Skientologia turvautui rikollisiin keinoihin

Skientologiakirkko turvautui 1970-luvulla rikollisiin menetelmiin tukkiakseen vastustajiensa suut ja välttyäkseen verojen maksulta. Yli viisituhatta kirkon jäsentä soluttautui virastoihin ja laitoksiin yhdessä Yhdysvaltojen historian suurimmista vakoilujutuista.

L. Ron Hubbard

Hubbard perusti skientologiakirkon vuonna 1953 kokeiltuaan mm. insinöörin ja sukellusvenekapteenin uraa.

© Polfoto/Corbis

Hoikka 47-vuotias nainen istui 29. elokuuta 1978 oikeuden edessä Washington D.C.:ssä Yhdysvalloissa. Naisen syytelista oli pitkä. Jos hänet todettaisiin syylliseksi kaikkiin 28 syytekohtaan, häntä voisi odottaa jopa 175 vuoden vankeustuomio.

Naisen nimi oli Mary Sue Hubbard, ja hän oli skientologian perustajan L. Ron Hubbardin kolmas vaimo. Kyseessä oli yksi Yhdysvaltojen historian laajimpia vakoiluoikeudenkäyntejä. Siinä käsiteltiin operaatio Snow Whitea, jossa skientologit olivat soluttautuneet yli 136 julkiseen laitokseen ja yritykseen.

Syytettyjä oli kaikkiaan yksitoista, mutta L. Ron Hubbard itse ei ollut heidän joukossaan. Kaikki syytetyt vaikenivat L. Ron Hubbardin mahdollisesta osallisuudesta asiaan, vaikka rikosten taustalla oli pyrkimys pelastaa hänet verorikossyytteiltä ja turvata hänen perustamansa skientologiakirkon tulevaisuus.

Hubbard nai oppilaansa

Oikeudenkäyntiin johtaneet tapahtumat olivat alkaneet yli 25 vuotta aiemmin. Yhdysvaltalaisen tieteiskirjailijan L. Ron Hubbardin uusi kirja oli saanut valtavan suosion vuonna 1950. Kirjassa hän esitteli dianetiikan, kehittämänsä auditointimenetelmän eli eräänlaisen keskusteluterapiamuodon. Siinä oli aineksia niin perinteisestä psykoanalyysistä kuin Hubbardin omista käsityksistä ja uskomuksistakin.

Pelkästään julkaisuvuonnaan kirjaa myytiin yli 150 000 kappaletta, vaikka kriitikot ja huolestuneet psykiatrit teilasivatkin sen julkisuudessa. Hubbard perusti Wichitaan Kansasiin kurssikeskuksen, jossa opiskeltiin dianetiikkaa ja siihen kuuluvaa auditointia. Hubbardilla oli tiettävästi suhde monen naispuolisen kurssilaisen kanssa, mutta kesällä 1951 muuan kaunis tummaverikkö oppilaiden joukossa teki Hubbardiin erityisen vaikutuksen.

19-vuotias Mary Sue Whipp oli syntynyt Rockdalessa Teksasissa, ja hän suunnitteli uraa öljyalalla. Tavattuaan 20 vuotta vanhemman L. Ron Hubbardin hänen suunnitelmansa kuitenkin muuttuivat. Pari muutti yhteen vain muutaman viikon kuluttua siitä, kun Mary Sue oli tullut Wichitaan. Helmikuussa 1952 Mary Sue tuli raskaaksi, ja pariskunta vihittiin maaliskuussa.

Parin tunteneet kuvailivat heitä toistensa vastakohdiksi. Ron oli mahtaileva, kovaääninen ja erittäin suosittu kannattajiensa joukossa. Mary Sue oli puolestaan hiljainen ja hillitty, ja monet pitivät häntä kylmänä ja tylsänä. Moni myös kadehti hänen suhdettaan mieheen, jonka suosiosta kaikki kilpailivat.

