Our website does not support Internet Explorer.

To get the best experience on our website and of our content, please use a more modern browser like Edge, Chrome, Safari or similar.

Pellot lainehtivat kansan verestä

Lutherin ajatukset nostivat kapinaan myös saksalaiset talonpojat, jotka kävivät kirvein ja heinähangoin taistoon heitä sortavaa aatelistoa vastaan. Saksan veriset talonpoikaissodat kestivät 10 kuukautta.

Pääsiäissunnuntaina 1525 kreivi Ludwig von Helfenstein oli linnassaan Weinsbergissä Etelä-Saksassa 16 ritarista ja 60 palkkasoturista koostuvan henkivartiokaartinsa kanssa.

Linnan edustalle oli kokoontunut 6 000 vihaista talonpoikaa, mutta Helfenstein ei hätkähtänyt vaan esitti ultimaatumin: menkää kotiin tai poltan tilanne ja kylänne maan tasalle.

Uhkavaatimus ei tullut yllätyksenä talonpoikaisarmeijan johtajalle Jäcklein Rohrbachille. Maanomistajat kohtelivat talonpoikia kuin orjia, mutta nyt nämä olivat saaneet tarpeekseen. ”Weinsbergiin! Weinsbergiin!” Rohrbach huusi joukoilleen.

”Voit lahjoa meidät vaikka kahdella tonnilla kultaa, mutta kuolet silti!”
Jäcklein Rohrbach kreivi Ludwig von Helfensteinille

Kreivi tunsi olonsa edelleen turvalliseksi linnansa paksujen muurien suojassa, mutta osa hänen palkollisistaan oli talonpoikien puolella.

He avasivat luukun, josta talonpojat pääsivät sisälle kreivin ollessa pääsiäisjumalanpalveluksessa, ja sitten taistelu alkoi. Hyökkääjät nujersivat ritarit ja palkkasotilaat veitsillään ja heinähangoillaan.

Tunnin kuluttua hengissä olivat vain Ludwig von Helfenstein ja 13 hänen ritariaan. Heidät vietiin niitylle, jossa 27-vuotias kreivi rukoili henkensä puolesta ja tarjosi 30 000 kultafloriinia, jos pääsisi vapaaksi.

”Voit lahjoa meidät vaikka kahdella tonnilla kultaa, mutta kuolet silti!” Rohrbach vastasi kylmästi. Talonpojat asettuivat kahteen pitkään riviin, ja ritarit pakotettiin kujanjuoksuun rivien välistä.

He eivät päässeet kuitenkaan pitkälle, sillä jo muutaman askelen jälkeen heidät lyötiin hengiltä. Kun tuli kreivin vuoro, musikantti astui esiin ja sieppasi kreivin hatun.

”Olet pitänyt tätä jo riittävän pitkään. Nyt minä haluan olla kreivi!” huusi musikantti ja alkoi soittaa ”Viimeistä tanssia” huilullaan.

Joku iski kreiviä rajusti selkään niin, että tämä kompuroi talonpoikien keskelle, ja nämä heittäytyivät hänen kimppuunsa.

Talonpojat olivat orjan asemassa

Talonpoikien hyökkäys kreivi von Helfensteinin linnaan tultiin pian tuntemaan ”Weinsbergin verilöylynä”, ja sitä seurasi muitakin kansannousuja vuonna 1525.

Talonpoikien joukossa oli kytenyt tyytymättömyys jo sukupolvien ajan, ja Martti Lutherin kapina kirkkoa vastaan oli kipinä, joka sai Saksan räjähtämään väkivaltaan.

Talonpojat halusivat uuden jumalasuhteen lisäksi myös siedettävän maallisen elämän.

1500-luvun alussa talonpoikien elinolot olivat huonommat kuin koskaan: sen lisäksi, että he maksoivat kirkolle veroa eli kymmenyksiä sekä maanomistajille vuokraa viljelemästään maasta, heidän piti tehdä maanomistajille palkatonta työtä, esimerkiksi osallistua sadonkorjuuseen ja teiden korjaamiseen.

Maanomistajat omistivat joet, järvet ja metsät, joten talonpoikien piti maksaa käyttämästään vedestä ja polttopuista.

Maanomistaja päätti, kenen kanssa talonpoika meni naimisiin, ja kun talonpoika kuoli, maanomistajalla oli oikeus vaatia niin suurta perintöveroa, että kuolleen omaisille ei jäänyt mitään.

Vallitseva maaorjuusjärjestelmä esti kuitenkin talonpoikaa muuttamasta muualle. Talonpojat olivat jo vuonna 1524 laatineet 12 vaatimusta aatelille ja kirkolle.

