuolloin Saksalle ja oli nimeltään Königsberg. Seuraavana vuonna Neuvostoliitto nimesi alueen Kaliningradiksi Neuvostoliiton nimellisen johtajan Mihail Kalininin mukaan.
Muutama kuukausi sodan jälkeen Yhdysvaltojen, Britannian ja Neuvostoliiton välillä järjestetyssä Potsdamin konferenssissa Kaliningrad luovutettiin Neuvostoliitolle.
Entinen saksalainen hansakaupunki, joka oli ollut Itä-Preussin pääkaupunki ja saksalaisten hallinnassa vuodesta 1255 lähtien, päätyi näin venäläisten käsiin.
Sekä länsivallat että Neuvostoliitto pommittivat Königsbergiä ankarasti toisessa maailmansodassa. Kuvassa kaupunki brittien ilmahyökkäyksen jälkeen elokuussa 1944.
Kaikki paikannimet entisessä Königsbergissä muutettiin venäläisiksi, ja alueelle siirrettiin asukkaita muualta Venäjältä.
Saksalainen Marion Dönhoff kuvaili myöhemmin puna-armeijan tuloa ja natsi-Saksan viimeisen linnakkeen, Königsbergin, valloitusta toisen maailmansodan viime päivinä seuraavasti:
”Se tiesi Itä-Preussin loppua. 700 vuotta historiaa pyyhkiytyi kerralla pois.”
Eikä se ollut liioittelua.
Königsbergin linna vuonna 1895. Königsbergin linna vuonna 1895. Linna paloi liittoutuneiden pommituksissa elokuussa 1944, mutta osa seinistä jäi jäljelle. Pitkään puhuttiin linnan keskiosien uudelleenrakentamisesta, mutta rauniot räjäytettiin vuonna 1968 Neuvostoliiton johtajan Leonid Brežnevin määräyksestä.
Sotilaallinen etuvartio
80 prosenttia kaupungista oli raunioina venäläisen ja liittoutuneiden pommitusten jäljiltä. Kaupungissa vielä olleet noin 300 000 saksalaista ajettiin pois vuoteen 1949 mennessä.
Lisäksi 95 000 saksalaista kuoli Königsbergissä sairauksiin tai teloituksissa Neuvostoliiton miehitettyä alueen.
Neuvostoliitto rakensi pommitetun kaupungin raunioille tärkeän sotilaallisen etuvartion.
Kaliningradiin sijoitettujen ohjusten kantama ulottuu pitkälle Eurooppaan, ja Ukrainan sodan alettua Venäjä on jopa uhannut sijoittaa sinne ydinaseita.
Kaliningradissa on myös suuri kalastuslaivasto; neuvostoaikana alueen osuus Neuvostoliiton kalastuksesta oli noin 10 prosenttia.
Saksalainen filosofi Immanuel Kant on todennäköisesti kuuluisin königsbergiläinen.
Immanuel Kant
Maailmankuulu saksalainen filosofi Immanuel Kant syntyi Königsbergissä vuonna 1724 ja eli siellä koko elämänsä kuolemaansa asti vuonna 1804. Nykyään Kaliningradissa on Kantille omistettu museo ja muistomerkki.
Immanuel Kantin lisäksi myös moni muu tutkija ja intellektuelli on viihtynyt Königsbergissä muun muassa kaupungin maineikkaan yliopiston vuoksi.
Yliopiston opiskelijoihin ja opettajiin ovat kuuluneet esimerkiksi filosofi Johan Gottfried von Herder (1744–1803) ja kirjailija E. T. A. Hoffmann (1776–1822).
Kaliningrad tuo Venäjälle rahaa
Neuvostoliiton aikana kaliningradilaiset pääsivät helposti junalla Moskovaan.
Junamatka kulki neuvostotasavaltojen Latvian ja Liettuan sekä Puolan kautta. Myös Puola kuului itäblokkiin, ja sen johdossa oli kommunistinen diktaattori, jolla oli tiiviit yhteydet Kremliin.