Kävi kuitenkin pian selväksi, että Mary Sue Hubbardia ei kannattanut aliarvioida. Pari riiteli usein ja rajusti, mutta ulkomaailmaa vastaan vaimo puolusti miestään järkähtämättömästi. Mary Sue synnytti kuuden ensimmäisen avioliittovuoden aikana neljä lasta, ja samaan aikaan hän eteni nopeasti miehensä perustamassa liikkeessä.

L. Ron Hubbard kirjoitti fantasia- ja tieteiskirjoja ennen kuin hän perusti skientologialiikkeen ja -kirkon.

Dianetiikan saaman suosion luomassa otollisessa ilmapiirissä L. Ron Hubbard perusti vuonna 1953 skientologiakirkon. Uususkonnollinen liike omaksui tieteiskirjallisuuden innoittamia uskomuksia muun muassa avaruusolennoista, galaksienvälisistä juonitteluista ja niin sanotuista ”hengellisistä loisista”, jotka vain skientologia pystyi poistamaan, ja sen jäsenten piti käydä läpi dianetiikan intensiivikursseja.

Jokaisen kurssin väitettiin tuovan ihmistä lähemmäksi absoluuttista tietoa. Kurssimaksu nousi sitä mukaa, mitä pidemmälle oppilas eteni, ja pian skientologiakirkon kassaan virtasi miljoonia dollareita.

Liikkeen kasvaessa lehdistö alkoi vihjailla, että Hubbardin vaikuttimet olivat pikemminkin taloudellisia kuin hengellisiä. Myös veroviranomaiset kiinnostuivat kirkosta, ja vuonna 1966 he peruuttivat skientologiakirkolle aiemmin myönnetyn osittaisen verovapautuksen sillä perusteella, että kirkon päätarkoitus oli saada taloudellista hyötyä.

Lääketieteen asiantuntijat älähtivät Hubbardin uudesta dianetiikan apuvälineestä, valheenpaljastuslaitetta muistuttavasta niin sanotusta elektrometristä. Poliitikot Yhdysvalloissa ja Euroopassa kiinnostuivat lehdistön kohuartikkeleista kirkon jäsenistä, jotka oli väitetysti aivopesty ja jotka olivat menettäneet kirkolle kaikki rahansa.

Hubbard perheineen muutti syytöksiä pakoon ensin Rhodesiaan vuonna 1966. Seuraavana vuonna he lähtivät purjehtimaan Välimerelle Apollo-nimisellä laivalla. Kansainvälisillä vesillä perhe tunsi olevansa turvassa.

Miehistöksi otettiin skientologiakirkon jäseniä. Heitä koskivat tiukat säännöt, ja virheistä rangaistiin. Vähitellen joka-aamuiseksi käytännöksi muodostui heittää miehistön jäseniä yli laidan rangaistukseksi heidän työssään tai päivittäisissä auditointi-istunnoissa tekemistään virheistä. Hubbard otti henkilökohtaisiksi avustajikseen joukon nuoria tyttöjä ja poikia, joita kutsuttiin nimellä messengers, ”viestinviejät”, ja joiden kautta hän vastedes hoiti kaiken yhteydenpitonsa ulkomaailmaan.

Liikkeen vastustajille kävi pian selväksi, että oppi toisen posken kääntämisestä ei kuulunut skientologiaan. Sen sijaan Hubbard saarnasi, että skientologian tuli ”hyökätä hyökkääjien kimppuun”. Vuonna 1966 hän perusti kirkon oman tiedustelupalvelun Guardian Officen, jonka tehtävänä oli propagandan, oikeudenkäyntien ja vakoilun keinoin käydä vastaiskuun skientologian arvostelijoita vastaan. Osaston johtajaksi nimitettiin Mary Sue Hubbard.

Kirkko murtautui virastoihin

1980-luvulla entinen skientologiakirkon jäsen Lawrence Wollersheim haastoi kirkon oikeuteen mm. vapaudenriistosta. Liikkeen kannattajat osoittivat mieltään oikeustalon ulkopuolella.

© Polfoto/Corbis

1970-luvun alussa Guardian Office sai selville, että viranomaisilla oli kasoittain raskauttavia todisteita skientologiakirkkoa vastaan. Vuonna 1973 Hubbard aloitti operaatio Snow Whiten. Osana operaatiota kirkon luottojäseniä kehotettiin hakeutumaan töihin liikkeen vastustajinaan pitämiin virastoihin.

