Christa Hook/Osprey Publishing & Shutterstock

Jumalan ritarien koettelemusten 900 vuotta

Maltan ritareiden historia on yhtä pitkää alamäkeä. Ensin he menettivät Jerusalemin, sitten maansa ja rikkautensa. Silti he aina nousivat ahdingosta ja jatkoivat työtään.

Vuosi 1023

Köyhien palveluksessa

Maltan ritarikunnan tarina alkoi johanniittamunkeista, joiden sääntökunta perustettiin Jerusalemissa vuoden 1023 tienoilla eli kauan ennen vuonna 1099 tehtyä ensimmäistä risti­retkeä.

Köyhien palvelijoiksi itseään nimittäneet munkit pitivät yllä hospitaalia eli sairaalaa, johon mahtui 2 000 potilasta.

Jerusalemin sairaala oli aikansa suurin. Siellä oli tilaa 2 000 potilaalle.

© SPL

Siellä sairaat saivat aikansa parasta hoitoa, johon kuului terveellinen ruoka ja puhtaat sängyt.

Munkkien elämän kulmakiviä olivat rukous, selibaatti ja työ. He hoitivat kaikkia uskonnosta riippumatta.

Vuosi 1113

Ritarit tappoivat muslimeja rakkaudesta

Kun ristiretkeläiset olivat valloittaneet Jerusalemin vuonna 1099, monet heistä palasivat kotimaahansa, ja uusi kristitty kuningaskunta jäi lähes suojattomaksi.

Paavi hyväksyi johanniittojen sotilaallisen haaran omaksi orga­nisaa­tiok­seen vuonna 1113, ja 1100­-luvun puolivälissä siitä kehittyi ritarikunta, joka oli omistautunut Pyhän maan puolustamiselle.

Yksi johanniittojen tärkeimmistä tehtävistä oli suojella miekoillaan kristittyjä pyhiinvaeltajia.

© Christa Hook/Osprey Publishing

Sotiminen ja lähimmäisenrakkaus oli hankala yhdistää, ja paavi teroitti, että ritarikunnan piti ensisijaisesti palvella köyhiä.

Ritarit itse pitivät sotaisten muslimien tappamista rakkaudentekona.

© Christa Hook/Osprey Publishing & Shutterstock

Hyvin varustettu ristiritari vastasi 20:tä jalkaväen sotilasta

Vuosi 1187

Muslimit veivät Pyhän maan ritareilta viekkaudella

Johanniitat saivat muslimeista mahtavia voittoja, mutta joutuivat myös kokemaan yhden uskonsotien suurimmista ja nöyryyttävimmistä tappioista.

Kesäkuun 1187 lopulla sulttaani Saladin keräsi 12 000 ratsumiestä ja 30 000 jalkaväen sotilasta aloittaakseen pyhän sodan kristittyjä vastaan. Jerusalemissa oli tuolloin 1 500 ritaria ja 18 000 jalkaväen sotilasta, mikä riitti hyvin kaupungin puolustamiseen.

Ritarit kärsivät kohtalokkaan tappion Hattinin tulivuoren lähellä.

© AKG Images

Saladin oli kuitenkin viekas, ja hän houkutteli kristittyjen armeijan taisteluun avoimella maalla. Hän hyökkäsi pienellä joukolla Tiberiaksen kristityn kaupungin kimppuun.

Jerusalemin kuningas lähti auttamaan Tiberiaksen asukkaita juuri niin kuin Saladin oli toivonut. Kun kristityt olivat raskaissa varusteissaan ehtineet tasangolle, Saladinin ratsumiehet hyökkäsivät heidän kimppuunsa ja pakottivat kristityt tieltä vaikeakulkuiseen maastoon.

Taistelu päättyi Hattinin tulivuoren lähellä, jossa kristityt joukot joutuivat saarroksiin ilman juomavettä.

Nääntyneet miehet taistelivat epä­toivoisesti, mutta muslimit löivät heidän armeijansa täysin ja Jerusalemin kuningas joutui sotavangiksi.

Vuosi 1271

Ottomaanit huijasivat Syyriassa sijaitsevan Krak des Chevaliersin linnoituksen antautumaan.

© Christa Hook/Osprey Publishing & Shutterstock

Muslimit käyttivät viekkautta

Johanniitat hallitsivat Pyhän maan suurinta linnoitusta, nykyisen Syyrian alueella sijaitsevaa Krak des Chevaliersia.

