Onko skientologia uskonto vai humpuukia? Lue liikkeen historiasta aina varhaisesta visiosta Hollywoodin valloitukseen.
Sisältökatsaus
- Skientologia sai alkunsa menestysteoksesta
- Bestselleristä kirkoksi
- Liike vapautettiin veroista
- Näin skientologiksi tullaan
- Huvialus on portti täydellisyyteen
- Skientologiksi tulemisen hinta
- Tom Cruise – Skientologian tunnetuin kasvo
- Skientologian historia aikajanalla
- 5 tunnettua nykyistä tai entistä skientologia
- Skientologian sanakirja
Ilokaasua hammaslääkärin tuolissa
Uususkonnollisen liikkeen syntyhistoria juontuu eräästä hammaslääkärikäynnistä Yhdysvalloissa vuonna 1938.
Lääkärintuolissa makasi yhdysvaltalainen Lafayette Ron Hubbard, 27-vuotias scifi-kirjailija. Hän oli saapunut hampaan poistoon, mutta kun hänelle annettiin ilokaasua, hän koki omien sanojensa mukaan ”irtautuvansa ruumiistaan”.
Kokemus vakuutti Hubbardin siitä, että sielu ei ole sidottu ruumiiseen vaan voi jättää lihallisen vankilansa ja asettua uuteen, nuoreen kuoreen – ja elää näin ikuisesti.
L. Ron Hubbard lähti hammaslääkäristä muuttuneena miehenä ja kirjoitti uususkonnollisesta näystään käsikirjoituksen Excaliburiksi nimeämälleen teokselle.
Skientologia sai alkunsa menestysteoksesta
Kirjaa ei kuitenkaan koskaan julkaistu, sillä sisältö oli L. Ron Hubbardin mukaan niin räjähdysaltista, että ”neljä niistä 15 ihmisestä, jotka lukivat käsikirjoituksen, tulivat mielisairaiksi”.
Seuraavina vuosikymmeninä L. Ron Hubbard hioi teorioitaan, ja vuonna 1950 hän julkaisi skientologian vastineen Raamatulle eli teoksensa Dianetiikka: nykyajan tiede mielen terveydestä.
Teoksen – ja ylipäänsä skientologian – kantava ajatus oli seuraava: ihminen on henkiolento, joka voi erityisen terapian muodon, dianetiikan, kautta vapautua traumoistaan ja näin saavuttaa jumalallisen ymmärryksen tilan, jossa sielu jättää ruumiin ja asettuu uuteen kuoreen ja jatkaa näin elämäänsä ikuisesti.

Skientologian perustaja L. Ron Hubbard pitää seminaaria dianetiikka-terapiasta Los Angelesissa vuonna 1950 menestyskirjansa Dianetiikka: nykyajan tiede mielen terveydestä julkaisun jälkeen.
Bestselleristä kirkoksi
Hubbardin puoliuskonnollisesta pääteoksesta tuli jättimenestys, ja sitä on tähän mennessä myyty noin 88 miljoonaa kappaletta yli 50 maassa.
L. Ron Hubbard perusti kirjansa menestyksen siivittämänä uuden, skientologiaksi nimeämänsä uskonnon 1950-luvun alussa.
”Hän alkoi itse uskoa olevansa vapahtaja ja sankari ja pitää itseään todella jumalallisena”, Hubbardin tuolloinen vaimo Sara Northrup kirjoitti miehestään vuonna 1952.
Vuonna 1952 Los Angelesissa avattiin ensimmäinen ”Church of Scientology” -niminen kirkko.
Kirkko toimii edelleen skientologian päämajana. Liikkeellä on jäseniä ja noin 8 500 kirkkoa eri puolilla maailmaa.

Skientologian perustajan L. Ron Hubbardin kuoltua vuonna 1986 hänen monivuotinen assistenttinsa David Miscavige siirtyi liikkeen johtoon. Miscavige on edelleen skientologiakirkon uskonnollinen johtaja.
Liike vapautettiin veroista
Liikkeen itsensä mukaan sillä on yli kahdeksan miljoonaa jäsentä. Lukua on kuitenkin kyseenalaistettu, ja liikkeen jättäneet entiset skientologit väittävät, että aktiivisia jäseniä on juuri ja juuri satatuhatta.
Kun L. Ron Hubbard kuoli vuonna 1986, hänen seuraajakseen nousi hänen entinen henkilökohtainen assistenttinsa David Miscavige. Kuusi vuotta myöhemmin vuonna 1993 skientologia sai Yhdysvalloissa kirkon aseman. Tämä oli suuri voitto, sillä se merkitsi, että liike vapautui samalla maksamasta veroa.
Kriitikot ovat sittemmin väittäneet, että veroviranomaiset myöntyivät verovapauteen vain siksi, että liike uhkasi haastaa joka ikisen verohallinnon työntekijän oikeuteen, mikäli sitä ei tunnustettaisi uskonnoksi.
Verovapaus on osaltaan tehnyt skientologialiikkeestä varsin vauraan, ja sen omaisuuden arvioidaan olevan noin kolme miljardia dollaria.
Näin skientologiksi tullaan

