Valittu kansa

Vanhan testamentin kertomuksista huolimatta luotettava tieto varhaisista juutalaisista oli pitkään hyvin vähäistä. Vuosikymmenten arkeologisten kaivausten jälkeen historiantutkijat ovat viimein päässeet ison harppauksen lähemmäksi totuutta Jumalan valitun kansan taustoista.

Vanhan testamentin kertomuksista huolimatta luotettava tieto varhaisista juutalaisista oli pitkään hyvin vähäistä. Vuosikymmenten arkeologisten kaivausten jälkeen historiantutkijat ovat viimein päässeet ison harppauksen lähemmäksi totuutta Jumalan valitun kansan taustoista.

Bridgeman Images

Jerusalemin kivetyt kadut täyttyivät liekeistä, miekaniskuista ja tuskanhuudoista.

Mätänevien ruumiiden löyhkä lepäsi raskaana helteisessä kaupungissa elokuussa vuonna 70 jaa.

Uuvuttavan piirityksen jälkeen 20 000 Rooman legioonalaista oli murtautunut juutalaisten puolustuksen läpi ja tunkeutui nyt pyhään temppeliin, juutalaisen kansan sydämeen.

Puolustajat olivat viimeiseen asti olleet vakuuttuneita, että taivaallinen sotaväki tulisi heidän avukseen ja vapauttaisi maan, jonka Jumala aikoinaan antoi valitulle kansalleen.

Taivaasta ei kuitenkaan tullut apua, ja kaikki toivo oli mennyttä.

Roomalainen sotapäällikkö Titus, joka itse oli varttunut uskoen moniin jumaliin, ei ymmärtänyt , miksi juutalaiset palvoivat kiihkeästi vain yhtä jumalaa.

Silti hän määräsi sotilaansa säästämään Jerusalemin ylellisen temppelin tuholta.

Seuranneissa taisteluissa juutalaiset kamppailivat kuitenkin niin rajusti, että roomalaiset joukot unohtivat Tituksen määräyksen.

Legioonalainen otti palavan puukalikan ja sytytti yhden temppelin ikkunoista tuleen. Liekkejä ei voinut pysäyttää, vaan ne levisivät pian koko temppeliin.

”Ei ole lainkaan kunniakasta voittaa kansaa, jonka heidän jumalansa on hyljännyt” Roomalainen sotapäällikkö Titus

”Liekkien kohotessa kohti taivasta juutalaiset päästivät huudon, joka kuvasi täysin tuhon laajuutta”, kertoi juutalais-roomalainen historioitsija Josephus.

”Kapinalliset lyötiin kaikkialla. Suuri osa kansasta oli heikkoja ja aseettomia, ja heidän kaulansa katkaistiin, missä vain heidät saatiin kiinni. Alttarin ympärillä oli kasoittain ruumiita, ja juutalaisten verta virtasi vuolaasti sen askelmilla.”

Tappio oli täydellinen.

Juutalaisten kapinajohtajat olivat joko kuolleita tai kahlittuja, ja juutalaisen uskon ja elämäntavan keskipiste, pyhä temppeli, oli romahtanut savuaviksi raunioiksi.

Silti Tituksen oli vaikea iloita voitosta:

”Ei ole lainkaan kunniakasta voittaa kansaa, jonka heidän jumalansa on hyljännyt”, hän sanoi myöhemmän lähteen mukaan.

Juutalaisille tappio oli katastrofi.

He eivät kuitenkaan voineet tietää, että vain 62 vuoden päässä odotti paljon suurempi tuho, jonka myötä heistä tulisi kodittomia lähes 2 000 vuodeksi.

© HISTORIA

Abraham vaelsi 1 800 kilometriä

Abraham oli juutalaisten kantaisä

Roomalaisten tuhottua Jerusalemin päättyi juutalaisten murheellinen historia ”Luvatussa maassa”.

Keitä oikein olivat juutalaiset, jotka Jahve-jumala valitsi Vanhan testamentin mukaan asuttamaan ”maitoa ja hunajaa tulvivaa maata”?

