Katolisessa kirkossa pappien on elettävä naimattomina ja selibaatissa – kirkon teologian mukaan papit ovat Kristuksen sijaisia ja heidän on ilmennettävä Kristuksen siveyttä. Selibaatti on ”erityinen lahja Luojalta”, jonka avulla papit ”voivat pysyä Kristuksen lähellä sydän jakamattomana”, kuten kirkon lakikirjassa Codex juris canonici todetaan.
Katolista kirkkoa ovat ravistelleet lukuisat tapaukset, joissa papit ovat käyttäneet lapsia hyväksi.
Kristillinen kirkko ei silti ilmeisesti vielä varhaisina vuosinaan edellyttänyt papeilta selibaattia. Ensimmäinen kirjallinen maininta aiheesta on Espanjassa vuonna 305 pidetyssä kirkolliskokouksessa annetusta määräyksestä:
“On päätetty, että avioliitto kielletään piispoilta, papeilta ja diakoneilta.”
Vuonna 385 paavi Siriciuksen käskykirjeessä todettiin, että seksuaalinen pidättyväisyys oli apostolinen käytäntö, jota kirkon väen tuli noudattaa.
Papin virka siirtyi isältä pojalle
Ei kuitenkaan tiedetä, milloin selibaattia alettiin varsinaisesti vaatia papeilta. Joidenkin lähteiden mukaan tämä tapahtui vasta 1000-luvulla, ja useiden katolisten pappien tiedetään myös siirtäneen 1100-luvulla tehtävänsä pojilleen.
Nykyisin katolinen kirkko ei pidä uskonnollista selibaattia niinkään uskon vaan kuuliaisuuden kysymyksenä.
Teologit kiistelevät siitä, onko selibaatti välttämätöntä katolisen kirkon papeille.
Teologit ovat kiistelleet selibaatin välttämättömyydestä, ja nykyinen paavi, Franciscus, on jo aiemmin todennut, ettei hän suhtaudu uudistuksiin torjuvasti. Selibaattivaatimuksesta on kiistelty etenkin katolisen kirkon piirissä viime vuosikymmeninä julki tulleiden lukuisten hyväksikäyttö- ja pedofiliatapausten myötä.