Aluksi tarkoitus oli saada tuloksia laillisesti, mutta pian myös laittomuudet lisääntyivät. Yli 5 000 kirkon jäsentä soluttautui ainakin 136:een valtion virastoon sekä järjestöihin ja yrityksiin eri puolilla maailmaa. Soluttautujien tavoite oli hankkia käsiinsä skientologian vastaista aineistoa ja mahdollisuuksien mukaan kopioida tai varastaa se.

Skientologeja hakeutui töihin muun muassa Interpoliin, Yhdysvaltain verovirastoon ja oikeuslaitokseen sekä Yhdysvaltain lääkärijärjestöön AMA:han. He ottivat kopioita luottamuksellisista asiakirjoista ja varoittivat kirkon johtoporrasta viranomaisten mahdollisista suunnitelmista kirkon suhteen.

Eräs kirkon jäsen, Michael Meisner, teki ainakin 11 murtoa, kuten oikeusministeriöön ja verovirastoon, AMA:n asianajajien toimistoon sekä floridalaisen St. Petersburg -lehden toimitukseen. Lisäksi hän oli mukana asentamassa salakuuntelulaitteita muun muassa veroviraston kokoushuoneeseen, kun tiedettiin, että siellä aiottiin pitää skientologien veroasioita koskeva kokous.

Kun skientologit eivät saaneet lakiteitse käsiinsä asiaan liittyviä dokumentteja, he sen sijaan varastivat niitä ja sujauttivat niiden joukkoon virallisille papereille kirjoitettuja väärennettyjä asiakirjoja niin, että niitä ei voitu käyttää oikeudessa skientologeja vastaan. Lehdistölle lähetettiin tekaistuja vinkkejä ja kirkon arvostelijoihin kohdistettuja perusteettomia syytöksiä.

Yhdysvaltain tiedustelupalvelu FBI pääsi operaatio Snow Whiten jäljille, kun Michael Meisner oli jäädä kiinni rikoskumppaninsa kanssa yrittäessään murtautua osavaltion apulaissyyttäjän toimistoon Washingtonissa 11. kesäkuuta 1976. Meisner onnistui kuitenkin puhumaan itsensä pinteestä, mutta joutuikin skientologien vangiksi.

Paljastuminen oli ollut liian lähellä. Skientologit halusivat varmistaa, ettei Meisner jäisi uudelleen kiinni ja puhuisi ohi suunsa, ja panivat hänet ympärivuorokautiseen tarkkailuun. Häntä siirreltiin paikasta toiseen silmät sidottuina ja kädet käsiraudoissa.

  1. kesäkuuta 1977 Meisner onnistui pakenemaan vartijoiltaan. Hän ajeli bussilla ympäriinsä, vaihtoi bussia pari kertaa ja meni sitten satunnaiseen keilahalliin ja soitti vastapuhelun apulaissyyttäjälle tarjoutuen todistamaan skientologeja vastaan.

Meisnerin lupauduttua todistajaksi FBI teki 8. heinäkuuta 1977 ratsian skientologien toimistoihin Los Angelesissa ja Washingtonissa ja takavarikoi kymmeniätuhansia asiakirjoja. Todisteiden perusteella nostettiin syyte yhtätoista operaatio Snow Whitesta päävastuussa ja kirkossa korkeissa asemissa ollutta skientologia vastaan. Kaikki syytetyt olivat Mary Sue Hubbardin johtaman Guardian Officen leivissä.

Hubbard jätti vaimonsa pulaan

Mary Sue Hubbard joutui vuonna 1979 oikeuteen syytettynä muun muassa salaliitosta valtiota vastaan. Oikeudenkäynnin jälkeen L. Ron Hubbard jätti vaimonsa pulaan, mutta tämä tuki miestään kuolemaansa asti.

Mary Sue Hubbard ja muut syytetyt tekivät 8. lokakuuta 1979 sopimuksen syyttäjäviranomaisen kanssa. He myönsivät salaliiton valtiota vastaan, ja vastineeksi he saivat lievät rangaistukset ja välttivät kiusallisen julkisen oikeudenkäynnin.

