Juudas: Petturi, joka ei saa anteeksi

Kiveä seurasi savupommi ja lappu, jossa luki: ”Aarhusissa pettureita rangaistaan, senkin Juudas!”

Kristinuskon vaikutuspiiriin kuuluvissa kulttuureissa on voimallinen solvaus sanoa jotakuta Juudakseksi.

Miltei 2 000 vuotta nimi on symboloinut petturuutta, suistihan Juudas Raamatun kertomuksen mukaan Jeesuksen kuolemaan suutelemalla tätä Getsemanen puutarhassa.

Juudaksen tarina osoittaa kuitenkin, että pahimmillakin pettureilla on kannattajansa.

Kristinuskon ensimmäisellä vuosisadalla Juudaksella oli oma seurakunta, ja hänelle omistettiin jopa oma evankeliumi, jonka mukaan Juudas oli tärkein kaikista Jeesuksen opetuslapsista: ennen marttyyrikuolemaa ristillä Jeesuksen väitettiin sanoneen luottamuksellisesti, että Juudas oli opetuslasten joukossa ylitse muiden.

Juudas oli huolellisen valinnan tulos

Huolimatta Juudas-nimen ahkerasta käytöstä uskontohistoria tietää edelleen kovin vähän Uuden testamentin langenneesta opetuslapsesta.

Hänen sukunimensä Iskariot viittaa kotipaikkaan: mies oli kotoisin Keriotista Etelä-Juudeasta.

Raamattu ei kerro, miten Juudas päätyi Jeesuksen opetuslapseksi, mutta kaikesta päätellen opetuslapset valittiin tarkkaan.

Kertomusten mukaan Jeesuksella oli taivaallinen tieto siitä, kenet hänen piti valita, ja samoin valitutkin tiesivät, että heidät piti seurata Jeesusta.

Raamatussa esimerkiksi Matteuksen evankeliumissa (Matteus 4:18–20) kerrotaan, kuinka Jeesus tapasi veljekset Andreaksen ja Simonin, toiselta nimeltä Pietarin, kun nämä olivat heittelemässä verkkoja järveen.

Jeesus käski heidän jättää verkot sikseen.

”Lähtekää minun mukaani. Minä teen teistä ihmisten kalastajia”, Jeesus sanoi.

Miehet jättivät verkkonsa ja lähtivät seuraamaan Jeesusta. Juudas mainitaan evankeliumeissa noin 40 kertaa, ja muiden opetuslasten tavoin hänkin seurasi ja kuunteli Jeesus-nimistä vaeltavaa saarnaajaa.

”Nämä kaksitoista Jeesus kutsui olemaan kanssaan lähettääkseen heidät saarnaamaan ja valtuuttaakseen heidät karkottamaan saastaisia henkiä”, Markuksen evankeliumi kertoo (Markus 3:14–15).

Juudas kähvelsi yhteisestä kassasta

Jeesuksen elinaikaan Juudean ja Galilean alueita hallitsivat roomalaiset, jotka eivät paljoa sekaantuneet Palestiinan provinssin asioihin mutta langettivat alueelle niin kovat verot, että kokonaiset suvut ajautuivat jättivelkoihin.

Moni tulevaisuutensa menettänyt nuori ryhtyi seuraamaan vaeltavia saarnaajia.

Miehet jättivät perheensä ja perintöosuutensa, kun lahkosta tuli uusi perhe ja toveripiiri, jossa elettiin yhdessä ja jaettiin kaikki omaisuus.

Näin toimi Jeesuksenkin pieni seuraajakunta, ja Juudaksesta tuli yhteisen kassan hoitaja.

Tehtävää koskeva maininta on yksi harvoista Juudaksesta kerrotuista asioista Raamatussa, ja tästäkin puhutaan vain viitattaessa hänen kehnoon luonteeseensa.

Opetuslapsi nimittäin ryösti kassan.

Evankeliumin kirjoittaja Johannes kertoo, että Jeesus ja opetuslapset oli viikkoa ennen pääsiäistä kutsuttu päivällisille Jerusalemin esikaupunkiin Betaniaan.

Ennen ateriaa eräs nainen voiteli Jeesuksen jalat tuoksuöljyllä. Perinteinen ele osoitti kiintymystä, mutta Juudas suuttui: hänen mielestään nainen tuhlasi öljyä.

