Fjodor Dostojevski (1821–1881) on yksi kaikkien aikojen suurimmista venäläisistä kirjailijoista. Hän loi useita kiistattomia mestariteoksia, kuten Idiootti, Rikos ja rangaistus ja Karamazovin veljekset.
Dostojevskin yksityiselämä oli kuitenkin kaukana menestystarinasta. Köyhyys, traagiset kuolemat, sairaudet ja vaikea peliriippuvuus varjostivat hänen elämäänsä loppuun asti.
Lukuisista henkilökohtaisista tragedioista huolimatta hän löysi silti aina motivaatiota ja voimaa kirjoittaa romaanejaan usein lähes sokean vimman vallassa.
Tutustu Dostojevskin uskomattomaan elämään ja teoksiin täällä.
Sisältökatsaus
- Dostojevski syntyi uudelleen teloituksen jälkeen
- Isä löytyi kuolleena ojasta
- Esikoiskirja teki Dostojevskista tunnetun
- Ahdistuskohtauksia ja peräpukamia vankileirillä
- Dostojevskin epilepsia
- Kaksi kuukautta aikaa kirjoittaa suurromaani
- Dostojevski rakastui pikakirjoittajaan
- Neljä Dostojevskin mestariteosta
Dostojevski syntyi uudelleen teloituksen jälkeen
28-vuotias Fjodor Dostojevski seisoo Pietarin Semjonovin kentällä odottamassa luojansa kohtaamista 22. joulukuuta 1849.
Kahdeksan kuukautta aiemmin kirjailijalahjakkuus ja kolme hänen ystäväänsä on pidätetty ulkomaisen kirjallisuuden ja filosofian hallussapidosta ja lukemisesta. Itsevaltaisen tsaarin valtakunnassa länsieurooppalainen kirjallisuus on kielletty sen mahdollisesti kumouksellisten ideoiden vuoksi.
Dostojevskin ystävät on sidottu puupaaluihin ja heidän päänsä on peitetty säkillä. Upseeri lukee heidän kuolemantuomionsa, ja sotilaat valmistautuvat ampumaan. Pian miehet olisivat kuolleita, ja sitten olisi Dostojevskin vuoro.
Fjodor Dostojevski seisoi 22. joulukuuta 1849 kädet selän taakse sidottuna kolmen muun kirjailijan kanssa odottamassa kuolemaa. Dostojevski oli määrä teloittaa viimeisenä, mutta kuolemantuomiot kumottiin viime hetkellä.
Mutta sitten tapahtuu jumalallinen ihme. Tsaari Nikolai I:n lähetti ratsastaa paikalle ja keskeyttää teloituksen. Kuolemantuomio on viime hetkellä muutettu neljän vuoden pakkotyöhön vankileirillä Siperiassa ja sitten kuuden vuoden pakolliseen sotilaspalvelukseen.
”Elämäni on muuttunut. Olen uudestisyntynyt uutena ihmisenä”, Fjodor Dostojevski kirjoitti kokemuksesta.
Harvoille ihmisille annetaan elämässä toinen mahdollisuus, ja Dostojevski oli päättänyt tarttua siihen. Hän käyttäisi loppuelämänsä tullakseen Venäjän kaikkien aikojen suurimmaksi kirjailijaksi.
Isä löytyi kuolleena ojasta
Moskovan Mariinskin sairaala, jossa Fjodor Dostojevski syntyi 11. marraskuuta 1821. Dostojevskin isä Mihail Andrejevitš Dostojevski työskenteli köyhäinlääkärinä sairaalassa, jossa toimii nykyään yksi Venäjän lukuisista Dostojevski-museoista.
Yhdysvaltalaiselta kirjailijalta Ernest Hemingwaylta kysyttiin kerran, mikä on tärkein edellytys tulla suureksi kirjailijaksi. ”Onneton lapsuus”, hän vastasi.
