Vuosisatoja kestäneen mongolien vallan päätteeksi Moskovan suuriruhtinas Iivana III karkotti idän soturit vuonna 1480 ja julistautui mahtipontisesti ”kaikkien rusien suuriruhtinaaksi”. Hän loi yhtenäisen Venäjän, jonka poliittinen ja henkinen keskus oli Moskova.
Iivana III:n pojanpoika Iivana Julma alkoi kutsua itseään antiikin Rooman hallitsijoiden mukaan keisariksi, venäläisittäin ”tsaariksi”. Hänen aikanaan Venäjä laajeni noin 35 000 km2 joka vuosi, ja pian siitä tuli maailman suurin valtio, jossa tsaarin sana oli laki ja jumalanpelko piti kansan kurissa.
Seuraavien 350 vuoden aikana Venäjä kasvoi lukuisia naapureita vastaan käytyjen sotien myötä, mikä nosti sen hallitsijat Euroopan mahtavimpien joukkoon. Lopulta keisarivallan kuitenkin kaatoivat venäläiset itse.
1. Iivana Julma (1547–1584)
Iivana Julma piti listaa teloittamistaan ihmisistä. Listalle kertyi yli 3 300 nimeä.
Massojen murhaaja näki kauhut kaikkialla
Suuriruhtinas Iivana IV otti ensimmäisenä tittelikseen tsaari eli keisari ja kasvatti valtansa ennenäkemättömäksi. Hänen välineitään olivat murhat, kidutus ja pelätty salainen poliisi, ja hän saikin lisänimen ”Julma”.
Iivana avasi kaupankäyntiä ulkomaille, kuten turkiskauppaa Englantiin, ja teki valloituksillaan idässä Venäjästä maailman suurimman valtion.
Aina hieman vainoharhaisen Iivanan tila heikkeni huomattavasti hänen ensimmäisen vaimonsa Anastasian kuoltua vuonna 1560. Hän epäili aatelisten myrkyttäneen tämän ja näki vihollisia kaikkialla. Hän muun muassa käski kiduttaa ja tappaa tuhansia ihmisiä Novgorodissa ja polttaa kaupungin, antoi paloitella kanslerinsa ja tappoi riidan päätteeksi oman poikansa.
Vainoharhaisuutensa yltyessä Iivana solmi avioliiton toisensa perään, haukkui kaikkia kirjeissään ja kutsui esimerkiksi Englannin Elisabet I:tä vanhaksipiiaksi. Hallittuaan 37 vuotta Iivana kuoli vuonna 1584 kesken sakkipelin.
2. Pietari Suuri (1682–1725)
Pietari Suuren lisänimi oli sikälikin sopiva, että hän oli 203 senttiä pitkä.
Sodat ja uudistukset synnyttivät suurvallan
Pietari I palasi vuonna 1698 kotiin Euroopan-matkalta pää täynnä ideoita. Hän halusi modernisoida Venäjää ja esimerkiksi perustaa maahan kunnon laivaston ja maallisen koululaitoksen. Hän jopa vaati pappeja ja aatelisia ajamaan vanhanaikaiset partansa 100 ruplan partaveron uhalla.
Uudistusmielinen Pietari kutsui asiantuntijoita lännestä koneellistamaan kaivostoimintaa ja rakensi armeijaa länsimaiden mallin mukaisesti. Esimerkiksi jalkaväki sai kiväärit, ja Venäjä murskasikin Ruotsin imperiumihaaveet suuressa Pohjan sodassa (1700-1721).
Venäjä ajoi Ruotsin pois muun muassa Baltiasta, ja siitä tuli uusi Itämeren suurvalta. Asemaansa korostaakseen Pietari rakennutti uuden, nimeään kantavan kaupungin ”ikkunaksi länteen”. Työt vaativat lähes 100 000 pakkotyöläisen hengen, ja onkin sanottu, että Pietari on ”rakennettu luiden päälle”.
Itselleen lisänimen ”Suuri” ottanut Pietari, jolla ei ollut tapana sylkeä lasiin, kuoli vuonna 1725.
3. Elisabet (1741–1762)
Elisabet ei hallitsijana teloituttanut yhtäkään ihmistä.
