Käsikirja ohjasi nunnia siveyteen, kuuliaisuuteen ja köyhyyteen
700-luvulla elänyt englantilainen piispa Aldhelm uskoi, että värikkäät vaatteet ja kevytkenkäinen käytös johtivat turmioon. Siksi hän kirjoitti käsikirjan, joka tarjosi nunnille ohjeita hurskaaseen elämään.
Aldhelmin kirja kannusti nunnia siveyteen ja kuuliaisuuteen.
Nunnia pidettiin 700-luvun Englannissa hurskauden ja siveyden ruumiillistumina.
Kaikki Lontoon nunnat eivät kuitenkaan kyenneet pysyttelemään hyveen kivisellä polulla, ja he tarvitsivatkin neuvoja maallisten houkutusten välttämiseen.
Apua oli onneksi tarjolla: anglosaksinen piispa Aldhelm kirjoitti 700-luvulla kirjasen nimeltään De Laude Virginitatis eli ”Neitsyyden ylistys”, joka oli tarkoitettu erityisesti Itä-Lontoossa sijaitsevan Barking Abbeyn nunnille.
Barking Abbeyn luostari kuului Aldhelmin hiippakuntaan, ja hän tunsi sen asukkaat todennäköisesti hyvin.
Tieto ilmeisesti lisäsi tässä tapauksessa tuskaa, sillä Aldhelm katsoi tarpeelliseksi muistuttaa Barking Abbeyn nunnia siveysvalan ja neitsyyden merkityksestä.
Kirjasessa Aldhelm tarjoaa luostarin naisille käytännön ohjeita siitä, miten näiden tuli pukeutua ja käyttäytyä liikkuessaan luostarin ulkopuolella.
Nunnien piti muun muassa huolehtia siitä, ettei heidän vaatetuksensa kiinnittänyt nuorten miesten huomiota.
”Jos te pukeudutte koreasti ja kiinnitätte ihmisten huomion itseenne, ja jos te vastaatte nuorukaisten katseisiin ja annatte heidän huokailla peräänne ja houkuttelette heitä turmeluksen tielle, silloin teille ei ole luvassa anteeksiantoa kuten niille, joiden sielu on puhdas ja viaton”, huolestunut piispa varoitteli huikentelevaisia nunnia.
Aldhelm opetti, että fyysisille houkutuksille antautuminen heikensi uskoa Jumalaan.
Myös munkit hienostelivat
Aldhelmin kirjanen sisältää paljon muitakin moraalisia ohjeita ja opetuksia, joiden oli määrä auttaa nunnia pysymään kurissa ja nuhteessa.
Kirjasen alussa Aldhelm muun muassa muistutti, että hurskaus tarkoitti muutakin kuin sitä, että nunnat pukeutuivat vaatimattomasti ja pidättäytyivät lihan iloista.
Aldhelmin mukaan ruumiin neitsyyteen piti liittyä hengen siveys, mikäli nunnat todella halusivat välttyä ”lihan irstailta houkutuksilta”.
Aldhelmin huoli ei kuitenkaan rajoittunut vain nunnien siveyteen ja pukeutumiseen, vaan myös munkkien kaavut olivat hänen mielestään liian hienoja.
”Tunnen syvää häpeää ajatellessani sitä häpeämättömyyttä ja typeryyttä, joka on vallalla paitsi luostariin sitoutuneiden naisten myös kirkonmiesten keskuudessa.
He esiintyvät värikkäissä ja hienoissa vaatteissa ja esittelevät jäseniään”, piispa pauhasi.
Aldhelm oli arvostettu oppinut
Barking Abbeyn nunnien oli syytä ottaa Aldhelmin opetukset vakavasti, sillä hänet tunnettiin jo elinaikanaan muuallakin kuin vain Britteinsaarilla.
Aldhelm oli sukua paikalliselle kuninkaalle, häntä pidettiin yleisesti aidosti hurskaana miehenä ja hän oli perehtynyt syvällisesti muun muassa tähtitieteeseen, astro-logiaan, navigointiin ja roomalaiseen lakiin.
Hänen tietämystään kunnioitettiin niin paljon, että 700-luvulla elänyt kirkkohistorioitsija Beda nimitti häntä kunnioittavasti ”oppineisuuden ihmeeksi”.
Aldhelm oli opiskellut latinaa, kreikkaa ja hepreaa pystyäkseen lukemaan Raamatun tekstejä alkukielellä.
Hän tunsi kristinuskon opinkappaleet perin pohjin, ja hänen ympärilleen kerääntyi runsaasti ”opetuslapsia”, jotka noudattivat kirjaimellisesti hänen tulkintojaan kristinuskon opetuksista ja moraalista.
Vuonna 683 Aldhelmista tuli Malmesburyn benediktiiniläisluostarin johtaja, ja hän jatkoi luostarin kunniakkaita perinteitä merkittävänä oppineisuuden keskuksena.
Aldhelmin saarnat olivat niin vaikuttavia ja vakuuttavia, että hänen maineensa kantautui jopa itsensä paavi Sergius I:n tietoon, ja tämä kutsui hänet vieraakseen Roomaan.
Aldhelm ei muutenkaan ollut mikään tavallinen keskiaikainen munkki. Hän liikkui usein kansan parissa kaduilla ja kiinnitti ihmisten huomion tanssimalla, soittamalla huilua ja lausumalla ääneen kirjoittamiaan runoja.
Kun hänen luokseen oli kerääntynyt riittävästi ihmisiä, hän alkoi saarnata näille.
Ensimmäinen feministi
Aldhelm poikkesi muista varhaiskeskiajan kirkonmiehistä myös siinä suhteessa, että hän ei tehnyt suurta eroa miesten ja naisten välillä.
Aikana, jolloin naisten asema yhteiskunnassa oli alistettu, Aldhelm oli sitä mieltä, että molemmat sukupuolet olivat keskenään samanarvoisia.
Siksi nunnien piti hänen mielestään osata lukea ja kirjoittaa siinä missä munkkienkin. Myöhemmät historioitsijat ovatkin kutsuneet Aldhelmia Englannin ensimmäiseksi feministiksi.
Kirjassaan De Laude Virginitatis Aldhelm esittikin toivomuksen, että hän pystyisi ankarasta sävystään huolimatta kannustamaan Barking Abbeyn nunnia opiskelemaan ahkerammin, jotta nämä pääsisivät tiedoissaan samalle tasolle miesten kanssa.
Aldhelm perusteli tasa-arvonäkökantojaan viittamalla naispuolisiin pyhimyksiin, jotka olivat uhranneet henkensä uskonsa puolesta.
Myös De Laude Virginitatis pitää sisällään pyhien naisten elämäkertoja, joiden tarkoitus oli muistuttaa Barking Abbeyn nunnia varhaisten uskonsisartensa tekemistä uhrauksista.
Aldhelm pääsi toteuttamaan ajatuksiaan käytännössä vuonna 705, jolloin hänet nimitettiin piispaksi.
Hänen hallintaansa tuli useita nunnaluostareita, ja hän teki parhaansa kehittääkseen niistä tasokkaita opinahjoja naisille.
Aldhelmin työ naisten koulutuksen puolesta tuotti tulosta, ja moni Englannin ensimmäisistä naispuolisista runoilijoista ja kirjailijoista sai keskiajalla oppinsa Barking Abbeyn luostarissa.