Fronteiras do Pensamento/Library of Congress
Fatwa Rushdieta vastaan

Mikä on ”fatwa”?

Joillekin muslimeille ”fatwa” on erehtymätön uskonnollinen opas hurskaaseen elämään. Toiset taas eivät niistä juurikaan piittaa.

Kun kirjailija Salman Rushdieta puukotettiin New Yorkissa 12. elokuuta 2022, se oli seurausta fatwasta, jonka Iranin pappishallinto julisti Rushdieta vastaan 33 vuotta sitten vuonna 1989.

Fatwa ohjeisti muslimeja ”teloittamaan viipymättä” Rushdien, koska hänen Saatanalliset säkeet -romaaninsa katsottiin loukkaavan ”islamin pyhiä arvoja”.

Vaikka Iranin uskonnollisen johtajan julistama fatwa vaati kuolemantuomiota, kaikki fatwat eivät suinkaan johda kuolemaan. Pohjimmiltaan fatwa on islamilaisen oikeusoppineen eli muftin lausunto, jossa hän vastaa johonkin kysymykseen tai esittää asiasta arvionsa.

Fatwat voivat kumota toisensa

Fatwat voivat liittyä sekä poliittisiin että uskonnollisiin aiheisiin, mutta ne voivat olla myös arkielämään liittyviä ohjeita – esimerkiksi vastaus siihen, saavatko muslimit kuunnella rap-musiikkia.

Muftin lausunnot eivät ole oikeudellisesti sitovia. Niinpä fatwan vastaanottaja voi itse päättää, noudattaako hän fatwaa vai ei; ratkaisu riippuu yleensä siitä, tunnustaako hän kyseisen muftin auktoriteetin.

Islamilaisen lain eri koulukuntia edustavat muftit voivat esittää ristiriitaisia vastauksia samoihin kysymyksiin ja jopa kumota toistensa fatwat.

Fatwa: Muslimit saavat syödä possua

Ei tiedetä varmuudella, milloin ensimmäinen fatwa annettiin. Koraanissa Allah neuvoo profeetta Muhammadia, miten tämän on vastattava erilaisiin uskonnollisiin kysymyksiin, ja joidenkin uskonnonhistorioitsijoiden mukaan on olemassa esimerkkejä siitä, että fatwat ovat yhtä vanhoja kuin itse islam.

Yksi tunnetuimmista fatwoista annettiin vuonna 1504, kun kristityt valloittivat Espanjan takaisin muslimeilta ja pakottivat sikäläiset muslimit kääntymään kristinuskoon. Fatwassa todettiin, että Espanjan muslimit saivat tehdä uskontonsa vastaisia tekoja, kuten juoda alkoholia ja syödä sianlihaa, jos se auttoi heitä selviytymään hengissä.