”Koko huone tuli täyteen voiteen tuoksua. Juudas Iskariot, joka oli Jeesuksen opetuslapsi ja josta sitten tuli hänen kavaltajansa, sanoi: ’Miksei tuota voidetta myyty kolmestasadasta denaarista? Rahat olisi voitu antaa köyhille’”, Juudakseen nuivasti suhtautunut Johannes kirjoittaa.

”Tätä hän ei kuitenkaan sanonut siksi, että olisi välittänyt köyhistä, vaan koska oli varas. Yhteinen kukkaro oli hänen hallussaan, ja hän piti siihen pantuja rahoja ominaan.” (Johannes, 12:3–6).

Juudas ei ahneuksissaan kuitenkaan enää tyytynyt pikkurahoihin.

Juudas kavalsi Jeesuksen 30 hopearahasta

Kun Jeesus ratsasti Jerusalemiin aasilla juhliakseen juutalaisten pääsiäistä, pesachia, hän kävi määrätietoisesti kiistelemään juutalaisten ylipappien kanssa.

Jo seuraavana päivänä saapumisestaan hän kaatoi kumoon temppelin edustan myyntikojut ja varoitti kansaa oppineista.

Juudas tiesi, että temppelin ylipapit olivat kyllästyneet uskonnolliseen kiihottajaan, ja opetuslapsi näki hyvän tilaisuuden ansaita kunnolla rahaa.

“Hän lähti ylipappien ja temppelivartioston päälliköiden luo ja keskusteli siitä, miten toimittaisi Jeesuksen heidän käsiinsä.” (Luukas 22:4)

Ylipapit lupasivat 30 hopearahaa.

Tuohon aikaan summa ei ollut suuri, sillä sai ehkä yhden orjan tai pienen maatilkun, mutta Juudas oli tyytyväinen kauppaan, ja ”siitä lähtien hän etsi tilaisuutta kavaltaakseen Jeesuksen.” (Matteus 26:16)

Tilaisuus tarjoutui kiirastorstaina, kun Jeesus ja opetuslapset söivät ehtoollista.

Matteuksen evankeliumin mukaan Jeesus totesi: ”Totisesti: yksi teistä kavaltaa minut.” (26:21) Epäilyjä hälventääkseen Juudas kysäisi:

“Rabbi, en kai se ole minä?”

Koska Juudas tiesi, että Jeesus aikoi myöhemmin mennä Getsemanen puutarhaan rukoilemaan, hän lähti muita ennen tapaamaan miestä, jonka oli määrä pidättää Jeesus.

Kun Jeesus rukoili, opetuslapset nukkuivat.

Hän oli jo epätoivoinen herättäessään heidät kolmannen kerran:

”Kavaltajani on lähellä.” (Markus 14:42)

Jeesus oli tuskin saanut lausettaan loppuun, kun paikalle saapui Juudas ja suuteli häntä tervehdykseksi.

Ele oli sovittu merkki, sillä pimeästä ilmestyi seipäin ja miekoin varustautuneita miehiä.

He veivät Jeesuksen ylipapin luo kuulusteltavaksi ja tämän jälkeen Jerusalemissa olevan roomalaisen prefektin Pontius Pilatuksen luo. Pilates määräsi Jeesuksen kuolemaan.

30 hopearahan palkkio ei tuottanut Juudakselle iloa pitkään. Perjantaina, kun Jeesus kuoli ristillä, Juudas kohtasi oman loppunsa. Hän katui tekoaan ja palasi temppeliin palauttaakseen rahat.

”Olen tehnyt väärin ja pettänyt viattoman”, hän sanoi, mutta ylipapit vastasivat: ”Ei kuulu meille, omapa on asiasi.”

Epätoivoissaan Juudas heitti rahat temppelin lattialle.

Ylipapit keräsivät ne talteen mutta kieltäytyivät panemasta verirahoja temppelin kassaan.

Syyllisyys oli Juudakselle liikaa. Hän lähti temppelistä ja hirttäytyi.