Perimätiedon mukaan juutalaisten kantaisä oli Abraham, joka asui Urin kaupungissa Mesopotamiassa nykyisen Etelä-Irakin alueella.

Raamatun mukaan Jumala ilmestyi vanhalle heimo­johtajalle ja käski hänen lähteä maahan, jonka Jumala hänelle osoitti luvaten:

”Minä teen sinusta suuren kansan, ja siunaan sinua, ja sinun nimesi on oleva suuri ja siinä on oleva siunaus.”

Abraham totteli ja lähti matkaan perhe ja palvelijat mukanaan. Tutkijat ovat vuosi­satoja kiistelleet, onko tarina tosi.

© Shutterstock

Shofar

Juutalaisten juhlissa puhalletaan oinaan sarveen sen muistoksi, kun Abraham uhrasi ensimmäisen kerran oinaan.

© Shutterstock

Kipa

Rukousten ja juhlien aikana juutalaiset käyttävät lakkia, joka osoittaa kantajansa nöyryyttä Jumalaa kohtaan.

© Shutterstock

Tefillin

Juutalaiset käyttävät aamurukouksissa nahkaisia koteloita, joiden sisällä on Tooran jakeita.

Urin kaupunki löydettiin ja kaivettiin esiin vuonna 1922, mutta arkeologit eivät ole löytäneet todisteita siitä, että henkilö nimeltä Abraham olisi ollut olemassa.

Jos hän oli historian henkilö, asiantuntijat olettavat hänen eläneen vuoden 2 000 eaa. tienoilla.

Tuolloin sumerit hallitsivat Uria ja monia muita Mesopotamian kaupunkivaltioita.

Abraham perheineen ei ollut sumeri. Nimen perusteella he olivat amoriitteja, ilmeisesti nykyisen Syyrian alueelta tulleita paimentolaisia.

Myöhemmät babylonialaiset lähteet kuvailevat juurettomia maahanmuuttajia halveksien:

”Amoriitti pukeutuu vuohentaljaan, asuu teltassa sateesta ja tuulesta piittaamatta ja syö raakaa lihaa.”

Abrahamin perhe näyttää kotiutuneen hyvin Urin sivistyneeseen kaupunki­yhteiskuntaan. Abrahamin aikaan kaupunki kuitenkin koki kovia.

Noin vuonna 2 000 eaa. elamiitit nykyisestä Iranista hyökkäsivät kaupunkiin ja veivät Urin kuninkaat pois kahleissa.

Myös alueen maatalous alkoi asiantuntijoiden mukaan romahtaa, kun tuhansien vuosien keinokastelu oli suolaannuttanut pellot.

Abrahamin aikaan Urin asukkaat palvoivat monia jumalia, ja arkeologit ovat löytäneet jumalpatsaita.

© The Trustees of the British Museum c/o Scala

Abrahamin esi-isät palvoivat monia jumalia

Juutalaisten kantaisä Abraham varttui oletettavasti Urin kaupungissa nykyisen Irakin alueella, missä asukkaat palvoivat tuhansia eri jumalia.

Kertomusten mukaan Abraham alkoi jo varhain epäillä perinteisten jumalien valtaa.

Urin kaupunki, jossa hän asui, oli Kuun jumala Nannan palvonnan keskus. Nannaa rukoiltiin Uriin pystytetyssä ziggurat-temppelissä, mutta Nannan lisäksi Urin asukkailla oli lukemattomia muita jumalia.

Abraham ei halunnut tunnustaa Urin jumalia, vaikka hänen isänsä Tara eli myymällä jumalpatsaita kaupungin asukkaille.

Abrahamin sanotaan lopulta särkeneen kaikki isänsä patsaat lukuun ottamatta yhtä.

Kun Tara näki rikotut patsaat, Abraham väitti, että syyllinen oli ehjäksi jäänyt patsas. Tara sanoi sen olevan mahdotonta, koska eiväthän patsaat olleet eläviä.

Myöntämällä tämän Tara vahvisti Abrahamin olleen oikeassa.

Onpa Abraham elänyt tai ei, niin tarinalla halutaan osoittaa, että juutalaisten kantaisä uskoi ehdottomasti yhteen Jumalaan.

