John Bowersin pitkä vihreä takki lepatti tuulessa, kun keski-ikäinen britti kuljeskeli edestakaisin Glastonbury Torin kukkulalla Lounais-Englannissa. Harjaantuneella aarteenetsijän katseellaan Bowers etsi maastosta syvennyksiä ja jälkiä vedestä, jotka voisivat paljastaa onkalon Glastonburyn vehreän ruohon alta.
Bowers oli viettänyt 158 metriä korkealla kukkulalla jo satoja päiviä. Entinen bussinkuljettaja oli vakuuttunut siitä, että Graalin malja oli kätketty Glastonbury Torin uumeniin, ja hän oli etsinyt sitä Glastonburyn seudulta vuosikausia tuhansien muiden aarteenmetsästäjien lailla.
Tarunhohtoisen kukkulan maine perustui kuningas Arthurin tarinoihin, ja se veti puoleensa seikkailijoita, joilla oli päähänpinttymänä löytää kristinuskon tarunhohtoisin esine.

Glastonbury Tor -kukkula mainitaan kelttiläisessä mytologiassa sekä useissa kuningas Arthur -tarinoissa.
Perimätiedon mukaan Graalin malja on pikari, josta Jeesus joi viimeisellä ehtoollisella. Pikariin myös kerättiin Kristuksen verta hänen roikkuessaan ristillä.
Koska maljassa on Jumalan pojasta vuotaneen veren jäännöksiä, taru kertoo sillä olevan mahtavia ominaisuuksia ja sen tuovan omistajalleen rikkautta, onnea ja ikuisen elämän.
Graalin maljaa on haviteltu lähes 2 000 vuotta, ja lujauskoisimpien aarteenetsijöiden mukaan pikari on tuhansien kilometrien päässä pölyisestä ja paahteisesta Jerusalemista. Toiveikkaat katseet ovat suuntautuneet viileään ja vehreään Etelä-Englantiin.
Voi tuntua oudolta, että aikana, jolloin pitkät matkat olivat harvinaisia ja raskaita, malja olisi päätynyt kauas Golgatan mäeltä, missä Jeesus kuoli ristillä. Aarteenetsijöille selitys löytyy vanhoista taruista ja kirjoituksista sekä ennen kaikkea Raamatun vähemmän tunnetusta henkilöstä, Joosef Arimatialaisesta.

Graalin malja katosi viimeisen ehtoollisen jälkeen, mutta se ehkä nähtiin Jerusalemissa 600-luvulla.
Salaisuus löytyy evankeliumeista
Uuden testamentin mukaan Joosef oli varakas mies, joka sai roomalaisilta luvan nostaa Jeesuksen alas ristiltä ja viedä hänet omistamaansa hautaan. Joosefista kerrotaan kaikissa neljässä evankeliumissa, ja hän saattoi olla Jeesuksen isoeno.
Kertomuksen mukaan Joosef keräsi Jeesuksen verta pikariin sotilas Longinuksen iskettyä tätä keihäällä kylkeen.
Veren keräämistä ei mainittu aikalaislähteissä, mutta tarina voi olla totta, sillä ajanlaskun alkuaikoina ruumis tuli juutalaisperinteen mukaan haudata kokonaisena – mihin sisältyi myös kuolleen veri.
Jos Jeesusta iskettiin keihäällä Raamatun kuvaamalla tavalla, olisi historiallisesta näkökulmasta luonnollista, että hänen opetuslapsensa olisivat yrittäneet pelastaa mahdollisimman paljon hänen vertaan.
Heti ristiinnaulitsemisen jälkeen Jeesuksen seuraajat joutuivat vaikeuksiin. Palestiinan miehittäneet roomalaiset eivät pitäneet uusista uskonnollisista liikkeistä levottomalla alueella, joten kristittyjen johtajat joko pakenivat tai joutuivat Joosef Arimatialaisen lailla – Raamatun mukaan – joksikin aikaa vankilaan.

Joosef sai luvan laskea Jeesuksen ristiltä ja asettaa hänet kalliohautaan Jerusalemin lähelle.
Vapauduttuaan Joosef lähti Palestiinasta, missä kristinuskon levittäminen oli mahdotonta. Vaikka todisteita ei ole, aarteenetsijät arvelevat, että Joosef vei Graalin maljan turvaan kauas Palestiinasta: Englannin Glastonburyyn. Tosin matka olisi 2 000 vuotta sitten ollut hyvin pitkä ja vaarallinen.
Toisaalta Englanti ei olisi ollut Joosefille täysin epälooginen pakopaikka. Raamatussa Joosefia kuvaillaan rikkaaksi kauppiaaksi, missä ominaisuudessa hän olisi voinut matkustaa Englantiin asti.
Glastonbury Etelä-Englannin Somersetissa on sopivasti purjehdusreitin varrella ja se on tuhansia vuosia toiminut pyhänä paikkana. Pakenevalle kauppiaalle pyhä alue Rooman valtakunnan laidalla on voinut olla otollinen paikka piilottaa kristinuskon tärkein esine.