Skientologiaan keskeisesti kuuluvissa auditointi-istuinnoissa käytetään E-mittaria.
Skientologia on eräänlainen psykoterapian ja uskonnon sekoitus, jossa edistetään henkistä tietoisuutta erityisissä keskusteluterapian kaltaisissa auditointi-istunnoissa.
Liikkeen mukaan auditoinnissa on tavoitteena löytää ja poistaa nykyisessä tai aiemmassa elämässä syntyneitä traumoja ja saavuttaa näin ”hengellinen vapautuminen”.
Istuntoa johtaa niin kutsuttu auditoija, ja apuna käytetään E-mittaria. Laitteesta lähtee kaksi johtoa, joiden päissä on anturit. Skientologien mukaan näiden avulla voidaan havaita auditoitavan mahdollisia traumoja.
Äärimmäinen tietoisuus ja lopulta ruumiillisesta kuoresta vapautuminen saavutetaan auditointien avulla ja liikkeen oppeihin perehtymällä, etenemällä näin askel askelta kohti korkeinta tasoa eli ”OT 8:aa”.
Huvialus on portti täydellisyyteen

Freewinds on skientologiakirkon omistama huvialus, jonka kotisatama on Karibialla. Se on ainoa paikka, missä skientologit voivat saavuttaa uskonnon korkeimman eli niin kutsutun OT 8 -tason.
OT tulee sanoista operoiva thetan. Thetan on skientologien vastine sielulle, ja ”operatiivisuus” tarkoittaa muun muassa kykyä telepatiaan ja ruumiista irtautumiseen.
Korkeinta tasoa, ja samalla ikuista elämää, kohti edetään ”Täydellisen vapauden siltaa” pitkin.
Sillan yli päästäkseen jäsenten on intensiivisten auditointisessioiden lisäksi perehdyttävä syvällisesti L. Ron Hubbardin oppeihin.
Lue myös: Olympoksen 12 kreikkalaista jumalaa
Skientologiksi tulemisen hinta
Laskelmien mukaan skientologit maksavat keskimäärin lähes puoli miljoonaa dollaria päästääkseen liikkeen hengellisen järjestelmän huipulle.
Mitä enemmän kirkolle antaa rahaa, sitä korkeamman ymmärryksen saavuttaa myös uskonnollisista opeista, joiden avulla voi lopulta päästä uudelleensyntymän kautta ikuiseen elämään.
Puolen miljoonan dollarin päälle tulevat lisäksi muun muassa auditoinneista, matkoista ja lahjoituksista kertyvät kulut, ja kokonaissumma voi kivuta jopa kahteen miljoonaan dollariin.

