Arkkipiispa Gustav Adolf von Hohenlohe ei yleensä käynyt nunnaluostareissa. Nyt hän oli kuitenkin tullut vierailulle Roomassa sijaitsevaan Pyhän Ambrosiuksen luostariin, sillä hänen serkkunsa oli pyytänyt häneltä kirjeitse apua.
”Pelasta minut!” noviisi Katharina von Hohenlohe huusi, kun hän kiiruhti tapaamaan arkkipiispaa heinäkuun helteessä puuskuttaen. Hänen pyöreiltä kasvoiltaan kuvastui pelko.
Arkkipiispa oli suhtautunut serkkunsa kirjeessä mainitsemiin syytöksiin epäillen. Tapaamisen jälkeen hän oli kuitenkin vakuuttunut siitä, että jokin oli pielessä luostarissa. Kun hän jonkin ajan kuluttua lähti luostarista, hän suuntasi suoraan paavin puheille Vatikaaniin.
Vuonna 1859 saattoi kestää kuukausia, ennen kuin katolisen kirkon päämies ehti paneutua tavallisen nunnan ongelmiin. Normaalista päiväjärjestyksestä kuitenkin poikettiin, kun nunna kuului von Hohenlohen ruhtinassukuun ja oli sukua Preussin kuninkaalle.
Niinpä arkkipiispa haki Katharina von Hohenlohen luostarista jo seuraavana päivänä. Sen enempää arkkipiispa kuin paavikaan eivät tuolloin vielä osanneet aavistaa, että katolista kirkkoa ravistelisi pian kuohuttava skandaali.
Luostarin piti olla rauhan tyyssija
Pyhän Ambrosiuksen luostarin nunnat kuuluivat fransiskaanien sääntökunnan yhteen haaraan, ja he olivat muuttaneet luostariin vuonna 1814. Jo kaksi vuotta myöhemmin kirkko oli joutunut puuttumaan luostarin toimintaan.
Abbedissa Maria Agnese Firrao oli määrätty arestiin erääseen toiseen luostariin paavillisen inkvisition saatua selville, että hän oli julistanut itsensä pyhimykseksi ja antanut nunnien palvoa itseään.
Firraon karkottaminen ei kuitenkaan ollut häätänyt pahuutta luostarista. Katharina von Hohenlohe sai huomata asian pian sen jälkeen, kun hän oli muuttanut luostariin pääsiäisenä 1858 aloittaakseen siellä uuden elämän.
Ruhtinatar oli ollut tuolloin 39-vuotias, ja hänellä oli takanaan kaksi lapsetonta avioliittoa, jotka olivat molemmat päättyneet aviomiehen kuolemaan.
Kirkkovaltiossa inkvisition tehtävä oli kitkeä harhaopit uskovien keskuudesta.
Nunnat palvoivat vääriä pyhiä
Katharina von Hohenlohen syytökset olivat hälyttäviä: Hän väitti, että Pyhän Ambrosiuksen nunnat palvoivat vääriä pyhimyksiä, kuten jo edesmennyttä Firraota.
Hänen mukaansa luostarin noviisien valvoja sisar Maria Luisa väitti omaavansa yliluonnollisia kykyjä ja harrasti ilmeisesti seksiä luostarissa riivaajan manaamista varten vierailleen miehen kanssa. Lisäksi tämä oli yrittänyt myrkyttää von Hohenlohen.
45-vuotias inkvisiittori Vincenzo Leone Sallua katseli edessään istuvaa naista ja yritti lukea tämän ilmeitä. Hän oli tehnyt komean uran kirkon palveluksessa, ja nyt hän oli paavillisen inkvisition ensimmäinen socius eli johtava tutkijatuomari.
Italialainen Sallua tiesi kaiken ihmisten heikkouksista, ja hän arveli, että von Hohenlohen syytökset saattoivat hyvinkin olla keksittyjä. Tämä oli keski-ikäinen, ylipainoinen nainen, jolla oli takanaan onneton elämä; hänellä oli monta syytä kadehtia nuorta ja kaunista sisar Maria Luisaa, josta Rooman papeilla oli vain hyvää sanottavaa.
Olipa Sallua asiasta mitä mieltä tahansa, hänen piti tutkia von Hohenlohen esittämät syytökset. Väärien pyhimysten palvonta oli vakava rike, ja inkvisition velvollisuus oli selvittää asia juurta jaksaen.
Kirjeitä Neitsyt Marialta
Sallua aloitti jutun tutkinnan kuulustelemalla luostarin nunnia, joiden välttelevät vastaukset herättivät hänen epäilyksensä. Oppimattomat nunnat olivat ovelalle inkvisiittorille helppoa riistaa, ja pian he alkoivatkin kertoa avoimesti luostarin tapahtumista.
Sallua tajusi pian, etteivät syytteet entisen abbedissan palvonnasta olleet keksittyjä. Nyt henkilökultin johtajaksi vain oli noussut sisar Maria Luisa. Monet nunnat kertoivat Maria Luisan väittävän, että päästessään hurmokseen hän sai viestejä Jumalalta, Jeesukselta ja Neitsyt Marialta.