Taistelu oikeasta opista

Uuden testamentin kertomuksen mukaan Jeesus heräsi kuolleista kolmen päivän kuluttua eli pääsiäispäivänä ja näyttäytyi opetuslapsilleen.

Seuraavat 40 päivää hän antoi uskonnollista opetusta ja nousi sitten taivaaseen.

40 päivää oli kuitenkin liian lyhyt aika kokonaisen uskontokunnan luomiseen, ja seuraavien vuosikymmenien kuluessa Jeesuksen toimia ja puheita tulkittiin monin tavoin.

Ihmiset, jotka olivat tavanneet hänet tai kuulleet puhuttavan hänestä, esittivät omia versioitaan. Yksi heistä oli Simon, lisänimeltään Magus eli noita tai tietäjä.

Vuoden 60 tienoilla hän herätti huomiota tekemällä ihmeitä tai taikatemppuja Jerusalemin pohjoispuolella Samariassa. Hämmästynyt yleisö kutsui Simonia ”Jumalan voimaksi”.

Jeesuksen seuraajat olivat jo kastaneet ensimmäiset Samarian asukkaat, mutta kastetut eivät olleet vielä kokeneet niin sanottua Pyhän hengen laskeutumista.

Siksi opetuslapset Pietari ja Johannes menivät itse paikalle asettaakseen kätensä kastettujen päälle.

Magus ymmärsi pian, että opetuslasten Pyhän hengen seremonia oli temppuna näyttävämpi kuin hänen omansa, joten hän koetti ostaa hengen itselleen:

”Antakaa minullekin se voima, jolla voin vuodattaa Pyhää henkeä käsistäni.”

Uuden testamentin Apostolien tekojen (8:18–21) mukaan Pietari ajoi Maguksen tiehensä:

”Kadotukseen joudut rahoinesi, kun luulet, että Jumalan lahja on rahalla ostettavissa! Sinulla ei ole tässä mitään osaa, sillä et ole vilpitön Jumalan edessä.”

Sanat olivat profeetallisemmat kuin Pietari olisi uskonutkaan, sillä nykyäänkin uskontohistorioitsijat pitävät Simon Magusta ensimmäisenä tunnettuna gnostikkona eli ihmisenä, joka kokee saaneensa tiedon todellisuuden perimmäisestä luonteesta.

Gnostikoiden mukaan oli olemassa kaksi erilaista jumalaa:

• Vanhan testamentin jumala, joka oli luonut Maan. Koska hänen luomuksensa oli niin huono ja täynnä epäoikeudenmukaisuutta, hätää ja sairauksia, hän oli gnostikoiden mukaan paha.

• Toinen, todellinen jumala, oli luonut maailmankaikkeuden. Gnostikot pyrkivät sielun irtautumiseen ruumiista saavuttaakseen korkeamman jumaluuden.

Samoin kuin Jeesuksen seuraajien onnistui Jeesuksen kuoltua levittää oppiaan Palestiinassa, Turkissa ja Kreikassa, myös gnostikot saivat kasvavan joukon seuraajia.

Jotkut heistä hyödynsivät myös Juudasta omassa uskossaan.

Juudas Jeesuksen ystävänä

Gnostikot pyrkivät taistelemaan pahaa jumalaa ja kaikkia tämän luomuksia vastaan.

Näihin kuului myös kymmenen käskyn kokoelma, joka kielsi juutalaisia esimerkiksi syömästä sianlihaa, tappamasta ja harjoittamasta haureutta.

Gnostikkologiikan mukaan Vanhan testamentin kymmentä käskyä saattoi käyttää aseina pahaa jumalaa vastaan: radikaaleimmat uskonkiihkoilijat nauttivat siis sianlihaa, tappoivat ihmisiä ja järjestivät orgioita saavuttaakseen jumalan.

Tanakista eli juutalaisesta Raamatun tekstikokoelmasta gnostilaiset löysivät liittolaisia taistelussa pahaa luojajumalaa vastaan: esimerkiksi käärmeen, joka vietteli Eevan Paratiisissa, tai Korahin, joka kapinoi Moosesta vastaan juutalaisten paetessa Egyptistä.

Gnostikot pitivät myös Juudasta tärkeänä, sillä tämän petos auttoi Jeesusta irtautumaan maallisesta ruumiista.

