Graalin maljaa etsimässä

John Bowersin pitkä vihreä takki lepatti tuulessa, kun keski-ikäinen britti kuljeskeli edestakaisin Glastonbury Torin kukkulalla Lounais-Englannissa. Harjaantuneella aarteenetsijän katseellaan Bowers etsi maastosta syvennyksiä ja jälkiä vedestä, jotka voisivat paljastaa onkalon Glastonburyn vehreän ruohon alta.

Bowers oli viettänyt 158 metriä korkealla kukkulalla jo satoja päiviä. Entinen bussinkuljettaja oli vakuuttunut siitä, että Graalin malja oli kätketty Glastonbury Torin uumeniin, ja hän oli etsinyt sitä Glastonburyn seudulta vuosikausia tuhansien muiden aarteenmetsästäjien lailla.

Tarunhohtoisen kukkulan maine perustui kuningas Arthurin tarinoihin, ja se veti puoleensa seikkailijoita, joilla oli päähänpinttymänä löytää kristinuskon tarunhohtoisin esine.

Perimätiedon mukaan Graalin malja on pikari, josta Jeesus joi viimeisellä ehtoollisella. Pikariin myös kerättiin Kristuksen verta hänen roikkuessaan ristillä.

Koska maljassa on Jumalan pojasta vuotaneen veren jäännöksiä, taru kertoo sillä olevan mahtavia ominaisuuksia ja sen tuovan omistajalleen rikkautta, onnea ja ikuisen elämän.

Graalin maljaa on haviteltu lähes 2 000 vuotta, ja lujauskoisimpien aarteenetsijöiden mukaan pikari on tuhansien kilometrien päässä pölyisestä ja paahteisesta Jerusalemista. Toiveikkaat katseet ovat suuntautuneet viileään ja vehreään Etelä-Englantiin.

Voi tuntua oudolta, että aikana, jolloin pitkät matkat olivat harvinaisia ja raskaita, malja olisi päätynyt kauas Golgatan mäeltä, missä Jeesus kuoli ristillä. Aarteenetsijöille selitys löytyy vanhoista taruista ja kirjoituksista sekä ennen kaikkea Raamatun vähemmän tunnetusta henkilöstä, Joosef Arimatialaisesta.

Salaisuus löytyy evankeliumeista

Uuden testamentin mukaan Joosef oli varakas mies, joka sai roomalaisilta luvan nostaa Jeesuksen alas ristiltä ja viedä hänet omistamaansa hautaan. Joosefista kerrotaan kaikissa neljässä evankeliumissa, ja hän saattoi olla Jeesuksen isoeno.

Kertomuksen mukaan Joosef keräsi Jeesuksen verta pikariin sotilas Longinuksen iskettyä tätä keihäällä kylkeen.

Veren keräämistä ei mainittu aikalaislähteissä, mutta tarina voi olla totta, sillä ajanlaskun alkuaikoina ruumis tuli juutalaisperinteen mukaan haudata kokonaisena – mihin sisältyi myös kuolleen veri.

Jos Jeesusta iskettiin keihäällä Raamatun kuvaamalla tavalla, olisi historiallisesta näkökulmasta luonnollista, että hänen opetuslapsensa olisivat yrittäneet pelastaa mahdollisimman paljon hänen vertaan.

Heti ristiinnaulitsemisen jälkeen Jeesuksen seuraajat joutuivat vaikeuksiin. Palestiinan miehittäneet roomalaiset eivät pitäneet uusista uskonnollisista liikkeistä levottomalla alueella, joten kristittyjen johtajat joko pakenivat tai joutuivat Joosef Arimatialaisen lailla – Raamatun mukaan – joksikin aikaa vankilaan.

Vapauduttuaan Joosef lähti Palestiinasta, missä kristinuskon levittäminen oli mahdotonta. Vaikka todisteita ei ole, aarteenetsijät arvelevat, että Joosef vei Graalin maljan turvaan kauas Palestiinasta: Englannin Glastonburyyn. Tosin matka olisi 2 000 vuotta sitten ollut hyvin pitkä ja vaarallinen.