Maria Luisa oli tullut luostariin 13-vuotiaana, ja vain 24-vuotiaana hänet oli nimitetty vastuulliseen noviisien valvojan tehtävään ja uuden abbedissan sijaiseksi. Maria Luisa oli pidetty ja häntä ihailtiin, koska hän oli yhteydessä taivaallisiin voimiin.
”Hän on Kristuksen aviovaimo”, väitti jopa iäkäs isä Leziroli, joka oli luostarin nunnien rippi-isä. Avioliitosta todisti papin mukaan Maria Luisan käyttämä kultainen sormus, jota koristi ruusun ja liljan kuva. Oikeudenkäynnissä selvisi myöhemmin, että ”jumalallinen” sormus oli ostettu vaivihkaa eräältä roomalaiselta kultasepältä.
1800-luvulla monet uskoivat, että taivaalliset olennot näyttäytyivät usein maan päällä.
Luostarin asukkaat väittivät, että Maria Luisan läheisyydessä tapahtui ihmeitä. Esimerkiksi luostarin entisen abbedissan, Firraon, kirjoittamia kirjeitä oli alkanut ilmestyä puukirstuun johon vain luostarin avustavalla rippi-isällä, isä Petersillä, oli avain. Pian myös Neitsyt Marialta ja Jeesukselta alkoi tulla kirjeitä, joissa nämä ylistivät Maria Luisan hyvyyttä ja hurskautta.
Inkvisiittori Sallua ryhtyi selvittämään kirjeiden alkuperää ja onnistuikin siinä. Kuulusteluissa yksi nunnista tunnusti, että Maria Luisa oli pakottanut hänet kirjoittamaan kirjeet. Hän kertoi myös, että kirjeet sisälsivät muutakin kuin vain Maria Luisan ylistystä.
Yhdessä kirjeessä isä Petersiä kutsuttiin Herran valituksi palvelijaksi, ja häntä kehotettiin siunaamaan sisar Maria Luisa ”bacio in bocca” eli suutelemalla tätä suulle. Aikansa epäröityään pappi oli noudattanut ”taivaallista” kehotusta ja vietti nyt tuon tuostakin öitä Maria Luisan kammiossa muka parantaakseen tämän päänsäryn.
Kukaan ei tiennyt, mitä sisar Maria Luisa ja isä Peters kammiossa puuhasivat, mutta Maria Luisan kerrottiin valmistautuvan aina isä Petersin tuloon muun muassa peseytymällä huolella.
Papin vierailujen aikana Maria Luisan kammiosta kuului outoja ääniä. Samanlaisia ääniä kuului myös silloin, kun komea saksalainen lääkäri Peter Kreuzberg vieraili Maria Luisan luona, jotta tämä manaisi häntä kiusaavan riivaajan tiehensä.
Noviiseja houkuteltiin seksiin
Oli selvää, että Pyhän Ambrosiuksen luostarissa tapahtui sopimattomia, mutta ne eivät olleet heikentäneet nunnien luottamusta Maria Luisaan. Sisar Agnese Eletta selitti Sallualle, miten tämä sai nunnat suojelemaan häntä.
”Elokuussa 1854 Maria Luisa sanoi minulle: ’Sinun on hyvä tietää, että sinulla on sairaus, jonka merkit näkyvät ruumiisi salaisimmissa sopukoissa. Sairaus vaatii asiantuntijan hoitoa.’ Minä pelästyin kuollakseni ja pyysin häntä rukoilemaan puolestani, jotta en joutuisi kokemaan moista häpeää. Hän vastasi, että Jumala oli pyytänyt häntä auttamaan minua.”
”Hoito” tapahtui yöllä ja alkoi siten, että Maria Luisa ”tutki” Agnese Elettan koko ruumiin. Sitten Agnese Elettan piti valuttaa nestettä Maria Luisan päälle, jonka jälkeen ”potilaan” piti ottaa neste vastaan ”yhtymällä häneen ja myötäilemällä hänen liikkeitään”. Lopuksi Maria Luisa kielsi Agnese Elettaa kertomasta hoidosta isä Lezirolille.
Seuraavalla hoitokerralla Maria Luisa ilmoitti Jumalan haluavan, että Agnese Eletta riisuisi hänet ja hyväilisi hänen alastonta vartaloaan.
Sisar Maria Luisan kammio oli oikea himojen pesä.
”Minä kosketin hänen intiimejä ruumiinosiaan käsilläni ja hän teki samoin minulle. Hän kosketteli myös itseään”, sisar Agnese Eletta tunnusti.
”Se vaikutti hänen sukuelimiinsä aivan toisella tavalla kuin minuun, ja hänen käytöksestään ja puheistaan tiesin, että hän nautti siitä kovasti.”
Pian Sallualle selvisi, että myös muut nunnat olivat suostuneet Maria Luisan ”käsittelyihin”. Maria Giacinta -niminen nunna kertoi öisistä tapahtumista yksityiskohtaisesti todistajanlausunnossaan. Hän oli niin häpeissään, ettei halunnut tavata Salluaa kasvotusten vaan kirjoitti lausuntonsa paperille.
