Jeesus hämmensi valtaapitäviä

Nasaretilainen puuseppä oli kiinnittänyt viime aikoina heidän huomionsa. Hän oli kerännyt ympärilleen valtavia ihmisjoukkoja, ja hänen seuraajiensa oli kuultu sanovan, että heidän jumalansa oli valinnut tämän miehen vapauttamaan Palestiinan. Se oli vaarallista puhetta.

Jeesus tiesi päiviensä olevan luetut. Vielä vuotta aiemmin hän oli ollut vaatimaton sananjulistaja. Nyt häntä pidettiin uhkana mahtavalle Roomalle, ja rangaistuksena olisi tuskallinen kuolema ristillä. Öljymäellä hän yritti vielä kerran saada väistämättömän estetyksi.

Jeesus historiallisissa lähteissä

Raamatun mukaan Jeesuksen kohtalo oli kuitenkin sinetöity. Hänen koko elämänsä tähtäsi erityiseen, jumalalliseen päämäärään. Uuden testamentin evankelistat kertovat, että enkelit riemuitsivat Jeesus-lapsen syntyessä ja että merkkihenkilöt toivat tälle lahjoja. Kun Jeesus 12-vuotiaana matkusti Jerusalemiin vanhempiensa kanssa, hän katosi ja hänet löydettiin temppelistä väittelemässä pyhistä kirjoituksista oppineiden kanssa.

Näistä tapahtumista ei ole historiallisia todisteita, mutta tutkijat eivät epäile Jeesuksen historiallisuutta. Raamatun lisäksi hänestä on mainintoja eri lähteissä ajanlaskumme ensimmäiseltä vuosisadalta. Juutalainen historioitsija Josefus kertoo Jeesus-nimisestä opettajasta ja ihmeidentekijästä, ja roomalainen Tacitus kertoo ”Kristuksesta”, jonka prefekti eli maaherra Pontius Pilatus oli naulinnut ristille Tiberiuksen hallitusajalla.

Evankelistojen mainitsemien historiallisten tapahtumien perusteella tutkijat ovat myös arvioineet Jeesuksen syntymävuoden, mutta muuta Jeesuksen syntymästä ja lapsuudesta ei tiedetä.

Historioitsijoiden mukaan Jeesus syntyi todennäköisesti Nasaretissa, jossa hänen vanhempansa asuivat. Luukaksen ja Matteuksen evankeliumeissa mainitaan, että Jeesus syntyi Betlehemissä, minne hänen vanhempansa matkustivat väestönlaskennan vuoksi, koska Jeesuksen isä ”kuului Daavidin sukuun”.

Asiantuntijat pitävät tietoa epäuskottavana. Jeesuksen syntymän aikoihin suoritettiin väestönlaskenta, mutta se oli paikallinen eikä koskenut Galileaa, jossa Nasaret sijaitsi. Historioitsijat eivät myöskään usko, että juutalaisten olisi pitänyt matkustaa kaukaiseen kaupunkiin, jossa heidän esivanhempansa olivat joskus eläneet. Roomalaiset suorittivat väestönlaskennan Palestiinassa veronkantoa varten, ja vain ihmisten senhetkinen asuinpaikka kiinnosti heitä.

Juutalaiset olivat roomalaisten vallan alla

Betlehemin, Daavidin kaupungin, valitseminen Jeesuksen syntymäpaikaksi johtui todennäköisesti siitä, että evankelistat halusivat luoda yhteyden Jeesuksen ja Daavidin välille. Perimätiedon mukaan kuningas Daavid oli noin vuonna tuhat eaa. koonnut alueen 12 heimoa ja luonut mahtavan valtion. Israel kukoisti nuoren Daavidin hallinnassa, ja sen asukkaat olivat tyytyväisiä.

Jeesuksen aikaan syntyperällä oli merkitystä, ja tekemällä Daavidista Jeesuksen esi-isän evankelistat loivat Jumalan pojalle hienoimman sukutaulun, mitä kuvitella saattaa.