Toisaalta Englanti ei olisi ollut Joosefille täysin epälooginen pakopaikka. Raamatussa Joosefia kuvaillaan rikkaaksi kauppiaaksi, missä ominaisuudessa hän olisi voinut matkustaa Englantiin asti.

Glastonbury Etelä-Englannin Somersetissa on sopivasti purjehdusreitin varrella ja se on tuhansia vuosia toiminut pyhänä paikkana. Pakenevalle kauppiaalle pyhä alue Rooman valtakunnan laidalla on voinut olla otollinen paikka piilottaa kristinuskon tärkein esine.

Graalin maljan historiaan perehtynyt yliopistolehtori Gordon Strachan on löytänyt merkkejä, joiden perusteella hän uskoo Joosefin voineen olla Glastonburyssa. Kivipatsaat ovat hänen mielestään tällainen merkki. Esimerkiksi sekä Glastonburyssa että Lähi-idässä on monia samantyyppisiä kivimonumentteja.

Lisäksi nimistössä on samankaltaisuutta: Joosef oli ilmeisesti syntynyt Israelin Ayalonissa, joka on hämmästyttävän saman kuuloinen kuin ”Avalon”, Glastonburyn alueen vanha nimitys. Nimien samankaltaisuus ja kivipatsaat ovat kuitenkin ainoat löydetyt kytkökset Graalin maljan, Joosefin, Israelin ja Englannin välillä.

Mystinen pensas kukkii jouluna

Missään kirjallisissa lähteissä ei mainita Graalin maljaa, eivätkä myöskään arkeologit ole löytäneet pienintäkään jälkeä siitä, että Joosef Arimatialainen olisi käynyt Englannissa. Graalin maljan metsästäjien oli siis luotettava taruihin ja taikauskoon.

Tarun mukaan Joosefin saapuessa Glastonburyyn orapihlaja alkoi kasvaa maasta merkkinä siitä, että hän oli tullut Jumalan valitsemaan paikkaan. Totta ainakin on, että tietty orapihlajalaji kasvaa yhä ainoastaan Glastonburyn seudulla, ei muualla.

Toisin kuin tavallinen orapihlaja laji kukkii kaksi kertaa vuodessa: joulun ja pääsiäisen aikaan. Erikoinen kukinta on pieni arvoitus, mutta se liittyy mahdollisesti alueen leutoon ilmastoon. Yritykset istuttaa lajia muualle pistokkaista ovat epäonnistuneet.

Jos hyväksytään ajatus, että Joosef todella olisi päässyt Glastonburyyn asti, hän olisi ilmeisesti haudannut Graalin maljan Glastonbury Torille, alueen ylle kohoavalle kukkulalle, johon kelttien ajoista lähtien on liitetty pyhiä voimia. Siksi aarteenmetsästäjät ovat yli sadan vuoden ajan kaivaneet maata kukkulalla Englannin lounaisosassa.

Kauppias huijasi lehtiä

Kaivausinto oli huipussaan vuoden 1900 vaiheilla, jolloin aarteenmetsästäjät yrittivät ponnisteluja säästämättä saada asian selvitettyä pohjamutia myöten.

Läpimurto tuli vuonna 1906, kun viljakauppias ja eksentrikko Wellesley Tudor Pole sai näyn, jossa hänelle kerrottiin, että Graalin malja oli kaivon pohjalla lähellä Glastonbury Toria.

Kaivosta Pole apureineen löysi lähes ihmeen lailla vanhan pikarin, joka oli tehty sinisestä lasista ja koristeltu pienillä risteillä. Arkeologit ja papit tutkivat esineen eivätkä kyenneet kiistämään maljan aitoutta.

Heinäkuun 20. päivänä 1907 Wellesley Tudor Pole esitteli innostuneena maljan maailman lehdistölle, joka töllisteli haltioituneena pikaria Jeesuksen ristiinnaulitsemishetkeltä.

Löydöstä kohistiin kuukausia, mutta sitten into alkoi lopahtaa. Itse Mark Twain kirjoitti esittelyssä käytyään happaman raportin.