Ennen ristiltä ottoa Jeesusta pistettiin Johanneksen evankeliumin mukaan keihäällä kylkeen sen varmistamiseksi, että hän oli kuollut. Kerrotaan, että Jeesuksesta tällöin vuotava veri otettiin talteen ja säilytettiin.
Graalin maljan historiaan perehtynyt yliopistolehtori Gordon Strachan on löytänyt merkkejä, joiden perusteella hän uskoo Joosefin voineen olla Glastonburyssa. Kivipatsaat ovat hänen mielestään tällainen merkki. Esimerkiksi sekä Glastonburyssa että Lähi-idässä on monia samantyyppisiä kivimonumentteja.
Lisäksi nimistössä on samankaltaisuutta: Joosef oli ilmeisesti syntynyt Israelin Ayalonissa, joka on hämmästyttävän saman kuuloinen kuin ”Avalon”, Glastonburyn alueen vanha nimitys. Nimien samankaltaisuus ja kivipatsaat ovat kuitenkin ainoat löydetyt kytkökset Graalin maljan, Joosefin, Israelin ja Englannin välillä.
Graalin malja on muuttanut muotoaan

Jeesuksen verta valutettiin pikariin
Viimeisellä ehtoollisella Graalin malja on malja tai pikari, jota Jeesus käytti jakaessaan viinin opetuslastensa kanssa. Opetuslapset keräsivät oletetusti ristillä roikkuvan Vapahtajan verta samaan tai samanlaiseen astiaan.

Keskiaikaromaaneissa graali oli vati
1100- ja 1200-luvulla kirjoitetuissa romaaneissa Graalin malja kuvataan usein lautasena tai vatina. Kirjoissa malja on loistelias esine, joka on usein puhdasta kultaa ja koristeltu kallisarvoisilla jalokivillä. Lisäksi sillä on maagisia ominaisuuksia.

Graalin malja ja viisasten kivi
Keskiajalla ajateltiin yleisesti, että Graalin malja antoi tietoa, viisautta ja ikuisen elämän. Tarujen viisasten kivellä oli samoja ominaisuuksia, ja joissakin kertomuksissa sillä voitiin muuttaa tavallista metallia kullaksi. Monissa tarinoissa nämä kaksi esinettä sulautuivat yhteen.

Kirjailija spekuloi pyhällä verellä
Dan Brownin menestyskirjassa Da Vinci -koodi Graalin malja ei olekaan esine vaan Jeesuksen jälkeläinen. Idean Brown lainasi kirjasta Pyhä veri, pyhä Graal, joka ilmestyi vuonna 1982. Kirja perustuu kuitenkin vain oletuksille, eivätkä mitkään historialliset lähteet tue teoriaa.
Mystinen pensas kukkii jouluna
Missään kirjallisissa lähteissä ei mainita Graalin maljaa, eivätkä myöskään arkeologit ole löytäneet pienintäkään jälkeä siitä, että Joosef Arimatialainen olisi käynyt Englannissa. Graalin maljan metsästäjien oli siis luotettava taruihin ja taikauskoon.
Tarun mukaan Joosefin saapuessa Glastonburyyn orapihlaja alkoi kasvaa maasta merkkinä siitä, että hän oli tullut Jumalan valitsemaan paikkaan. Totta ainakin on, että tietty orapihlajalaji kasvaa yhä ainoastaan Glastonburyn seudulla, ei muualla.
Toisin kuin tavallinen orapihlaja laji kukkii kaksi kertaa vuodessa: joulun ja pääsiäisen aikaan. Erikoinen kukinta on pieni arvoitus, mutta se liittyy mahdollisesti alueen leutoon ilmastoon. Yritykset istuttaa lajia muualle pistokkaista ovat epäonnistuneet.
Jos hyväksytään ajatus, että Joosef todella olisi päässyt Glastonburyyn asti, hän olisi ilmeisesti haudannut Graalin maljan Glastonbury Torille, alueen ylle kohoavalle kukkulalle, johon kelttien ajoista lähtien on liitetty pyhiä voimia. Siksi aarteenmetsästäjät ovat yli sadan vuoden ajan kaivaneet maata kukkulalla Englannin lounaisosassa.