Jos se pitää paikkansa, Fjodor Dostojevskilla oli hyvät lähtökohdat kirjalliseen suuruuteen.
Dostojevski syntyi 11. marraskuuta 1821 Mariinskin sairaalassa Moskovassa. Perheeseen syntyi kaikkiaan kahdeksan lasta, ja Fjodor oli pojista toiseksi vanhin.
Hän tutustui ensimmäisen kerran kirjojen taikaan pikkupoikana, kun hänen äitinsä luki hänelle ääneen Tuhannen ja yhden yön tarinoita. Myöhemmin hänen ihailunsa kohdistui etenkin venäläiseen runoilijaan ja kirjailijaan Aleksandr Puškiniin.
Pikku-Fjodorilla oli hyvä syy paeta kirjallisuuden maailmaan. Isä oli kiivasluonteinen ja ankara, äiti taas hauras nainen, joka kuoli tuberkuloosiin Dostojevskin ollessa teini-ikäinen.
Äidin kuoleman jälkeen isä tarttui pulloon, ja 16. kesäkuuta 1839 hänet löydettiin elottomana ojasta. Virallinen kuolinsyy oli sydänpysähdys, mutta huhut kertoivat, että hänen palvelijansa oli tappanut hänet rajun riidan päätteeksi.
Noihin aikoihin Fjodor ja hänen isoveljensä Mihail opiskelivat isän toiveen mukaan Pietarin sotilasakatemiassa. Fjodor Dostojevski valmistui vuonna 1843 ja sai töitä insinööriluutnanttina.
Hän sanoutui irti työstään vain vuotta myöhemmin 23-vuotiaana. Dostojevski ei halunnut omistautua sotilasuralle vaan halusi sen sijaan tutkia inhimillistä olemassaoloa. Näin hän muotoili asian kirjeessään veljelleen:
”Ihminen on arvoitus. Se arvoitus on ratkaistava, ja jos käyttää koko elämänsä sen ratkaisemiseen, työ ei mene koskaan hukkaan. Minä haluan syventyä tuohon arvoitukseen, sillä haluan olla ihminen.”
Tsaari Aleksanteri II oli yritetty murhata monta kertaa aiemminkin, mutta kuudes murhayritys onnistui. Vuonna 1879 hän selvisi hengissä kolmannesta attentaatista, kun asemies ampui häntä hänen ollessaan päivittäisellä kävelyllään palatsinsa lähellä Pietarissa.
1800-luvun Venäjällä oli levotontqa
Venäläinen kirjailija Fjodor Dostojevski eli levottomina sorron, väkivaltaisten kapinoiden ja ideologisten valtataistelujen aikoina.
Viljelijät olivat orjan asemassa
Siinä missä teollistuminen mullisti Eurooppaa 1700-luvun puolivälistä alkaen, Dostojevskin aikana jopa 85 prosenttia venäläisistä oli maatalouden palveluksessa. He olivat eläneet sukupolvien ajan maaorjina, eli toisin sanoen he olivat maanomistajan omaisuutta, joka ei omistanut itse maata ja jota tämä sai kohdella mielensä mukaan.
Venäjällä oli absoluuttinen itsevaltius
Demokratioiden kehittyessä hitaasti Länsi-Euroopassa tsaari Nikolai I (1825–1855) kiristi itsevaltiaan otettaan Venäjästä. Läntinen filosofia ja kirjallisuus kiellettiin, ja ”euromyönteiset” venäläiset, jotka halusivat Venäjän kehittyvän länsieurooppalaiseen suuntaan, vaiennettiin armottomasti.
Kommunistit ja nihilistit jakoivat Venäjää
1800-luvun loppupuolella Venäjällä alkoi levitä kaksi liikettä – Jumalan kieltävä, synkkä nihilismi sekä ulkopuolelta saapunut kommunistinen ideologia. Kapinalliset murhasivat tsaari Aleksanteri II:n vuonna 1881, mutta vasta Leninin johtamat kommunistit antoivat tsaarinvallalle kuoliniskun Venäjän vallankumouksessa vuonna 1917.