Jeesus ei siis ehkä ollut Daavidin sukua, mutta todennäköisesti hän arvosti suuresti Israelin legendaarista kuningasta, josta oli tullut juutalaisille vapauden symboli. 500 vuotta Daavidin kuoleman jälkeen hänen valtakuntansa oli luhistunut sisäisiin kiistoihin, ja suurvallat olivat heti valmiit iskemään kyntensä hedelmälliseen maahan. Vallanpitäjät vaihtuivat, ja kukin vuorollaan täytti varastonsa viljalla, taateleilla ja muilla Daavidin maan anneilla.

Jeesuksen aikaan roomalaiset olivat hallinneet Palestiinaa 60 vuotta. Palestiinan eteläosassa valtaa piti roomalainen prefekti. Hän ylläpiti rauhaa liittoutumalla merkittävien juutalaisten eli rikkaiden tai uskonoppineiden kanssa, ja juutalaiset saivat jonkin verran vaikutusvaltaa. Palestiinan pohjoisosa, josta Jeesus oli kotoisin, ei ollut suoraan Rooman alaisuudessa, vaan sitä hallitsi paikalliskuningas, joka oli kuitenkin käytännössä Rooman sätkynukke.

Kansan enemmistöllä, eli sillä 85–95 prosentilla, jolla ei ollut taloudellista tai uskonnollista valtaa, ei ollut myöskään vaikutusvaltaa. Se päti myös Jeesuksen perheeseen, joka kaikesta päätellen ei ollut varakas eikä mahtava. Juutalaisia verotettiin ankarasti, ja roomalaiset saattoivat viedä heiltä viljaa, ruokaa ja eläimiä etukäteen varoittamatta. Hevosia ja vaunuja otettiin lupaa kysymättä roomalaisten kuljetustarpeisiin.

Varkaudet juutalaisilta ja juutalaisnaisten väkisinmakaamiset olivat myös tavallisia. Lisäksi tulivat uskonnolliset loukkaukset, kun roomalaiset esimerkiksi toivat omia koristeellisia sotamerkkejään kaduille ja loukkasivat näin juutalaisten kuvankieltoa.

Palestiinan rajan tuntumassa oli 25 000 legioonalaista valmiina tukahduttamaan levottomuudet. Juutalaisia sorrettiin avoimesti heidän omalla maallaan, ja alueen juutalaisille ”roomalainen” oli kirosana. Pinnan alla kyti viha, ja yhä useammat alkoivat puhua siitä, että Israel tarvitsi uuden kuningas Daavidin, joka vapauttaisi juutalaiset roomalaisten sorron ikeestä.

Jumala auttaisi kansaansa

Nuoren Jeesuksen asenteesta roomalaisiin ei tiedetä, sillä hänen elämästään ei ole luotettavia lähteitä ennen 20-luvun loppua. Tuolloin Palestiinassa toimi useita uskonnollisia liikkeitä, jotka julistivat suuria muutoksia.

Juutalaiset uskoivat, että Jumala auttaisi kansaansa, kunhan nämä tukeutuisivat häneen, joten roomalaisten vastustus nivoutui tiukasti yhteen uskonnon kanssa. Toivoa uudesta vahvasta kuninkaasta vahvistivat pyhien kirjoitusten profetiat vapahtajasta, joka ”murskaisi käärmeen pään” ja palauttaisi juutalaisten vapauden.

Kaikkialla Palestiinassa maallikkosaarnaajat julistivat Messiaan pikaista tulemista ja Jumalan vapahdusta. Lupaukset houkuttelivat ihmisiä, ja monet joutuivat uskonnollisten liikkeiden karismaattisten johtohahmojen pauloihin. Jeesus ei poikennut muista.

Hieman alle 30-vuotiaana hänestä tuli Johannes Kastajana tunnetun Palestiinassa toimineen saarnaajan seuraaja.