”Olen iloinen koettuani tämän puolituntisen, joka oli ainutlaatuinen elämässäni. Monet paikalla olleet katsojat uskoivat, että siinä oli pikari, joka oli salakuljetettu pois yöllä lähes 1 900 vuotta sitten maailmankaikkeuden luojan uhrattua henkensä ristillä”, Twain kirjoitti ja arvosteli herra Polen löytöä muutamalla rivillä:

”Siinä oli aito pikari, jonka hohtava sir Galahad oli löytänyt ritarillisin uhrauksin kuningas Arthurin aikana. Sama astia, jota etsiessään prinssit olivat antaneet henkensä. Siinä se viimein oli.
Viljakauppias oli kaivanut sen maasta joutumatta vuodattamaan verta tai matkustamaan. Ilmeisesti löytäjältä ei vaadittu enempää hengen puhtautta kuin vehnäkauppiaalta keskimäärin sopi odottaa. Edes hieno nimi ei ollut välttämätön. Ei sir Galahad, ei sir Bors de Ganis, ei sir Lancelot. Yksinkertaisesti vain herra Pole.”

Wellesley Tudor Polen pikari osoittautuikin väärennökseksi. Tammikuussa 1908 eri alojen – muun muassa lasinvalmistuksen – tutkijoista koostunut arviointiryhmä julisti perusteellisten tutkimusten jälkeen, että esine oli ”suhteellisen uusi”.

Jatkotutkimuksissa paljastui, että pikari oli ostettu Italian Bordigherasta 1890-luvulla ja että sen oli laskenut kaivon pohjalle toinen erikoinen mies, tohtori John Goodchild.

Lisää kaivauksia tehtiin 1900-luvulla, etenkin Glastonbury Abbeyn luostariraunioilla Glastonbury Torin lähellä. Arkeologit tekivät siellä vuosina 1904–1979 ainakin 36 kaivausta, joissa löytyi tärkeitä yksityiskohtia luostarin historiasta mutta ei Graalin maljaa.

Myös Chalice Well, toinen lähistön kaivo, on pengottu tuloksetta, mutta kaivaukset osoittavat, että kaivo on ollut käytössä yli 2 000 vuotta.

Chalice Wellin vesi on myös hieman punertavaa, mikä tarun mukaan muistuttaa Jeesuksen verestä. Tieteellisissä tutkimuksissa on kuitenkin todettu, että väri johtuu maanalaisen lähteen virtausreitin rautakerrostumista.

Ellei oteta lukuun sitä, ettei Graalin maljaa ehkä koskaan ole ollut olemassa, sitä ei ole löytynyt Glastonburysta mahdollisesti siksi, että haviteltu pyhäinjäännös on kadonnut temppeliritareiden aarteen mukana. Yksittäiset löydöt voivat viitata siihen, että temppeliritareilla todella oli jossain vaiheessa hallussaan pyhäinjäännös, jonka veljeskunta uskoi olevan Graalin malja.

Temppeliritarit löysivät maljan

Huhujen mukaan ritarit etsivät sitkeästi Graalin maljaa Temppelivuoren uumenista veljeskunnan ensimmäisinä Jerusalemin-vuosina. Vuori sijaitsee lähellä paikkoja, missä Jeesus nautti viimeisen ehtoollisen ja joutui ristiinnaulituksi.

Ellei Joosef Arimatialainen vienyt maljaa Englantiin, Temppelivuori oli todennäköisin paikka, jonne se olisi voinut olla kätketty.

Vuonna 1867 brittiluutnantti Charles Warren löysi vuoren sisältä salaisia tunneleita, jotka voivat olla temppeliritareiden kaivamia.

Tunnelit voivat olla todisteita ritareiden arkeologisista kaivauksista, ja Warren totesi, että maljan ja muiden pyhäinjäännösten etsintä saattoi jopa olla todellinen syy, jonka takia ritarit halusivat päämajansa Temppelivuorelle. Veljeskunta otti nimensäkin vuoren mukaan.