Esikoiskirja teki Dostojevskista tunnetun
Fjodor Dostojevski julkaisi ensimmäisen romaaninsa Köyhää väkeä vuonna 1846. Esikoisteos teki Dostojevskista kirjallisen sensaation, ja pian hän jo kuului Pietarin nuorten, liberaalien kirjailijoiden sisäpiiriin.
Kirjailijat kokoontuivat perjantaisin vallankumouksellisen Mihail Petraševskin luokse lukemaan ja keskustelemaan kirjallisuudesta. Niin sanottu Petraševskin piiri oli kiinnostunut etenkin länsieurooppalaisista kirjoituksista ja kirjoista, jotka olivat kiellettyjä Venäjällä niiden kumouksellisten ajatusten vuoksi.
Kirjapiirin loppu koitti vuonna 1849. Nikolai I:n salaisen poliisin vakoojia oli soluttautunut ryhmään ja kerännyt riittävästi todisteita kirjailijoiden pidättämiseksi.
Dostojevski pidätettiin kotonaan 23. huhtikuuta kello 4 aamulla. Kahdeksan kuukauden päästä hän ”syntyi uudelleen” säästyttyään teloitukselta Semjonovin kentällä, ja hänet lähetettiin Siperiaan vankileirille. Siellä alkoi kirjailijan elämän synkin luku.
Ahdistuskohtauksia ja peräpukamia vankileirillä
Venäläinen vankileiri Siperiassa vuonna 1891 muutama vuosikymmen Dostojevskin vuosina 1850–1854 kärsimän rangaistuksen jälkeen.
Fjodor Dostojevski tuotiin jalkakahleissa Siperian Omskissa sijaitsevalle leirille 23. tammikuuta 1850. Seuraavat neljä vuotta kirjailijan asuntona oli kylmä ja kostea, lahoamispisteessä oleva puinen parakki.
”Lattialla oli senttien paksuinen likakerros. Elämä oli aamusta iltaan olosuhteiden pakosta kuin sian elämää”, hän kuvaili uutta asumustaan.
Karu elämä vaati veronsa. Dostojevski sai toistuvia ahdistuskohtauksia, nukkui vain neljä viisi tuntia vuorokaudessa ja kärsi kivuliaista peräpukamista.
Pahinta oli kuitenkin se, ettei hän voinut enää kirjoittaa. Itse hän kuvaili tilannetta melodramaattisesti: ”Elämä ei voi jatkua, ennen kuin saan julkaista jotain!”
Dostojevski vapautettiin helmikuussa 1854. Seuraavat kuusi vuotta hän palveli rangaistuksensa mukaan sotilaana Semipalatinskissa (nyk. Semey Kazakstanissa) karulla seudulla, jossa Neuvostoliitto teki myöhemmin ydinräjäytyskokeita.
Semipalatinskissa Dostojevski rakastui 28-vuotiaaseen leskeen Maria Isaevaan, ja pari avioitui vuonna 1857. Hääyönä Dostojevski sai rajun epileptisen kohtauksen, ja kohtaukset jatkuivat hänen loppuelämänsä.
Dostojevskin epilepsia
Piirros epileptisestä kohtauksesta tieteellisessä julkaisussa vuodelta 1897.
Freud piti Dostojevskin epilepsiaa ”hysteriana”
Kuuluisa psykoanalyytikko Sigmund Freud kirjoitti vuonna 1928 esseen ”Dostojevski ja isänmurha”.
Siinä Freud argumentoi, että maineikkaan venäläiskirjailijan epilepsia oli pohjimmiltaan oire Dostojevskin ”neuroosista”, jonka Freud luokitteli ”hysteeriseksi epilepsiaksi” eli vakavaksi hysteriaksi.