Papit toivat uhreja Kuun jumalalle Nannalle ziggurat-temppeleihin.

© Bridgeman Images

Juutalaisten tuli erottautua muista

Katastrofit lienevät lähettäneet tuhansia pakosalle, ja siinä valossa Abrahamin matkakin tulee nähdä.

Tutkijat eivät kuten sanottua ole löytäneet arkeologisia todisteita Abrahamin olemassaolosta, mutta on hyvin todennäköistä, että joku on samalla aikakaudella vastaavissa oloissa paennut Mesopotamiasta löytäkseen uuden maan, jossa elinehdot olisivat paremmat.

Vanhan testamentin mukaan Abraham perheineen meni ensin Harranin kaupunkiin nykyiseen Turkkiin.

Kun Abrahamin isä Tara kuoli muutaman vuoden kuluttua, Abraham lähti taas matkaan. Vuosien kuluttua hän asettui nykyiseen Hebroniin Kaanaassa, Luvatussa maassa.

Raamatun mukaan Abrahamille oli tärkeää, että hänen sukunsa erottui Mesopotamian ja Kaanaan heimoista.

Raamatussa kerrotaan, että Jumala esimerkiksi antoi Abrahamille yhden juutalaisten tärkeimmistä elämänohjeista:

”Kahdeksantena päivänä syntymästä ympärileikattakoon jokainen poikalapsi sukupolvesta toiseen.”

Jumala koetteli Abrahamin uskoa käskemällä hänen uhrata poikansa Iisakin. Viime hetkellä pojan tilalle vaihdettiin oinas.

© Bridgeman

Ympärileikkaus oli fyysinen todiste Jumalan kanssa tehdystä sopimuksesta.

Juutalaisten käskettiin myös välttää äyriäisiä ja sianlihaa, eivätkä he saaneet tehdä töitä sapattina, perjantai-illasta lauantai-iltaan kestävänä lepopäivänä.

Elämänohjeet kirjattiin myöhemmin juutalaisten Tooraan, joka vastaa Vanhan testamentin viittä Mooseksen kirjaa.

Kertomus Abrahamista todistaa, miten tärkeää ensimmäisille juutalaisille oli, etteivät he sekoittuneet Kaanaassa jo olleisiin heimoihin.

Sekä Abraham että hänen poikansa Iisak lähettivät Raamatun mukaan palvelijansa takaisin Mesopotamiaan etsimään vaimot pojilleen Harranin kaupunkiin jääneiden sukulaisten keskuudesta.

Siten heimon veri ei päässyt sekoittumaan paikallisten vereen.

Abrahamin pojanpoika Jaakob sai 12 poikaa, jotka pyhien kirjoitusten mukaan olivat Israelin 12 heimon kantaisiä.

Juutalaiset saivat nimensä Juuda-pojan mukaan tämän heimon saatua vaikutusvaltaa Jerusalemin alueella.

Hazorin kaupungista on monin paikoin löydetty rajusta tulipalosta jäänyt tuhkakerros.

© Luke Chandler

Tuhkakerros kielii rajusta hyökkäyksestä

Kaivaukset Kaanaan muinaisessa Hazorin kaupungissa osoittavat, että joskus 1200-luvulla eaa. kaupunkiin on hyökätty ja siellä on riehunut niin raju tulipalo, että raunioita peittää paikoin metrin paksuinen tuhkakerros.

Tutkijat arvelevat, että israelilaisten hyökkäys aiheutti tulipalon. Raamatun mukaan israelilaiset polttivat Hazorin vallatessaan Kaanaan.

Hazor onkin ainoita Kaanaan kaupunkeja, joissa on merkkejä hyökkäyksestä.

Raamatun mukaan israelilaiset hyökkäsivät Joosuan johdolla Kaanaan kaupunkeihin ja valtasivat ne peräjälkeen Jumalan avulla.

© Jewish Museum, New York/Bridgeman Images

Orjaksi Egyptiin

Yksi Vanhan testamentin tunnetuimmista kertomuksista käsittelee Abrahamin lapsenlapsenlasta Joosefia, jonka kateelliset veljet myivät orjaksi.