Keisarinna rakasti vaatteita
Pietari Suuren tytär nousi vuonna 1741 hallitsijaksi syrjäyttäen vasta 1-vuotiaan sukulaispoikansa Iivana VI:n. Hän soti ahkerasti ja muun muassa nöyryytti Preussia seitsenvuotisessa sodassa (1756–1763), kun Venäjän joukot miehittivät Berliinin. Se sinetöi Venäjän pelätyn ja tunnustetun suurvalta-aseman Euroopassa.
Kotimaan hallitseminen ei Elisabetia juuri kiinnostanut. Hän vihasi paperitöitä mutta kuunteli mielellään uudistusmielisiä neuvonantajiaan. Näiden ehdotuksesta hän poisti kuolemanrangaistuksen ja maan sisäiset tullirajat. Hän myös rakennutti muun muassa Talvipalatsin ja taideakatemian Pietariin.
Elisabet ei koskaan pukeutunut samaan asuun kahdesti, ja laki kielsi muita käyttämästä samanlaista kampausta, pukua tai koruja kuin hän.
Elisabet kuoli jouluaattona 1661 jättäen jälkeensä 15 000 pukua. Hän oli adoptoinut siskonpoikansa, joka seurasi häntä hallitsijana nimellä Pietari III.
4. Katariina Suuri (1762–1796)
Katariina piti itseään valistuneena mutta ei auttanut alistettuja maalaisia.
Aatelisneiti Saksasta nousi Euroopan johtoon
Harva Venäjän hovissa piti tulevan keisari Pietari III:n 15-vuotiasta morsianta Sophieta minään. Tämä kuitenkin opetteli venäjää, vaihtoi nimensä, kääntyi ortodoksiksi ja vuonna 1762, kuusi kuukautta Pietarin kruunajaisten jälkeen, antoi raivata vaisun miehensä pois tieltään. Niin hänestä tuli keisarinna Katariina II.
Valistusajan hengessä Katariina muun muassa perusti ilmaisia kouluja ja jopa lyhytaikaisen kansanedustuslaitoksen.
Venäjä kukoisti myös suurvaltapoliittisesti. Muun muassa Kuurinmaa ja Valko-Venäjä valloitettiin, ja vuonna 1783 Katariina ajoi ottomaanit Krimiltä ja hankki Venäjälle Mustanmeren satamia.
Ranskan vallankumous vuonna 1789 järkytti Katariinaa hänen elämänsä ehtoolla. Jotta vastaavaa ei tapahtuisi Venäjällä, maassa ei Katariinan kuoltua vuonna 1796 enää pukahdettukaan uudistuksista.
5. Nikolai II (1894–1917)
Syvästi uskovainen Nikolai II piti asemaansa Venäjän keisarina Jumalan antama.
Etäinen keisari ajoi keisarivallan karille
Keisari Nikolai II uskoi, että vallankahvasta höllentäminen johtaisi vain anarkiaan. Hänen isoisänsä Aleksanteri II oli lopettanut maaorjuuden ja sensuurin – ja joutunut sitten anarkistien murhaamaksi.
Nikolai torjui uudistukset sanoen: ”Haluan koko kansankunnan edun nimissä pyrkiä kaikin voimin ylläpitämään absoluuttista yksinvaltiutta.”
Keisariperhe eli yltäkylläisyydessä, mutta tuhannet venäläiset kuolivat nälkään. Vuonna 1905 palatsin eteen kerääntyi 150 000 ihmistä pyytämään Nikolailta parempia elinoloja. Vartijat avasivat tulen ja tappoivat yli sata aseetonta kansalaista.
Keisarin suosio heikkeni entisestään, kun mystikko Rasputin sai jalkansa hovin oven väliin. Venäjän liittymisestä ensimmäiseen maailmansotaan tuli katastrofi, ja maan talouden ollessa romahduksen partaalla vuonna 1917 Venäjällä puhkesi vallankumous. Nikolai pakotettiin luopumaan kruunusta, ja bolševikit ampuivat hänet ja koko hänen perheensä vuotta myöhemmin. Sen koommin ei Venäjällä ole ollut keisaria.