Tunnelma salissa oli haltioitunut. Ihmiset pysyivät tuskin tuoleillaan odottaessaan Peter Popoffia, kuuluisaa saarnaajaa, joka väitti voivansa parantaa kaikki sairaudet Jumalan avulla. Hänen televisioituihin rukousiltoihinsa virtasi tervehtymisen toivossa ihmisiä kaikkialta Yhdysvalloista ja Kanadasta. Niin myös tuona iltana 1980-luvun alussa.
Raikuvien aplodien saattelemana Popoff käveli salin keskelle mikrofoni kädessään. Kaikki kohottivat kätensä rukoukseen tummatukkaisen ja säihkyvähampaisen saarnaajan lähestyessä vanhahkoa miestä.
”Sinulla on vaikeita munuaisvaivoja,” Popoff lausahti ja luetteli sitten nopeaan tahtiin pitkän listan miehen sairauksia munuaisvaivoista virtsatieongelmiin asti.
”Irtaudu paholaisesta!” Peter Popoff väitetyn parantamisen aikana
Mies nyökkäili ihmetellen Popoffin tietoja, sillä he eivät olleet koskaan tavanneet.
”Aamen! Oletko valmis?” Popoff huusi ja asetti kätensä miehen otsalle. Sitten Popoff tönäisi kevyesti miestä, ja tämä rojahti tuolilleen. Mies oli parantunut. Musiikki raikasi salissa ja yleisö huusi:
”Jeesuksen nimeen, aamen!”
Kaikki eivät kuitenkaan olleet vakuuttuneita Popoffin jumalaisista kyvyistä. Yksi epäilijöistä oli James Randi. Hän oli ammattitaikuri ja tiesi siten hyvin, miten ihmisiä pystyi huijaamaan.
Randi näki Popoffin ”ihmeet” vain taitavina temppuina, joilla tämä keplotteli rahaa sairailta, epätoivoisilta ihmisiltä. Vuonna 1986 Randi päätti paljastaa Popoffin moraalittoman toiminnan.

Oral Roberts avasi vuonna 1981 kullankimalteisen sairaalakeskuksen, jossa ihmisiä piti parantaa rukouksin.
Usko siirtää (raha)vuoria
Yhdysvalloissa tv-evankelistat väittävät voivansa tuoda ihmisille terveyttä ja vaurautta Jumalan avulla. Ajatushautomo Pew Research Centerin mukaan joka neljäs amerikkalainen uskoo ns. menestysteologiaan.
1923 – Jumalan sana levisi radiossa
Brittitaustainen pappi Samuel Parkes Cadman levitti ensimmäisenä kristittyä sanomaa radioitse Yhdysvalloissa. Hänen ohjelmansa keräsi lähes viisi miljoonaa kuuntelijaa.
1973 – Saarnaaja perusti tv-kanavan
Saarnaaja Jim Bakker perusti Trinity Broadcasting Networkin ja ansaitsi miljoonia, kunnes sai kavallustuomion vuonna 1987. Nykyisin TBN on maailman suurin kristillinen tv-yhtiö.
1979 – Ruutuaika vaati rahaa
Saarnaaja Walter Grant keräsi katsojilta rahaa ohjelmalleen, jossa hän paransi ihmisiä Jumalan avulla. Hän sanoi toimintaan tarvittavan yli kahdeksan miljoonaa dollaria vuodessa.
1987 – Raha lykkäsi kuolemaa
Oral Roberts kertoi kyynelsilmin televisiossa Jumalan hakevan hänet taivaan kotiin, ellei hän kokoaisi kahdeksaa miljoonaa dollaria. Rahahanat aukesivat, ja Roberts kuoli vasta vuonna 2009.
Popoff oli teini-ihme
Peter Popoffin elämä oli nuoresta asti valheellista. Hän syntyi Itä-Berliinissä vuonna 1946, ja hänen perheensä muutti Yhdysvaltoihin hänen ollessaan lapsi. 1960-luvulla hän alkoi saarnata isänsä Georgen kanssa kristillisissä herätystapahtumissa. Tapahtumia mainostavissa ilmoituksissa häntä kutsuttiin ”ihmepoikaevankelistaksi”.
Jumalan voimien avulla Peter pystyi kuulemma ennustamaan ja parantamaan sairaita – maksua vastaan, tietenkin.
Dramatiikkaa lisättiin kertomalla, että Peter oli syntynyt sodan aikana pommisuojassa ja selvinnyt hengissä paosta siperialaiselta vankileiriltä.
”Hän pyysi ihmisiä lähettämään kirjeitä rukouksia varten, mutta ne vain kasaantuivat laariin, kunnes vein ne silputtavaksi.” Popoffin pariskuntaa avustanut Mike Delaney
Popoffin perhe sai elantonsa huijaamalla, mutta Peter Popoff ei tyytynyt pikkurahoihin. Vuonna 1971 hän nai Elizabeth Armstrongin, jonka kanssa hän ryhtyi toteuttamaan suurta huiputustaan ”faith healingia” eli henkiparannusta.
Ensimmäinen askel oli perustaa vapaakirkko, sillä Yhdysvalloissa kirkot on vapautettu veroista ja talousraportoinnista. Sitten hän oli valmis siirtymään seuraavalle tasolle.
Vanhat ja sairaat lähettivät rahaa
Peter Popoff lupasi lehti-ilmoituksissa parantaa ihmisiä, jotka lähettäisivät kuvauksen vaivoistaan pariskunnan vapaakirkkoon Uplandissa Kaliforniassa. Niiden tietojen perusteella Popoff sitten rukoilisi Jumalalta apua.
Popoffille suorastaan vyöryi postia. Kuorissa oli usein 10 tai 20 dollarin seteleitä kiitoksena ja kirkon työn tukemiseksi. Lähettäjät olivat pääosin köyhiä eläkeläisiä, joilla ei ollut varaa lääkäriin.
Sairaita saapui myös Popoffin herätyskokouksiin, joissa hän sanoi Jumalan osoittavan hänelle parannettavia ja auttavan parantamaan kaiken rytmihäiriöistä syöpään.

