Meathin kuningaskunnan asukkaat vaelsivat kunnioittavasti kohti Tlachtgan kukkulalla Itä-Irlannissa kohoavaa linnoitusta auringon laskiessa vähitellen pyhän kulttipaikan yllä. Kukkulan laella vanhat, pitkäpartaiset miehet viitoissaan ja seppeleet päässään kantoivat viljaa ja juuri teurastettuja eläimiä kokkoihin auringon viimeisten säteiden valossa.
Irlantilaisilla papeilla, druideilla, oli kiire, sillä jumalat olivat nälkäisiä ja heillä oli vain yksi yö aikaa. ”Kesän kuolemaa” tarkoittavaa samhainia vietettiin marraskuun 1. päivän vastaisena yönä, ja se oli vuoden ainoa hetki, jolloin ja jumalten ja ihmisten maailman välinen raja hämärtyi ja jopa katosi.
Druidit sytyttivät kokot soihduillaan hämärässä. Pian samhain-kokot valaisivat yötä ja niistä tuprusi taivaalle mustaa savua. Jumalat olivat saaneet uhrinsa.
”Gallialaiset puhuvat paljon taivaankappaleista ja niiden liikkeistä, maailmankaikkeuden ja maan koosta sekä kuolemattomien jumalien mahdista.” Julius Caesar, 51 eaa.
Näin historioitsijat arvelevat samhainia vietetyn muinaisessa Irlannissa. Foras Feasa ar Éirinn -teoksen (”Irlannin historia”, 1634) mukaan uhrikokkoja alettiin polttaa Tlachtgan kukkulalla alun perin tarunomaisen, Meathin kuningaskunnan 100- tai 200-luvulla jaa. perustaneen kuningas Túathal Techtmarin valtakaudella.
Túathal Techtmar rakennutti neljä linnoitusta, mukaan lukien Tlachtgan, jonne druidit ”kokoontuivat samhain-yönä uhraamaan kaikille jumalille”.
Historiallisten lähteiden mukaan kokkojen sytyttäminen sinä yönä muualle valtakuntaan oli kiellettyä, ja kiellon rikkojat ja joutuivat maksamaan kuninkaalle sakkoa samhainin häpäisemisestä.
Caesar ei piitannut kelttien juhlista
Samhain oli valon juhla, joka merkitsi siirtymää kesästä pimeään ja hedelmättömään talveen. Se tunnetaan lähinnä Irlannista, mutta tutkijat uskovat, että myös Britannian ja Gallian keltit viettivät samhainia esikristillisenä aikana.
Antiikin roomalaiset ja kreikkalaiset eivät kuitenkaan piitanneet kelttien uskonnollisia juhlista. Kirjassaan Gallian sodista vuodelta 51 eaa. sotapäällikkö Julius Caesar mainitsee kelttien uskonnon vain ohimennen:
”Gallialaiset puhuvat paljon taivaankappaleista ja niiden liikkeistä, maailmankaikkeuden ja maan koosta sekä kuolemattomien jumalien mahdista.”
Tlachtga-kukkula (”Maan keihäs”), jolla pyhää samhain-juhlaa muinoin Irlannissa vietettiin, erottuu yhä ympäröivästä maisemasta.
Gallialaisessa niin kutsutussa Colignyn kalenterissa 100-luvulta jaa. mainitaan samonios-kuukausi, joka on tutkijoiden mukaan sukua samhainille. Nykyään puhutussa gaelin kielessä ”samhain” tarkoittaa marraskuuta. Myös irlantilaiset tarut ja myytit vilisevät viittauksia samhainiin. Irlantilaiset uskoivat, että samhainina ihmisten maailma sulautui yhteen yliluonnollisen jumalten, keijujen ja demonien maailman kanssa.
Kuningas järjesti juhlat
Samhainin myyttistä alkuperää kuvataan ehkä tarussa epäsuositusta kuningas Bresistä, joka oli liittoutunut fomorialaisiksi kutsuttujen taruolentojen kanssa. Irlantilaisten voitettua fomorialaiset Bres joutui lupaamaan kansalle vaurautta ja hyvää satoa voidakseen pysyä vallassa.
