Vuosi 1023
Köyhien palveluksessa
Maltan ritarikunnan tarina alkoi johanniittamunkeista, joiden sääntökunta perustettiin Jerusalemissa vuoden 1023 tienoilla eli kauan ennen vuonna 1099 tehtyä ensimmäistä ristiretkeä.
Köyhien palvelijoiksi itseään nimittäneet munkit pitivät yllä hospitaalia eli sairaalaa, johon mahtui 2 000 potilasta.
Siellä sairaat saivat aikansa parasta hoitoa, johon kuului terveellinen ruoka ja puhtaat sängyt.
Munkkien elämän kulmakiviä olivat rukous, selibaatti ja työ. He hoitivat kaikkia uskonnosta riippumatta.
Vuosi 1113
Ritarit tappoivat muslimeja rakkaudesta
Kun ristiretkeläiset olivat valloittaneet Jerusalemin vuonna 1099, monet heistä palasivat kotimaahansa, ja uusi kristitty kuningaskunta jäi lähes suojattomaksi.
Paavi hyväksyi johanniittojen sotilaallisen haaran omaksi organisaatiokseen vuonna 1113, ja 1100-luvun puolivälissä siitä kehittyi ritarikunta, joka oli omistautunut Pyhän maan puolustamiselle.
Sotiminen ja lähimmäisenrakkaus oli hankala yhdistää, ja paavi teroitti, että ritarikunnan piti ensisijaisesti palvella köyhiä.
Ritarit itse pitivät sotaisten muslimien tappamista rakkaudentekona.
Vuosi 1187
Muslimit veivät Pyhän maan ritareilta viekkaudella
Johanniitat saivat muslimeista mahtavia voittoja, mutta joutuivat myös kokemaan yhden uskonsotien suurimmista ja nöyryyttävimmistä tappioista.
Kesäkuun 1187 lopulla sulttaani Saladin keräsi 12 000 ratsumiestä ja 30 000 jalkaväen sotilasta aloittaakseen pyhän sodan kristittyjä vastaan. Jerusalemissa oli tuolloin 1 500 ritaria ja 18 000 jalkaväen sotilasta, mikä riitti hyvin kaupungin puolustamiseen.
Saladin oli kuitenkin viekas, ja hän houkutteli kristittyjen armeijan taisteluun avoimella maalla. Hän hyökkäsi pienellä joukolla Tiberiaksen kristityn kaupungin kimppuun.
Jerusalemin kuningas lähti auttamaan Tiberiaksen asukkaita juuri niin kuin Saladin oli toivonut. Kun kristityt olivat raskaissa varusteissaan ehtineet tasangolle, Saladinin ratsumiehet hyökkäsivät heidän kimppuunsa ja pakottivat kristityt tieltä vaikeakulkuiseen maastoon.
Taistelu päättyi Hattinin tulivuoren lähellä, jossa kristityt joukot joutuivat saarroksiin ilman juomavettä.
Nääntyneet miehet taistelivat epätoivoisesti, mutta muslimit löivät heidän armeijansa täysin ja Jerusalemin kuningas joutui sotavangiksi.
Vuosi 1271
Vuodet 1187-1291
Kristittyjen tappio
Hävittyään Hattinin taistelun kristityt joutuivat luopumaan kaupungista toisensa jälkeen. Tärkein niistä, Jerusalem, jäi muslimien käsiin 2. lokakuuta 1187.
Vuonna 1190 alueella oli enää muutamia kristittyjen hallussa olevia erillisalueita, joita puolustivat kolmen ritarikunnan ritarit.
Johanniitat pitivät hallussaan osaa Jerusalemin kuningaskunnasta sekä nykyisessä Syyriassa sijainneesta Tripolin kreivikunnasta, jossa olivat muun muassa Krak des Chevaliersin ja Margatin linnoitukset.
Temppeliritarit puolustivat Antiokiaa ja vaikuttivat myös Tripolissa ja Jerusalemin kuningaskunnassa. Saksalaisen ritarikunnan jäseniä oli Kilikiassa Turkissa sekä Jerusalemin kuningaskunnassa.
Kristittyjä sotureita oli kuitenkin liian vähän. Vuonna 1291 kukistui Lähi-idän viimeinenkin kristitty valtio, Jerusalemin kuningaskunta. Ritarit eivät voineet käsittää, miten Jumala saattoi sallia heidän menettää Pyhän maan.
Vuosi 1306
Ritarit ottivat Rodoksen Bysantilta
Vuonna 1306 kodittomiksi jääneet ritarit valloittivat Rodoksen saaren Bysantilta ja perustivat sinne itsenäisen valtion.
He alistivat saaren alkuperäisen kreikkalaisväestön alamaisikseen ja keräsivät siltä veroja. Rodoksen kaupungissa he ympäröivät muurilla yhden korttelin, jonne muilta oli sen jälkeen pääsy kielletty.
He vahvistivat saaren linnoitteita ja pitivät yllä sairaalaa, jossa hoidettiin saaren asukkaita. Jälkimmäisellä he tosin yrittivät lähinnä kohentaa mustunutta mainettaan.