Nicole Kidman ja Tom Cruise vuonna 1992. Tom Cruise on edelleen skientologiakirkon tunnetuimpia jäseniä. Nicole Kidmanin kerrotaan myös perehtyneen skientologiaan ainakin parin 11 vuotta kestäneen suhteen alussa.
Tom Cruise – Skientologian tunnetuin kasvo
On toki selvää, että vain harvoilla on varaa syytää miljoonia skientologiakirkon kassaan.
Liike onkin vuosikymmeniä pyrkinyt määrätietoisesti houkuttelemaan vauraita Hollywood-tähtiä kultin piiriin.
Jo 1950-luvulla L. Ron Hubbard käynnisti ”Project Celebrity”-ohjelman, jossa jäsenet palkittiin rahallisesti Hollywood-julkkisten haalimisesta liikkeeseen.
1960-luvun lopulla skientologiakirkko avasi ensimmäisen niin kutsutun ”Celebrity Centren” eli julkkiskeskuksen Hollywoodiin, sekä uusia keskuksia on sittemmin avattu myös muun muassa New Yorkiin, Las Vegasiin ja Nashvilleen.
Nykyisin kuuluisimmat skientologiakirkon jäsenet ovat näyttelijät John Travolta ja Tom Cruise.
Cruise on ollut liikkeelle kullanarvoinen keulakuva aina siitä lähtien, kun hän paljasti jäsenyytensä julkisesti yhdysvaltalaisen TV-toimittajan Barbara Waltersin haastattelussa vuonna 1992.
Tom Cruise ottaa vastaan skientologien mitalin
Vuonna 2004 Tom Cruise sai skientologien ”Freedom Medal of Valor”-mitalin Los Angelesissa pidetyssä mahtipontisessa seremoniassa, jossa liikkeen nykyinen johtaja David Miscavige kutsui Cruisea maailman omistautuneimmaksi skientologiksi.
Vuonna 2004 Tom Cruise sai skientologien ”Freedom Medal of Valor”-mitalin Los Angelesissa pidetyssä mahtipontisessa seremoniassa, jossa liikkeen nykyinen johtaja David Miscavige kutsui Cruisea maailman omistautuneimmaksi skientologiksi.
South Park ja skientologia
Vuonna 2005 yhdysvaltalainen piirrossarja South Park teki ”Trapped in the Closet”-nimisessä jaksossa armotta pilaa Tom Cruisesta ja paljasti samalla skientologiakirkon historiasta tietoa, jota oli vain liikkeen korkea-arvoisimmilla jäsenillä.
Jaksossa South Park -hahmot kertovat skientologian uskomuksesta, jonka mukaan jumalan kaltaiset hahmot, thetanit, elivät kaukaisessa galaksissa neljä kvadriljoonaa vuotta sitten.
75 miljoonaa vuotta sitten Xenu-niminen galaktinen sotapäällikkö vangitsi thetanit ja lähetti heidät Maahan. Thetanit koottiin tulivuorelle ja räjäytettiin vetypommeilla, minkä jälkeen heidän sielunsa asettuivat ihmisiin.
Skientologiassa tavoitteena on opettaa jäseniä löytämään tämä jumalallinen alkuperänsä, jotta thetan – eli sielu – voi vapautua maallisesta kehostaan ja asettua uuteen – ja elää edelleen.
Tom Cruise kieltäytyi markkinoimasta Mission: Impossible 3 -elokuvaansa, jos South Park -jakso uusittaisiin. Skientologiakirkko uhkasi myös sarjan luojia Trey Parkeria ja Matt Stonea oikeustoimilla, jos jaksoa näytettäisiin uudelleen.
Vuonna 2011 kävi ilmi, että liike oli myös yrittänyt saada Parkerista ja Stonesta selville arkaluontoista paljastettavaa, jolla heidät olisi saatettu mediassa huonoon valoon. Tämä ei kuitenkaan onnistunut.
Lue myös: Nostradamuksen 5 hurjaa profetiaa
Skientologian historia aikajanalla
1950: Skientologian ”Raamattu” julkaistaan
Scifi-kirjailija L. Ron Hubbard julkaisi kirjan Dianetiikka: nykyajan tiede mielen terveydestä. Teoksesta tuli kansainvälinen myyntimenestys, ja se loi pohjaa skientologian uskonopille.
1952: Skientologiasta tuli uskonto
L. Ron Hubbard julkaisi kirjan Scientology: A History of Man ja esitteli ensi kerran uuden uskontonsa filosofiset ja uskonnolliset opit.
1954: Skientologit avasivat ensimmäisen kirkon
Los Angelesin Sunset Boulevardille avattiin ”Church of Scientology” eli ensimmäinen skientologialle virallisesti pyhitetty kirkko.
1986: L. Ron Hubbard kuoli
Skientologian perustaja kuoli aivohalvaukseen tilallaan Kaliforniassa lähellä San Luis Obispoa. Liikkeen uudeksi johtajaksi nousi hänen henkilökohtainen assistenttinsa David Miscavige.
1993: Skientologia tunnustettiin uskonnoksi USA:ssa
Yli 40 vuoden taistelu verohallintoa vastaan päätyi skientologien voittoon, kun liikkeelle myönnettiin kirkon status, jolloin se vapautui myös veroista.
2015: Dokumentti hyökkäsi liikettä vastaan
HBO:n dokumentti Going clear: Scientology kuvasi liikkeen sisäpiiriä ahneina, väkivaltaisina psykopaatteina, jotka pahoinpitelivät liikkeen nykyisiä jäseniä ja kovistelivat liikkeestä lähteneitä.
Skientologiakirkko vastasi kritiikkiin viisisivuisella kirjeellä, joka julkaistiin The Hollywood Reporter -lehdessä.
Kirjeessä väitettiin muun muassa, että Alex Gibneyn ohjaamassa dokumentissa esitetään virheellinen väite joka toinen minuutti.
Dokumentti maalasi karun kuvan skientologiasta
Viime vuosina yhä useampi Hollywood-tähti on jättänyt skientologian, ja monet elokuva- ja TV-näyttelijät ovat julkisesti ilmaisseet tyytymättömyytensä liikkeen toimintaan.
Monet heistä kertoivat kokemuksistaan Alex Gibneyn vuonna 2015 julkaistussa, valtavaa kohua herättäneessä Going clear: Scientology -dokumentissa – ja maksoivat siitä kovan hinnan.
Dokumentin mukaan skientologiakirkko vakoilee jäseniään järjestelmällisesti ja uhkaa paljastaa heidän arkaluontoisia yksityisasioitaan, mikäli he lähtevät kirkosta. Dokumentin järkyttävintä antia olivat kuvaukset ”Reiäksi” nimitetystä ”uudelleenkoulutusleiristä”.
”Reikä” koostuu tyhjistä asuntovaunuista kirkon tontilla Kaliforniassa. Leirillä ”uskossaan horjuvia” pakotetaan fyysisesti raskaaseen työhön ja rangaistuksiin useiden kuukausien ajan, ja heidän on elettävä kirkon ruontähteillä.
Dokumentissa kokemuksistaan kertoo hyvin avoimesti muun muassa käsikirjoittaja ja ohjaaja Paul Haggis (”Million Dollar Baby”, ”Crash”), joka on kuvaillut kokemuksiaan skientologiakirkon jäsenenä myös The New Yorker -lehden vuonna 2011 julkaistussa laajassa artikkelissa.
”Olin 34 vuotta mukana uskonnollisessa kultissa. Kaikki muut näkivät sen. En tiedä, miksen itse pystynyt näkemään sitä”, hän sanoi haastattelussa.
5 tunnettua nykyistä tai entistä skientologia