He halusivat muun muassa poistaa kirkollisveron ja käyttää rahat sen sijaan paikallisyhteisöjen hyväksi. Lisäksi vaadittiin maaorjuuden poistamista ja viljelijöille oikeutta käyttää viljelysmaata, metsiä, järviä ja jokia.

Kohtuullisilta kuulostavat vaatimukset olivat 1500-luvulla suoranainen sodanjulistus.

Köyhät ja alistetut yhdistyivät taisteluun

Saksan talonpoikaissodalla tarkoitetaan joukkoa yhteenottoja talonpoikien ja aatelisten armeijan välillä. Levottomuudet alkoivat vuoden 1524 lopulla, ja jo seuraavana kesänä taistelut laantuivat.

Kapinalliset ryöstivät ja tuhosivat noin tuhat linnaa, kartanoa ja luostaria. Valtaosaa tuhotusta omaisuudesta ei koskaan uudelleenrakennettu, ei myöskään Weinsbergin linnaa, joka on ollut raunioina vuodesta 1525.

Reformaatio antoi viimeisen sysäyksen talonpoikaissodalle, joka oli kytenyt jo vuosia. Ensimmäisen armeijan kokoamisesta viimeiseen merkittävään taisteluun Pfeddersheimissa kului vain 10 kuukautta.

Leipheim

2 000 talonpoikaa kuoli 4.4.1525.

Weinsbergin verilöyly

Pääsiäispäivänä 1525 6 000 kapinallista hyökkäsi Weinsbergin linnaan. Kreivi ja 16 ritaria tapettiin.

Frankenhausen

Müntzerin kapina-armeija kohtasi aateliston palkka-armeijan 15.5.1525: 6 000 kuollutta.

Böblingen

9 000 talonpoikaa tapettiin kesäkuussa 1525.

Pfeddersheim

Viimeinen suuri taistelu, 23.6.1525: 5 000 kuollutta.

Luther hylkäsi talonpojat

Alussa Martti Luther tunsi myötätuntoa talonpoikien vaatimuksia kohtaan, mutta hän ei halunnut väkivaltaista yhteenottoa talonpoikien ja aatelin välillä.

Luther tiesi, että jos hän haluaisi saada uudistuksensa läpi, hänellä piti olla vallanpitäjien tuki puolellaan. Kun hän kuuli ”Weinsbergin verilöylystä”, hänen myötätuntonsa talonpoikia kohtaan loppui.

”Ei voi olla mitään myrkyllisempää, vahingollisempaa tai pirullisempaa kuin kapinallinen. He [talonpojat] ovat enemmän kuin ansainneet kuoleman maantierosvoina ja murhaajina.”

Aatelisto käsitti Lutherin sanat siunauksena käydä ankarasti talonpoikien kimppuun. Kapinoivat talonpojat olivat polttaneet tai ryöstäneet jopa 50 luostaria ja linnaa keväällä 1525.

Ryöstäsaaliin joukossa oli aateliston viljavarastoja, kallisarvoisia kirkkoesineitä ja tykkejä. Saksan aatelisto pelkäsi, että tuttu maailmajärjestys oli murenemassa.

Paniikissa moni pakeni mailtaan linnoitettuihin kaupunkeihin, joissa Saksan keisari pystyi takaamaan heidän turvallisuutensa. Sitten aatelisto valmisteli vastaiskun.

He kokosivat armeijan, jota johti drosti Georg von Waldburg. 1 500 ritaria ja 9 000 koulutettua palkkasoturia lähetettiin kukistamaan kapinallisia, joilla ei yleensä ollut minkäänlaista sotilaskoulutusta.

Monissa taisteluissa talonpojat nujerrettiin vain muutamassa minuutissa.

Palkkasoturit kukistivat talonpojat

Talonpojat eivät mahtaneet mitään aateliston palkkasotilasarmeijoille.

Aatelin joukkoja johti Georg von Waldburg, joka keväällä 1525 kokosi armeijan 9 000 palkkasotilaasta ja 1 500 ritarista ja kulki armeijoineen läpi Saksan nujertamassa kapinallisia.

Tehtävä oli helppo: talonpoikaisarmeijoilla oli aseinaan usein vain työkaluja – heinähankoja, kirveitä ja viikatteita – eikä moni omistanut edes kenkiä.

Taistelun jälkeen Waldburg otti kiinni pakenevat kapinalliset, joita kidutettiin ja tapettiin. Heidän joukossaan oli myös ”Weinsbergin verilöylyn” johtaja Jäcklein Rohrbach, joka sidottiin paaluun ja poltettiin hitaasti elävältä.

Georg von Waldburg voitti kaikki taistelunsa ja menetti muutaman sata miestä, kun taas kapinallisia tapettiin noin satatuhatta. Palkkioksi Waldburg sai tilanomistajilta suuria maa-alueita.

