Milloin?
1119–1312
Missä?
Ensisijaisesti Lähi-idässä mutta myös katolisessa Euroopassa.
Mitä?
Pyhiinvaellusmatkat Jerusalemiin olivat täynnä vaaroja vielä 20 vuotta sen jälkeen, kun ristiretkeläiset olivat valloittaneet Pyhän kaupungin.
Niinpä ristiritarit Hugues de Payens ja Godfrey de Saint-Omer perustivat soturimunkkien veljeskunnan suojelemaan pyhiinvaeltajia.
Ritarikunnan päämaja sijaitsi Jerusalemin Temppelivuorella, ja sen jäseniä alettiinkin pian kutsua temppeliritareiksi.
Paavi ja katolinen kirkko tukivat uutta ritarikuntaa, joka kasvoi nopeasti vaikutusvaltaiseksi ja upporikkaaksi muun muassa pankkitoiminnalla: ristiretkeläiset saattoivat tallettaa rahaa ritarien haltuun Euroopassa ja nostaa talletuksensa päästyään Pyhään maahan.
Temppeliritarit osallistuivat myös moniin taisteluihin muslimeja vastaan.
Temppeliritarien veljeskunta perustettiin pyhiinvaeltajien turvaksi.
Vuonna 1177 kristityt voittivat Montgisardissa paljon suuremman muslimiarmeijan, mutta kymmenen vuotta myöhemmin sulttaani Saladin löi heidät Hattinissa ja teloitutti vangiksi joutuneet temppeliritarit.
Hattinin tappio ja temppeliritarien joukkoteloitus merkitsivät ristiretkivaltioiden lopun alkua.
Miksi?
Temppeliritareista tuli 200-vuotisen historiansa aikana tärkeä valtatekijä paitsi ristiretkivaltioissa myös Euroopassa.
Ritarikunnan luoma ”matkasekkijärjestelmä”, jonka ansiosta pyhiinvaeltajien ei tarvinnut kuljettaa suuria rahasummia vaarallisen matkan aikana, tuotti sille runsaasti irtainta pääomaa, jota se lainasi avokätisesti kuninkaille ja muille Euroopan valtaapitäville.
Temppeliritareilla oli paavin lupa liikkua vapaasti Euroopassa, mikä hermostutti monia hallitsijoita etenkin sen jälkeen, kun ristiretkivaltiot romahtivat 1200-luvun lopulla ja ristiritarit alkoivat palailla kotiin.
Johanniittaritarit asettuivat Rodokseen, ja saksalainen ritarikunta loi itselleen oman valtion Baltiaan. Myös temppeliritarit harkitsivat oman valtion perustamista Eurooppaan.
Ranskan Filip IV poltatti temppeliritarien viimeisen suurmestarin roviolla.
Mitä sitten tapahtui?
Ranskan Filip IV:n valtavia velkoja temppeliritareille pidetään yleisesti yhtenä syynä ritarikunnan tuhoon.
1306: Paavi Klemens V kutsui temppeliritarien suurmestarin Jacques de Molayn puheilleen keskustelemaan temppeliritarien yhdistymisestä johanniittaritarien kanssa sekä vastaamaan temppeliritareita vastaan esitettyihin syytöksiin.
1307: Jacques de Molay ja 60 muuta temppeliritaria vangittiin 13. lokakuuta Filip IV:n käskystä. Heitä syytettiin harhaoppisuudesta, homoseksuaalisuudesta ja monista muista rikoksista. Moni ritari tunnusti syyllisyytensä kidutettuna, mutta useimmat peruivat myöhemmin tunnustuksensa.
1312: Paavi Klemens V lakkautti temppeliritarien veljeskunnan, ja sen mittava omaisuus siirrettiin johanniittaritarien haltuun.
1314: Temppeliritarien johtajat Jacques De Molay ja Geoffroi de Charnay poltettiin pitkän vankeuden päätteeksi roviolla Pariisissa.