Joosef vietiin Egyptiin, missä hän nousi käskynhaltijaksi ja faraon oikeaksi kädeksi.

Menestyksen syynä oli se, että Joosef oli ennustanut Egyptin kokevan seitsemän yltäkylläistä vuotta ja sitten seitsemän katovuotta.

Ennustuksen ansiosta varastoitiin viljaa ja estettiin nälänhätä. Kiitokseksi Joosef sai perheensä Egyptiin, missä juutalaiset elivät monen sukupolven ajan.

Egyptin hallitsijoiden suhtautuminen juutalaisvieraisiinsa alkoi kuitenkin muuttua.

”He pakottivat lopulta israelilaiset orjikseen ja katkeroittivat heidän elämänsä ankaralla työllä”, sanotaan Raamatussa.

Raskas elämä loppui Raamatun mukaan siihen, kun Jumala käski faraon tyttären adoptoiman juutalaisen Mooseksen johdattaa israelilaiset pois Egyptistä.

Kun farao kielsi juutalaisia lähtemästä, Egyptiin iski kymmenen vitsausta.

Kertomus juutalaisten pitkästä ajasta Egyptissä ja sitä seuranneesta paosta on erittäin kiistelty.

Egyptiläislähteissä ei esimerkiksi mainita, että Kaanaasta tullut ulkomaalainen olisi koskaan nimitetty käskynhaltijaksi.

On myös ollut haasteellista ajoittaa lähtöhetki Egyptistä.

Yksi vahvimpia teorioita on, että kertomus juutalaisista Egyptissä on peräisin niin kutsutun Uuden valtakunnan ajalta, jolloin vahvat faraot yhdistivät jakaantuneen maan.

Sotahullut hallitsijat kerskuivat valloitusretkillään muun muassa Kaanaaseen, jonka alueelta vietiin paljon sotavankeja Egyptiin orjiksi.

Kuuluisa seinämaalaus egyptiläisen visiirin Rekhmiren haudassa noin vuodelta 1450 eaa. kuvaa, miten ulkomaalaiset orjat sekoittavat savea ja vettä muovatakseen tiiliskiviä, kun egyptiläiset virkamiehet seisovat vartioimassa heitä.

Maalaukseen liittyy selittävä teksti:

”Hänen majesteettinsa hakemat vangit tekevät Amonin temppeliä Thebaan.”

Monien tutkijoiden mukaan näkymä muistuttaa Raamatun kuvauksia juutalaisista, jotka pakotettiin valmistamaan laastia ja tiiliä.

Raamatun kertomukset orjista Egyptissä pitävät siis paikkansa, ja osa orjista on vallan hyvin voinut olla juutalaisia.

Faraota pakoon

Myös kertomus Mooseksesta ja Egyptistä paenneista juutalaisista on ongelmallinen tutkijoille, koska egyptiläisissä kirjoituksissa ei mainita mitään Mooseksesta eikä orjien joukkopaosta.

Epäilijät myös korostavat, että mikäli Mooses ja sadattuhannet pakolaiset olisivat viettäneet 40 vuotta Siinain erämaassa, heistä olisi jäänyt jotain jälkiä.

Toiset puolestaan huomauttavat, että jos juutalaiset olisivat eläneet erämaassa beduiinien lailla, he eivät olisi jättäneet jälkeensä muuta kuin sandaalien nopeasti häviäviä painautumia hiekkaan.

Todisteiden puuttuessa tutkijat ovat ehdottaneet, että kertomus Mooseksen paosta Egyptistä voi perustua kaukaisiin muistoihin pienten juutalaisryhmien lähdöstä Egyptistä pitkällä ajanjaksolla.

Kun Mooseksen kirjat kirjoitettiin vuoden 400 eaa. tienoilla, yksi tai useampi kirjoittaja on voinut koota monista eri tarinoista yhden yhtenäisen ja dramaattisen kertomuksen kansakunnan synnystä.