Kuningas Arthur -myytissä ritari Galahad etsii vuosia Graalin maljaa – ja kuolee pian sen löydettyään.
Graalin maljaa on etsitty vuosisatoja
Vuosi 33
Jeesus kuoli. Raamatun mukaan Jeesus nautti viimeistä ehtoollista opetuslapsiensa kanssa ristiinnaulitsemista edeltävänä päivänä, ja maljaa, josta he joivat, pidetään Graalin maljana.
Vuosi 256
Graalin malja on joidenkin tarinoiden mukaan Roomassa samoin kuin monia muita kristillisiä pyhäinjäännöksiä Pyhältä maalta. Roomalaiset vaativat luovuttamaan kaikki pyhäinjäännökset vuonna 256, mutta malja pelastui viime hetkellä.
Vuosi 500
Kuningas Arthur lähetti ritarinsa etsimään Graalin maljaa. Uskomuksen mukaan malja varastettiin Glastonburysta ja vietiin toiselle kuninkaalle, minkä jälkeen sir Galahadin ja muiden ritarien piti hankkia se takaisin.
Vuosi 1180
Ensimmäisen graaliromaanin kirjoitti ranskalainen Chrétien de Troyes. Romaanissa kuvailtiin maljaa loistokkaaksi esineeksi, joka katosi hämärissä olosuhteissa.
Vuosi 1437
Yksi ehdokkaista aidoksi Graalin maljaksi, Santo Cáliz, saapui Valenciaan, missä se on yhä. Santo Cáliz on ilmeisesti peräisin Jeesuksen ajalta ja se on todennäköisin vaihtoehto oikeaksi maljaksi.
Vuosi 1982
Kirja Pyhä veri, pyhä Graal ilmestyi. Kirjassa esiteltiin teoria, että Graalin malja ei olekaan fyysinen esine vaan Jeesuksen jälkeläinen. Ideaa käytettiin Dan Brownin kirjassa Da Vinci -koodi.
Kauppias huijasi lehtiä
Kaivausinto oli huipussaan vuoden 1900 vaiheilla, jolloin aarteenmetsästäjät yrittivät ponnisteluja säästämättä saada asian selvitettyä pohjamutia myöten.
Läpimurto tuli vuonna 1906, kun viljakauppias ja eksentrikko Wellesley Tudor Pole sai näyn, jossa hänelle kerrottiin, että Graalin malja oli kaivon pohjalla lähellä Glastonbury Toria.
Kaivosta Pole apureineen löysi lähes ihmeen lailla vanhan pikarin, joka oli tehty sinisestä lasista ja koristeltu pienillä risteillä. Arkeologit ja papit tutkivat esineen eivätkä kyenneet kiistämään maljan aitoutta.
”Monet paikalla olleet katsojat uskoivat, että siinä oli pikari, joka oli salakuljetettu pois yöllä lähes 1 900 vuotta sitten.” Mark Twain, 1907
Heinäkuun 20. päivänä 1907 Wellesley Tudor Pole esitteli innostuneena maljan maailman lehdistölle, joka töllisteli haltioituneena pikaria Jeesuksen ristiinnaulitsemishetkeltä.
Löydöstä kohistiin kuukausia, mutta sitten into alkoi lopahtaa. Itse Mark Twain kirjoitti esittelyssä käytyään happaman raportin.
”Olen iloinen koettuani tämän puolituntisen, joka oli ainutlaatuinen elämässäni. Monet paikalla olleet katsojat uskoivat, että siinä oli pikari, joka oli salakuljetettu pois yöllä lähes 1 900 vuotta sitten maailmankaikkeuden luojan uhrattua henkensä ristillä”, Twain kirjoitti ja arvosteli herra Polen löytöä muutamalla rivillä:
”Siinä oli aito pikari, jonka hohtava sir Galahad oli löytänyt ritarillisin uhrauksin kuningas Arthurin aikana. Sama astia, jota etsiessään prinssit olivat antaneet henkensä. Siinä se viimein oli.
Viljakauppias oli kaivanut sen maasta joutumatta vuodattamaan verta tai matkustamaan. Ilmeisesti löytäjältä ei vaadittu enempää hengen puhtautta kuin vehnäkauppiaalta keskimäärin sopi odottaa. Edes hieno nimi ei ollut välttämätön. Ei sir Galahad, ei sir Bors de Ganis, ei sir Lancelot. Yksinkertaisesti vain herra Pole.”