Peter Popoff väitti voivansa parantaa jopa vaikeasti vammaisia asettamalla kätensä heidän päälleen.
”Irtaudu paholaisesta!” Popoff huusi paiskatessaan apua hakevien elintärkeät lääkkeet seinään.
Popoffin kehotuksesta rammat nousivat pyörätuoleistaan ja tanssivat riemusta hurmioituneen seurakunnan edessä. Todellisuudessa nämä ”parantuneet” eivät oikeasti tarvinneet pyörätuolia vaan olivat Popoffien palkkaamia amatöörinäyttelijöitä.
Pariskunta päätti laajentaa toimintaansa: Popoffin ihmetyöt olisi levitettävä television kautta koko maahan.
Kirjeitä käytettiin painostukseen
Tv-saarnaamisesta tuli Yhdysvalloissa mittavaa yritystoimintaa 1970-luvulla. Esimerkiksi Christian Broadcasting Networkin (CBN) ohjelmissa evankelistat lupasivat katsojille terveyttä, onnea ja rikkautta – kunhan nämä uskoisivat Jumalaan ja lahjoittaisivat saarnaajille rahaa.
Muun muassa Jim Bakkerista ja Walter Grantista tuli miljonäärejä tuhansien naiivien yhdysvaltalaisten syydettyä heille rahaa. Kristillisiä ohjelmia esitettiin yöllä, kun lähetysaika oli halpaa ja monet sairaat ja yksinäiset hakivat lohtua televisiosta. Heille saarnaajien lupaukset olivat kuin valo pimeässä.
Popoffit tallensivat laskelmoidusti kirjeitä lähettäneiden ihmisten nimet ja osoitteet, ja joka toinen viikko yli satatuhatta hyväuskoista amerikkalaista sai Peter Popoffilta kirjeen täynnä tyhjiä lupauksia ja pyyntöjä lähettää lisää rahaa.
”Kirjoitan tämän kirjeen Jumalan ilmoituksen mukaan”, alkoi jokainen kirje. ”Minulla on vahva tunne, että koet pian ihmeen!” niissä sanottiin.