Linnoitus oli rakennettu jyrkkä­seinäiselle harjanteelle, minkä ansiosta sitä oli helppo puolustaa.

Vuonna 1271 Kairon sulttaani Baibars halusi silti valloittaa sen. Kuukauden piirityksen jälkeen sulttaani päätti käyttää viek­kautta.

Hän lähetti ritareille ritarikunnan johtajan nimissä väärennetyn kirjeen, jossa määrättiin luovuttamaan linnoitus. Ritarit menivät lankaan.

Vuodet 1187-1291

Kristittyjen tappio

Hävittyään Hattinin taistelun kristityt joutuivat luopumaan kaupungista toisensa jälkeen. Tärkein niistä, Jerusalem, jäi muslimien käsiin 2. loka­kuuta 1187.

Vuonna 1190 alueella oli enää muutamia kristittyjen hallussa olevia erillisalueita, joita puolustivat kolmen ritarikunnan ritarit.

Johanniitat pitivät hallussaan osaa Jerusalemin kuningaskunnasta sekä nykyisessä Syyriassa sijainneesta Tripolin kreivikunnasta, jossa olivat muun muassa Krak des Chevaliersin ja Margatin lin­noitukset.

Muslimit yhdistivät voimansa lyödäkseen kristityt

1200-luvulla sulttaani Baibars yhdisti keskenään taistelleet Kairon ja Damaskoksen kalifaatit valtioksi, joka oli kyllin voimakas kukistamaan kristityt.

© Christa Hook/Osprey Publishing & Shutterstock

1. Ritarit eivät voineet pelastaa Tripolia

Ristiretkeilijät valloittivat Tripolin vuonna 1109 ja tekivät kaupungista ja sen ympäristöstä Jerusalemin kuningaskunnan alaisen kreivikunnan. Johanniitat puolustivat sitä pitkään voimistuvalta muslimivallalta. Kreivikunta hajosi vuonna 1289.

© Christa Hook/Osprey Publishing & Shutterstock

2. Jerusalem oli alueen viimeinen kristitty valtio

Kun ristiretkeilijät valloittivat Jerusalemin vuonna 1099, siitä tuli kristityn valtion pääkaupunki. Kaupunki päätyi muslimeille 1187, ja koko kuningaskunta hajosi 1291, kun muslimit valloittivat Akkon linnoituksen.

© Christa Hook/Osprey Publishing & Shutterstock

3. Kyproksesta tuli uusi Jerusalem

Johanniitat vetäytyivät muiden sotureiden ja siviilien kanssa Kyprokselle, jonka hallitsija nimettiin Jerusalemin kuninkaaksi.

Temppeliritarit puolustivat An­tio­kiaa ja vaikuttivat myös Tripolissa ja Jerusalemin kuningaskunnassa. Saksalaisen ritari­kunnan jäseniä oli Kilikiassa Turkissa sekä Jerusalemin kuningaskunnassa.

Kristittyjä sotureita oli kuitenkin liian vähän. Vuonna 1291 kukistui Lähi-idän viimeinenkin kristitty valtio, Jerusalemin kuningaskunta. Ritarit eivät voineet käsittää, miten Jumala saattoi sallia heidän menettää Pyhän maan.

Vuosi 1306

Ritarit ottivat Rodoksen Bysantilta

Vuonna 1306 kodittomiksi jääneet ritarit valloittivat Rodoksen saaren Bysantilta ja perustivat sinne itse­näisen valtion.

He alistivat saaren alku­peräisen kreikkalaisväestön alamai­sikseen ja keräsivät siltä veroja. Rodoksen kaupungissa he ympäröivät muurilla yhden korttelin, jonne muilta oli sen jälkeen pääsy kielletty.

He vahvistivat saaren lin­noitteita ja pitivät yllä sairaalaa, jossa hoidettiin saaren asukkaita. Jälkimmäisellä he tosin yrittivät lähinnä kohentaa mustunutta mainettaan.

Ritarikunta linnoitti valtaamansa Rodoksen.

© Bridgeman

Vuosi 1310

Jaloista ritareista sukeutui ahneita merirosvoja

Nykyisen Turkin rannikolla sijaitseva Rodos oli ihanteellinen tukikohta islamin vastaisen sodan jatkamiselle.