”Hän pyysi minua laskemaan pääni rinnoilleen, jotta kuulisin, miten kovasti hänen sydämensä hakkasi. Sen jälkeen hän pyysi minua nuolemaan nännejään”, Maria Giacinta kirjoitti. Hyväily sai Maria Luisan hurmioon.
”Hän liikehti tavalla, jota en ilkeä kuvailla, ja käski minun maata niin, että pystyin ottamaan vastaan hänen nesteensä. Hän sanoi, että neste oli peräisin Herralta ja että se paransi kaikki vaivat”, Maria Giacinta kirjoitti.
Jälkeenpäin Maria Luisa kielsi Maria Giacintaa kertomasta asiasta ripissä.
”Hän sanoi, ettei se ollut syntiä, jos en tuntenut mitään ja pysyin liikkumatta paikoillani kuin puulankku.”
Nunnien kertomukset piirsivät kuvan systemaattisesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Sisar Maria Luisa harrasti säännöllisesti seksiä muiden nunnien kanssa yhtäältä tyydyttääkseen halujaan ja toisaalta voidakseen paremmin hallita heitä.
Vastustajat saivat myrkkyä
Juonitteluillaan Maria Luisa pyrki ilmeisesti astumaan esiin entisen abbedissan Maria Agnese Firraon varjosta. Hän halusi perustaa oman henkilökulttinsa, jossa luostarin hyväuskoiset naiset palvoisivat häntä itseään pyhimyksenä.
Kaikki olikin sujunut hyvin Katharina von Hohenlohen tuloon asti. Ex-ruhtinatar ei ollut yhtä yksinkertainen kuin luostarin muut naiset. Hän tunsi kirkon säännöt ja oli lapsesta saakka saanut seurata ruhtinashovin valtataisteluja sivusta. Hän ei langennut Maria Luisan temppuihin, jotka olivat menneet muihin nunniin täydestä.
Lääkärien mukaan ylipaino pelasti von Hohenlohen myrkytyskuolemalta.
Katharina Von Hohenlohe kertoi uhmanneensa Maria Luisaa avoimesti. Pian sen jälkeen hänen ruokaansa ja juomaansa oli ilmestynyt katkera sivumaku ja hän oli sairastunut vakavasti. Maria Luisan saamat kirjeet kirjoittanut sisar Maria Francesca vahvisti myrkytysepäilykset kertomalla taivaallisesta ilmoituksesta, jonka Maria Luisa oli väittänyt saaneensa:
”Ruhtinattaren on kuoltava rangaistukseksi ylpeydestään. Herra on jo järjestänyt asian.”
Sen jälkeen von Hohenlohen ruokaan oli sekoitettu hengenvaarallisia määriä lasijauhetta, tärpättiä, oopiumia ja kuparia. Lääkärien mukaan hän oli selvinnyt myrkytysyrityksistä vain vankan ruumiinrakenteensa ansiosta.
Tajuttuaan, että hänet yritettiin myrkyttää, von Hohenlohe oli paastonnut, kunnes hän oli päässyt pakenemaan luostarista. Moni muu oli maksanut Maria Luisan vastustamisesta paljon korkeamman hinnan. Kävi ilmi, että osa luostarin nunnista poti tuon tuostakin ankaria vatsakipuja, ja ainakin kolme nunnaa oli kuollut tuskissaan.
Syylliset saivat tuomion
Sallua tutki Pyhän Ambrosiuksen luostarin rikoksia yli kaksi vuotta, ennen kuin hän lopulta luovutti raporttinsa kirkon oikeusviranomaisille. 5. huhtikuuta 1862 kardinaaleista koostuva tuomioistuin esitti tuomionsa paavi Pius IX:lle, joka vahvisti sen muutamin lisäyksin.
Luostarin abbedissa vangittiin vuodeksi epäjumalien palvomisesta, ja hänet alennettiin tavalliseksi nunnaksi. Isä Peters tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankeuteen, mutta hänet vapautettiin kolmen vuoden kuluttua, koska hänet oli houkuteltu syntiin. Lääkäri Peter Kreuzberg selvisi rangaistuksetta, sillä hän oli paennut Roomasta.
Sisar Maria Luisa tuomittiin 20 vuodeksi vankeuteen, ja häntä kiellettiin koskaan puhumasta asiasta. Häntä ei kuitenkaan erotettu kirkosta, kuten murhaajat yleensä, sillä paavi halusi pitää seksiskandaalin salassa.
Vuonna 1870 Italian joukot valtasivat Rooman, josta tehtiin yhdistyneen Italian pääkaupunki. Kaikkien vankien syytteet käsiteltiin uudelleen, ja Maria Luisa onnistui uskottelemaan viranomaisille, että hän oli joutunut uskonnollisen vainon uhriksi.
Vankeus oli kuitenkin riistänyt syntisen nunnan kauneuden ja järjen, ja hän vietti viimeiset vuotensa vuoroin kadulla ja vuoroin mielisairaalassa.