Samhainina kuningas järjesti juhlat ja jakoi vuoden sadon ja voitot jumalille ja alamaisilleen. Legendaarisesta kuningas Cormacista kertova keskiaikainen teksti Cath Crinna (”Crinnan taistelu”) antaa kuitenkin samhainille maallisemman selityksen:
"Syy vuosittaisiin kokoontumisiin oli tammenterhojen ja hedelmien kypsyminen.”
Ensimmäisinä vuosisatoina ajanlaskumme alun jälkeen Irlannissa oli lukemattomia pieniä ja suuria valtakuntia, joiden hallitsijat ilmeisesti johtivat samhainin viettoa valtakunnassaan. Juhla ja siihen liittyvät seremoniat pidettiin kussakin valtakunnassa keskeisellä paikalla.
”Juhlasali oli pitkä ja kapea, pöydät oli asetettu seinien suuntaisesti, ja seinillä ruokaseurueen yllä oli telineitä, joissa oli lukuisia koukkuja.” Irlantilainen historioitsija Geoffrey Keating 1600-luvulla
Samhain oli marraskuun 1. päivää edeltävänä yönä, mutta juhlinta alkoi kolme päivää ennen varsinaista juhlapäivää ja jatkui kolme päivää sen jälkeen. Kuningas Cormacista kertovan tekstin mukaan juhlat saattoivat kestää jopa kuukauden.
Juhlan valmistelu oli kuninkaille suuri ponnistus, sillä heidän oli kesän aikana hankittava uhrilahjoja jumalille ja ruokaa juhlavieraille. Tarinat kertovat, että Meathin valtakunnassa samhainin valmistelut kestivät peräti seitsemän vuotta, ja siksi Meathin kuningas juhli samhainia vain seitsemän vuoden välein.
Irlannin keskiaikaiset kirjoitukset tunnetaan liioittelustaan, mutta monet tutkijatkin uskovat, että samhainia ei todennäköisesti juhlittu kaikkialla muinaisessa Irlannissa joka vuosi. Yhden teorian mukaan juhlien taajuus riippui isännän asemasta – vähäiset kuninkaat järjestivät alamaisilleen samhainjuhlat joka vuosi, alueelliset kuninkaat joka kolmas vuosi ja mahtavat suurkuninkaat, kuten Meathin kuningas, joka seitsemäs vuosi.
Keltit seurasivat vuoden kulkua
Keltit jakoivat vuoden neljään osaan, ja jokaista siirtymää juhlittiin. Luultavasti kelteillä oli useita pienempiäkin juhlia jumaliensa kunniaksi, mutta nykypäivään on säilynyt tietoa vain neljästä merkittävimmästä.
Samhain, 1. marraskuuta
Valosta pimeyteen
Samhainina juhlittiin siirtymää hedelmällisestä ajasta pimeään talveen. Kuningas kutsui kansan juhlimaan, ja druidit uhrasivat jumalille ja säätivät uusia lakeja.
Imbolc, 1. helmikuuta
Kevät toivotettiin tervetulleeksi
Keltit juhlivat kevättä ja hedelmällisyyttä. Irlannissa juhlat liittyivät hedelmällisyyden jumalattareen Brigidiin, josta tuli katolisena aikana Pyhä Brigid.
Beltane, 1. toukokuuta
Karja päästettiin laitumelle
Beltanena juhlittiin kesän tuloa. Pyhiä kokkoja poltettiin, karja pääsi laitumelle ja rakennukset ja kotieläimet koristeltiin keltaisilla kevätkukilla.
Lughnasadh, 1. elokuuta
Sadonkorjuu alkoi
Lugh-jumalan mukaan nimetty juhla käynnisti sadonkorjuukauden. Keltit juhlivat sitä muun muassa urheilemalla ja käymällä pyhillä lähteillä, ja lisäksi hyvän sadon varmistamiseksi uhrattiin härkä.