Kaanaan verilöylyä on liioiteltu

Vanhan testamentin mukaan jo iäkäs Mooses ei päässyt koskaan Jumalan juutalaisille lupaamaan maahan.

Otettuaan vastaan kymmenen käskyä ja vaellettuaan 40 vuotta erämaassa juutalaisten johtaja kuoli Nebovuorella nähtyään Luvatun maan horisontissa.

Uudeksi johtajaksi nousi Joosua, joka alkoi armotta vallata Kaanaan kaupunkeja.

Pyhissä kirjoituksissa luetellaan Joosuan valtaamia kaupunkeja. On kuitenkin viitteitä siitä, että Raamatussa on tässä liioiteltu vahvasti.

Arkeologit ovat löytäneet tähän mennessä lähes 300 israelilaista kylää 1200- ja 1100-luvulta eaa. Niissä ei ole sodan merkkejä, eikä yhtään kylää ole rakennettu vallattujen Kaanaan kaupunkien raunioiden päälle.

Myös suuria Kaanaan kaupunkeja, jotka israelilaiset olivat perimätiedon mukaan tuhonneet, tutkittaessa on käynyt ilmi, ettei useimpia ole koskaan tuhottu tai niissä ovat todistettavasti riehuneet aivan muut kansat.

Vain yksittäiset kaupungit ovat eittämättä israelilaisten tuhoamia, kuten muinainen Hazorin kaupunki.

Tutkijoiden teoria on, että israelilaisten Kaanaan valtaus on sujunut paljon rauhaisammin kuin Raamatussa kerrotaan.

Jotkut jopa uskovat, että Kaanaa kukistettiin sisältä eikä ulkoa käsin.

Heidän teoriansa on, että ensimmäiset israelilaiset olivat karkotettuja kaanaalaisia, jotka liittyivät yhteen ja aloittivat vallankumouksen Egyptin ja Kaanaan hallitsijoita vastaan.

Teoria ei sulje pois, että osa kapinallisista olisi tullut ulkopuolelta tai että hajanaisia sotia olisi syttynyt kapinan vana­vedessä.

Arkeologit ovat myös todenneet, ettei missään israelilaisten entisistä asuinpaikoista ollut temppelien eikä palatsien jäänteitä.

Voi siis olla, että ensimmäiset israelilaiset rakensivat yhteiskuntansa samanarvoiseksi ilman valtaeliittiä, joka olisi osoittanut valtaansa mahtavilla rakennelmilla.

Mooses otti Raamatun mukaan vastaan 10 käskyä vaeltaessaan Siinain halki.

© Granger/Bridgeman Images

Raamatussa paimenpoika Daavid surmasi Goljatin ja perusti juutalaisen kuningaskunnan.

© Look and Learn/Bridgeman Images

Viholliskansa kukistettiin

Vanhan testamentin mukaan Kaanaassa filistealaiset olivat juutalaisten perivihollisia.

Kaivausten mukaan arvoituksellinen kansa tuli kaukaa.

Kertomus juutalaisesta paimenpojasta Daavidista, joka nujersi filistealaissoturi Goljatin, on yksi Raamatun tunnetuimmista.

Silti yhä on arvoitus, kuka tämä filistealainen oli. Kaivauksissa on todettu, että filistealaiset erosivat merkittävästi muista Kaanaan kansoista.

Heidän talojensa muoto sekä keramiikan tyyli ja koristelu viittaavat siihen, että filistealaiset tulivat alun perin Egeanmeren alueelta.

Myös ruokatavoiltaan filistealaiset poikkesivat muista Kaanaan kansoista.

Arkeologisten löytöjen mukaan he söivät sianlihaa ja palkokasveja, mutta joskus myös koiranlihaa.

Jotkut uskovat, että filistealaiset polveutuivat niin kutsutuista merikansoista, jotka noin vuonna 1200 eaa. tekivät iskuja itäisen Välimeren alueelle.

Merikansat yrittivät hyökätä myös Egyptiin, mutta farao Ramesses III löi heidät suuressa taistelussa Niilin suistossa.

Egyptiläisten lähteiden mukaan kukistetut merikansat asettuivat lukuisiin linnoitettuihin kaupunkeihin, ehkä myös Kaanaan alueelle.