Meidän aikamme mittapuulla Jeesuksen oppi-isä ja esikuva oli radikaali, ainakin Raamatun kuvausten perusteella. Matteuksen evankeliumissa (Matt. 3:4) kerrotaan, että Johannes Kastaja pukeutui askeettisesti kamelinkarvavaatteeseen ja nahkavyöhön ja söi heinäsirkkoja ja villimehiläisten hunajaa. Hänen saarnansa osoittivat hänen olevan tinkimätön julistaja.

Jumalan valtakunta oli lähellä, Johannes julisti ja karkotti arvottomat haukkuen näitä käärmeensikiöiksi, jotka voisivat palata kaduttuaan syntejään. Hän opetti solidaarisuutta kannattajilleen sanoen: ”Jolla on kaksi paitaa, antakoon toisen sille, jolla ei ole yhtään. Jolla on ruokaa, tehköön samoin” (Luukas 3:11).

Johannes teki selväksi, että niille, jotka eivät kulkeneet oikeaa tietä, kävisi huonosti: ”Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen” (Luukas 3:11).

Jeesuksen ura saarnaajana oli lyhyt

Evankeliumien mukaan Jeesus antoi Johanneksen kastaa itsensä. Juutalaiset peseytyivät aina ennen temppeliin astumista, mutta Johannes alkoi kastaa kannattajiaan Jordanvirrassa siirtymäriittinä uuteen ja jumalaapelkäävään elämään.

Pian kasteensa jälkeen Jeesus alkoi itse julistaa sanaa ympäri Galileaa. Monien muiden aikansa saarnaajien tapaan hän kulki kaupungista toiseen ja puhui paikallisissa synagogissa, joihin ihmiset kokoontuivat aterioimaan ja keskustelemaan yhdessä.

Jeesuksen ulkonäöstä tai puhetavasta ei ole muuta historiallista tietoa kuin se, että hänen äidinkielensä oli aramea. Ilmeisesti hänen karismansa ja hyvät puhujanlahjansa toivat hänelle kuitenkin nopeasti joukon opetuslapsia, jotka seurasivat häntä ympäri maata.

Raamatun mukaan opetuslapset jättivät entisen elämänsä, perheensä ja elinkeinonsa seuratakseen Jeesusta heti tämän kohdattuaan. Historioitsijat kuitenkin arvelevat, että Jeesus oli jo saavuttanut nimeä julistajana, kun hän tapasi Genesaretinjärvellä ensimmäiset opetuslapsensa: kalastajat Simonin ja Andreaksen, jotka jättivät verkkonsa ja lähtivät seuraamaan Jeesusta.

Ei tiedetä, kauanko Jeesuksen julkinen toiminta kesti, mutta nykututkimus arvelee, että ei juuri vuotta kauempaa. Kaikki viittaa nimittäin siihen, että hänen toimintansa ei ollut kovin järjestäytynyttä.

Jeesus ja hänen opetuslapsensa elivät vaatimattomasti. He nukkuivat, mistä sattuivat yösijan saamaan, ja söivät niiden luona, jotka sattuivat tarjoamaan heille aterian. Jos Jeesus olisi kiertänyt saarnaamassa pidempään, hän olisi tutkijoiden mukaan organisoinut toimintansa paremmin. Heidän mielestään Jeesus ja hänen opetuslapsensa, jotka olivat vaatimattomista oloista, eivät olisi pystyneet paljon pidempään tulemaan toimeen ilman tuloja.

Jeesus kritisoi rivien välissä

Pian Jeesuksen kasteen jälkeen roomalaiset pidättivät ja mestasivat Johannes Kastajan. Uuden testamentin mukaan Johannes oli moittinut paikallista ruhtinasta Herodes Antipasta moraalittomasta elämästä. Uskottavampi kuitenkin on historioitsija Josefuksen kertomus, että Johannes tapettiin, koska roomalaiset pitivät hänen kansankokouksiaan uhkana.