Vuosi 1310
Jaloista ritareista sukeutui ahneita merirosvoja
Nykyisen Turkin rannikolla sijaitseva Rodos oli ihanteellinen tukikohta islamin vastaisen sodan jatkamiselle.
Sodankäyntitavat kuitenkin muuttuivat, sillä ritarit vaihtoivat sotaratsut ja peitset käytännöllisimpiin sotalaivoihin. Johanniitoilla oli ollut aiemminkin käytössään laivoja, joilla he olivat kuljettaneet varusteita ja miehiä
Euroopasta Pyhälle maalle.
Nyt he alkoivat koota pientä mutta iskukykyistä laivastoa rakentamalla kaleereja ja myöhemmin isompia sotalaivoja. Muutamassa vuodessa maalla taistelleista ritareista tuli merenkävijöitä.
Vuoden 1310 tienoilla he alkoivat jahdata muslimien laivoja, olivatpa ne sitten siviili- tai sotilasaluksia, ja ryöstellä muslimien rannikkokaupunkeja. Saaliilla he rahoittivat sotavarustelua. Ritarikunnan jäsenet kävivät ahneiksi. He eivät enää tyytyneet siihen, mitä saivat itse ryöstettyä, vaan he jakoivat myös muille kaapparinlupakirjoja muslimien ryöstelyyn.
Vastineeksi kaappari- ja orjakauppaluvista he vaativat ritarikunnalle kymmenen prosenttia tuotosta.
Omissa silmissään ritarit olivat yhä pyhiä ja jaloja sotureita. Muslimeille he olivat kuitenkin vain merirosvolauma, joka piti saada mahdollisimman pian kuriin. Oli selvää, että Rodoksella oli odotettavissa yhteenotto.
Vuosi 1480
Muslimit piirittivät Rodosta viikkotolkulla
Toukokuun 23. päivänä vuonna 1480 Rodoksen puolustustorneista kajahti hälytys. Horisonttiin oli ilmestynyt 160 vihollislaivaa, jotka kuljettivat mukanaan 70 000:ta ottomaanisotilasta.
Kaupunkia puolustamassa oli vain viitisensataa ritaria ja kaksituhatta jalkaväen sotilasta. Kristityt olivat pahassa alakynnessä, ja heidän kohtalonsa riippui täysin kaupungin linnoitusten kestävyydestä.
Ottomaanit tulivat nykyisen Turkin alueelta. He olivat ottaneet Konstantinopolin haltuunsa 27 vuotta aiemmin ja luoneet mahtavan valtakunnan. Rodoksessa he ottivat ensimmäisenä kohteekseen tornin, joka puolusti kaupungin kahta satamaa.
Raskaat tykit moukaroivat tornia päiväkausia, ja 9. kesäkuuta ottomaanit ryhtyivät suurhyökkäykseen. Viime tipassa ritarit onnistuivat tekemään vastaiskun: joukko ritareita rynnisti hevosineen yhdestä linnoituksen portista suurmestari Pierre d’Aubussonin johdolla ja jyräsi alleen satoja vihollisia.
Piirittäjät jatkoivat muurien tulitusta, ja 27. heinäkuuta he yrittivät taas hyökkäystä. Nyt ottomaanien 2 500 eliittisotilasta onnistui valloittamaan linnoituksen tornin ja tunkeutumaan kaupunkiin.
Kolme tuntia kestäneen taistelun jälkeen ritarit onnistuivat kuitenkin lyömään hyökkääjät. Ottomaanit lopettivat piirityksen, sillä 9 000 heistä oli kuollut ja 15 000 haavoittunut.
Vuosi 1522
Vuosi 1530
Keisari lahjoitti ritareille saaren
Rodoksen tappion jälkeen ritarit olivat seitsemän vuotta kodittomina. Vuonna 1530 he saivat Maltan lahjoituksena Saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsijalta Kaarle V:ltä. Keisari ihaili ritareiden rohkeutta, mutta hän ei tehnyt lahjoitusta ilman taka-ajatuksia.
Malta oli hyvä tukikohta merisodassa ottomaaneja vastaan, ja ritarit pitivät vihollisen loitolla keisarin maista.
Maltan kaudella johanniittoja alettiin kutsua Maltan ritareiksi. Maltasta tuli itsenäinen valtio, joka kävi jatkuvasti sotaa ottomaanien kanssa.
Sen laivat alkoivat taas ryöstellä muslimilaivoja, mikä sai Suleiman I Suuren katumaan ritareiden vapauttamista.
Vuosi 1565
Kuukausien piiritys Maltalla päättyi ritareiden voittoon
Toukokuun 19. päivänä vuonna 1565 ottomaanien 40 000 miehen armeija nousi maihin Maltalla ja alkoi piirittää sen pääkaupunkia. Ritareiden suurmestari Jean Parisot de la Valette joutui puolustamaan saarta vain 500 ritarin, 4 000 tavallisen jalkaväen sotilaan ja 3 000–4 000 paikallisväestöstä värvätyn sotilaan voimin.