Filistealaiset katosivat historiasta kun babylonialaiset valtasivat Kaanaan 500-luvulla eaa.

© Bridgeman Images

Daavid on elänyt

Moni seikka viittaa siihen, että tarina filistealaisesta Goljatista on sepitetty.

Pitkään tutkijat myös epäilivät, oliko israelilaisilla ollut Daavid-nimistä kuningasta.

Vuonna 1993 arkeologit kuitenkin löysivät steelan, jossa kerrotaan kuninkaasta nimeltään Daavid.

Raamatun Daavid voi siis perustua todelliseen henkilöön.

Jumalalla saattoi olla vaimo

Israelilaisten Kaanaan valtaus ajoittui useimpien asiantuntijoiden mukaan 1200-luvulle eaa.

Samalta ajalta on peräisin yksi raamatullisen arkeologian suurimmista aarteista.

Niin kutsutussa Merenptahin steelassa noin vuodelta 1210 eaa. ylistetään farao Merenptahin sotaretkeä Kaanaaseen.

Steelassa nimetään Egyptin armeijan lyömät kansat ja kaupunkivaltiot. Pitkän listan loppuun on kaiverrettu: ”Israel on ajettu erämaahan, sen viljaa ei enää ole.”

Steela on korvaamattoman arvokas arkeologeille, koska sen kaiverrukset ovat vanhin Raamatun ulkopuolinen lähde, jossa israelilaiset mainitaan.

Muista etnisistä ryhmittymistä puhuttiin orastavina valtioina, mutta israelilaisia kutsuttiin kansaksi.

Juutalaiset eivät siten vielä olleet perustaneet valtiota, mutta voidaan päätellä, että egyptiläiset pitivät heitä vahvana vihollisena.

Faraon kerskunnasta huolimatta Israelin kansa ei suinkaan ollut lyöty. Kaivauksissa on päin vastoin todettu, että israelilaiset vähitellen vain vahvistuivat vahvistumistaan.

Vanhassa testamentissa kerrotaan, että israelilaiset saivat voimia ainoan jumalansa, Jahven, palvonnasta, mutta tässäkin asiassa arkeologiset jäljet vievät yllättävään suuntaan.

Tutkijat löysivät vuonna 1968 hautakirjoituksen Hebronin kaupungin läheltä. Kirjoituksessa lukee: ”Olkoon hän Jahven ja tämän Ašeran siunaama.”

Ašera on kaanaalaisen äitijumalattaren nimi. Häntä palvottiin monilla eri nimillä suurissa osissa Lähi-itää.

Hauta Hebronin lähellä on 700-luvulta eaa., jolloin israelilaisten olisi pitänyt jo kauan sitten siirtyä yksijumalaisuuteen, mutta kirjoitus viittaa siihen, että varhaiset israelilaiset pitivät vielä pitkään Ašeraa Jahven vaimona ja palvoivat heitä avioparina.

Vuonna 1968 tehdyn löydön jälkeen arkeologit ovat löytäneet useita vastaavanlaisia kirjoituksia, joissa Jahve ja Ašera mainitaan yhdessä.

Monilla israelilaisilla oli siis yllättävän pitkään enemmän kuin yksi jumala.

Lisäksi jotkut tutkijat ovat sitä mieltä, että tuhannet pienet naispatsaat, joita on löydetty kaikkialta Palestiinasta, esittävät juuri Ašeraa.

Pikku patsaita voidaan ajoittaa jopa 500-luvulle eaa. Yhden teorian mukaan Ašera jätettiin pois Raamatusta, kun oppineet juutalaiset kokosivat pyhät juutalaiskirjoitukset Vanhaksi testamentiksi.

Kuningas Salomon portti

Noin vuonna 1000 eaa. juutalaisten 12 heimoa valitsivat Daavidin yhteiseksi kuninkaakseen.

Historiantutkijat arvelevat, että heimot solmivat uuden liiton ollakseen vahvempia taistelussa filistealaisia ja muita ei-juutalaisia kansoja vastaan, jotka pitivät yhä hallussaan linnoitettuja Kaanaan kaupunkeja.

