Museo del Prado

Pyhä luu ei olekaan Jeesuksen apostolin

Roomalaismunkit ovat uskoneet yli 1 500 vuotta, että heillä on Jeesuksen veljeksikin uskotun apostoli Jaakobin luu.

Rooman Santi Apostoli -kirkon hallussa olevan ihmisen reisiluun kappaleen tutkimuksissa on selvinnyt, että luu ei ole Jeesuksen opetuslapsen Jaakob nuoremman, kuten kirkossa on uskottu. Tutkimuksen teki tanskalainen kemian professori Kaare Lund Rasmussen yhteistyössä useiden eurooppalaisten yliopistojen kanssa.

Munkit kääntyivät itse Lund Rasmussenin puoleen selvittääkseen, kuuluivatko kirkon omistuksessa olevat luut kahdelle Jeesuksen apostoleista, Jaakob nuoremmalle ja Filippukselle. Jotkut kristityt uskovat, että Jaakob nuorempi oli Jeesuksen veli.

Jotkut krisityt pitävät Jaakob nuorempaa Jeesuksen veljenä.

© Museo del Prado

Luut päätyivät Santi Apostoli -kirkkoon 500-luvulla. Noihin aikoihin oli tavallista, että kristittyjen marttyyrien hautoja avattiin ja niistä vietiin luita kirkkoihin pyhäinjäännöksiksi ja rukoiltavaksi.

Jäännös, jonka on uskottu olevan apostoli Filippuksen jalka, oli liian hauras tutkittavaksi. Sen sijaan reisiluun palaselle, jonka uskottiin olevan Jaakob nuoremman, tehtiin radiohiiliajoitus.

Luu kuului varhaiskristitylle

Kaare Lund Rasmussen joutui tuottamaan munkeille pettymyksen. Radiohiiliajoituksen mukaan reisiluu oli nimittäin jonkun muun henkilön, joka eli ajalla 214–340 jaa. Raamatun Jaakobin uskotaan kuolleen noin vuonna 62.

Radiohiiliajoitus kertoi totuuden

Apostolit viimeisellä ehtoollisella

Leonardo da Vincin kuuluisa maalaus kuvaa tapahtumaa, jolloin Jeesus kertoi 12 opetuslapselleen kuolevansa pian.

Web Gallery of Art & Shutterstock

Herran veli

Jaakob nuorempi on kuvattu vasemmalle Leonardo da Vincin teoksessa Viimeinen ehtoollinen. Jotkut kristityt uskovat hänen olleen Jeesuksen veli tai serkku.

Web Gallery of Art, Kaare Lund Rasmussen/SDU & Shutterstock

Jeesus on keskellä

Jeesus istuu maalauksessa keskellä. Hän on juuri kertonut läheisilleen, että yksi heistä pettää hänet.

Web Gallery of Art & Shutterstock

Jalan omistaja

Filippus on maalauksen oikeassa laidassa. Ei edelleen ole varmaa, onko Santi Apostoli -kirkossa oleva jalka hänen. Jalka on liian huokoinen, jotta sille voitaisiin tehdä turvallisesti ajoitus.

Web Gallery of Art, Kaare Lund Rasmussen/SDU & Shutterstock

”Vaikka pyhäinjäännös ei ole Pyhän Jaakob nuoremman, se kertoo varhaisen kristinuskon historiasta”, selittää Kaare Lund Rasmussen verkkojulkaisu EurekAlertissa.

”Pidämme todennäköisenä, että ne, jotka ovat tuoneet reisiluun kappaleen Santi Apostoliin, ovat uskoneet sen kuuluneen Jaakob nuoremmalle. Se on varmasti otettu kristitystä haudasta, joten se kuuluu jollekulle varhaiskristitylle, oli tämä apostoli tai ei.”