Seiniä koristivat vaakunat
Kaikki kansa kutsuttiin juhlimaan samhainia, ja osassa Irlantia niitä, jotka eivät saapuneet paikalle, saattoi uhata kuolemanrangaistus. Sekä ennen samhain-yötä että sen jälkeen juhlinta keskittyi kuninkaan suureen juhlasaliin, jota historioitsija Geoffrey Keating kuvaili 1600-luvulla näin:
”Juhlasali oli pitkä ja kapea, pöydät oli asetettu seinien suuntaisesti, ja seinillä ruokaseurueen yllä oli telineitä, joissa oli lukuisia koukkuja. Jokaisesta koukusta roikkui vaakuna.”
Keatingin mukaan juhlien istumajärjestys noudatti yhteiskunnallista hierarkiaa – miehet sijoitettiin pöytiin arvonsa mukaan ja naiset istuivat erillisessä salissa.
Aateliset saivat istua sukuvaakunansa alla seinän vieressä, ja soturien oli istuttava pöydän toisella puolella. Druidit istuivat pöydän päässä, luultavasti kuninkaan vieressä.
Kurpitsalyhdyt yhdistetään halloweeniin, mutta Euroopassa on pitkät perinteet juurikaslyhtyjen veistämisessä.
Kristinusko omi juhlan
Nykyään halloween osuu yksiin kristillisen pyhäinpäivän kanssa. Pyhäinpäivää vietettiin alun perin kesällä, kunnes paavi päätti ”kaapata” samhainin.
Kirkossa oli vanhastaan tapana pitää yömessu ja rukoilla vainajien sielujen puolesta ennen suuria juhlapyhiä. Pyhäinpäivän yhteydessä 1. marraskuuta keskiajan eurooppalaiset sytyttivät kynttilöitä johdattaakseen sielut takaisin maan poveen ja köyhät vaelsivat ovelta ovelle ja tarjoutuivat rukoilemaan vainajien puolesta vastineeksi niin kutsutuista ”sielukakuista”. Halloweenin ”karkki tai kepponen” -perinteen, jossa lapset kulkevat talosta taloon pyytämässä herkkuja, uskotaankin juontuvan juuri keskiajan sielukakuista.
Myös kaiverretut halloween-kurpitsalyhdyt juontuvat luultavasti köyhien kulkijoiden turnipsilyhdyistä. Vahvoista kristillisistä vaikutteista huolimatta halloweenin juuret ovatkin vankasti kelttien samhainissa.
Kun paavi Bonifatius IV sääti pyhäinpäivän vuonna 609, sitä vietettiin 13. toukokuuta. Vasta vuonna 835 paavi Gregorius IV siirsi pyhäinpäivän marraskuun 1. päivään – luultavasti pitääkseen pyhiinvaeltajat poissa Roomasta kesällä ja hämärtääkseen pyhäinpäivän yhteyttä kelttien pakanalliseen juhlaan.
Loisivat runolaulajat kiukuttivat
Samhainina pääosassa olivat soturit ja druidit. Talonpojilla ei ollut salissa omaa istumapaikkaa, eikä heitä ehkä kaikkialla edes päästetty saliin. Kutsun saaneille samhain merkitsi ennen kaikkea päiväkausia kestäviä syöminkejä ja juominkeja ja hurjia tarinoita muinaisista sankareista.
Kaikki viihde ei kuitenkaan ollut yhtä tervetullutta. Geoffrey Keating kertoo, että noin vuonna 600 Irlannin kuningas Aodh oli niin kyllästynyt kiertäviin runolaulajiin, jotka käyttivät samhainia hyväkseen saadakseen ilmaisen ruuan ja majoituksen, että hän harkitsi estävänsä heiltä pääsyn juhliin.
”Jokainen mies, joka ei ollut samhain-yönä Emain Machassa [juhlapaikalla], menetti järkensä.” Ote Ulsterin syklistä 700–1000 luvulta
600-luvulla eläneen munkki Adamnanin kirjoituksista historioitsijat tietävät, että irlantilaiset ruokkivat syksyllä laumoittain sikoja, jotta ne olisivat valmiita teurastettavaksi ennen samhainia. Muut lähteet vahvistavat, että samhain-juhlissa tarjottiin usein sianlihaa sekä runsaasti olutta, simaa ja viiniä.