Raamatun mukaan sodat olivat verisiä. Valloitusretkestä Pohjois-Kaanaaseen kerrotaan näin: ”He julistivat asukkaat Herralle kuuluvaksi uhriksi eivätkä jättäneet heistä eloon ainoatakaan.”

Pitkään epäiltiin, oliko Daavidia ollut olemassa, mutta vuonna 1993 arkeologit tekivät hämmästyttävän löydön kivitaulusta noin vuodelta 840 eaa.

Siinä mainitaan ”Daavidin talo” -niminen kuningassuku.

Israelilla on siis ollut kuningas, jonka nimi oli Daavid. On kuitenkin mahdotonta sanoa, oliko kuningas juuri Raamatun Daavid.

Arkeologit ovat myös kaivaneet esiin Hazorin, Megiddon ja Gezerin valtavat kaupunginportit, jotka ovat peräisin 900-luvulta eaa.

Raamatussa mainitaan, että Daavidin poika, kuningas Salomo, rakennutti suuret portit näihin kolmeen kaupunkiin.

Salomoa ei mainita muissa lähteissä, mutta portit osoittavat, että kertomus perustuu tosi­tapahtumiin.

Toisaalta tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että ensimmäinen juutalainen kuningaskunta on ollut pieni, ja asukkaita on ollut vain vähän.

Kyseessä ei siis ole ollut Vanhan testamentin väittämä laaja valtakunta.

Assyrialaiset veivät juutalaisia pois

Salomon jälkeisinä vuosina kuninkaat menettivät valtakunnan, joka jakautui etelän Juudeaan ja pohjoisen Israeliin. Vuonna 721 eaa.

Assyrian armeija vyöryi Israeliin.

Assyrialaiset kokosivat juutalais­eliitin ja veivät sen kotiseudulleen Eufratin ja Tigrisin väliin, missä pohjoiset juutalaiset sulautuivat muutamassa sukupolvessa ympäröivään yhteiskuntaan.

Daavidin jälkeläiset pitivät yhä hoviaan Jerusalemissa, kun Assyrian suurvaltana syrjäyttänyt Babylonia tunkeutui Juudeaan kuningas Nebukadressar II:n johdolla vuonna 587 eaa.

Assyrialaisista poiketen Nebukadressar ei pelkästään vienyt hallitsevaa luokkaa pois vaan käski sotilaidensa tuhota Jerusalemin ja juutalaisten pyhäkön Temppelivuorella.

Tällä kertaa juutalaiset eivät kuitenkaan kadonneet.
Pakkosiirretyt juutalaiset loivat Babyloniassa yhteisöjä omasta tahdostaan muuttaneiden juutalaisten kanssa. Näin he varjelivat kulttuuriaan ja uskontoaan odottaessaan, että voisivat palata kotiin.

Kertomusta Babylonian-ajasta tukevat nykyisestä Irakista löydetyt nuolenpää­kirjoitukset. Babylonialaiset kirjurit kirjoittivat ne juutalaisperheille, jotka elivät Babyloniassa Al-Yahudun kylässä.

Tekstejä on noin sata, ja ne on ajoitettu vuosille 572–484 eaa.

Ne osoittavat, että juutalaispakolaiset ja heidän jälkeläisensä opettelivat maan kieltä ja noudattivat paikallisia tapoja kotimatkaa odottaessaan.

Juutalaisten historia on yhä täynnä arvoituksia

Liitonarkki

Arkeologit ovat vuosikausia etsineet kuulua arkkua, jossa juutalaiset säilyttivät Mooseksen lakeja, mutta sitä ei ole löydetty.

Salomon kaivokset

Monet tutkijat uskovat kuningas Salomon olleen olemassa, mutta epävarmaa on, onko kertomus hänen tuottoisista kaivoksistaan totta vai ei.

Kertomus Samsonista

Raamatun mukaan Samson oli sankari, jota filistealaiset pelkäsivät hänen voimiensa takia. Vielä ei ole pystytty todistamaan, perustuuko kertomus tositapahtumiin.

