Evankelistoilla oli omat kohderyhmänsä
Uuden testamentin evankeliumit ovat Jeesus-tutkijoiden parhaita lähteitä. Tekstejä on kuitenkin osattava lukea rivien välistä.
Josefus on niitä harvoja historioitsijoita, joka mainitsee kirjoituk-sissaan Kristuksen.
Tutkijoiden lähteet historiallisesta Jeesuksesta ovat vähäisiä ja täynnä ansoja. Vain kaksi aikalaishistorioitsijaa mainitsee Jeesuksen lyhyesti: Flavius Josefus (n. 37–100) ja Tacitus (n. 56–120). Muuten historioitsijoiden on täytynyt tukeutua lähinnä Uuden testamentin neljään evankeliumiin. Niiden tarkoitus on vakuuttaa epäuskoiset, mutta samalla ne kuvailevat Jeesuksen elämää laajalti ja kertovat maallisen Jeesuksen ajasta, toiveista ja peloista.
Evankeliumit on kirjoitettu noin 70–100 jaa., kun alkukristityt halusivat koota Jeesuksesta kertovat tarinat yhtenäiseksi kertomukseksi. Vaikka evankeliumit on nimetty, niiden kirjoittajista ei ole varmaa tietoa.
Markuksen evankeliumi on kirjoituksista vanhin, minkä vuoksi sitä pidetään totuudenmukaisimpana. Muihin evankeliumeihin verrattuna se on asiallisen ytimekäs ja kaunistelematon, oten tutkijat uskovat sen kertovan Jeesuksen elämästä melko totuudenmukaisesti. Markus kertoo esimerkiksi muitta mutkitta, että Jeesus oli vain yksi Johannes Kastajan opetuslapsista, kun muut evankelistat painottavat Johanneksen ja Jeesuksen suhteen erityislaatuisuutta.
Luukkaan ja Matteuksen evankeliumit kirjoitettiin myöhemmin, ja ne myötäilevät pitkälti Markuksen evankeliumia. Monia kertomuksia mahdollisesti muokattiin niin, että ne tukivat paremmin kuvaa Jeesuksesta Jumalan valittuna. Kirjoituksissa otettiin huomioon niiden aiottu kohderyhmä. Matteus esimerkiksi siteerasi ahkerasti Vanhan testamentin profetioita juutalaisten vakuuttamiseksi, ja Luukas halusi ilmeisesti tavoittaa huono-osaiset, sillä hän painottaa Jeesuksen roolia köyhien puolustajana.