Vain yksi historiallinen lähde tukee ajatusta, että temppeliritarit olisivat löytäneet Graalin maljan Palestiinasta: pyhiinvaeltaja Arculf, joka kiersi 600-luvulla Lähi-itää ja kirjasi kokemuksiaan.

Temppelivuoresta Arculf kirjoitti näin: ”Golgatan kirkon ja teloituspaikan välillä sijaitsee kappeli, jossa säilytetään Herran pikaria. Hän siunasi pikarin omilla käsillään ja antoi sen apostoleille syödessään heidän kanssaan kärsimyksiään edeltävänä päivänä. Arculf näki pikarin ja kosketti sitä omalla kädellään. Kaupungin asukkaat parveilivat sen ympärillä kiinnostuneina.”

Muissa lähteissä ei kuitenkaan mainita Graalin maljaa Lähi-idässä 600-luvun jälkeen, joten joko Arculf valehteli tai pyhäinjäännös piilotettiin.

Valtavasti arvoesineitä katosi

Jos ritarit tosiaan löysivät maljan Jerusalemista, on hyvin mahdollista, että veljeskunta toi pikarin Länsi-Eurooppaan 1100-luvun alussa. Aika sopii myös vaiheeseen, jolloin Graalin malja esiintyi ensimmäisen kerran kirjallisuudessa.

1100-luvun lopulla alkoi kirjallinen muotisuuntaus, jonka käynnisti ranskalainen kirjailija Chrétien de Troyes. Hän kirjoitti pyhästä maljasta, jolla oli taikavoimia.

Monet muut kirjailijat seurasivat perässä, ja kertomukset Graalin maljasta olivat keskiajan myyntimenestyksiä. Monilla Euroopan hienostosuvuilla oli Graalista kertovia romaaneja komeina niteinä hyllyssään.

Huhuja ritareista Graalin maljan vartijoina kiersi vilkkaasti myös keskiajalla. Jos tarinat ovat tosia, pyhä malja katosi samaan aikaan kuin muut temppeliritareiden aarteet vuoden 1307 vangitsemisissa.

Tutkijat tietävät varmuudella, että veljeskunnalla oli hallussaan paljon arvoesineitä, jotka olivat muun muassa lahjoituksia hurskailta suurmiehiltä ja ruhtinailta heidän kiitettyään avokätisesti veljeskuntaa kristinuskon puolustamisesta Pyhällä maalla.

Lisäksi veljeskunta ansaitsi valtavasti rahaa laajalla rahoitusalan toiminnallaan, kun ritarit säilyttivät arvoesineitä maksua vastaan ja ennen kaikkea lainasivat avokätisesti rahaa taloushuolissa painiskeleville hallitsijoille. Temppeliritareiden aarteille oli yhteistä se, että ne olivat tipotiessään, kun ritarit vuonna 1307 vangittiin.

Veljeskuntaa vastaan suunnatun salaliiton takana ilmeisesti ollut Ranskan kuningas Filip Kaunis oli epäilemättä toivonut löytävänsä täysiä kirstuja veljeskunnan taloista ja linnakkeista, joita oli pitkin läntistä Eurooppaa. Hän kuitenkin löysi vain ritareita.

Mystinen pikari on Jeesuksen ajalta

Graalin malja olisi varmasti piilotettu, jos se olisi todella ollut ritareiden hallussa. Veljeskunta ei olisi kestänyt ajatusta, että kristinuskon tärkein esine menetettäisiin. On arvoitus, mihin malja olisi kadonnut.

Ehkä se on yhä olemassa, koska monet kirkot ja luostarit väittävät omistavansa aidon Graalin maljan. Yli kahtasataa erilaista kuppia, kannua ja pikaria väitetään aidoksi Graalin maljaksi, mutta harva kirkko on antanut pyhäinjäännökset asiantuntijoiden tutkittavaksi.

Yksi harvoista poikkeuksista on Valencian katedraali, missä Santo Cáliz -pyhäinjäännös on esillä sivukappelissa. Santo Cáliz on puolijalokivi akaatista tehty, pelkistetty tummanpunainen malja.