John Travolta ja hänen vaimonsa Kelly Preston skientologiaelokuvan Battlefield Earth ensi-illassa. L. Ron Hubbardin vuonna 1982 julkaistuun scifi-romaaniin perustuvan elokuvan valmistuminen oli pitkälti Travoltan ansiota.
Tom Cruise
Skientologian keulakuva, joka on toistaiseksi ainoa liikkeen Freedom Medal of Valor -mitalin saanut jäsen.
John Travolta
Travolta on liikkeen monivuotinen jäsen, ja hän oli merkittävä taustatekijä L. Ron Hubbardin Battlefield Earth -kirjan filmatisoinnissa.
Chick Corea
Jazzmuusikko ja säveltäjä.
Elisabeth Moss
Muun muassa The Handmaid’s Tale ja Mad Men -sarjojen tähti.
Beck
Yhdysvaltalaismuusikon isä oli skientologikirkon jäsen valtaosan Beckin elämästä, ja Beck jatkoi isänsä jalanjäljissä.
Skientologian sanakirja

Pino L. Ron Hubbardin dianetiikkakirjoja sekä parodiaversio Diarrhetics samasta teoksesta yhdysvaltalaisessa National Lampoon -satiirilehdessä.
Skientologian uskonnollisten oppien keskeisimmät käsitteet.
Auditointi
Auditointi on eräänlaista terapiaa tai hengellistä neuvontaa, jolla on keskeinen merkitys skientologiassa. Tavoitteena on ”ihmisen hengellinen vapautuminen”, joka saavutetaan kaivamalla esiin ja poistamalla henkilön nykyisestä tai aiemmasta elämästä juontuvia traumoja.
E-mittari
E-mittari on auditoinneissa käytetty keskeinen työkalu, jota niin kutsuttu auditoija käyttää istunnoissa. Laitteesta lähtee kaksi johtoa, joiden päissä olevat anturit havaitsevat skientologian mukaan niitä pitelevän henkilön traumoja.
Engrammi
Skientologian mukaan ihmistä rajoittaa tämän reaktiivinen mieli, eli se osa mielestä, johon kätkeytyvät traumaattiset ja tuskalliset kokemukset eli niin kutsutut engrammit. Ne ilmenevät irrationaalisena, haitallisena käytöksenä ja psykosomaattisina sairauksina.
Clear
Clear viittaa tilaan, johon päästään auditoinnin avulla. Clear-tilassa ihminen on vapautunut nykyisen ja aiempien elämien traumoistaan, joita kutsutaan engrammeiksi.
Dianetiikka
Dianetiikka on skientologian perustajan L. Ron Hubbardin kehittämä teoria ja terapiamuoto, joka esitellään tämän kirjassa Dianetiikka: nykyajan tiede mielen terveydestä. Dianetiikassa on pohjimmiltaan kyse tietoisuuden rakenteesta ja toiminnasta.
Lue myös: Tärkeimmät egyptiläiset jumalat