Chalice Well sijaitsee Glastonbury Torin juurella. Arkeologit ovat löytäneet sen läheltä niin kivikauden piikirveitä kuin rautakauden saviastioita.
Wellesley Tudor Polen pikari osoittautuikin väärennökseksi. Tammikuussa 1908 eri alojen – muun muassa lasinvalmistuksen – tutkijoista koostunut arviointiryhmä julisti perusteellisten tutkimusten jälkeen, että esine oli ”suhteellisen uusi”.
Jatkotutkimuksissa paljastui, että pikari oli ostettu Italian Bordigherasta 1890-luvulla ja että sen oli laskenut kaivon pohjalle toinen erikoinen mies, tohtori John Goodchild.
Lisää kaivauksia tehtiin 1900-luvulla, etenkin Glastonbury Abbeyn luostariraunioilla Glastonbury Torin lähellä. Arkeologit tekivät siellä vuosina 1904–1979 ainakin 36 kaivausta, joissa löytyi tärkeitä yksityiskohtia luostarin historiasta mutta ei Graalin maljaa.
Myös Chalice Well, toinen lähistön kaivo, on pengottu tuloksetta, mutta kaivaukset osoittavat, että kaivo on ollut käytössä yli 2 000 vuotta.
Chalice Wellin vesi on myös hieman punertavaa, mikä tarun mukaan muistuttaa Jeesuksen verestä. Tieteellisissä tutkimuksissa on kuitenkin todettu, että väri johtuu maanalaisen lähteen virtausreitin rautakerrostumista.
Ellei oteta lukuun sitä, ettei Graalin maljaa ehkä koskaan ole ollut olemassa, sitä ei ole löytynyt Glastonburysta mahdollisesti siksi, että haviteltu pyhäinjäännös on kadonnut temppeliritareiden aarteen mukana. Yksittäiset löydöt voivat viitata siihen, että temppeliritareilla todella oli jossain vaiheessa hallussaan pyhäinjäännös, jonka veljeskunta uskoi olevan Graalin malja.









Temppeliritareiden aarteen jäljillä Euroopassa
Tuhannet aarteenetsijät ovat vuosien mittaan etsineet temppeliritareiden kätkemää Graalin maljaa. Heidän mukaansa jäljet johtavat luostareihin, kirkkoihin ja kaivoihin Kyproksesta idässä Oak Islandiin lännessä.
Rosslyn Chapelia Skotlannissa alettiin rakentaa vuonna 1446, muutama vuosi sen jälkeen kun Filip Kaunis oli tuhonnut temppeliritarit. Kappelissa on kuitenkin mahdollisia merkkejä ritarien osallisuudesta sen rakentamiseen, ja maljan kerrotaan olevan kappelin alla.
Temple Church Bristolissa oli ritareiden tärkeimpiä rakennuksia Englannissa ja luonnollinen paikka aarteen kätkemiseen. Kirkon alta arkeologit ovat löytäneet upean kynttilänjalan mutta eivät Graalin maljaa.
Glastonbury Tor on ikivanha pyhä alue, jonne tarun mukaan Joosef Arimatialainen piilotti Graalin maljan pakomatkallaan Palestiinasta.
Valencian katedraalissa on esillä Santo Cáliz, jota monet espanjalaiset pitävät Graalin maljana. Monet tutkijat ovat ajoittaneet pienen tummanpunaisen akaatista tehdyn maljan Jeesuksen syntymän tienoille.
Gisors Normandiassa on vanha temppeliritareiden linna. Seinäkaiverrusten ja muiden merkkien perusteella pakenevat ritarit pysähtyivät linnaan vuoden 1307 pidätysmääräyksen jälkeen ja jättivät sinne ehkä aarteen.
Roomaan virtasi pyhäinjäännöksiä, kun valtakunta 300-luvulla siirtyi kristinuskoon. Tarinan mukaan Graalin malja oli aikoinaan Roomassa. Se voi yhä olla jonkin kirkon alla tai katakombeissa.
Kypros voi olla Graalin maljan ja temppeliritareiden muiden aarteiden kätköpaikka. Ritarit asettuivat sinne, kun heidät oli karkotettu Pyhältä maalta. Kolossin linnassa etelärannikolla on ehkä ollut aarteita, joista osa on viety pois ottomaanin hyökkäyksessä vuonna 1571.
Oak Islandilla Kanadan itärannikolla on syvä, täytetty kuilu, josta on etsitty kiivaasti aarretta 1800-luvulta asti. Jotkut uskovat Graalin maljan olevan piilotettu kuiluun, sillä sinne rakennetut ansat muistuttavat temppeliritarien rakennelmia.
Temppeliritarit löysivät maljan
Huhujen mukaan ritarit etsivät sitkeästi Graalin maljaa Temppelivuoren uumenista veljeskunnan ensimmäisinä Jerusalemin-vuosina. Vuori sijaitsee lähellä paikkoja, missä Jeesus nautti viimeisen ehtoollisen ja joutui ristiinnaulituksi.
Ellei Joosef Arimatialainen vienyt maljaa Englantiin, Temppelivuori oli todennäköisin paikka, jonne se olisi voinut olla kätketty.
Vuonna 1867 brittiluutnantti Charles Warren löysi vuoren sisältä salaisia tunneleita, jotka voivat olla temppeliritareiden kaivamia.
Tunnelit voivat olla todisteita ritareiden arkeologisista kaivauksista, ja Warren totesi, että maljan ja muiden pyhäinjäännösten etsintä saattoi jopa olla todellinen syy, jonka takia ritarit halusivat päämajansa Temppelivuorelle. Veljeskunta otti nimensäkin vuoren mukaan.
”Golgatan kirkon ja teloituspaikan välillä sijaitsee kappeli, jossa säilytetään Herran pikaria.” Pyhiinvaeltaja Arculf, 600-luku
Vain yksi historiallinen lähde tukee ajatusta, että temppeliritarit olisivat löytäneet Graalin maljan Palestiinasta: pyhiinvaeltaja Arculf, joka kiersi 600-luvulla Lähi-itää ja kirjasi kokemuksiaan.
Temppelivuoresta Arculf kirjoitti näin: ”Golgatan kirkon ja teloituspaikan välillä sijaitsee kappeli, jossa säilytetään Herran pikaria. Hän siunasi pikarin omilla käsillään ja antoi sen apostoleille syödessään heidän kanssaan kärsimyksiään edeltävänä päivänä. Arculf näki pikarin ja kosketti sitä omalla kädellään. Kaupungin asukkaat parveilivat sen ympärillä kiinnostuneina.”
Muissa lähteissä ei kuitenkaan mainita Graalin maljaa Lähi-idässä 600-luvun jälkeen, joten joko Arculf valehteli tai pyhäinjäännös piilotettiin.