Peter Popoff on ansainnut miljoonia myymällä mainostamiansa ihmeitä tekeviä tuotteita.
Kaikki Popoffin lähettämät kirjeet, niin käsin kuin koneella kirjoitetut, olivat kopioita samasta tekstistä. Hän käytti häpeämättä hyväkseen tukijoitaan.
”Hän pyysi ihmisiä lähettämään kirjeitä rukouksia varten, mutta ne vain kasaantuivat laariin, kunnes vein ne silputtavaksi”, kertoi pariskuntaa avustanut Mike Delaney myöhemmin.
Tuhoamalla kirjeet Popoffit varmistivat, ettei kukaan toinen tv-saarnaaja saisi käsiinsä lähettäjien nimiä ja osoitteita vaan he voisivat hyötyä niistä yksin.
Vuonna 1984 Popoffit tienasivat huijauksillaan puoli miljoonaa dollaria (miljoona nykyeuroa) kuukaudessa. He ostivat kiinteistöjä, ajelivat mersuilla ja söivät samppanjaillallisia köyhien ja sairaiden ihmisten rahoilla.
Rahavirralla hankittiin myös ammattimaiset kuvaus- ja äänityslaitteet ja henkilökuntaa, joiden ansiosta Popoffin show levisi 51 televisio- ja 40 radiokanavalle. Taikuri ja skeptikko James Randi kiinnostui Popoffista, ja vuonna 1986 hän oli saanut tarpeekseen: Popoffin huijaus olisi paljastettava.
Kuulokoje herätti epäilyksiä
James Randi tuli tunnetuksi paljastettuaan vuonna 1973 maailmakuulun illusionistin Uri Gellerin, joka väitti taivuttavansa lusikoita ajatuksen voimalla. Randi toisti Gellerin tempun helposti ja sanoi, että kaikki pystyisivät samaan ”pienellä sorminäppäryydellä”.
Randi ei uskonut Popoffin temppuihin yhtään enempää. Hän kokosi joukon vapaaehtoisia avustajia, ja he alkoivat käydä Popoffin tilaisuuksissa, joissa tämä tuntui kuin ihmeen kaupalla tietävän ihmisten nimiä ja vaivoja.
Helmikuussa 1986 yksi Randin avustajista seurasi Popoffia tämän harppoessa salissa lietsomassa yleisöään hurmioon.

Taikuri James Randi paljasti Peter Popoffin huijauksen Johnny Carsonin The Tonight Show’ssa.
Avustaja oli törmäävinään vahingossa Popoffiin, ja silloin hän huomasi, että tällä oli vasemman korvansa takana kuulokoje. Jos Popoff muka pystyi parantamaan kaiken, niin miksei sitten omaa huonokuuloisuuttaan, Randi pohti tämän kuultuaan.
Randin avustajakuntaan kuulunut tiedusteluasiantuntija Alec Jason totesi, että laite oli varmasti radiovastaanotin, ja hän osallistui seuraavaan, The San Francisco Civic Auditoriumissa järjestettyyn tilaisuuteen mukanaan radioskanneri. Selatessaan taajuuksia hän kuuli yhtäkkiä keskipitkältä taajuudelta 39,17 MHz kuulokkeestaan naisen äänen. Se kuului Elizabeth Popoffille:
”Hei Petey rakkani. Puhun sinulle, ja toivottavasti kuulet minua. Jos et, niin olet pulassa. Luen nyt nimet.”
Kuolemansairaalle naurettiin
Jason nauhoitti taajuutta, jolla Elizabeth Popoff luetteli miehelleen yleisössä olevien nimiä. Randi tiesi Elizabethin hankkivan avustajineen tietoja yleisön keskuudesta viattoman oloisilla juttutuokioilla ennen ohjelman alkua.
Randin avustajiakin oli jututettu ennen esityksiä, ja he olivat maininneet tekaistuja nimiä ja sairauksia. Popoff oli tilaisuuksissaan nostanut heitäkin yleisön joukosta ja ”parantanut”.
Elizabeth kirjoitti nimiä ja sairauksia muistiin pienille korteille. Tilaisuuden alkaessa hän vetäytyi lähetysautoon, josta hän sitten luki kortteja miehelleen.