Kun Neuvostoliitto hajosi vuonna 1991, Latvia ja Liettua itsenäistyivät ja Puolakin vääntäytyi irti kommunismin kahleista, jolloin myös Kaliningrad riuhtaistiin äkisti eroon emämaastaan.
Neuvostoliitto alkoi 1970-luvulla rakennuttaa pommien tuhoaman herttuan- ja kuninkaanlinnan paikalle niin sanottua Neuvostojen taloa. Sen perusta osoittautui kuitenkin epävakaaksi, eikä rakennusta otettu koskaan käyttöön. Nykyään taloa kutsutaan nimellä ”haudattu robotti”, sillä se muistuttaa kaulasta alaspäin haudattua robottia.
Yhteys Venäjään mutkistui entisestään, kun Baltian maat ja Puola liittyivät muutaman vuoden kuluessa sekä Natoon että EU:hun: Puola vuosina 1999 ja 2004 ja Baltian maat Viro, Latvia ja Liettua vuonna 2004.
Sen seurauksena Kaliningradissa asuvat Venäjän kansalaiset tarvitsivat viisumin voidakseen matkustaa Venäjälle.
Muiden entisten neuvostotasavaltojen tapaan Kaliningrad kärsi talouslamasta 1990-luvulla.
Tilanne muuttui, kun alueesta tehtiin vuonna 1996 erikoistalousalue, joka tarjosi veroetuuksia pyrkien näin houkuttelemaan ulkomaista pääomaa.
Kaliningrad on nykyään Venäjän taloudellisesti nopeimmin kasvava alue.
Se johtuu osin siitä, että sinne on muuttanut asumaan paljon venäläisiä miljonäärejä, mutta osin myös siitä, että Kaliningrad on elektroniikan ja autojen suurtuottaja.
Kaliningrad on venäläinen, mutta monet sen asukkaat pitävät itseään yhtä lailla eurooppalaisina.
Kaliningradin asukkaita käy päivittäin Puolassa ostoksilla ja lomailee säännöllisesti Puolassa Gdanskin satamakaupungissa.
Maantieteellinen eristyneisyys Venäjästä on luonut erityisalueen, jolla on juuret syvällä Venäjällä mutta joka suuntaa katseensa EU:hun.
Tanskan kunniakonsuli Kaliningradissa, Arne Grove, muotoili asian näin tanskalaisen Berlingske-lehden haastattelussa vuonna 2014:
”Ihmiset täällä ovat suuntautuneet entistä enemmän Pohjoismaihin ja Eurooppaan, meidän arvoihimme ja tapaamme hoitaa asiat. He matkustelevat Euroopassa. He ovat oppineet tuntemaan meidät ja ajattelutapamme.”
Käsin väritetty kuva meripihkahuoneesta vuonna 1931, jolloin se oli vielä tallella ja ehjä kokonaisuus.
Meripihka- ja kulta-aarre katosi jäljettömiin
Kaliningrad on viime vuosikymmeninä houkutellut myös aarteenmetsästäjiä.
Syy on siellä sijainnut arvokas puolen miljardin euron arvoinen niin sanottu meripihkahuone, joka katosi jäljettömiin Neuvostoliiton miehitettyä kaupungin vuonna 1945.
Preussin kuningas valmistutti meripihkalla, kullalla ja jalokivillä koristelluista seinäpaneeleista koostuvan meripihkahuoneen yli 300 vuotta sitten.
Huone pystytettiin alun perin Berliinin kaupunginlinnaan, mutta se päätyi Venäjälle, kun Preussin kuningas lahjoitti arvokkaat seinäpaneelit liittolaiselleen, Venäjän tsaarille Pietari Suurelle vuonna 1717.
Meripihkahuone asennettiin tsaariperheen Pietarin lähellä sijaitsevaan kesäasuntoon, Katariinan palatsiin, ja sitä alettiin kutsua ”maailman kahdeksanneksi ihmeeksi”.