Chrétien de Troyes kirjoitti kirjansa ennen kirjapainotaidon keksimistä, joten ne piti kopioida käsin.
Salaperäinen kirjailija keksi romaanin
Graalin malja ilmestyi kirjallisuuteen vuoden 1180 tienoilla, kun ranskalainen kirjailija Chrétien de Troyes kirjoitti jalokivin koristellusta maljasta, jota ritari Percival lähti etsimään.
Tarina innoitti monia muita kirjailijoita, ja Graalin malja -romaaneista tuli eräänlaisia keskiajan Harry Pottereita. Pidemmät tarinat tulivat muotiin, joten Chrétieniä voidaan pitää modernin romaanin isänä.
Chrétien itsekin oli melko salaperäinen hahmo. Tutkijat eivät tiedä paljon Chrétienistä, mutta hänen kielenkäyttönsä viittaa Troyes’n kaupungin seudulle, jonka mukaan kirjoittaja on myös saanut sukunimensä. Tutkijat eivät myöskään varmasti tiedä, mistä Chrétien sai innoituksen Graalin maljan tarinaan. Monia antiikin kreikkalaisia klassikoita, kuten Homerosta, käännettiin muinaisranskaksi 1150-luvulla, ja Chrétienin kirjoitustyyli viittaa antiikin kirjoitusten tuntemukseen.
Valtavasti arvoesineitä katosi
Jos ritarit tosiaan löysivät maljan Jerusalemista, on hyvin mahdollista, että veljeskunta toi pikarin Länsi-Eurooppaan 1100-luvun alussa. Aika sopii myös vaiheeseen, jolloin Graalin malja esiintyi ensimmäisen kerran kirjallisuudessa.
1100-luvun lopulla alkoi kirjallinen muotisuuntaus, jonka käynnisti ranskalainen kirjailija Chrétien de Troyes. Hän kirjoitti pyhästä maljasta, jolla oli taikavoimia.
Monet muut kirjailijat seurasivat perässä, ja kertomukset Graalin maljasta olivat keskiajan myyntimenestyksiä. Monilla Euroopan hienostosuvuilla oli Graalista kertovia romaaneja komeina niteinä hyllyssään.

Ritarit ovat todennäköisesti omistaneet kasoittain rubiineja ja safiireja, jotka voivat olla samassa kätkössä Graalin maljan kanssa.
Huhuja ritareista Graalin maljan vartijoina kiersi vilkkaasti myös keskiajalla. Jos tarinat ovat tosia, pyhä malja katosi samaan aikaan kuin muut temppeliritareiden aarteet vuoden 1307 vangitsemisissa.
Tutkijat tietävät varmuudella, että veljeskunnalla oli hallussaan paljon arvoesineitä, jotka olivat muun muassa lahjoituksia hurskailta suurmiehiltä ja ruhtinailta heidän kiitettyään avokätisesti veljeskuntaa kristinuskon puolustamisesta Pyhällä maalla.
Lisäksi veljeskunta ansaitsi valtavasti rahaa laajalla rahoitusalan toiminnallaan, kun ritarit säilyttivät arvoesineitä maksua vastaan ja ennen kaikkea lainasivat avokätisesti rahaa taloushuolissa painiskeleville hallitsijoille. Temppeliritareiden aarteille oli yhteistä se, että ne olivat tipotiessään, kun ritarit vuonna 1307 vangittiin.
Veljeskuntaa vastaan suunnatun salaliiton takana ilmeisesti ollut Ranskan kuningas Filip Kaunis oli epäilemättä toivonut löytävänsä täysiä kirstuja veljeskunnan taloista ja linnakkeista, joita oli pitkin läntistä Eurooppaa. Hän kuitenkin löysi vain ritareita.