Nykyään useimmat neurologit ovat jo pitkään hylänneet Freudin etädiagnoosin Dostojevskin sairaudesta.
Ei ole tiedossa, minkä tyyppisestä epilepsiasta kirjailija kärsi, mutta yleisin arvio on, että kyseessä oli todennäköisesti niin sanottu ohimolohkoepilepsia.
Ohimolohko on aivojen osa, joka liittyy äänten ja puheen käsittelyyn sekä muistitoimintoihin.
Dostojevski kirjotti muistelmissaan, että hänen muistinsa kärsi epilepsiakohtauksen jälkeen, mikä voi viitata siihen, että hänellä epilepsia esiintyi juuri muistiin liittyvässä aivojen osassa.
Dostojevski kävi monen lääkärin luona saadakseen hoitoa epilepsiaan, mutta turhaan.
Nykyään on olemassa useita lääkkeitä, jotka todennäköisesti olisivat voineet lievittää tai jopa kokonaan estää kirjailijan saamia epilepsiakohtauksia.
Uusi keisari höllensi sensuuria
Avioliitto Maria Isaevan kanssa ei koskaan oikein toipunut Fjodorin epileptisen kohtauksen aiheuttamasta järkytyksestä. Mariasta tuntui, että hänet oli huijattu naimisiin invalidin kanssa, eikä pariskunnan ensimmäisen tyttären, Sonyan, kuolema vain kolmen kuukauden iässä auttanut asiaa.
Yksityiselämän takkuillessa Siperiassa Dostojevskin luovuus puhkesi taas kukkaan. Hän alkoi muun muassa kirjoittaa kokemuksistaan siperialaisella vankileirillä, ja tuloksena oli romaani Muistelmia kuolleesta talosta.
Vuonna 1859 Dostojevski vapautettiin palveluksesta epilepsian vuoksi, ja samana vuonna hän matkusti Marian ja tämän aiemmasta avioliitosta olevan pojan kanssa Pietariin.
”Ihmisen elämän salaisuus ei ole siinä, että elää, vaan siinä mitä varten elää.” Dostojevski romaanissa Karamazovin veljekset
Venäjä oli muuttunut. Tsaari Nikolai I oli kuollut vuonna 1855, ja nyt valtaistuimella oli hänen poikansa Aleksanteri II.
Uusi tsaari oli edeltäjäänsä liberaalimpi, ja hän muun muassa höllensi ankaraa sensuuria. Lientyneessä poliittisessa ilmapiirissä Fjodor Dostojevski alkoi julkaista veljensä Mihailin kanssa uutta aikakauslehteä nimeltä Vremja (Aika).
Vuoden 1863 lopulla Vremja kuitenkin kiellettiin sen julkaistua tsaaria kritisoivan artikkelin, jonka oli kirjoittanut kirjailija ja filosofi Nikolai Strahov. Lehden lakkauttaminen jätti Dostojevskin veljekset suuriin velkoihin monille sijoittajille.
Pian sen jälkeen Dostojevskin vaimo Maria kuoli tuberkuloosiin, ja hänen veljensä kuoli maksasairauteen muutaman kuukauden päästä.
”Elämäni on tuhoutunut vuodessa”, kirjailija merkitsi murheissaan päiväkirjaansa.
Kaksi kuukautta aikaa kirjoittaa suurromaani
Dostojevskin työhuone rekonstruoituna hänen viimeiseen asuntoonsa Pietarissa. Venäjällä on useita Dostojevski-museoita. Oikealla oleva kello on asetettu osoittamaan aikaa, jolloin kirjailija kuoli 9. helmikuuta 1881.
Fjodor Dostojevski oli jälleen yksin – ja valtavissa veloissa. Maksamattomia laskuja oli 25 000 ruplan (noin 215 000 nykyeuroa) verran. Lisäksi hänellä oli elätettävänään poikapuolensa sekä veljensä vaimo ja tämän neljä lasta.
