Uusi testamentti sisältää virtsaa
Kirjantekijät käyttivät muun muassa virtsaa valmistaessaan 188-sivuista Uutta testamenttia 1 500 vuotta sitten. Siksi kirja on säilynyt niin hyvin näihin päiviin asti.

Tämän maailman vanhimpiin kuuluvan Uuden testamentin valmistuksessa käytettiin virtsaa.
1 500 vuotta vanha Uusi testamentti on synnyttänyt kiistelyä jo vuosia.
Kukaan ei ole nimittäin osannut kertoa, miten tuon ajan kirjantekijät pystyivät käytettävissään olevilla vähäisillä resursseilla valmistamaan vaikuttavan käsikirjoituksen, joka nykyään tunnetaan nimellä ”The Codex Purpureus Rossanensis”. Kirjassa on 188 violettia pergamenttisivua, joilla on yksityiskohtaisia piirroksia ja kultamusteella kirjoitettuja tekstejä.
Nyt tutkijat uskovat selvittäneensä kirjan salaisuuden: sen valmistuksessa käytettiin virtsaa.
Käynyt virtsa oli käytännöllinen ratkaisu
Tutkijat ovat pitkään uskoneet, että pergmenttisivujen väri on peräisin kotiloista. Uusi analyysi kertoo kuitenkin, että sivut sisältävät levää ja käynyttä virtsaa, kertoo laboratorion johtaja Marina Bicchieri kirjallisen kulttuuriperinnön restaurointi- ja konservointilaitoksesta Roomasta.
Virtsa olikin käytännöllinen ratkaisu: 1 500 vuotta sitten virtsa oli ainoa helposti saatava ammoniakin lähde. Ammoniakin ansiosta kirja on suurelta osin edelleen hyvässä kunnossa.
Myös egyptiläiset käyttivät levän ja virtsan sekoitusta balsamoidessaan vainajiaan.
Valmistettu Syyriassa
”The Codex Purpureus Rossanensis” on yksi vanhimmista olemassa olevista Uusista testamenteista. Se sisältää sekä Matteuksen että Markuksen evankeliumit, ja se on ilmeisesti alun perin valmistettu Syyriassa. Kirja löytyi vuonna 1879 Italiasta, jossa se on edelleen.