Itse kulho, joka on noin 7 senttiä korkea ja 9 senttiä leveä, on veistetty yhdestä akaatista. Maljan jalka on koristeltu jalokivillä ja arabialaisilla kirjoitusmerkeillä, mutta merkkien tarkoituksesta tutkijat väittelevät edelleen.

Jalka on varmasti valmistettu keskiajalla, mutta itse maljan tutkijat arvioivat paljon vanhemmaksi.

Akaatin ikää on vaikea määrittää, mutta valmistustekniikasta päätellen maljan uskotaan olevan noin 2 000 vuotta vanha. Espanjalainen professori Antonio Beltrán sijoittaa maljan ajalle 100–50 vuotta ennen Kristusta, ja käsityö viittaa siihen, että esine on hyvin todennäköisesti valmistettu palestiinalaisessa tai egyptiläisessä työpajassa.

Valencian katedraalin malja on siten suurella todennäköisyydellä peräisin Kristuksen ajalta, toisin kuin lähes kaikki muut pyhäinjäännökset, joiden väitetään liittyvän jotenkin Jeesukseen.

Varhaisin viittaus Santo Cáliziin on kuitenkin vuodelta 1134, jolloin se mainitaan San Juan de La Peñan luostarin esineistöä luetteloivassa asiakirjassa ja sitä kuvaillaan maljaksi, ”johon Kristus pyhitti verensä”. Vuodelta 1399 olevan asiakirjan mukaan luostari luovutti pyhäinjäännöksen Aragonian kuninkaalle Martinille kultakannua vastaan.

Aragonian kuninkaat näyttävät olleen erityisen kiinnostuneita maljasta, koska tiedetään, että toinen kuningas, Jaakko II, kirjoitti vuonna 1322 Egyptin sulttaanille ja pyysi ”lähettämään pikarin, josta Jeesus joi viimeisellä ehtoollisella”. Jaakko II myös armahti monia temppeliritareita vuoden 1307 tapahtumien jälkeen.

Luultavasti arvailu on pelkkää toiveajattelua. Toiveikkaat voivat kuitenkin viitata kuuluisaan legendaan, jonka mukaan apostoli Pietari toi Santo Cálizin Roomaan ensimmäisellä vuosisadalla ja paavi Sixtus II antoi sen vuonna 256 diakoni Laurentiukselle.

Tämä salakuljetti pyhäinjäännöksen kotikaupunkiinsa Valenciaan, missä se päätyi San Juan de la Peñan luostariin. Santo Cáliz houkuttelee edelleen pyhiinvaeltajia, ja muun muassa paavi Benedictus XVI käytti Santo Cálizia vuonna 2006 messussa Valencian katedraalissa.

Malja onkin kuninkaallista verta

Santo Cáliz lienee nykyajan uskottavin ehdokas aidoksi Graalin maljaksi, mikäli malja on ylipäätään fyysinen esine. Yhden teorian mukaan Graalin malja ei nimittäin ole pikari eikä vati vaan yksinkertaisesti Jeesuksen jälkeläinen.

Etenkin Dan Brownin menestysromaanista Da Vinci -koodi on peräisin väite, että Jeesus olisi ollut naimisissa Magdalan Marian kanssa, joka Raamatun mukaan näki ristiinnaulitsemisen.

Teorian mukaan Maria oli raskaana ja pakeni Ranskaan, kun Jeesus oli teloitettu. Siellä Maria synnytti tytön, josta sittemmin tuli merovingien kuningassuvun kantaäiti. Kun suku syöstiin vallasta 700-luvulla, suku matkusti muualle ja on olemassa vielä nykyäänkin.

Teoria siitä, että Graalin malja on tosiasiassa kuninkaallinen suku, perustuu muun muassa ajatukseen, että maljan ranskankielinen nimi on vain luettu väärin.

Graalin malja voidaan kirjoittaa keskiaikaisella ranskalla muotoon ”san greal” (pyhä malja) , mutta teorian mukaan g kuuluukin ensimmäiseen sanaan, jolloin maljan nimi luetaan toisin: ”sang real” (kuninkaallinen veri).

