Isabella I pakkokäännytti Espanjan kristinuskoon

Granadan muslimien tosin sallittiin edelleen harjoittaa uskontoaan, mutta oli vain ajan kysymys, milloin kuningaspari pettäisi lupauksensa.

Ensin he halusivat ratkaista juutalaiskysymyksen. Juutalainen väestö, joka oli ollut alueella Rooman ajoista alkaen, joutui uhkavaatimuksen eteen: joko kääntymään kristinuskoon tai lähtemään maasta.

Silti hekään, jotka antautuivat kasteelle, eivät olleet turvassa. He elivät peläten inkvisitiota, uskonnollista tuomioistuinta, jonka tehtävä oli paljastaa kaikki poikkeamat katolisesta opista ja rangaista niistä.

Kuningatar Isabella I oli taitava hallitsija, joka sai vahvistettua keskusvaltaa perimässään hajanaisessa valtakunnassa. Naituaan Ferdinand Aragonialaisen hän loi perustan yhdistyneelle Espanjalle.

Hän kuitenkin myös teki laajaa etnistä ja uskonnollista puhdistusta. Juutalaisten karkottamisella oli seurauksia kaikkialla Euroopassa, ja Espanjan inkvisitio jahtasi tulevina vuosisatoina kaikkia, joiden katsottiin poikkeavan katolisesta uskosta.

Hallitsijaksi velipuolensa jälkeen

Isabella syntyi vuonna 1451, ja hänen isänsä oli Kastilian kuningas Juhana II. Isabella oli vain 3-vuotias, kun hänen isänsä kuoli ja seuraajaksi nousi Isabellan velipuoli, kuninkaan poika edellisestä avioliitosta, josta tuli Henrik IV.

Uusi kuningas oli pitkään lapseton ja sai siksi lisänimen ”Henrik impotentti”. Kun hänen toinen vaimonsa lopulta synnytti tyttären, uskottiin yleisesti, että lapsi oli seurausta kuningattaren suhteesta kamariherraan nimeltä Beltrán de la Cueva.

Tytärtä kutsuttiin nimellä Joana ”la Beltraneja” ja monen mielestä hänellä ei selkeästi aviottomana lapsena ollut oikeutta kruunuun.

Henrikin kuoltua 1474 oli ehdolla siis kaksi kruununperijää: Joana ja kuninkaan sisarpuoli Isabella. 23-vuotias Isabella otti asiat omiin käsiinsä.

Jo Henrikin kuolemaa seuranneena päivänä hän julistautui kuningattareksi odottamatta laillista päätöstä kruununperimyskysymykseen. Hänen miehensä Ferdinand oli naapurikuningaskunta Aragonian kruununperillinen.

Pari oli mennyt naimisiin 1469 vastoin kuningas Henrikin tahtoa, ja vaikka he olivat kuninkaallisia omissa valtakunnissaan, heistä tuli yhteishallitsijoita lähes koko nykyisen Espanjan alueella.

Isabella ryhtyi toimeen

Isabellan valtaannoususta syntyi viiden vuoden sota Portugalia vastaan. Portugali nimittäin tuki ryhmiä, jotka halusivat Joanan kuningattareksi.

Ferdinand osallistui taisteluihin Isabellan joukkojen komentajana, ja vuonna 1479 solmittiin rauha Isabellan eduksi. Isabellan haltuun ottama valtakunta oli hajallaan.

Sekä hänen isänsä että velipuolensa olivat olleet kiinnostuneempia haukkametsästyksestä ja viihteestä kuin hallintotyöstä, ja monet Kastilian aateliset ja uskonnolliset ritarikunnat hallitsivat alueitaan kuin omia pieniä kuningaskuntiaan. Ensimmäisenä haasteena oli siten vahvistaa monarkiaa.

Isabella määräsi monien aatelisten linnoja purettavaksi ja vaati heiltä korkeita veroja. Hän esitteli yhtenäisemmät lait ja valitsi neuvonantajansa ja virkamiehensä koulutuksen pohjalta aatelistitteleiden sijaan.

Isabella oli syvästi uskonnollinen, ja vankkumaton uskonsa johtotähtenään hän aloitti yhdessä Ferdinandin kanssa sodan kaikkea sitä vastaan, mikä poikkesi heidän mielestään puhtaasta katolisesta uskosta.

Kulttuurit ja uskonnot sekoittuivat

Aina Rooman ajoista lähtien Espanjan alueilla oli ollut paljon juutalaisia. 700-luvulla niemimaalle hyökkäsivät maurit, jotka olivat islaminuskoisia berbereitä ja arabeja Pohjois-Afrikasta.

Berberien ja arabien keskinäisestä skismasta huolimatta kristityt, muslimit ja juutalaiset elivät kauan kohtuullisen harmonisesti yhdessä, ja antoisa vaihto ryhmien välillä teki muun muassa Cordoban, Toledon ja Granadan kaupungeista tärkeitä kulttuurin ja tieteen keskuksia.