Miehittäjät tiesivät, että uskonto voisi olla poliittisesti tulenarka aihe, ja Johanneksen lupaukset Jumalan valtakunnasta voitiin helposti tulkita yllytykseksi kapinaan.

Tässä vaiheessa Jeesus ei vielä vaikuta herättäneen roomalaisissa levottomuutta. Jeesuksen sanoma oli kuitenkin pitkälti sama kuin Johanneksen: Jumalan valtakunta oli lähellä ja oli aika tehdä parannus ja seurata hänen kutsuaan. Johanneksen tapaan Jeesuksen sanoma oli myös sosiaalinen. Hän julisti, että Jumalan valtakunnassa vallitsi tasa-arvo, ja niin pitäisi vallita myös maan päällä. Ihmiset palvelivat Jumalaa parhaiten auttamalla yhteiskunnan heikompia.

Jeesus nousi vallitsevaa järjestystä ja tapoja vastaan myös muissa asioissa. Markuksen evankeliumissa kerrotaan, että kun hänen omaisensa tulivat hakemaan häntä, koska luulivat hänen olevan ”poissa tolaltaan”, hän kielsi nämä. Hän kielsi päästämästä äitiään ja veljiään luokseen ja kutsui ympärillään olevia ihmisiä todellisiksi äidikseen ja veljikseen. Yhteiskunnassa, jossa uskottiin käskyyn vanhempien kunnioittamisesta, tuollainen ele on ennenkuulumaton ja herättänyt varmasti paheksuntaa.

Monessa muussa suhteessa Jeesus oli suvaitsevaisempi. Hän piti hyvästä ruuasta ja viinistä hyvässä seurassa, mikä ei miellyttänyt kaikkia.

”Johannes tuli, hän ei syö eikä juo, ja ihmiset sanovat: ’Hänessä on paha henki.’ Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja ihmiset sanovat: ’Mikä syömäri ja juomari’”, Jeesus purki ilmeisesti turhautumistaan itsensä ja Johannes Kastajan jatkuvaan vertailuun (Matt. 11:18–19).

Poliittisessa mielessä Jeesus sen sijaan esiintyi lähes maltillisesti, vaikka hän viekkaasti ehkä arvostelikin roomalaisia ja piti näitä pilkkanaan. Jeesuksen saarnoissa viitattiin usein maan ja taivaan valtakunnan väliseen eroon. Maallinen valtakunta, joka Jeesuksen ajan juutalaisille oli Rooman valtakunnan symboli, oli paha, epäoikeudenmukainen ja pinnallinen, ja Jumalan valtakunta oli sen vastakohta.

Esimerkki epäsuorasta kritiikistä roomalaisia kohtaan löytyy Markuksen evankeliumin kohdasta, jossa Jeesus ajaa pahat henget miehestä. Kertomuksen mukaan Jeesus kysyi hengeltä tämän nimeä, jolloin tämä vastasi: ”Legioona, sillä meitä on monta.” Jeesus ajoi henget sikalaumaan, joka syöksyi alas jyrkänteeltä.

Historiallista Jeesusta tutkineen raamatuntutkija John Dominic Crossanin mukaan kertomus voidaan lukea roomalaisten vastaisena vertauskuvana, sillä ”legioona” viittasi avoimesti Rooman legiooniin. Tämän teorian valossa kertomus, jossa epäpuhtaana pidetyt siat hukkuvat järveen, on erityisen terävä mielenilmaus miehitysvaltaa vastaan, tosin taidokkaasti puettuna ihmeparannuksesta kertovaksi tarinaksi.

Myös Jeesuksen vastausta kysymykseen, pitääkö roomalaisille maksaa veroa, voidaan pitää kaksimerkityksisenä. Jeesus käski antaa keisarille, mikä keisarille kuuluu, ja Jumalalle, mikä Jumalalle kuuluu. Mutta uskovan näkökulmasta on oikeutettua kysyä, mikä sellainen kuuluu keisarille, mikä ei olisi Jumalan?