Opas Roger Lhomoy kaivoi vuosikausia ahtaita tunneleita Gisorsin linnan alle.
Talonmies löysi ritareiden aarteen
Temppeliritareiden aarteita ei koskaan viety pois Ranskasta, vaan ne jätettiin Gisorsin linnaan Pariisin luoteispuolelle. Sieltä ne löysi Roger Lhomoy vuonna 1946.
Roger Lhomoy palkattiin talonmieheksi ja oppaaksi Gisorsin linnan raunioille vuonna 1929. Pitkinä öinä yksin linnassa Lhomoy alkoi tehdä omia kaivauksiaan kuultuaan ilmeisesti huhuja temppeliritareiden aarteesta.
Gisors oli välillä kuulunut veljeskunnalle, ja tarun mukaan ritarit olivat tuoneet aarteen linnaan turvaan vangitsemisten aikana vuonna 1307.
Rehkittyään vuosia lapion ja hakun varressa Roger Lhomoy löysi lopulta vuonna 1946 raunioiden alta salaisen huoneen. Talonmiehen mukaan siellä oli 19 suurta temppeliritareiden kirstua ja 30 laatikkoa kultaa, kolikoita ja jalokiviä – ritareiden aarre.
Ikävä kyllä kukaan muu kuin Roger Lhomoy ei nähnyt aarretta. Hän ilmoitti löydöstä paikallisille
viranomaisille, jotka käynnistivät tutkimukset. Paikalle lähetetyt palomiehet löysivät kuitenkin vain Lhomoyn kaivaman luolien ja tunnelien verkoston.
Tunnelit olivat niin ahtaita ja heikosti tuettuja, että ne näyttivät romahtavan milloin hyvänsä. Palomiehet pelkäsivät henkensä puolesta eivätkä uskaltaneet edetä syvemmälle.
Viranomaiset määräsivät tunnelit täytettäviksi, ja Roger Lhomoy erotettiin. Tarina olisi voinut päättyä siihen, mutta Lhomoy tapasi myöhemmin kirjailija Gérard de Sèden, joka kiinnostui tapauksesta ja kirjoitti siitä kirjan Les templiers sont parmi nous (Temppeliritarit ovat keskuudessamme) vuonna 1962.
Kirja herätti uudelleen mielenkiinnon Gisorsia kohtaan. ja lopulta Ranskan kulttuuriministeri André Malraux määräsi linnaan mittavat tutkimukset, joita hoitamaan lähti ensin ryhmä arkeologeja ja sitten armeijan sotilaita.
Niin arkeologit kuin sotilaatkin vetivät kuitenkin vesiperän. Arkeologit totesivatkin kuukauden työn jälkeen, ettei linnan alla voinut olla suurta huonetta. Jos sellainen olisi ollut, se olisi löydetty.
Lisäksi oli erikoista, ettei Roger Lhomoylla ollut näyttää edes yhtä pientä sormusta väitetystä aarteesta.
Jos talonmies todella olisi löytänyt jotakin, olisi luullut, että hän olisi pitänyt varmuuden vuoksi jonkin esineen itsellään. Mikäli Gisorsin raunioissa siis piilee aarre, ainakaan Lhomoy ei löytänyt sitä.
Mystinen pikari on Jeesuksen ajalta
Graalin malja olisi varmasti piilotettu, jos se olisi todella ollut ritareiden hallussa. Veljeskunta ei olisi kestänyt ajatusta, että kristinuskon tärkein esine menetettäisiin. On arvoitus, mihin malja olisi kadonnut.
Ehkä se on yhä olemassa, koska monet kirkot ja luostarit väittävät omistavansa aidon Graalin maljan. Yli kahtasataa erilaista kuppia, kannua ja pikaria väitetään aidoksi Graalin maljaksi, mutta harva kirkko on antanut pyhäinjäännökset asiantuntijoiden tutkittavaksi.
Yksi harvoista poikkeuksista on Valencian katedraali, missä Santo Cáliz -pyhäinjäännös on esillä sivukappelissa. Santo Cáliz on puolijalokivi akaatista tehty, pelkistetty tummanpunainen malja.
Itse kulho, joka on noin 7 senttiä korkea ja 9 senttiä leveä, on veistetty yhdestä akaatista. Maljan jalka on koristeltu jalokivillä ja arabialaisilla kirjoitusmerkeillä, mutta merkkien tarkoituksesta tutkijat väittelevät edelleen.

