Värisokea romanssi on lähinnä fantasiaa

”Bridgerton” on kuin Jane Austen -romaanin K18-versio, jossa 1810-luvun Lontoon yläluokka lähinnä juoruilee ja muhinoi – historian kuvauksena se on kaukana todellisuudesta.

”Bridgerton” on kuin Jane Austen -romaanin K18-versio, jossa 1810-luvun Lontoon yläluokka lähinnä juoruilee ja muhinoi – historian kuvauksena se on kaukana todellisuudesta.

Pictorial Press Ltd/Imageselect

1800-luvun alussa Britanniassa elettiin seksuaalisen vallankumouksen aikaa, ja tukahduttava puritanismi sai väistyä vapaamman elämäntavan tieltä. Avioliiton ulkopuolinen seksi ei ollut enää rangaistavaa, ja viettiensä valtaan antautui muun muassa maan hallitsija, Walesin prinssi, joka on kuulu nautinnollisesta elämäntavastaan ja lukuisista rakastajattaristaan.

Bridgerton-sarjassa aikakauden kuvauksessa keskitytään yläluokan rakkauselämään. Toisin kuin esimerkiksi samalta aikakaudelta peräisin olevissa Jane Austenin kuuluisissa rakkausromaaneissa kaikki kainostelu on kuitenkin heitetty syrjään.

Siinä suhteessa sarja onkin Austenin teoksia uskollisempi todellisuudelle, mutta Bridgerton, jonka toinen tuotantokausi on juuri saapunut Netflixiin, on silti ennemminkin silkkaa fantasiaa kuin historiallisesti luotettavaa ajankuvaa.

Katso Bridgertonin traileri

Nykypäivä on läsnä asuissa ja musiikissa

Bridgertonissa seurataan nuorta aatelisneitoa Daphne Bridgertonia, joka monien muiden yläluokkaisten, naimaikäisten naisten tavoin etsii aviomiestä perheensä talouden turvaamiseksi.

Tanssiaiskauden aikana kuningatar valitsee Daphnen erityisen huomion kohteekseen, ja samalla salaperäinen Hastingsin herttua Simon Basset vetää Daphnea vastustamattomasti puoleensa. Pian parista kirjoitetaankin jo juorulehdissä.

Sarja on sekoitus saippuaoopperaa ja pukudraamaa Jane Austenin hengessä roisilla seksillä maustettuna, ja siinä nähdään niin valkoisia kuin mustiakin näyttelijöitä.

© Liam Daniel/Netflix

Sarja: Juorulehti riepottelee rikkaita

Eräs aatelisnainen raportoi nimimerkki ”Lady Whistledownin” suojissa yläluokan juonitteluista ja seksiseikkaluista ”Society Papers”-lehdessä – ihmisten oikeilla nimillä.

© The Metropolitan Museum of Art

Todellisuus: Lehdet olivat täynnä juoruja

Vuonna 1769 lanseeratun Town and Country -lehden suositulla Tête-à-Tête-juorupalstalla käsiteltiin Lontoon yläluokkaa. Palstaa kopioitiin muissakin lehdissä, mutta juoruissa ei mainittu henkilöitä nimeltä.

Bridgerton on raikas poikkeus tyypillisesti varsin valkoisten pukudraamojen joukossa, sillä siinä nähdään myös tummaihoisia näyttelijöitä. Henkilökaarti kuvaa sikäli todellisuutta, että 1800-luvun alussa Englannissa asui noin 20 000 tummaihoista ihmistä, mutta he olivat valtaosin orjia – tai entisiä orjia.

Kuvaukset tummaihoisista naisista ja miehistä pyörähtelemässä tanssiaisissa valkoisen yläluokan joukossa ovatkin vailla historiallista tosipohjaa.

Historiasta löytyy vain muutamia esimerkkejä mustista ihmisistä, jotka onnistuivat etenemään yhteiskunnan alimmista kerroksista. Kuuluisin heistä on entinen orja, sittemmin ammattinyrkkeilijäksi noussut Bill Richmond, joka kuului lordi Byronin ystäväpiiriin ja eli ylellistä elämää. Sarjassa nähtävän nyrkkeilijä Will Mondrichin esikuvanana toiminut Richmond oli kuitenkin poikkeus.

© Liam Daniel/Netflix

Sarja: Morsian ei tiedä seksistä mitään

Daphne Bridgerton ei ole saanut minkäänlaista valitusta seksistä tai sen seurauksista. Kun hänen kumppaninsa keskeyttää aktin raskauden ehkäistäkseen, Daphne on ymmällään.

© Library of Congress

Todellisuus: Yläluokan keskuudessa vaiettiin seksistä

Seksuaalikasvatus oli olematonta pitkälle 1800-luvulle, eikä yläluokan keskuudessa juuri jaettu tietoa seksistä. Hääyö olikin monille naisille todellinen järkytys.

Bridgertonissa mustan herttuan olemassaolo selitetään sillä, että mieleltään sairaan kuninkaan Yrjö III:n vaimo, kuningatar Charlotte, on itse tummaihoinen. Tuodakseen yläluokkaan uutta väriä hän jakaa kreivin ja herttuan arvoja mustille ihmisille. On kuitenkin varsin epätodennäköistä, että todellisella kuningatar Charlottella oli mustia sukujuuria, joskaan ei täysin mahdotonta. Mustia orjia ei kuitenkaan aateloitu.

Tämän myöntää sarja luoja Chris Van Dusenkin.

”Loimme maailmasta uuden kuvan. Tavoitteemme oli sekoittaa jännittävällä tavalla historiaa ja fantasiaa”, hän kertoi haastattelussa ensimmäisen kauden ensi-illan jälkeen.

Faktan ja fiktion sekoittuminen näkyy myös sarjan visuaalisessa ilmeessä. Puvustuksen 238 työntekijää ovat tuoneet tekijöiden mukaan rikkaiden asuihin ”nuorekkuutta ja seksikkyyttä” – ja samalla vuoden 1813 lähemmäs tätä päivää. Tanssilattialla aateliset pyörähtelevät nykypäivän pophiteistä versioidun musiikin tahtiin, mikä entisestään korostaa sarjassa historiallisen faktan kustannuksella otettuja taiteellisia vapauksia.

© Liam Daniel/Netflix

Sarja: Kuningatar on musta

Bridgertonissa nähdään TV-historian ensimmäinen musta englantilainen kuningatar. Yrjö III:n vaimoa esittää Golda Rosheuvel, jolla on pöyheä afrotukka ja valkoiset rastat.

© Royal Collection

Todellisuus: Kuningattaren ihonväristä kiistellään

Kuningattaren lääkäri kuvaili häntä ”aidoksi mulattikasvoksi”, ja skottikirjailija sir Walter Scott kutsui häntä ”huonon väriseksi”. Useimpien historioitsijoiden mukaan Charlotte oli valkoihoinen.

Glamour on kaukana todellisuudesta

Bridgerton tuo brittiläisen historiallisen draaman uudelle aikakaudelle modernilla, värisokealla henkilögallerialla ja seksikohtauksilla, jotka saisivat Jane Austenin vähintäänkin punastumaan. Sarja tarjoaakin viehättävää, koukuttavaa ja glamourin täyteistä eskapismia yläluokan juonittelujen ja lemmenkuvioiden muodossa.

Britannian käänteentekevän aikakauden historiallisena ajankuvana Bridgerton on kuitenkin kovin kaukana todellisuudesta.

HISTORIAN TUOMIO: 2/6