Kadonneet heimot

Raamatun mukaan Israelissa oli alun perin 12 juutalaisten heimoa. Kymmenen niistä katosi, kun assyrialaiset 700-luvulla veivät juutalaisia Mesopotamiaan. Kertomusta arvellaan yleisesti taruksi.

Ensimmäinen temppeli

Kuningas Salomon sanotaan rakennuttaneen Jerusalemin ensimmäisen temppelin. Tutkijat eivät ole kuitenkaan löytäneet siitä jälkeäkään.

Juutalaisuus yritettiin kieltää

Juutalaisten rukoukset kuultiin, kun Persian kuningas Kyyros kukisti vuonna 538 eaa.

Babylonian ja hallitsi näin lähes koko Lähi-itää. Diplomaat­tisesti taitava Kyyros salli juutalaisten palata jälleen Juudeaan, joka oli myös joutunut Persian alaisuuteen.

Juutalaisten onnea ei kuitenkaan kestänyt pitkään, koska vuonna 332 eaa. Aleksanteri Suuri valtasi Suur-Persian valtakunnan ja Juudean.

Makedonian hallitsija ei suvainnut juutalaisten kulttuuria ja uskontoa vaan yritti monta kertaa kieltää juutalaisuuden kokonaan.

Juutalaisten ja vaihtuvien valloittajien välinen kiivas taistelu merkitsi lopun alkua juutalaisten kansalle.

Ajanlaskumme alkua edeltävällä vuosisadalla makedonialaiset joutuivat väistymään, kun roomalaiset valtasivat Jerusalemin ja nostivat valtaan vasalli­kuninkaita.

Heistä kuuluisin, Herodes, rakensi uuden, uljaan temppelin Jerusalemin Temppelivuorelle.

Juutalaiset eivät leppyneet vaan raivostuivat roomalaisten lakeijan puuttumisesta heidän uskontoonsa.

Pappi Mattatias aloitti vuonna 167 eaa. juutalaiskapinan kreikkalais-makedonialaisia valtaajia vastaan, kun hän kieltäytyi uhraamasta kreikkalaisille jumalille.

© Gustave dorÉ/Bridgeman Images

Juutalaisten yritettyä useasti kapinoida Rooman vasallikuninkaita vastaan Roomasta lähetettiin pysyvät sotajoukot valvomaan juutalaisia, mutta sekään ei auttanut.

Vuonna 66 juutalaiset aloittivat niin rajun kapinan, että Rooman keisari Nero lähetti 60 000 sotilaan armeijan kukistamaan kapinalliset lopullisesti.

Nujerrettuaan kapinaryhmät kaikkialla Juudeassa roomalaiset keskittyivät Jeru­salemiin, joka kaatui vuonna 70 kolmen kuukauden uuvuttavan piirityksen jälkeen.

Sodan jäljiltä Jerusalem ja kuningas Herodeksen temppeli olivat raunioina.

Satojatuhansia juutalaisia oli surmattu tai viety maasta.

Juutalaisten kansa oli sodan jälkeen polvillaan, mutta eloonjääneet eivät suostuneet antamaan periksi.

Vuonna 132 Juudea nousi viimeiseen kapinaan Rooman ylivaltaa vastaan.

Juutalaiset kävivät pyhää sotaa, hyvän ja pahan välistä eloonjäämistaistelua.

Uskonnollisella kiihkolla heidän onnistui aluksi tuottaa useita tappioita Rooman armeijalle.

Kun veristä sotaa oli jatkunut kolme vuotta, roomalaiset saivat kukistettua kapinallisjoukot.

Roomalaishistorioitsija Cassius Dion mukaan lähes tuhat kaupunkia tuhottiin ja yli puoli miljoonaa juutalaista kuoli taisteluissa:

”Kaikkia nälkään, tauteihin ja liekkeihin menehtyneitä ei voida edes laskea.”

Rangaistukseksi kapinasta keisari Hadrianus hääti juutalaiset Juudeasta ja kielsi heiltä pääsyn Jerusalemiin. Juutalaiset olivat pakolaiskansa 1 800 vuotta.