Ankarimmin tuomittiin Mary Sue Hubbard, joka sai viiden vuoden vankeusrangaistukseen. Muut syytetyt saivat vankeutta puolesta viiteen vuoteen sekä joutuivat maksamaan sakkoja yhteensä noin 10 000 dollaria.

Tutkinnassa ilmeni uusia todisteita muista Guardian Officen rikoksista, pääasiassa skientologian arvostelijoihin kohdistuneista hyökkäyksistä, häirinnästä, vääristä syytteistä ja asiakirjojen väärennöksistä, joiden tarkoitus oli saattaa uhrit huonoon valoon ja epäilynalaisiksi rikoksista. L. Ron Hubbard painui vuonna 1980 maan alle välttyäkseen joutumasta yhdistetyksi uusiin syytteisiin.

FBI:n ratsiasta lähtien Hubbard oli ollut vakuuttunut, että Guardian Officeen oli soluttautunut henkilöitä, joita hän kutsui sanalla suppressiivinen, ”tukahduttava”. Tällaiset ihmiset pyrkivät hänen mukaansa alistamaan kaikki ympärillään olevat muut ihmiset, ja heitä oli 2,5 prosenttia maailman väestöstä. Hubbardin mukaan Adolf Hitler oli ehkä tunnetuin esimerkki suppressiivisesta ihmistyypistä.

Oikeusjutun jälkeen Hubbard alkoi epäillä monia entisiä uskottujaan ja jopa vaimoaan suppressiivisiksi. Hän katkaisi suhteensa tuomittuihin, myös vaimoonsa, ja luotti enää nuoriin apulaisiinsa.

Vuoden 1980 jälkeen L. Ron Hubbard ei ollut enää missään tekemisissä Mary Sue Hubbardin kanssa. Vuonna 1981 tämä erotettiin Guardian Officen johdosta, mutta hän pysyi lojaalina niin miehelleen kuin skientologiallekin kuolemaansa asti vuoteen 2002. L. Ron Hubbard kuoli maatilallaan Kaliforniassa vuonna 1986.

Skientologit yrittivät saada kirjailija Paulette Cooperin tuomituksi oikeudessa tai julistetuksi mielisairaaksi.

© Lermanet

Arvostelijaa ahdisteltiin

Vuonna 1971 freelancetoimittaja Paulette Cooper julkaisi kirjan The Scandal of Scientology, jossa hän käsitteli kriittisesti liikettä ja sen metodeja. Skientologit vastasivat niin ärhäkällä panettelu- ja ahdistelukampanjalla, että Cooperin mukaan se oli maksaa hänelle hänen henkensä.

Hän sai häirintäsoittoja, ja hänen naapureilleen lähetettiin kirjeitä, joissa häntä muun muassa syytettiin pedofiliasta. Kuvaan kuuluivat myös perättömät kanteet ja ilmiannot viranomaisille. Vuonna 1973 FBI ilmoitti, että sillä oli hallussaan kaksi skientologeihin kohdistettua pommiuhkausta, jotka oli kirjoitettu Cooperin kirjepaperille ja joissa oli hänen sormenjälkensä.

Cooper joutui syytteeseen ja käytti kaikki rahansa puolustukseensa. Pitkittynyt oikeustaistelu sai hänet vaipumaan syvään toivottomuuteen ja masennukseen.

Paulette Cooperin nimi puhdistettiin vasta vuonna 1977, kun yksi operaatio Snow Whiteen osallistunut skientologi kertoi poliisille kirkon Cooperiin kohdistamasta järjestelmällisestä häirinnästä ja panettelusta. Skientologien tavoite oli saada Cooper joko tuomituksi rikoksesta vankeuteen tai julistetuksi mielen-vikaiseksi.

Tapaus oli vain yksi monista skientologien vastustajiinsa kohdistamista ajojahdeista. Skientologien virallisen selityksen mukaan syylliset toimivat omin päin ja heidät on erotettu kirkosta.