Kristittyjen saatua enemmän valtaa suuressa osassa maata jännittyneisyys lisääntyi ryhmien välillä. Pahimmin tämä koski juutalaisia. Tämä parhaiten koulutettu ja taloudellisesti menestynyt vähemmistö herätti kateutta.

Keskiajalla juutalaiset joutuivat usein suoranaisten verilöylyjen uhreiksi, ja heidän oikeuksiensa rajoittamiseksi säädettiin lakeja.

He eivät saaneet kuljettaa aseita, asua missä halusivat tai harjoittaa tiettyjä ammatteja, ja heidän piti käyttää uskonnostaan kertovaa tunnusta.

Välttääkseen syrjinnän yhä useammat kääntyivät kristinuskoon. Monet avioituivat kristittyihin sukuihin ja saivat korkean aseman hovissa, kirkossa ja hallinnossa.

Muun muassa neljä Isabellan piispaa ja moni hänen kuninkaallisista sihteereistään tuli kääntyneistä juutalaisperheistä.

Harhaoppisten metsästäjä

Niin sanottujen vanhoilliskristittyjen joukossa epäiltiin laajalti näitä käännynnäisiä (conversos), joiden usein syytettiin salaa harjoittavan vanhaa uskontoaan.

Juutalaisia ja uuskristittyjä vastaan hyökättiin useissa Espanjan kaupungeissa toistuvasti, ja Isabella päätti hankkia oikeuden omiin käsiinsä.

Kuninkaallinen pari pyysi paavilta luvan perustaa inkvisitiotuomio-istuin Kastiliaan 1478. Inkvisitio ei ollut suinkaan mikään uusi keksintö, vaan ensimmäinen oli perustettu Ranskassa jo 1200-luvulla paljastamaan kristittyjä harhaoppisia.

Silloin direktiivit olivat lähtöisin Rooman kirkolta. Nyt paavi antoi Isabellalle ja Ferdinandille valtuudet johtaa inkvisitiota maassaan, ja Espanjan inkvisitio toimi siis valtion laitoksena.

Kidutusta ja teloituksia

Inkvisitio toi mukanaan kauhua, pettämistä, kidutusta, pakotettuja tunnustuksia ja teloituksia.

Kun joku väitti kääntyneen juutalaisen syöneen lihaa perjantaina (kristittyjen paastopäivä) tai istuskelleen toimettomana ja hienosti pukeutuneena lauantaina (juutalaisten sapatti, jolloin ei saanut työskennellä), se riitti henkilön asettamiseksi oikeuden eteen.

Vakavimpia rikoksia, joista uusia kristittyjä syytettiin, olivat ehtoollisleivän halventaminen tai kristittyjen lasten sieppaaminen ja tappaminen väitettyjä uhririittejä varten.

Pikku rikkomuksista rangaistiin katumusharjoituksilla, mutta vakavat rikokset johtivat kuolemanrangaistukseen. Ken kieltäytyi tunnustamasta, poltettiin elävänä roviolla.

Tunnustus saattoi lieventää tuomiota hirttoteloitukseksi ennen ruumiin polttamista. Myös kääntyneitä muslimeja, niin sanottuja moriskoja, joutui inkvisition eteen, mutta aluksi vähemmän.

He eivät usein olleet niin korkeissa asemissa yhteiskunnassa, joten heitä ei pidetty yhtä suurena uhkana vanhoilliskristittyjen intressejä kohtaan.

Isabella ja Ferdinand pitivät tavoitteenaan koko Espanjan yhdistämistä kristilliseksi kansaksi. Ainoa alue, joka edelleen oli muslimihallinnon alla, oli Granadan kuningaskunta, jossa Nasrid-suku oli hallinnut 1200-luvusta lähtien.

Hyökkäys maureja vastaan

1482 kuningaspari aloitti hyökkäyssodan, ja vähitellen maurien valtakunnan kaupungit saatiin vallattua. Siitä lähtien, kun Konstantinopoli oli joutunut ottomaanien käsiin 1453, koko Eurooppa oli yhtynyt pelätessään islamin leviämistä.

Monet pelkäsivät, että Espanjan maurit saisivat apua Turkin uskonveljiltään. Paavi salli siksi Isabellan alkaa periä ylimääräistä ”ristiretkiveroa” sodan rahoittamiseksi.