Sodankäyntitavat kuitenkin muuttuivat, sillä ritarit vaihtoivat sotaratsut ja peitset käytännöllisimpiin sotalaivoihin. Johanniitoilla oli ollut aiemminkin käytössään laivoja, joilla he olivat kuljettaneet varusteita ja miehiä
Euroopasta Pyhälle maalle.

Johanniitat kerä­sivät varoja ryöstelemällä muslimien laivoja.

© Bridgeman

Nyt he alkoivat koota pientä mutta iskukykyistä laivastoa rakentamalla kaleereja ja myöhemmin isompia sotalaivoja. Muutamassa vuodessa maalla taistelleista ritareista tuli merenkävijöitä.

Vuoden 1310 tienoilla he alkoivat jahdata muslimien laivoja, olivatpa ne sitten siviili- tai sotilasaluksia, ja ryös­tellä muslimien rannikkokaupunkeja. Saa­liilla he rahoittivat sotavarustelua. Ritarikunnan jäsenet kävivät ahneiksi. He eivät enää tyytyneet siihen, mitä saivat itse ryöstettyä, vaan he jakoivat myös muille kaapparin­lupakirjoja muslimien ryöstelyyn.

Vastineeksi kaappari- ja orjakauppa­luvista he vaativat ritarikunnalle kymmenen prosenttia tuotosta.

Omissa silmissään ritarit olivat yhä pyhiä ja jaloja sotureita. Muslimeille he olivat kuitenkin vain merirosvolauma, joka piti saada mahdollisimman pian kuriin. Oli selvää, että Rodoksella oli odotettavissa yhteenotto.

Vuosi 1480

Muslimit piirittivät Rodosta viikkotolkulla

Toukokuun 23. päivänä vuonna 1480 Rodoksen puolustustorneista kajahti hälytys. Horisonttiin oli ilmestynyt 160 vihollislaivaa, jotka kuljettivat mukanaan 70 000:ta ottomaanisotilasta.

Kaupunkia puolustamassa oli vain viitisensataa ritaria ja kaksituhatta jalka­väen sotilasta. Kristityt olivat pahassa alakynnessä, ja heidän kohtalonsa riippui täysin kaupungin linnoitusten kestävyydestä.

Ottomaanit tulivat nykyisen Turkin alueelta. He olivat ottaneet Konstanti­nopolin haltuunsa 27 vuotta aiemmin ja luoneet mahtavan valtakunnan. Rodoksessa he ottivat ensimmäisenä kohteekseen tornin, joka puolusti kaupungin kahta satamaa.

Vuonna 1480 Rodosta piiritti 70 000 ottomaania, mutta kaupungin 2 500 puolustajaa pitivät pintansa.

© Bridgeman

Raskaat tykit moukaroivat tornia päiväkausia, ja 9. kesäkuuta ottomaanit ryhtyivät suur­hyökkäykseen. Viime tipassa ritarit onnistuivat tekemään vastaiskun: joukko ritareita rynnisti hevosineen yhdestä linnoituksen portista suur­mestari Pierre d’Aubussonin johdolla ja jyräsi alleen satoja vihollisia.

Piirittäjät jatkoivat muurien tulitusta, ja 27. heinäkuuta he yrittivät taas hyök­käys­tä. Nyt ottomaanien 2 500 eliittisotilasta onnistui valloittamaan linnoituksen tornin ja tunkeutumaan kaupunkiin.

Kolme tuntia kestäneen taistelun jälkeen ritarit onnistuivat kuitenkin lyömään hyökkääjät. Ottomaanit lopettivat piirityksen, sillä 9 000 heistä oli kuollut ja 15 000 haavoittunut.

Vuosi 1522

Ritarit puolustivat linnoitustaan tykeillä, joilla voitiin ampua 260-kiloisia graniittikuulia 200 metrin päähän.

© Kylepounds2001

Sulttaani oli ritareille jalomielinen

Vuoden 1480 tappio ei lannistanut ottomaaneja. 26. kesäkuuta 1522 he hyökkä­sivät uudestaan Rodokseen. Tällä kertaa heillä oli 400 laivaa ja satatuhatta miestä. Ritarit olivat vahvistaneet muureja ja
torneja, mutta kaupunkia puolusti vain 700 ritaria ja 6 800 muuta sotilasta.