Ottomaanit olivat tuoneet mukanaan 35 raskasta tykkiä, joilla he pystyivät pommittamaan muureja jopa 80 kilon painoisilla rauta- ja kiviammuksilla.
- toukokuuta ottomaanit keskittyivät sataman suulla sijaitsevan Saint Elmon linnoituksen moukarointiin. Sitä pommitettiin ja sitä vastaan hyökättiin tauotta 31 päivän ajan. Kun linnoitus lopulta antautui 23. heinäkuuta, siitä oli jäljellä enää vain kasa raunioita. 129:stä linnoitusta puolustaneesta ritarista oli hengissä enää yhdeksän.
”Maltan avaimeksi” kutsutun Saint Elmon sankarilliset puolustajat pelastivat kuitenkin ritarivaltion. Heidän ansiostaan ritarit pystyivät pitämään pintansa yli kaksi kuukautta ja voittamaan aikaa. 8. syyskuuta he saivat lopulta avukseen 12 000 espanjalaista ja italialaista sotilasta.
Koska ottomaanit olivat siihen mennessä menettäneet kymmeniätuhansia miehiä, he joutuivat peräytymään.
Myös ritarivaltion tappiot olivat valtavat. 8 000–9 000 sotilaasta oli elossa enää vain 500, ja lisäksi 500 ritarista oli kaatunut 300. Suurin osa eloonjääneistäkin olivat haavoittunut. Malta oli kuitenkin pelastunut, eiväkä ottomaanit enää yrittäneet sen valloitusta.
Vuosi 1672
Yksi avioliitto vei ritarit perikatoon
Uskonpuhdistus vei ritarikunnan omaisuuden protestanttisissa valtioissa. Vuonna 1672 ritarit saivat osan rikkauksistaan takaisin, kun herttua Janusz Ostrogski testamenttasi sääntökunnalle suuren omaisuutensa Puolassa.
Ritari, joka asetettiin hallitsemaan perintöä, sai kuitenkin poikkeusluvan avioitua, ja hänen kuolemansa jälkeen hänen leskensä vaati perintöä itselleen, mistä kehkeytyi yksi Euroopan historian pisimmistä oikeusjutuista.
Vuonna 1701 ritarit voittivat jutun Venäjän tuella mutta jäivät kiitollisuudenvelkaan. Siksi he joutuivat vuonna 1798 nimittämään suurmestariksi Venäjän Paavali I:n, joka ei ollut edes katolinen.
Vuosi 1798
Napoleon löylytti ikäloput ritarit
Ranskan vallankumouksen jälkeen Maltan ritarikunnan varat Ranskassa takavarikoitiin. Maltan tulotkin tyrehtyivät, eikä budjetista riittänyt enää armeijalle riittävästi rahaa.
Vuonna 1798 Napoleon lähti valloitusretkelle Egyptiin. Elintarvikkeiden hankkimisen varjolla hänen armeijansa päätti valloittaa Maltan, mikä kävikin helposti, sillä saarella olleista 332 ritarista 50 oli liian heikkoja puolustautuakseen.
Tykkejä ei ollut laukaistu sataan vuoteen, ja suuri osa ruudistakin oli jo menettänyt tehonsa. Yli kuusisataa vuotta vanha ritarivaltio kukistui nolostuttavasti vain kuudessa päivässä. Napoleon asetti saareen ranskalaisen hallituksen ja takavarikoi sieltä kaiken kullan ja hopean.
Vuosi 1834
Ritarikunta palasi juurilleen sairaanhoitoon
Vuonna 1834 ritarikunta siirrettiin Roomaan, jossa sen päämaja sijaitsee yhä osoitteessa Via dei Condotti 68.
Maltan ritarit kutsuvat itseään yhä ”suvereeniksi sotilaalliseksi ritarikunnaksi”, mutta käytännössä he tekevät humanitaarista työtä eri puolilla maailmaa etenkin sairaaloissa ja sairaankuljetuksessa.
He toimivat läheisessä yhteistyössä katolisen kirkon kanssa. Järjestöllä on nykyisin 13 500 eriasteista ritarijäsentä. Heistä vain noin 40 on vannonut valan, joka tekee heistä täysivaltaisia ritariveljiä.
Ritarikunnalla on diplomaattisuhteet Vatikaanin lisäksi useiden muiden valtioiden kanssa, ja se on YK:n tarkkailujäsen. Nykyritarit painattavat omia postimerkkejä, ja heidän nykyistä suurmestariaan Matthew Festingia kohdellaan kuin valtionpäämiestä.
Suomessa, Ruotsissa, Saksassa, Alankomaissa ja Britanniassa toimivat protestanttiset ja anglikaaniset johanniittajärjestöt, jotka syntyivät uskonpuhdistuksen jälkeen. Suomessa johanniitat toimivat lähinnä Johanniittain apu -avustusjärjestön kautta.