Our website does not support Internet Explorer.

To get the best experience on our website and of our content, please use a more modern browser like Edge, Chrome, Safari or similar.

Espanjan inkvisitio oli julma ja säälimätön hallitsija

330 vuoden ajan inkvisiittorit hallitsivat Espanjaa. Espanjan inkvisitio poltti kymmeniätuhansia kerettiläisiä, juutalaisia ja uuskristittyjä ja kidutti vielä useampia. Tilanne järkytti jopa paavia, joka turhaan yritti hillitä inkvisition intoa.

Tuomiopäivä Sevillassa

Sevilla oli Espanjan suurin kaupunki, jossa maailman meriä kyntävät suuret kauppalaivatkin pysähtyivät.

Kaupungin ­kaduilla kuului merimiesten, kauppiaiden ja värikkäästi pukeutuneiden narrien monikielinen puheen­sorina. Eräänä helmikuun päivänä vuonna 1481 katujen vilske kuitenkin pysähtyi, kun ­väkijoukkoa kohtasi synkkä näky.

Sevillan katedraalista lähti liikkeelle saattue, joka suuntasi kulkunsa kohti kaupungin porttia.

Mustavalkoisiin kaapuihin pukeutuneiden dominikaanimunkkien johtama ja aseistautuneiden vartijoiden ympäröimä ryhmä miehiä oli matkalla kohti tuskallista kuolemaa.

Sotilaat kantoivat polttopuita rovioon, jonka liekit pian nielisivät keltaisiin puetut kuolemaantuomitut. Kulkueen yllä liehui inkvisition lippu, ­jota koristivat vihreä risti, oliivipuun oksa ja miekka.

Tuomittujen ympärillä parveili munkkeja, jotka kehottivat heitä katumaan ja ­siten pelastamaan henkensä.

Suuren rummun lyöntien tahdissa kulkue eteni hitaasti kohti el quema­deroa eli paikkaa, jossa miehet pian poltettaisiin roviolla.

Kulkue pysähtyi, ja Alfonso de Ojeda, Sevillan dominikaaniluostarin San Pablon kenraalikonfessori, ­alkoi saarnata tuomiopäivästä, jolloin syntiset syöstäisiin ikuiseen tuleen.

Sitten tuomitut sidottiin paaluun, ja pian lieskojen pauhu ja rätinä vaimensivat heidän huutonsa.

Espanjan inkvisitio poltti ­kerettiläisiä ensimmäisen kerran Sevillassa vuonna 1481. Polttamisista tuli pian ­näytöksiä, jotka houkuttelivat ­sankoin joukoin yleisöä.

Espanjan inkvisitio yllytti juutalaisvihaan

Espanjassa oli vuosisatojen ajan asunut monien eri uskontokuntien, kulttuurien ja kansallisuuk­sien edustajia.

Ajanlaskumme alusta lähtien Espanjassa oli asunut myös paljon juutalaisia, ja 700-­luvulla maahan muutti runsaasti pohjoisafrikkalaisia muslimeja saraseenien valloitettua suuria osia nykyisestä Espanjasta. Kristityt, juutalaiset ja muslimit elivät maassa ­sulassa sovussa.

1300-luvulla Euroopan yli pyyhkäisi juutalaisvainojen aalto.

Ruton, katovuosien ja niitä seuranneen nälänhädän kaltaisille katastrofeille tarvittiin syntipukkeja, ja juutalaiset saivat syyn niskoilleen. Vainot yltyivät pian ryöstelyksi ja murhaamiseksi.

Juutalaisviha ulottui myös Espanjaan.

Monet juutalaiset välttivät vainot antamalla kastaa itsensä kristityksi. Kääntyneet juutalaiset eli conversot saivat pitää työnsä veronkantajina, lakimiehinä tai lääkäreinä.

Monet kristinuskoon kääntyneet juutalaiset kuitenkin jatkoivat vanhan uskontonsa harjoittamista, vaikka he virallisesti olivatkin kristittyjä.

Vainot laantuivat ajan myötä, ja eri uskontokuntien edustajien elämää leimasi taas convivencia eli rauhanomainen rinnakkaiselo. Rauhaa ei kuitenkaan kestänyt pitkään.

Kuningaspari käynnisti Espanjan inkvisition uudelleen

Pyreneiden niemimaalla oli 1400-luvulla­ useita itsenäisiä kristittyjä kuningaskuntia sekä etelässä sijaitseva islamilainen Granadan kuningaskunta.

Vuonna 1476 Kastilian valtaistuimelle nousi nuori Isabella I, joka oli kuusi vuotta aiemmin avioitunut Aragonian kruununperijän Ferdinandin kanssa.