Fariseuksia mustamaalattiin

Jeesus kuitenkin vältti suoraa Rooman kritiikkiä, eikä mikään viittaa siihen, että hänen puheensa Jumalan valtakunnasta olisivat kiihottaneet kapinaan. Vaikka Jeesus ajoi poliittisia ja sosiaalisia uudistuksia, muutoksen piti tulla Jumalasta, ei ihmisistä, historioitsijat arvelevat.

Lisäksi Jeesus suhtautui neutraalisti roomalaisiin virkamiehiin ja julisti, että ihmisen on rakastettava myös vihollisiaan. Jeesus söi yhdessä tullimiesten, Rooman vihattujen edustajien, kanssa, ja hän oli heti valmis auttamaan, kun roomalainen sadanpäällikkö pyysi apua sairaalle palvelijalleen (Matt. 8:5–10).

Poliittisen kunnianhimonsa Jeesus kuittasi sanomalla, että ihmisen poika ei ole tullut palveltavaksi vaan palvelemaan. Jos juutalaiset odottivat ja roomalaiset pelkäsivät tulimiekkaa heiluttelevaa Messiasta, Jeesus ei täyttänyt kummankaan odotuksia.

Historioitsijat uskovat, että Jeesus piti itseään oikeauskoisena juutalaisena. Hän noudatti kymmentä käskyä, jotka juutalaisen uskon mukaan Jumala oli antanut ihmisille, sekä muita juutalaisten tapoihin ja uskonnon harjoittamiseen liittyviä määräyksiä ja sääntöjä. Uskontohistorioitsija E. P. Sandersin mukaan Raamatun monet kertomukset juutalaisista, jotka arvostelivat Jeesusta liian löysästä suhtautumisesta kirjoituksiin, eivät siis perustukaan totuuteen.

Monissa kirjoituksissa mainitaan, että vaikutusvaltaiset juutalaiset, erityisesti kirjanoppineet, arvostelivat Jeesusta siitä, että tämä ei noudattanut kirjoituksia. Yhden evankeliumin mukaan esimerkiksi fariseukset, jotka evankelistat esittivät tekopyhinä, halusivat surmata Jeesuksen tämän tehtyä ihmeteon sapattina. Historioitsijat ovat huomauttaneet, että vaikka kirjoituksissa kielletään työnteko sapattina, Jeesuksen ihmetekoa, jossa hän paransi erään miehen surkastuneen käden vain pyytämällä tätä ojentamaan kätensä, tuskin pidettiin työnä.

Sanders väittää, että evankelistat ovat vääristelleet totuutta. Todennäköisesti Jeesus on käynyt kiihkeitä keskusteluja muiden juutalaisten kanssa, mutta erimielisyydet ovat pysyneet yleisesti hyväksyttävissä rajoissa. Uskontotutkija Catherine D. Murphyn mukaan fariseukset sietivät enemmän kuin evankelistat antavat ymmärtää, ja ”kirjanoppineet” olivat sekalainen joukko teologeja ja kirjureita, joilla ei ryhmänä ollut merkittävää vaikutusvaltaa.

Evankelistojen pyrkimys esittää juutalaiset Jeesuksen vihollisina, jotka halusivat estää häntä levittämässä oikeaa oppia, johtuu Sandersin mukaan siitä, että evankeliumien kirjoittamisen aikoihin juutalaisia pidettiin kristittyjen pahimpina uskonopillisina kilpailijoina.

Jeesusta pidettiin vapahtajana

Sen vuoden aikana, jona Jeesus kulki julistamassa, hänen suosionsa kasvoi tasaista tahtia. Jeesus erottautui pian karismaattisuudellaan Jumalan pelastusta ja vapautusta orjuudesta lupaavien saarnaajien joukossa.