Ottomaanien tykit pommittivat kaupunkia keskeytymättä kesäkuusta syyskuuhun. Muurit kestivät sen sortumatta, kunnes 4. syyskuuta piirittäjät laukaisivat kaksi ruutipanosta muurien alle kaivetuissa tunne­leissa. Räjähdys sai 11 metriä kau­pungin muuria sortumaan.

Massiivisesta hyökkäyksestä huolimatta ritareiden onnistui pitää kaupunki hallussaan vielä kolme ja puoli kuukautta.

Lopulta heidän oli silti pakko antautua. Sulttaani Suleiman I Suuri päästi heidät armollisesti lähtemään, ja 1. tammikuuta 1523 ritarit nousivat 50 laivaan ja purjehtivat pois Rodoksesta.

Vuosi 1530

Keisari lahjoitti ritareille saaren

Rodoksen tappion jälkeen ritarit olivat seitsemän vuotta kodittomina. Vuonna 1530 he saivat Maltan lahjoituksena Saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsijalta Kaarle V:ltä. Keisari ihaili ritareiden rohkeutta, mutta hän ei tehnyt lahjoitusta ilman taka-ajatuksia.

Malta oli hyvä tukikohta merisodassa ottomaaneja vastaan, ja ritarit pitivät vihollisen loitolla keisarin maista.

Ritarien risti vaihtoi väriä

Johanniittaritareilla oli erilaisia tunnuksia sotaisan historiansa aikana.

© Christa Hook/Osprey Publishing

Vaatetus

Alun perin johanniitat käyttivät vain ruskeaa kaapua, jota koristi valkoinen risti. Vuonna 1259 paavi määräsi, että ritareiden oli käytettävä punaista vaatetta erottautuakseen alempiarvoisista veljistä. Punainen väri yleistyi kuitenkin pian kaiken­arvoisilla jäsenillä.

© Christa Hook/Osprey Publishing

Ritarien lippu

Maltan ritarikunnan lipussa on punainen pohja ja valkoinen risti aivan kuin Tanskan Dannebrog-lipussa, mutta ritarien lippu on vanhempi. Paavi Innocentius II kuvasi ritarikunnan symmetrisen punavalkoisen ipun jo vuonna 1130 antamassaan käskykirjeessä.

Maltanristi

Historiansa alkuaikoina sääntökunnalla oli monenlaisia ristejä. Nykyään käytössä oleva kahdeksankärkinen maltanristi on kehittynyt vähitellen. Se esiintyi ensimmäisen kerran kolikoissa, joita lyötiin Maltalla 1500-luvun puolivälissä.

Maltan kaudella johanniittoja alettiin kutsua Maltan ritareiksi. Maltasta tuli itsenäinen valtio, joka kävi jatkuvasti sotaa ottomaanien kanssa.

Sen laivat alkoivat taas ryöstellä muslimi­laivoja, mikä sai Suleiman I Suuren katumaan ritareiden vapauttamista.

Vuosi 1565

Kuukausien piiritys Maltalla päättyi ritareiden voittoon

Toukokuun 19. päivänä vuonna 1565 ottomaanien 40 000 miehen armeija nousi maihin Maltalla ja alkoi piirittää sen pääkaupunkia. Ritareiden suur­mestari Jean Parisot de la Valette joutui puolustamaan saarta vain 500 ritarin, 4 000 tavallisen jalkaväen sotilaan ja 3 000–4 000 paikallis­väestöstä värvätyn sotilaan voimin.

Ottomaanit olivat tuoneet mukanaan 35 raskasta tykkiä, joilla he pystyivät pommittamaan muureja jopa 80 kilon painoisilla rauta- ja kiviammuksilla.

40 000 ottomaanin armeija piiritti Maltan pääkaupunkia lähes neljä kuukautta.

© National Maritime Museum, Greenwich
  1. toukokuuta ottomaanit keskittyivät sataman suulla sijaitsevan Saint Elmon linnoituksen moukarointiin. Sitä pommitettiin ja sitä vastaan hyökättiin tauotta 31 päivän ajan. Kun linnoitus lopulta antautui 23. heinäkuuta, siitä oli jäljellä enää vain kasa raunioita. 129:stä linnoitusta puolustaneesta ritarista oli hengissä enää yhdeksän.

”Maltan avaimeksi” kutsutun Saint Elmon sankarilliset puolustajat pelastivat kuitenkin ritarivaltion. Heidän ansiostaan ritarit pystyivät pitämään pintansa yli kaksi kuukautta ja voittamaan aikaa. 8. syyskuuta he saivat lopulta avukseen 12 000 espanjalaista ja italialaista sotilasta.