Kun Adolf Hitlerin armeija hyökkäsi Neuvostoliittoon toisessa maailmansodassa, saksalaiset veivät meripihkahuoneen Königsbergin linnaan.
Königsbergin pommitusten aikana vuoden 1945 alussa meripihkahuone katosi linnasta.
Aarteenetsijät ja historioitsijat ovat siitä lähtien etsineet korvaamatonta aarretta.
Meripihkahuoneen kohtalosta on esitetty lukuisia teorioita.
On muun muassa arveltu, että huone on kätketty saksalaiseen hopeakaivokseen, se on upotettu laguunin pohjaan tai se on uponneessa saksalaisessa sotalaivassa.
Vuonna 2006 rakennettu Venäjän ortodoksinen katedraali Kaliningradissa. Kirkko on Kaliningradin suurin.
Palikka Putinin valtapelissä
Venäjällä ei ole kuitenkaan aikomustakaan luopua Kaliningradista, vaan sillä on edelleen tärkeä rooli Vladimir Putinin Eurooppaa vastaan käymässä valtapelissä.
Kun Liettua ilmoitti heinäkuussa 2022 kieltävänsä EU:n pakotepakettien mukaisesti muun muassa puun, sementin ja alkoholin kuljetukset alueensa läpi Kaliningradiin, Venäjä vastasi välittömästi.
Kremlin turvallisuusneuvoston johtaja Nikolai Patrušev uhkasi Venäjän ryhtyvän pian ”asianmukaisiin toimiin”, joilla tulisi olemaan ”vakavat seuraukset liettualaisille.”
Ludwig Hermann oli saksalainen taiteilija, joka maalasi etenkin kaupunkinäkymiä ja tulkitsi aiheitaan melko vapaasti. Kuvassa taiteilijan näkemys talvisesta Königsbergistä.
Twangstesta Kaliningradiksi
Sekä Saksan että Puolan rajat ovat siirtyneet monta kertaa historian aikana. Sillä on ollut vaikutuksensa myös Königsbergiin, joka on joutunut tämän tästä suurvaltojen pelinappulaksi.
Ennen vuotta 1255 – Twangste
Königsberg/Kaliningrad sijaitsee Pregoljajoen (saksaksi Pregel) suulla Itämeren rannalla. Ennen Königsbergin linnaa paikalla sijaitsi Twangste-niminen linna.
1255 – perustaminen
Saksalainen ritarikunta hävitti vanhan linnan vuonna 1255 ja rakensi tilalle uuden, joka sai nimen Königsberg. Nimi juontuu Böömin kuninkaasta Ottokar II:sta, jonka johtaman ristiretken seurauksena alue kristillistyi.
1347 – hansakaupunki
Königsberg sai kaupunkioikeudet vuonna 1286, ja vuonna 1347 siitä tuli Hansaliiton jäsen. Hansaliitto oli vahva pohjoiseurooppalaisten kaupunkien liitto, joka hallitsi Itämeren kauppaa pitkään keskiajalla.
Preussilainen
Königsberg on ollut valtaosan historiaansa saksalainen ja etenkin preussilainen, mikä on jättänyt siihen jälkensä. Puolan toisen jaon jälkeen vuonna 1772 Preussin valtakunta jaettiin vielä monesti kahteen osaan.
Itä-Preussi
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Preussi jaettiin taas kahtia. Liettuan, Puolan ja Danzigin vapaakaupungin välissä sijaitsevasta Königsbergistä tuli Itä-Preussin tärkein kaupunki.
Venäläisten enklaavi
Saksa valtasi Itä-Preussin alueet takaisin vuonna 1939. Hävittyään toisen maailmansodan Saksa menetti taas Königsbergin, joka liitettiin Neuvostoliittoon. Neuvostoliitto nimesi kaupungin Kaliningradiksi.