Kuukausipalkka

Jalkaväen sotilas sai palkkaa neljä kultafloriinia kuussa. Yksi kunnollinen saapaspari maksoi noin yhden kultafloriinin.

Tehokkaat aseet

Palkkasotureilla oli pitkänä aseena hilpari, 3 metrin pituinen keihäs tai 180 sentin pituinen miekka. Lyhyt ase oli yleensä katzbalger-miekka, jota käytettiin lähitaistelussa. Miekan nimi saattaa viitata ”kissatappeluun”.

Psykologinen sota talonpoikia vastaan

Palkkasotilaiden värikkään univormun tarkoitus oli herättää pelkoa vihollisessa jo ennen taistelun alkamista.

Lutheria kutsuttiin valehtelijaksi

Talonpoikaiskapinan keskus oli Allstedtin kylässä sata kilometriä länteen Lutherin kotikaupungista Wittenbergistä.

Siellä vaikutti pappi Thomas Müntzer, jonka saarnat olivat ehkä aikansa radikaaleimpia. Hän oli julistanut, että ”aika on kypsä Antikristukselle”.

”Antikristuksella” Müntzer tarkoitti, että tuomiopäivä oli lähellä – ja hänen mukaansa aateli esti talonpoikien pyrkimyksen päästä Jumalan luo.

Müntzer onnistui puhujanlahjojensa ansiosta saamaan paljon kannattajia, jotka ottivat oikeuden omiin käsiinsä.

Vuonna 1524 nämä polttivat Allstedtissa pienen kappelin, mikä sai paikallisen ruhtinaan kutsumaan Müntzerin seudun mahtavimpien miesten puhutteluun. Siellä Müntzer saarnasi:

”Mikä näky – ankeriaat ja käärmeet parittelemassa moraalittomasti yhdessä suuressa kasassa.”

”Kunnioitetut Saksin hallitsijat: etsikää viipymättä Jumalan vanhurskautta ja puolustakaa evankeliumin asiaa!”

Talvella 1524–25 Müntzer julkaisi useita Lutherin vastaisia kirjoituksia, joissa hän kutsui tätä ”kunniattomaksi” ja ”Tohtori Valheeksi”.

Helmikuussa 1525 Müntzer päätti ryhtyä sanoista tekoihin. Hän perusti kannattajiensa kanssa armeijan nimeltä ”Jumalan ikuinen armeija”, jonka tarkoitus oli kiirehtiä tuomiopäivää kukistamalla aatelisto.

Armeijan valkoisessa lipussa oli sateenkari ja motto ”Jumalan sana on ikuinen”.

Saksalaisten talonpoikaiskapinallisten lipussa oli motto ”Jumalan sana on ikuinen – se on merkki jumalan ikuisesta liitosta”.

© Basileus1389/Wikimedia

Se oli viimeinen pisara Lutherille, joka kirjoitti Saksin aatelisille: ”Olen ymmärtänyt, että tämä sielu [Müntzer] ei pidättäydy sanaan vaan kokoaa joukot maallisia auktoriteetteja vastaan ja aloittaa maailman vallankumouksen.”

Lutherilla oli vaikutusvaltaisia liittolaisia Saksissa, joten Müntzer päätti paeta. Hän jätti perheensä Allstedtiin ja pakeni Mühlhauseniin, jossa hän kokosi jälleen ympärilleen kapinaan valmiita seuraajia.

Tuomiopäivän armeija taistelussa

  1. toukokuuta Georg von Waldburg ennätti armeijoineen Frankenhauseniin, jonne Müntzerin tuomiopäivän armeija sekä tuhansia paikallisia oli kokoontunut mäelle.

Kahdeksan varastetun tykin lisäksi kapinallisilla oli aseinaan heinähankoja, varstanvarsia ja viikatteita.

Waldburgin armeija aloitti taistelun massiivisella tykistötulella, jolloin valtaosa kapinallisista pakeni ja pyrki turvaan Frankenhausenin kaupunkiin.

Harva pääsi niin pitkälle, ennen kuin Waldburgin palkka-armeijalaiset surmasivat heidät hilpareillaan ja miekoillaan. Mäki värjäytyi punaiseksi noin 6 000 surmatun talonpojan verestä, ja muutama sata joutui vangiksi.

Müntzer pääsi livahtamaan Frankenhauseniin, mutta pian hänetkin saatiin kiinni, ja häntä kidutettiin ja lopulta teloitettiin.

Müntzerin pää asetettiin seipään nokassa esille Mühlhauseniin, jossa se sai toimia kuukausia varoituksena muille kapinallisille.