Popoffien vapaakirkon puhelin soi taukomatta heidän huijauksensa paljastuttua.
”Ruth Boyd. Jalat, verisuonet, jalkojen turvotus, selkä, muisti”, luki yhdessä Randin esityksen jälkeen löytämässä kortissa.
Jason sai napattu nauhalle muutakin, kuten Elizabeth Popoffin ja erään avustajan lörpöttelyä lähetysautossa mikrofonin jäätyä päälle Popoffille välitetyn viestin jälkeen.
”Valtava perse!” naiset nauroivat kameran zoomatessa kuolemansairaaseen naiseen.
Jasonin tallenteen kuultuaan Randi tiesi saaneensa tarpeeksi todisteita Popoffin pariskunnan huijauksesta.
Popoff paljastettiin televisiossa
Televisionkatsojat hämmästyivät, kun James Randi saapui 22. huhtikuuta 1986 suosittuun Johnny Carsonin The Tonight Show -ohjelmaan. Carson pyysi Randia soittamaan Elizabeth Popoffin nauhoituksen ja näytti samalla katsojille tv-kuvaa Popoffin tilaisuudesta San Franciscossa.
Kaikki näkivät päivänselvästi, että Peter Popoff lausui yleisössä olevien nimiä sitä mukaa kuin Elizabeth syötti niitä hänelle kuulokojeen kautta. Peter Popoff ei kuullut Jumalan puhuvan hänelle – vaan vaimonsa.

Peter Popoffin ”ihmevesi” toimitetaan pienessä pussissa, joka on halvempi lähettää postissa kuin pullo.
Paljastus sai Popoffien vapaakirkon puhelimen soimaan vimmatusti Uplandissa. Popoffit väittivät, että tallenteen ääni kuului näyttelijälle, mutta selittelyt eivät auttaneet. Pariskunnan oli suljettava kirkkonsa 6. tammikuuta 1987. Popoff julistettiin konkurssiin, ja hän katosi televisioista.
Popoffit eivät silti ole luovuttaneet. Nykyisin he myyvät television kautta muun muassa kaukosiunauksia, ja heidän yrityksensä liikevaihdon kerrotaan olevan miljoonaluokkaa. Hyväuskoisten ja epätoivoisten ihmisten huijaaminen Jumalan nimissä jatkuu.

Nykyisin Peter Popoff myy ”ihmevettä”, joka voi hänen tv-mainostensa mukaan parantaa kaikenlaisia vaivoja.
Popoff palasi televisioon
Oltuaan pari vuosikymmentä poissa televisiosta Popoffit tekivät 2000-luvulla vahvan paluun uusilla uskonnollisilla huijauksilla. Heidän ”ihmevetensä” tuottaa miljoonia.
Randin paljastuksen jälkeen vuonna 1986 Popoffit katosivat kansakunnan televisioruuduilta, mutta he jatkoivat toimintaansa pienimuotoisesti läpi 1990-luvun. Se oli mahdollista, sillä Yhdysvalloissa monet vain uskonnollisia kanavia seuraavat ihmiset eivät olleet kuulleet paljastuksista valtamediassa.
Huijaukset noudattivat vanhaa kaavaa: Peter Popoff väitti suurissa herätyskokouksissa voivansa Jumalan avulla parantaa yleisön joukossa olevien sairauksia. Esimerkiksi väitetyistä nivelvaivoista kärsineet pystyivät Popoffin kosketuksesta yhtäkkiä kävelemään ilman tukea.
2000-luvulla Popoffit palasivat televisioon. He mainostavat siellä myymäänsä ”ihmelähteen vettä” ja ”siunattua hiekkaa”, joiden he väittävät tuovan uskovaisille terveyttä ja taloudellista menestystä.
Vuonna 2005 Popoffit perustivat uuden vapaakirkon eivätkä siten ole joutuneet enää julkistamaan tienestejään, mutta viimeisimpien sitä edeltävien tietojen mukaan heidän vuosittainen liikevaihtonsa ylitti 20 miljoonaa dollaria.
LUE LISÄÄ PETER POPOFFISTA
- James Randi: The Faith Healers, Prometheus, 1989