700–1000-luvuilla muistiin kirjoitetun Ulsterin syklin mukaan pohjoisirlantilainen kuningas Conchobar tarjosi ”satoja maljoja joka sortin juhlasimaa”.
Juhla-ateriaa kuvataan myös irlantilaisessa runossa: ”Liha, olut, pähkinät ja makkarat / kuuluvat samhainiin / kuten loimuava kokko kukkulan laella / ja kirnupiimä, leipä ja tuore voi.”
Pahat henget ajoivat hulluuteen
Juhlasalissa pidettiin hauskaa, mutta ulkona oli samhainin aikana vaarallista, sillä pahat henget vaanivat yön pimeydessä. Ulsterin syklissä kuvataan samhain-yön vaaroja:
”Jokainen mies, joka ei ollut samhain-yönä Emain Machassa (juhlapaikalla, toim.), menetti järkensä.”
Pysyäkseen hyvissä väleissä korkeampien voimien kanssa, keltit uhrasivat samhainina muun muassa viljaa ja eläimiä jumalilleen ja etenkin ylijumala Lughille. Uhrilahjat poltettiin luultavasti suurissa kokoissa, joita druidit sytyttivät pyhille kukkuloille.
Irlantilaiset myytit kertovat muun muassa tyranni Conandista, joka vaati Nemed-klaania luovuttamaan joka samhainina uhrilahjaksi kolmanneksen vehnäsadostaan ja maidostaan. Pohjois-Irlannissa tiedetään uhratun hevosia, ja Gallian keltit suosivat uhrieläiminä valkoisia härkiä. Useimmilla kelttiläisillä alueilla uhrattiin kuitenkin ilmeisesti lähinnä sikoja tai villisikoja.
Vaikka alkuperäistä samhain-juhlaa ei enää vietetä, Irlannissa juhlitaan yhä marraskuun 1. päivän vastaisena yönä.
Samhainia vietettiin luultavasti myös palvomalla epäjumalten kuvia, ja esimerkiksi Irlannin Magh Sléchtissa palvottiin esikristillisenä aikana Crom Cruach -jumalan kuvaa. Tuntematon kristitty kirjailija varoitteli keskiajalla Dindshenchas-tekstikokoelmassa (”Paikkatieto”) epäjumalten palvomisen vaaroista:
”Niin myös ruhtinas Tigernmas tuli Samhainin jälkeen Irlannin miesten ja naisten kanssa osoittamaan hänelle (Crom Cruach -jumalan kuva, toim.) kunnioitustaan ja he heittäytyivät hänen eteensä. Niin tehdessään he loukkasivat otsansa, nenäluunsa, polvensa ja kyynärpäänsä niin pahasti, että kolme neljäsosaa irlantilaisista kuoli.”
Druidit säätivät lakeja
Kun uskonnolliset seremoniat olivat ohi, druidit kokoontuivat neuvonpitoon säätämään lakeja, joita valtakunnassa noudatettiin seuraavaan samhainiin saakka. Kuninkaan kirjurit kirjoittivat lait muistiin vasikannahalle. Jos druidit olivat erimielisiä, heidän piti löytää kompromissi neuvottelemalla. Väkivalta oli samhainin aikana kielletty, ja kuningas teloitutti rauhan rikkojat välittömästi.
Druidit johtivat rituaaleja kelttiläisessä samhain-juhlassa, josta nykyajan halloweenin uskotaan juontuvan.
Samhainin jälkeen keltit astuivat pimeään aikaan täydellä vatsalla ja suhteet jumaliin kunnossa. Kun kristinusko levisi kelttien asuinseuduille, samhain sulautui katoliseen pyhäinpäivään.
Kelttiläinen perintö elää kuitenkin yhä esimerkiksi Bretagnessa, jossa vainajien uskotaan palaavan 1. marraskuuta elävien maailmaan syömään ja lämmittelemään. Myös Irlannissa samhainin perintö säilyi 1800-luvulle saakka, jolloin tuhannet irlantilaiset siirtolaiset veivät sen mukanaan Yhdysvaltoihin. Usko samhain-yönä liikkuviin pahoihin henkiin näkyy yhä halloweenissa, joka on levinnyt lähes kaikkialle maailmaan.