Hänen ilmoituksensa Jumalan rajattomasta rakkaudesta ja anteeksiannosta vetosi moniin. Jeesuksen kaunopuheisuus ja hänen elävät kuvauksensa Jumalan valtakunnasta puhuttelivat monia enemmän kuin oppineiden abstraktit luennot pyhistä kirjoituksista.

Jeesuksen sanat antoivat toivoa niille monille, jotka odottivat vapahtajaa vapauttamaan heidät roomalaisten sorrosta, ja ihmisiä saapui tuhansittain kuuntelemaan hänen kiihkeitä puheitaan.

Vaikka monet muutkin Johannes Kastajan opetuslapsista alkoivat julistaa, kukaan heistä ei päässyt lähellekään Jeesuksen saavuttamaa kansansuosiota.

Kun Jeesus saapui Jerusalemiin juutalaisten pääsiäisen aikaan, jännittynyt tilanne kärjistyi. Moni kaupunkiin tulleista pyhiinvaeltajista oli kuullut hänestä, ja roomalaisten levottomuus kasvoi. Evankeliumien mukaan roomalaisilla oli syytäkin levottomuuteen, sillä Jeesusta oli vastassa sankoin joukoin ihmisiä, jotka levittivät hänen eteensä tielle vaatteita ja palmunlehviä. Matteuksen mukaan ihmisjoukot ottivat Jeesuksen vastaan huutaen: ”Hoosianna, Daavidin Poika!”

Historioitsijat ovat pohtineet, matkustiko Jeesus Jerusalemiin vain juhlakseen juutalaisten pääsiäistä, vai odottiko hän todella, että Jumala toteuttaisi suunnitelmansa juuri tuolloin. Evankeliumien perusteella tutkijat ovat kallistuneet jälkimmäisen vaihtoehdon puolelle. Joka tapauksessa valtavat ihmisjoukot ja Daavidin nimen mainitseminen ovat varmasti saaneet roomalaiset hermostumaan.

Jeesus tiesi hyvin, että roomalaiset eivät sietäisi hänen toimintaansa kovin pitkään, ja kutsui opetuslapsensa viimeiselle aterialle. Sen jälkeen hän meni läheisimpien opetuslastensa kanssa Öljymäelle mietiskelemään ja valmistautumaan kohtaloonsa.

Hän kuljeskeli levottomasti ja rukoili, ja sitten tapahtui se, mitä hän oli odottanut ja pelännyt.

Pilatus pesi kätensä

Matteuksen mukaan Jeesuksen luo tuli ”miekoin ja seipäin aseistautunut suuri miesjoukko, jonka ylipapit ja kansan vanhimmat olivat lähettäneet”.

Jeesuksen opetuslapsi Juudas Iskariot oli osoittanut tämän miehille, jotka nyt vangitsivat Jeesuksen. Historioitsijat uskovat, että tarina Juudaksesta voi olla totta, sillä evankelistoilla ei ollut suoranaista syytä keksiä niin kiusallista tarinaa petturista omien joukossa.

Juudaksen motiiveja on vaikeampi ymmärtää. Joidenkin teorioiden mukaan Juudas oli pettynyt siihen, että Jeesus ei vastustanut roomalaisia suoremmin, ja hän halusi sen vuoksi provosoida yhteenoton. Jotkut uskovat, että Juudas kavalsi opettajansa silkasta ahneudesta, maksettiinhan hänelle siitä Uuden testamentin mukaan 30 hopearahaa.

Roomalainen maaherra Pontius Pilatus myöntyi lopulta – evankeliumien mukaan juutalaisten oppineiden painostuksesta – tuomitsemaan Jeesuksen kuolemaan. Raamatun mukaan ylipapit ja lainoppineet syyttivät Jeesusta muun muassa jumalanpilkasta ja kansan villitsemisestä. Pilatus ei havainnut Jeesusta syylliseksi ja yritti vielä puhua tämän vapauttamisen puolesta, mutta ylipappien kiihotuksesta väkijoukko vaati vapauttamaan toisen vangin, ja Pilatuksen oli alistuttava. Turhautunut Pilatus pesi kätensä kansan nähden osoituksena siitä, että hän oli syytön Jeesuksen kuolemaan.