Taistelut yhteistä vihollista vastaan auttoivat vahvistamaan yhteenkuuluvuuden tunnetta Espanjan eri alueiden kristittyjen välillä. Tätä kommentoi rintamalla käynyt italialainen vuonna 1487:

“Kuka olisi uskonut, että galicialaiset, villit asturialaiset ja Pyreneiden tietämättömät ihmiset, miehet, jotka ovat tottuneet hirvittäviin väkivallantekoihin ja riitoihin pienimmästäkin syystä, voisivat seurustella niin ystävällisesti sekä keskenään että myös Toledon ja La Manchan miesten ja viisaiden ja kateellisten andalusialaisten kanssa! He kaikki elävät yhdessä kuin suuressa perheessä, harmonisessa kuuliaisuudessa viranomaista kohtaan.”

Kymmenen vuoden veristen taisteluiden, piiritysten ja lukuisten allekirjoitettujen ja rikottujen sopimusten jälkeen lopulta muslimiemiiri Boabdil pakotettiin antautumaan 2. tammikuuta 1492.

Velkojat karkotettiin

31. maaliskuuta 1492 Alhambrassa kirjoitetun ediktin mukaan ne juutalaiset, jotka kieltäytyivät kääntymästä kristinuskoon saivat neljä kuukautta aikaa poistua maasta.

Perinteisesti juutalaisten karkottaminen on laitettu Isabellan uskonnollisen puhtauspyrkimyksen syyksi, mutta päätöksen takana oli myös taloudellisia syitä.

Juutalaiset eivät saaneet ottaa mukaansa hopeaa tai kultaa, minkä vuoksi valtio saattoi takavarikoida heidän omaisuutensa.

Sekä kuningashuone että monet aristokraatit olivat ottaneet juutalaispankkiireilta suuria lainoja, ja he pääsivät nyt lainoistaan kätevästi eroon ja samalla juutalaisten liiketoimintaa voitiin hankkia pilkkahintaan.

Kymmenen vuoden kuluttua maasta ajettiin myös Kastilian muslimit huolimatta kuninkaallisen pariskunnan aiemmasta lupauksesta uskonvapauteen.

Isabella ja Ferdinand olivat saavuttaneet tavoitteensa luoda täysin kristitty maa. Seuraava tavoite oli yhdistää kaksi valtakuntaa yhden hallitsijan alaisuuteen.

Tarvittiin kuitenkin miespuolinen kruununperillinen, koska Aragonia ei sallinut naista kruununperijäksi. Toivona oli siis Juhana, heidän viidestä lapsestaan ainoa poika.

Huolimatta siitä, että kuningaspari järjesti loistavia avioliittoja lapsilleen, seuraavaa vuosikymmentä leimasivat suru ja menetykset. Vanhin tytär Isabella kuoli synnytyksessä 1498.

Pian Juhana menehtyi kuumetautiin. ”Heidän Majesteettinsa tekevät parhaansa piilottaakseen surunsa”, kirjoitti eräs tarkkailija, ”mutta me kaikki voimme nähdä, että he ovat kärsineet murskaavan iskun.”

1400-luvun lopussa Ferdinand keskittyi yhä enemmän ulkopolitiikkaan. Hänen ollessaan sodassa Italian niemimaalla Isabella terveys alkoi horjua.

Traagiset kuolemat perheessä olivat ottaneet koville, ja sanotaan, että kahden vanhimman lapsen kuoleman jälkeen Isabella pukeutui lopun elämäänsä suruvaatteisiin.

Isabella kuoli 26. marraskuuta 1504. Testamentissaan hän ilmaisi halunsa tulla haudatuksi Ferdinandin kanssa ”niin että kehomme maan alla voivat symboloida ja nauttia sitä läheisyyttä, josta iloitsimme elämässä”.

Tytär julistettiin mielisairaaksi

Lopulta vanhin tytär Johanna peri Kastilian kruunun. Häntä pidettiin kuitenkin mielisairaana, ja hänet suljettiin linnoitukseen. Hänen miehensä, Habsburgin ja Burgundin Filip, astui hallitsijaksi.

Filipin kuoltua 1506 seurasi Ferdinand, joka hallitsi Kastiliaa kuolemaansa asti 1516. On edelleen kiisteltyä, oliko Johanna todella sairas vai poliittisen juonittelun uhri.

Hän oli joka tapauksessa vangittuna kuolemaansa asti 1555 ja on jäänyt historiaan nimellä Juana la Loca (Johanna Mielipuoli). Pian Isabellan kuoleman jälkeen Ferdinand avioitui taas miespuolisen perillisen toivossa.

Hänen vaimonsa synnytti pojan, joka kuoli pian. Kun Ferdinand kuoli 23. tammikuuta 1516, hänet haudattiin Isabellan viereen Granadan katedraaliin.

Seuraavana vuonna Johannan ja Filipin 17-vuotias poika Kaarle saapui Espanjaan isovanhempiensa perintöä vaatien.

Hän oli varttunut isänsä suvun luona Flanderissa eikä osannut sanaakaan espanjaa. Hänen alaisuudessaan Kastilia ja Aragonia yhdistyivät.