Moni gnostilainen lahko asettui Egyptiin suureen Aleksandrian satamakaupunkiin, jossa karsastettiin Roomaa.

Jo kuningas Ptolemaioksen ajoista lähtien (noin 288 eaa.) kaupungissa oli ollut yliopisto ja valtava kirjasto, ja kaupunki vilisi oppineita, joille mikä tahansa uusi filosofia oli tervetullut.

Aleksandriassa gnostikot saivat olla rauhassa kasvussa olevalta kristinuskolta.

Jeesuksen kuolemasta oli kulunut vasta satakunta vuotta, ja hänen seuraajansa olivat jakautuneet moniin keskenään riitaisiin lahkoihin, joilla kullakin oli oma evankeliumi.

Se, mitä Jeesus mahdollisesti oli sanonut ja mitä ei, alkoi vähitellen hämärtyä.

Noihin aikoihin seurakunnat alkoivat valita itselleen ensimmäisiä pappeja ja piispoja, ja yksi heistä halusi pelastaa oikeaoppisen uskon.

Roomalaisen Lugdunumin (nyk. Lyon Ranskassa) piispa Irenaeus kirjoitti noin vuonna 180 jaa. viisiosaisen kirjoituksen kerettiläisistä eli harhaoppisista.

Hän luetteli satoja ryhmittymiä. Yksi näistä, karpokraatit, palvoi Jeesuksen kuvaa, jota he väittivät Pontius Pilatuksen maalaamaksi.

Irenaeus otti hampaisiinsa myös gnostilaiset kainiitit, jotka palvoivat Vanhan testamentin veljenmurhaajaa Kainia.

”He väittävät enkelin yllyttävän heitä kaikenlaisiin syntisiin ja kauheisiin tekoihin”, Irenaeus kirjoitti.

Piispan mielestä kainiitit ottivat mallia Jeesuksen langenneesta opetuslapsesta eli Juudaksesta.

”Heidän mukaansa Juudas, petturi, tiesi ainoana totuuden ja otti petoksen kantaakseen. Kainiitit väittävät, että maan päällä ja taivaassa vallitsee sekasorto, ja tätä tukeakseen he siteeraavat keksittyä, Juudaksen evankeliumiksi kutsumaansa tarinaa.”

Irenaeuksen kuvaus evankeliumista on yksi harvoista uskontohistorioitsijoiden Juudas-kulttia koskevista tiedoista.

Kultti palvoi kristinuskon kannalta pahinta petturia.

Kirkon ankarista varoituksista huolimatta kainiitit saivat yhä lisää seuraajia.

Vielä 300-luvulla Kyproksen Salamiin piispa Epifanios joutui varoittamaan kainiittien vaikutuksesta:

”He väittävät, että Juudas tiesi kaiken näistä asioista ja antavat sen kuvan, että hän kuului perheeseen. Heidän mukaansa hänellä oli korkeampaa tietoa. Kaiken huipuksi heillä on teksti, jota he väittävät Juudaksen evankeliumiksi.”

Juudas, roistojen roisto

Vasta 300-luvun lopulla vääräuskoiset gnostikot vaiennettiin uhkailun ja kuolemantuomioiden avulla.

Viimeisenä pelastuskeinona gnostikot hautasivat kulttinsa kirjoitukset Egyptin erämaahan tai kallionkoloihin.

Yksi kopio Juudaksen evankeliumista päätyi hautakammioon Qararan kylässä 250 kilometriä Aleksandriasta etelään, ja siellä käsikirjoituksen oli tarkoitus olla turvassa siihen asti, että maailma olisi valmis ymmärtämään Juudasta.

Sitä päivää ei kuitenkaan tullut, ja piilopaikka ehti unohtua.

Seuraavien 1500 vuoden aikana Juudaksesta leivottiin kristinuskon pahin roisto.

Paavi Leo I, jonka valtakausi oli 400-luvulla, sanoi Juudasta ”pahimmaksi ja onnettomimmaksi koskaan eläneeksi ihmiseksi”.

Halki keskiajan Juudaksen hahmo esiintyi usein kirkkojen seinämaalauksissa ja Jeesuksen kärsimystä kuvaavissa passionäytelmissä.