Kertomus ei sovi historioitsijoiden käsityksiin valtasuhteista roomalaisten miehittämässä Palestiinassa. Roomalaiset halusivat toki olla hyvissä väleissä juutalaisen valtaeliitin kanssa, mutta viime kädessä valta oli roomalaisilla. Juutalaisten osuus Jeesuksen kuolemaan oli todennäköisesti vähäinen ja lähinnä osoitus siitä, että paikallinen ylimystö pyrki sopeutumaan Palestiinassa vallinneeseen tilanteeseen. Kansannousu aiheuttaisi kaikille hankaluuksia, ja välttääkseen roomalaisten vihan juutalaiset päättäjät antoivat pidättää Jeesuksen.

Tätä tukee myös Johanneksen evankeliumin kertomus. Hieman ennen Jeesuksen tuloa Jerusalemiin juutalainen ylipappi keskusteli juutalaisten neuvoston kanssa siitä, millainen uhka Jeesuksen kansansuosio oli. ”Jos yksi mies kuolee kansan puolesta, se on teille parempi kuin että koko kansa joutuu tuhoon”, hän sanoi. Silloin he päättivät tukea roomalaisia turvatakseen rauhan ja oman etuoikeutetun asemansa.

Muut lähteet eivät myöskään tue kuvaa Pontius Pilatuksesta hyväsydämisenä ja hieman epävarmana virkamiehenä. Pilatus tunnettiin pikemminkin häikäilemättömänä maaherrana, joka mestautti ihmisiä ilman oikeudenkäyntiä. Joitakin vuosia Jeesuksen kuoleman jälkeen hän esimerkiksi surmautti joukon pyhiinvaeltajia Palestiinassa, minkä seurauksena hänet erotettiin maaherran virasta.

Se että evankelistat kuvaavat hänet ja roomalaisten osan Jeesuksen surmaamisessa niin lempeästi, johtuu historioitsijoiden mukaan siitä, että ensimmäisellä vuosisadalla kristittyjen oli tärkeää pysyä hyvissä väleissä roomalaisten kanssa, kun taas juutalaisten valta Palestiinassa oli laajasti ottaen murentunut.

Jeesus kuoli murtuneena

Hän oli Kristus, ja kun Pilatus [--] oli tuominnut hänet ristiinnaulittavaksi, ne, jotka olivat ensin oppineet rakastamaan häntä, eivät luopuneet kiintymyksestään häntä kohtaan”, kirjoitti Josefus Jeesuksen kuolemasta.

Jeesuksen ristiinnaulitsemisen yksityiskohtia ei tunneta, mutta yleinen käytäntö oli, että tuomittu naulattiin ristille käsistä ja jaloista. Asento puristi rintakehää ja palleaa ja aiheutti usein hitaan tukehtumisen. Ristiinnaulitsemista pidettiin nöyryyttävänä, ja tapa oli yleensä varattu orjille, kapinallisille ja tavallisille varkaille.

Historioitsijoiden mukaan Jeesus ilmeisesti tuomittiin maanpetoksesta, eli tuomio oli poliittinen.

Kuolinkamppailu saattoi kestää päiviä, mutta Jeesus kuoli muutamassa tunnissa. Evan-keliumien mukaan hän sanoi ennen kuolemaansa: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” Osa tutkijoista uskoo, että yksityiskohta on lisätty myöhemmin, osa pitää Jeesuksen sanoja osoituksena siitä, että hän ei odottanut kuolevansa ristillä.

Olipa Jeesuksen kohtalo ennalta määrätty tai sattumien summa, sen historialliset vaikutukset olivat merkittävät. Rooma surmasi Jeesus-nimisen miehen, mikä synnytti ennennäkemättömän vahvan uskonnollisen liikkeen.