Koska ottomaanit olivat siihen mennessä menettäneet kymmeniätuhansia miehiä, he joutuivat peräytymään.

Myös ritarivaltion tappiot olivat valtavat. 8 000–9 000 sotilaasta oli elossa enää vain 500, ja lisäksi 500 ritarista oli kaatunut 300. Suurin osa eloon­jääneistäkin olivat haavoittunut. Malta oli kuitenkin pelastunut, eiväkä ottomaanit enää yrittäneet sen valloitusta.

© Bridgeman

Suurmestari antoi kaupungille nimen

Vuosi 1672

Yksi avioliitto vei ritarit perikatoon

Uskonpuhdistus vei ritarikunnan omaisuuden protestanttisissa valtioissa. Vuonna 1672 ritarit saivat osan rikkauksistaan takaisin, kun herttua Janusz Ostrogski testamenttasi sääntökunnalle suuren omaisuutensa Puolassa.

Ritari, joka asetettiin hallitsemaan perintöä, sai kuitenkin poikkeus­luvan avioitua, ja hänen kuolemansa jälkeen hänen leskensä vaati perintöä itselleen, mistä kehkeytyi yksi Euroopan historian pisimmistä oikeusjutuista.

Vuonna 1701 ritarit voittivat jutun Venäjän tuella mutta jäivät kiitollisuudenvelkaan. Siksi he joutuivat vuonna 1798 nimittämään suurmestariksi Venäjän Paavali I:n, joka ei ollut edes katolinen.

Vuosi 1798

Napoleon löylytti ikäloput ritarit

Napoleon valloitti Maltan matkallaan Egyptiin. Ritarit antautuivat taistelutta.

© Bridgeman

Ranskan vallankumouksen jälkeen Maltan ritarikunnan varat Ranskassa takavarikoitiin. Maltan tulotkin tyrehtyivät, eikä budjetista riittänyt enää armeijalle riittävästi rahaa.

Vuonna 1798 Napoleon lähti valloitusretkelle Egyptiin. Elintarvikkeiden hankkimisen varjolla hänen armeijansa päätti valloittaa Maltan, mikä kävikin helposti, sillä saarella olleista 332 ritarista 50 oli liian heikkoja puolustautuakseen.

Tykkejä ei ollut laukaistu sataan vuoteen, ja suuri osa ruudistakin oli jo menettänyt tehonsa. Yli kuusi­sataa vuotta vanha ritarivaltio kukistui nolostuttavasti vain kuudessa päivässä. Napoleon asetti saareen ranskalaisen hallituksen ja takavarikoi sieltä kaiken kullan ja hopean.

Vuosi 1834

Ritarikunta palasi juurilleen sairaanhoitoon

Vuonna 1834 ritarikunta siirrettiin Roomaan, jossa sen päämaja sijaitsee yhä osoitteessa Via dei Condotti 68.

Maltan ritarit kutsuvat itseään yhä ”suvereeniksi sotilaalliseksi ritarikunnaksi”, mutta käytännössä he tekevät humanitaarista työtä eri puolilla maailmaa etenkin sairaaloissa ja sairaankuljetuksessa.

Ensimmäisessä maa­ilmansodassa ritarit toimivat muun muassa lääkintä­miehinä.

© Imageselect

He toimivat läheisessä yhteistyössä katolisen kirkon kanssa. Järjestöllä on nykyisin 13 500 eri­asteista ritarijäsentä. Heistä vain noin 40 on vannonut valan, joka tekee heistä täysivaltaisia ritariveljiä.

Ritarikunnalla on diplomaattisuhteet Vatikaanin lisäksi useiden muiden valtioiden kanssa, ja se on YK:n tarkkailu­jäsen. Nykyritarit painattavat omia postimerkkejä, ja heidän nykyistä suurmestariaan Matthew Festingia kohdellaan kuin valtionpäämiestä.

Suomessa, Ruotsissa, Saksassa, Alankomaissa ja Britanniassa toimivat protestanttiset ja anglikaaniset johanniitta­järjestöt, jotka syntyivät uskonpuhdistuksen jälkeen. Suomessa johanniitat toimivat lähinnä Johanniittain apu -avustusjärjestön kautta.