Italialaisen Dante Alighierin 1300-luvulla kirjoittamassa runoelmassa Jumalainen näytelmä, joka kertoo taivaasta, helvetistä ja kiirastulesta, Juudaksen paikka on helvetin alimmassa syöverissä.

Kaikesta päätellen Juudaksen petos oli anteeksiantamaton.

Tämä käsitys piti pintansa, kunnes eräs odottamaton uutinen putkahti ilmoille.

Kadonnut Juudaksen evankeliumi löytyi

Yhdysvaltalaislehti National Geographic esitteli 9. huhtikuuta 2006 maailmalle restauroidun Juudaksen evankeliumin.

Pahoin tuhoutunut papyruskäärö oli löytynyt Qararassa olevasta haudasta, ja sitä oli jo vuosikaudet restauroitu ja käännetty.

Juudas pääsi vihdoin ääneen: ”Tämä on salainen ilmoitus, jonka Jeesus antoi Juudas Iskariotille kahdeksan päivän aikana, kolme päivää ennen kuin hän vietti juutalaista pääsiäistä”, evankeliumin johdannossa sanotaan.

Kirjoituksessa käydään nopeasti läpi vuodet, jotka Jeesus vaelsi opetuslastensa kanssa saarnaten.

Oleellisinta oli se, mitä Jeesuksen ja Juudaksen välillä tapahtui viimeisten päivien aikana.

Evankeliumin mukaan Jeesus halusi jakaa Juudakselle erityistä viisautta.

Toisin kuin muut opetuslapset Juudas tunsi opettajan todellisen luonteen ja tiesi, että Jeesuksella oli jumalallinen yhteys.

Jeesus sanoi: ”Tule kanssani hiukan syrjemmälle, että voin vihkiä sinut valtakunnan salaisuuksiin.”

Jeesus pyysi Juudakselta apua kuolemaansa

Keskustelujen aikana Jeesus kertoi ”suuresta, näkymättömästä hengestä, jota kenenkään silmät eivät ole nähneet, ei kenenkään sydän ole tuntenut eikä sille ole kukaan antanut nimeä”.

Hän kertoi Juudakselle, että Adamin ja Eevan ajoista ihmiset olivat pukeutuneet ruumiiseen kuin vaatteeseen, jolla on rajallinen olemassaoloaika.

Vain tarpeeksi viisas, salaisuudet tunteva ihminen voi vapautua tästä kuoresta ja muuttua puhtaaksi hengeksi.

Jeesus oli valmis jättämään maallisen kuorensa, mutta vapautuakseen siitä hän tarvitsi Juudasta, mikä teki tämän asemasta erityisen muihin opetuslapsiin nähden.

”Muut yllättyvät, kun uhraat sen ihmiskuoren, johon olen pukeutunut”, sanoi Jeesus, joka siis aavisti tulevan kuolemansa ja suhtautui siihen rauhallisesti.

Jeesus ei peitellyt sitä, ettei Juudaksen teko miellyttäisi muita. ”Sinut kirotaan”, hän sanoi. Juudas näki unen, jossa muut opetuslapset kivittivät häntä.

Evankeliumin lopussa Juudas hyvästeli Jeesuksen ja lähti temppeliin. Siellä hän kohtasi kirjureita, jotka kysyivät, onko Juudas yksi Jeesuksen opetuslapsista.

”He antoivat rahaa Juudakselle, joka kavalsi heille Jeesuksen.”

Evankeliumin juuret paljastuivat

Vuonna 2006 julkistettu tieto Juudaksen evankeliumin löytymisestä oli sensaatio.

Jotkut pitivät sitä vaihtoehtoisena Raamattuna, joka muuttaa käsityksiä Jeesuksen opeista ja pääsiäisen tapahtumista. Jokin kuitenkin sorahti korvassa:

Viittaus Juudaksen salaiseen tietoon ja siihen, että Jeesuksen ruumis oli vain väliaikainen kuori, paljastivat kirjoituksen gnostilaiseksi.

Tämä vei pohjan myös Jeesuksen sanojen uskottavuudelta.

Kun uutisen päivittäisarvo oli hälvennyt, Juudas palasi vanhaan rooliinsa: hän oli taas pahin roisto kahteentuhanteen vuoteen.