Tässä kaaoksessa hän alkoi kirjoittaa kuuluisinta romaaniaan Rikos ja rangaistus, joka ilmestyi vuonna 1866. Samana vuonna hän solmi historian surkeimpiin kuuluvan sopimuksen Stellovski-nimisen kustantajan kanssa.
Dostojevski sai 3 000 ruplaa ennakkoa, kun hän luovutti Stellovskille oikeudet kaikkien aiempien teostensa julkaisemiseen. Lisäksi hän sitoutui toimittamaan tälle uuden romaanin 1. marraskuuta 1866 mennessä.
Jos Dostojevskin romaani ei valmistuisi aikarajaan mennessä, Stellovski saisi oikeudet kaikkiin häneen tuleviin teoksiinsa seuraavien yhdeksän vuoden ajan – maksamatta niistä ruplaakaan.
Dostojevskilla oli idea uhkapeliriippuvaisesta miehestä kertovaan romaaniin nimeltä Pelurit. Tarina liippasi läheltä Dostojevskin omaa elämää.
Käynti kasinolla Saksassa vuonna 1863 oli sytyttänyt kirjailijassa pelihimon, ja uhkapelaamisesta tuli hänelle tuhoisa pakkomielle seuraavina vuosina.
Syyskuussa 1866 Dostojevski ei ollut kirjoittanut vielä riviäkään romaanista, jonka oli määrä olla Stellovskin pöydällä alle kahden kuukauden päästä.
Dostojevski rakastui pikakirjoittajaan
Dostojevski vuonna 1876.
Paniikin vallassa Dostojevski palkkasi pikakirjoittajan kirjaamaan romaanin ylös hänen sanelustaan.
Pikakirjoittaja oli 20-vuotias Anna Snitkina. Hänen avustuksellaan kirja valmistui aikarajan puitteissa, ja se toimitettiin kustantajalle 1. marraskuuta 1866 vain muutama tunti ennen määräaikaa.
Siihen asti 45-vuotiaalla Fjodor Dostojevskilla ei ollut ollut suuremmin onnea pelissä eikä rakkaudessa, mutta Anna Snitkina osoittautui hänen elämänsä jättipotiksi.
He rakastuivat ja solmivat avioliiton vuonna 1867. Tulevina vuosina he saivat neljä lasta, joista kaksi kuoli jo pienenä.
Pari lähti Eurooppaan häämatkalle, jonka oli tarkoitus kestää kolme kuukautta. Pelihimo sai kuitenkin taas vallan Dostojevskista, ja hän pelasi kaikki rahat, joilla pariskunnan piti matkustaa kotiin. Häämatka venyi kolmesta kuukaudesta neljään vuoteen.
Neljä Dostojevskin mestariteosta
Dostojevski kirjoitti useita maailmahistorian kiistattomista mestariteoksista. Seuraavassa esittelemme neljä hänen ehkä tunnetuinta romaaniaan.
Tunnetuin – Rikos ja rangaistus (1866)
Romaani kuuluu maailmankirjallisuuden ehdottomiin klassikoihin. Siinä köyhä ja nuori ylioppilas Rodion Raskolnikov suunnittelee yksityiskohtaisesti panttilainaajan ryöstömurhan. Romaani käsittelee suuria teemoja, kuten syyllisyydentunnetta, rangaistusta ja omaatuntoa – tai sen puutetta.
Ihmisyys – Idiootti (1869)
Tämä hyvin erikoinen yli 800 sivun jättiteos kertoo ruhtinas Leo Myškinistä, joka on niin hyväsydäminen ja lähimmäisiään rakastava, ettei huomaa muiden pahuutta. Muut pitävät puolestaan ruhtinasta idioottina. Romaanin päähenkilö kärsii Dostojevskin tapaan rajuista epileptisistä kohtauksista.