Salaisia viittauksia Jeesuksen avioitumiseen löytyy teorian mukaan lukemattomista paikoista kirjallisuudessa ja taiteessa – erityisesti Leonardo da Vincin kuuluisasta maalauksesta Viimeinen ehtoollinen.

Näin henkilö Kristuksen oikealla puolella ei olisi apostoli Johannes vaan Magdalan Maria. Hahmolla on naiselliset piirteet, ja Jeesuksen ja Marian muodostama V-kirjain viittaisi Marian kohtuun ja raskauteen.

V-kirjaimen muoto viittaisi myös Graalin maljaan. Jos naishahmo siirretään Jeesuksen vasemmalle puolelle, hänen päänsä lepää Jeesuksen olkapäällä, mikä voisi olla aivan luonteva asento avioparille.

Jeesuksen kuninkaallisia jälkeläisiä suojelee teorian mukaan salaperäinen järjestö nimeltään Siionin veljeskunta. Veljeskunta perustettiin Jerusalemissa vuonna 1099, ja se palkkasi temppeliritarit sotilaalliseksi haarakseen.

Vuosien varrella veljeskunnalla sanotaan olleen vaikuttava luettelo suurmestareita, joihin on kuulunut tieteen ja taiteen tähtiä, kuten Claude Debussy, Isaac Newton ja Leonardo da Vinci. Suurmestarina da Vinci on tiennyt totuuden ja kätki salaisuuden teokseensa Viimeinen ehtoollinen.

Teoria ei ole Dan Brownin oma. Kirjailija on lainannut idean kirjasta Pyhä veri, pyhä Graal, joka ilmestyi vuonna 1982.

Pyhä veri, pyhä Graal oli kansainvälinen myyntimenestys, ja teoria pyhästä maljasta sai taakseen entistä suuremman kannattajajoukon Dan Brownin lähetettyä tutkija Robert Langdonin jahtaamaan Graalin maljaa.

Kirjailija höynäytti maailmaa

Ongelmallista vain oli, ettei teoriassa juuri mikään pitänyt. Etenkin ranskalaistutkijat ovat purkaneet Pyhä veri, pyhä Graal -kirjan väitteitä perusteellisella tutkimustyöllä.

Jeesuksen jälkeläisistä ei ole merkintöjä historiallisissa lähteissä, puhumattakaan siitä, että Magdalan Maria olisi saapunut Ranskaan. Taidehistorioitsijat sulkevat myös pois mahdollisuuden, että Maria esiintyisi Viimeisessä ehtoollisessa. Johannes esitetään aina piirteiltään naisellisena, ja mikäli hahmo olisi ollut Maria, opetuslapsista puuttuisi yksi, koska maalauksessa näkyy 13 henkilöä.

Edes sanaleikki, jossa ”san greal” muuttuu ”sang realiksi”, ei pidä paikkaansa. Graalin maljasta kirjoitettiin keskiajalla vain nimellä ”Graal”. Lisäksi keskiajan ranskassa ”pyhä” ei ollut ”sang” vaan ”sanc”, missä c äännettiin k:na.

Siionin veljeskuntaa ei myöskään perustettu vuonna 1099. Järjestö on tosin olemassa, mutta se perustettiin vasta 7.5.1956 Ranskassa Annemassen kaupungissa lähellä Sveitsin rajaa vuokralaisten yhdistykseksi torjumaan asuntokeinottelua.

Teoria Graalin maljasta Jeesuksen jälkeläisinä lienee siis puppua, mutta maljan etsintä jatkuu sitkeästi Glastonburyssa ja muualla. Graalinmetsästäjät uskovat yhä löytävänsä pyhäinjäännöksen. Myös temppeliritareiden aarre voi olla haudattuna johonkin Euroopan vanhaan linnakkeeseen.

Ehkä Graalin malja ilmaantuu vielä jonain päivänä ja suo mittaamattoman vaurauden omistajalleen. Tähän mennessä kuitenkin vain yksi henkilö on saavuttanut mainetta ja rikkautta Graalin maljan tarulla: Dan Brown.