Monet Espanjan katoliset pitävät Valenciassa olevaa pikaria aitona Jeesuksen Graalin maljana.
Jalka on varmasti valmistettu keskiajalla, mutta itse maljan tutkijat arvioivat paljon vanhemmaksi.
Akaatin ikää on vaikea määrittää, mutta valmistustekniikasta päätellen maljan uskotaan olevan noin 2 000 vuotta vanha. Espanjalainen professori Antonio Beltrán sijoittaa maljan ajalle 100–50 vuotta ennen Kristusta, ja käsityö viittaa siihen, että esine on hyvin todennäköisesti valmistettu palestiinalaisessa tai egyptiläisessä työpajassa.
Valencian katedraalin malja on siten suurella todennäköisyydellä peräisin Kristuksen ajalta, toisin kuin lähes kaikki muut pyhäinjäännökset, joiden väitetään liittyvän jotenkin Jeesukseen.
Varhaisin viittaus Santo Cáliziin on kuitenkin vuodelta 1134, jolloin se mainitaan San Juan de La Peñan luostarin esineistöä luetteloivassa asiakirjassa ja sitä kuvaillaan maljaksi, ”johon Kristus pyhitti verensä”. Vuodelta 1399 olevan asiakirjan mukaan luostari luovutti pyhäinjäännöksen Aragonian kuninkaalle Martinille kultakannua vastaan.
Aragonian kuninkaat näyttävät olleen erityisen kiinnostuneita maljasta, koska tiedetään, että toinen kuningas, Jaakko II, kirjoitti vuonna 1322 Egyptin sulttaanille ja pyysi ”lähettämään pikarin, josta Jeesus joi viimeisellä ehtoollisella”. Jaakko II myös armahti monia temppeliritareita vuoden 1307 tapahtumien jälkeen.

Espanjalaistaiteilijat ovat maalanneet satoja vuosia Jeesusta Valencian Graalin maljan kanssa. Kuvassa renessanssimaalari Vicente Juan Masipin näkemys noin vuodelta 1550.
Luultavasti arvailu on pelkkää toiveajattelua. Toiveikkaat voivat kuitenkin viitata kuuluisaan legendaan, jonka mukaan apostoli Pietari toi Santo Cálizin Roomaan ensimmäisellä vuosisadalla ja paavi Sixtus II antoi sen vuonna 256 diakoni Laurentiukselle.
Tämä salakuljetti pyhäinjäännöksen kotikaupunkiinsa Valenciaan, missä se päätyi San Juan de la Peñan luostariin. Santo Cáliz houkuttelee edelleen pyhiinvaeltajia, ja muun muassa paavi Benedictus XVI käytti Santo Cálizia vuonna 2006 messussa Valencian katedraalissa.

Kuningas Arthurin legendoissa Graalin malja näytti pyöreän pöydän ritareille ilmestyksen.
Tämä tiedetään varmasti:
- Graalin malja -tarinat alkoivat 1100-luvulla.
- Monet historioitsijat kuvailevat temppeliritareita Graalin vartijoiksi.
- Temppeliritarit omistivat satoja rakennuksia ja valtavasti kalleuksia.
- Lähes mitään arvokasta ei löydetty, kun ritarit vangittiin vuonna 1307.
- Temppeliritareita pakeni muun muassa Espanjaan ja Portugaliin.
- Joitakin kolikoita on löydetty, mutta temppeliritareiden aarretta ei.
Malja onkin kuninkaallista verta
Santo Cáliz lienee nykyajan uskottavin ehdokas aidoksi Graalin maljaksi, mikäli malja on ylipäätään fyysinen esine. Yhden teorian mukaan Graalin malja ei nimittäin ole pikari eikä vati vaan yksinkertaisesti Jeesuksen jälkeläinen.
Etenkin Dan Brownin menestysromaanista Da Vinci -koodi on peräisin väite, että Jeesus olisi ollut naimisissa Magdalan Marian kanssa, joka Raamatun mukaan näki ristiinnaulitsemisen.
Teorian mukaan Maria oli raskaana ja pakeni Ranskaan, kun Jeesus oli teloitettu. Siellä Maria synnytti tytön, josta sittemmin tuli merovingien kuningassuvun kantaäiti. Kun suku syöstiin vallasta 700-luvulla, suku matkusti muualle ja on olemassa vielä nykyäänkin.