Muille kapina-armeijoille kävi yhtä huonosti. Aateliston armeijat kukistivat ne yksi toisensa jälkeen, ja 24. kesäkuuta nujerrettiin viimeinen suuri kansannousu Pfeddersheimin kylässä, jossa 6 000 kapinallista sai surmansa.

Waldburgin armeija oli neljässä kuukaudessa kulkenut yli tuhat kilometriä ja tappanut tuhansia talonpoikia. Saksan talonpoikaissota päättyi täydelliseen tappioon, mutta aateliston kostonhimo ei sammunut.

Seuraavina kuukausina tehtiin lukemattomia joukkosurmia: Elsassissa (nykyisin Ranskan Alsace) tapettiin 3 000 aseetonta talonpoikaa, Lothringenissa (Lorraine) raiskattiin tuhansia naisia, kyliä poltettiin ja noin 25 000 ihmistä tapettiin.

Paenneet kapinakenraalit julistettiin lainsuojattomiksi, ja kapinapapit tuomittiin kuolemaan hirttämällä, mestaamalla tai hukuttamalla.

Kaikkiaan talonpoikaissodassa ja sitä seuranneissa kostotoimissa kuoli 75 000–100 000 ihmistä. Tappaminen loppui vasta, kun aateliston viljelykset olivat vaarassa työväestön hupenemisen vuoksi.

Thomas Muntzer c. 1600 hand coloured woodcut

Thomas Müntzer kuului aluksi Lutherin lähipiiriin, mutta hänestä tuli talonpoikaiskapinan johtaja.

© Bridgeman

Thomas Müntzeristä tuli marttyyri DDR:ssä

Nuori teologi Thomas Müntzer tuli jo vuonna 1517 Wittenbergiin päästäkseen Lutherin oppiin. Parin vuoden päästä Luther järjesti Müntzerille papinviran Zwickausta.

Müntzerin ajatukset muuttuivat pikku hiljaa radikaalimmiksi. Hän samastui Jeesuksen kärsimyksiin ja kritisoi rikkaiden etuoikeuksia:

”Ne, jotka pukeutuvat turkiksiin ja istuvat silkkityynyillä, ovat Jeesukselle kauhistus”, hän totesi.

Müntzer erotettiin Zwickausta, ja hän kokosi talonpoikaisarmeijan, joka kukistettiin Frankenhausenin edustalla vuonna 1525.

Müntzeristä ei tullut kansansankaria, paitsi myöhemmin DDR:ssä. Siellä hänet julistettiin todelliseksi työväen luokan puolesta taistelleeksi vallankumoukselliseksi, ja hän sai kuvansa 5 markan seteliin.

Luther torjui kaiken arvostelun

Talonpojat saivat nyt vapauden sijaan niskoilleen entistä korkeammat verot ja aateliston vahvemman kontrollin.

Talonpoikaissota ja sen seuraukset saivat monet hengenmiehet kritisoimaan Lutheria siitä, että hän oli sanonut talonpoikien ansaitsevan kuoleman.

Luther pysyi tiukkana ja kirjoitti: ”He huutavat: ’Katsokaa, nyt näette Lutherin todelliset kasvot. Hän kehottaa väkivaltaan. Hän on paholaisen puhetorvi.’

Varoitan niitä, jotka arvostelevat kirjaani, että heidän on syytä vaieta ja olla varuillaan, jolleivät halua itse menettää päätään. Kapinallista vastaan ei hyödytä väitellä, sillä hän ei kuuntele.”

Ihmishenkiä oli menetetty valtavasti, mutta kapina oli vain vahvistanut ruhtinaita ja aatelisia – juuri niitä ihmisiä, joita Luther tarvitsi liittolaisikseen ajamiensa uudistusten toteuttamiseksi.

Lue myös:

Reformaatio

Luther tukki oikotien taivaaseen

21 minuuttia
Reformaatio

Uskonpuhdistus muutti Suomea peruuttamattomasti

9 minuuttia
Reformaatio

Reformaation jälkeen: pyhä sota riehui Euroopassa

12 minuuttia

Kirjaudu sisään

Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
Näytä Piilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!

Nollaa salasana

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin saat ohjeet salasanasi nollaamiseksi.
Tarkista sähköpostiosoite

Tarkista sähköpostisi

Olemme lähettäneet sinulle sähköpostia osoitteeseen . Siinä on ohjeet, joiden avulla voit nollata salasanasi. Jos et ole saanut sähköpostia, tarkista, että se ei ole joutunut roskapostin joukkoon.

Anna uusi salasana.

Nyt sinun pitää antaa uusi salana. Salasanassa pitää olla vähintään 6 merkkiä. Kun olet luonut uuden sanasanan, sinua pyydetään kirjautumaan sisään palveluun.

Salasana vaaditaan
Näytä Piilota