Omaelämäkerrallinen – Muistelmia kuolleesta talosta (1860)
Monet Dostojevskin romaaneista sivuavat kirjailijan omaa elämää, mutta selvimmin omaelämäkerrallinen on teos Muistelmia kuolleesta talosta. Se perustuu Dostojevskin kokemuksiin siperialaisella vankileirillä, ja Dostojevskin alter ego siinä on aatelinen Aleksandr Petrovitš. Muistelmia kuolleesta talosta oli Dostojevskin ensiesiintyminen kirjallisella kentällä kymmenen Siperian pakkovuoden jälkeen.
Viimeinen (ja paras?) – Karamazovin veljekset (1880)
Kuka murhasi Fjodor Karamazovin? Tämä kysymys on Dostojevskin viimeisen ja kunnianhimoisimman romaanin lähtökohta. Tarina punoo yhteen hänen muiden suurromaaniensa langat ja esittelee lukijalle toimintahäiriöisiä perheitä, rakkauden tuskaa ja hermojaraastavan oikeudenkäynnin. Monien mielestä tämä on kirjailijan ehdoton pääteos.
Dostojevski – bibliografia
Dostojevskin valtava tuotanto käsittää niin romaaneja, novelleja kuin paljon muitakin kirjoituksia. Seuraavassa on lueteltu joitakin hänen tärkeimpiä teoksiaan:
- 1846 – Köyhää väkeä
- 1846 – Kaksoisolento
- 1860 – Muistelmia kuolleesta talosta
- 1861 – Sorrettuja ja solvattuja
- 1864 – Kirjoituksia kellarista
- 1866 – Rikos ja rangaistus
- 1867 – Pelurit
- 1869 – Idiootti
- 1870 – Ikuinen aviomies
- 1872 – Riivaajat
- 1875 – Keskenkasvuinen
- 1880 – Karamazovin veljekset
Tsaari kutsui Dostojevskin teelle
Kesällä 1871 Fjodor ja Anna pääsivät viimein palaamaan kotiin Pietariin Dostojevskin tädin antaman lainan avulla.
Seuraavana vuonna Dostojevski julkaisi romaanin Riivaajat, ja vuonna 1876 hän alkoi julkaista kuukausittain Kirjailijan päiväkirjaa.
Julkaisua voi verrata nykyisiin sanomalehtikolumneihin tai kirjailijoiden blogeihin, ja se sisälsi Dostojevskin pohdintoja ajankohtaisista aiheista ja yhteiskunnasta muuttuvalla Venäjällä, jossa tsaarin valtaistuin horjui vakavasti.
Kirjailijan päiväkirja toi Dostojevskille lopulta myös suuren yleisön tietoisuuteen – mitä hän oli aina toivonut – ja vuonna 1878 itse tsaari Aleksanteri II kutsui hänet teelle upeaan talvipalatsiinsa Pietarissa.
Pietarin Talvipalatsi, jonne keisari kutsui Dostojevskin teelle. Nykyään palatsissa toimii maailman merkittävimpiin taidemuseoihin kuuluva Eremitaaši.
Kunnianhimoinen suurteos Karamazovin veljekset sinetöi vuonna 1880 Dostojevskin aseman yhtenä Venäjän merkittävimmistä kirjailijoista. Dostojevski ei kuitenkaan ehtinyt nauttia kuuluisuudestaan pitkään.
Hän kuoli 9. helmikuuta 1881 keuhkoverenvuotoon häntä koko aikuisiän vaivanneen epilepsian ja runsaan tupakoinnin heikentämänä. Hän oli kuollessaan 59-vuotias.
Dostojevski oli koko elämänsä yrittänyt ratkaista ihmisen olemassaolon arvoitusta – ja yhdessä Karamazovin veljesten kuuluisimmista kohtauksista hän antaa siihen vastauksen:
”Ihmisen elämän salaisuus ei ole siinä, että elää, vaan siinä mitä varten elää.”