Onko Jeesuksen vasemmalla puolella todella Magdalan Maria eikä Johannes Leonardo da Vincin maalauksessa Viimeinen ehtoollinen? Se on yksi Da Vinci -koodissa esitetty teoria.
Teoria siitä, että Graalin malja on tosiasiassa kuninkaallinen suku, perustuu muun muassa ajatukseen, että maljan ranskankielinen nimi on vain luettu väärin.
Graalin malja voidaan kirjoittaa keskiaikaisella ranskalla muotoon ”san greal” (pyhä malja) , mutta teorian mukaan g kuuluukin ensimmäiseen sanaan, jolloin maljan nimi luetaan toisin: ”sang real” (kuninkaallinen veri).
Salaisia viittauksia Jeesuksen avioitumiseen löytyy teorian mukaan lukemattomista paikoista kirjallisuudessa ja taiteessa – erityisesti Leonardo da Vincin kuuluisasta maalauksesta Viimeinen ehtoollinen.
Näin henkilö Kristuksen oikealla puolella ei olisi apostoli Johannes vaan Magdalan Maria. Hahmolla on naiselliset piirteet, ja Jeesuksen ja Marian muodostama V-kirjain viittaisi Marian kohtuun ja raskauteen.
V-kirjaimen muoto viittaisi myös Graalin maljaan. Jos naishahmo siirretään Jeesuksen vasemmalle puolelle, hänen päänsä lepää Jeesuksen olkapäällä, mikä voisi olla aivan luonteva asento avioparille.

Leonardo da Vinci nimitettiin salaseura Siionin veljesten suurmestariksi. Tosin teorialle ei ole mitään todisteita.
Jeesuksen kuninkaallisia jälkeläisiä suojelee teorian mukaan salaperäinen järjestö nimeltään Siionin veljeskunta. Veljeskunta perustettiin Jerusalemissa vuonna 1099, ja se palkkasi temppeliritarit sotilaalliseksi haarakseen.
Vuosien varrella veljeskunnalla sanotaan olleen vaikuttava luettelo suurmestareita, joihin on kuulunut tieteen ja taiteen tähtiä, kuten Claude Debussy, Isaac Newton ja Leonardo da Vinci. Suurmestarina da Vinci on tiennyt totuuden ja kätki salaisuuden teokseensa Viimeinen ehtoollinen.
Teoria ei ole Dan Brownin oma. Kirjailija on lainannut idean kirjasta Pyhä veri, pyhä Graal, joka ilmestyi vuonna 1982.
Pyhä veri, pyhä Graal oli kansainvälinen myyntimenestys, ja teoria pyhästä maljasta sai taakseen entistä suuremman kannattajajoukon Dan Brownin lähetettyä tutkija Robert Langdonin jahtaamaan Graalin maljaa.
Kirjailija höynäytti maailmaa
Ongelmallista vain oli, ettei teoriassa juuri mikään pitänyt. Etenkin ranskalaistutkijat ovat purkaneet Pyhä veri, pyhä Graal -kirjan väitteitä perusteellisella tutkimustyöllä.
Jeesuksen jälkeläisistä ei ole merkintöjä historiallisissa lähteissä, puhumattakaan siitä, että Magdalan Maria olisi saapunut Ranskaan. Taidehistorioitsijat sulkevat myös pois mahdollisuuden, että Maria esiintyisi Viimeisessä ehtoollisessa. Johannes esitetään aina piirteiltään naisellisena, ja mikäli hahmo olisi ollut Maria, opetuslapsista puuttuisi yksi, koska maalauksessa näkyy 13 henkilöä.
Edes sanaleikki, jossa ”san greal” muuttuu ”sang realiksi”, ei pidä paikkaansa. Graalin maljasta kirjoitettiin keskiajalla vain nimellä ”Graal”. Lisäksi keskiajan ranskassa ”pyhä” ei ollut ”sang” vaan ”sanc”, missä c äännettiin k:na.
Siionin veljeskuntaa ei myöskään perustettu vuonna 1099. Järjestö on tosin olemassa, mutta se perustettiin vasta 7.5.1956 Ranskassa Annemassen kaupungissa lähellä Sveitsin rajaa vuokralaisten yhdistykseksi torjumaan asuntokeinottelua.
Teoria Graalin maljasta Jeesuksen jälkeläisinä lienee siis puppua, mutta maljan etsintä jatkuu sitkeästi Glastonburyssa ja muualla. Graalinmetsästäjät uskovat yhä löytävänsä pyhäinjäännöksen. Myös temppeliritareiden aarre voi olla haudattuna johonkin Euroopan vanhaan linnakkeeseen.
Ehkä Graalin malja ilmaantuu vielä jonain päivänä ja suo mittaamattoman vaurauden omistajalleen. Tähän mennessä kuitenkin vain yksi henkilö on saavuttanut mainetta ja rikkautta Graalin maljan tarulla: Dan Brown.

Historian suurimmat arvoitukset
Artikkeli on kirjasarjasta ”Historian suurimmat arvoitukset”. Sen joka osassa sukelletaan mysteereihin aina temppeliritareista natsien okkultismiin.
Tutustu kirjasarjaan ja tarjoukseen täällä: www.historianet.fi/arvoitukset