Avioliitto yhdisti kaksi kuningaskuntaa, ja uusi valtakunta sai nimekseen España roomalaisten ­Pyreneiden niemimaasta käyttämän Hispania-nimen mukaan.

Paikalliset pikkuruhtinaat ja herttuat eivät kuitenkaan halunneet tunnustaa kruunun ylivaltaa, ja huhujen mukaan he saivat tukea kristinuskoon kääntyneiltä juutalaisilta.

Ristiriidat uhkasivat raastaa uuden valtakunnan hajalle ja ­romuttaa samalla Isabellan haaveet hallita yhtenäistä katolista Espanjaa.

Sevillan palatsissa nuorelle kuningattarelle ­tarjottiin monenlaisia neuvoja, mutta erityisesti häntä miellyttivät munkki Alfonso de Ojedan puheet.

Tämä­ kuului dominikaaniseen munkkiveljeskuntaan, joka oli 1200-luvulla saanut tehtäväkseen johtaa paavin asettamaa uskonnollista tuomioistuinta, inkvisitiota, kamppailussa harhaoppeja vastaan.

Dominikaanit olivat onnistuneet tehtävässään niin hyvin, että heitä oli alettu kutsua pilkkanimellä ”Domini canes”, Jumalan koirat.

1400-luvulla paavin ­inkvisitio oli yhä olemassa, vaikka se ei ­ollut toiminut yli 200 vuoteen.

De Ojeda sai kuningatar Isabellan ­vakuuttumaan, että juutalaiskäännyn­näiset, conversot, harjoittivat yhä salassa juutalaisuutta ja juonittelivat kuningashuonetta vastaan.

Hän ehdotti, että ­kuningaspari perustaisi aivan erityisen espanjalaisen inkvisition, joka ei vastaisi toimistaan paaville vaan Espanjan hallitsijalle.

Näin kuningashuone voisi panna juutalaiset kuriin ja pelotella muut tahot luopumaan kuningasparin syrjäyttämishankkeista. Isabella ja Ferdinand pitivät ehdotusta hyvänä ja anoivat mitä pikimmiten paavilta lupaa perustaa ­Espanjaan oma erillinen inkvisitio.

Paavi laski Espanjan inkvisition hallinnan käsistään

1. marraskuuta 1478 päivä­tyssä kirjeessä paavi Sixtus IV ­antoi Isabellalle ja Ferdinandille­ luvan vainota juutalaiskäännynnäisiä, jotka olivat kirjeen mukaan syyllisiä ”sisällis­sotaan, murhiin ja lukemattomiin rikoksiin”. Käytännössä paavi myönsi kirjeellään hallitsijaparille täyden vallan Espanjan inkvisition suhteen.

Espanjan hallitsijapari sai oikeuden nimittää sekä inkvisition korkeimman johtajan että sen korkeimman neuvoston Supreman jäsenet. ­Kuningatar ­Isabella oli jo aiemmin koonnut tyhjäntoimittajista, juopporetkuista ja vapautetuista vangeista koostuvat puolisotilaalliset ”Kristuksen joukot” rauhoittamaan aatelisia viholli­siaan Kastiliassa.

Nyt epämääräinen armeija asetettiin ­inkvisition käyttöön. ­Samaan ­aikaan inkvisitio alkoi värvätä ­ilmiantajia.

Näiden tehtävänä oli pitää inkvisitio selvillä kaikesta vähänkin epäilyttävästä ja erityisesti sellaisesta ­toiminnasta, joka saattoi merkitä, että joku näennäisesti katolisuuteen kääntynyt converso edelleen harjoitti ­salassa juutalaisuutta.

Katolinen kirkko palkitsi ilmiantajat sekä kirkon siunauksella että rahalla, ­joka oli otettu ilmiannettujen varoista.

Lisäksi Espanjan inkvisitio otti käyttöön erityisen toimeliaille ilmiantajille tarkoitetun ansiomerkin, jossa komeilivat­ ­inkvisition tunnusmerkit tikari, oliivipuun oksa ja risti. Ilmiantajat kantoivat merkkiä ylpeydellä ja ­koristelivat sillä ­jopa kotinsa.

Pian kaikkialla Espanjassa oli sankoin joukoin inkvisition ilmiantajia, jotka pitivät huolen siitä, että inkvisitiolla oli ­silmät ja korvat kaikkialla; ihmiset eivät olleet ­turvassa edes kodeissaan.

Tästä syystä eräs historian­kirjoittaja onkin­ kutsunut Espanjan pelättyä inkvisitiota ­”silmäksi, joka ei koskaan nukkunut”.

Espanjan inkvisitio toimi julmasti ja käytti kidutusta aseenaan

Inkvisitio aloitti toimintansa Sevillasta, missä kuningatarta vastustettiin kiivaasti.­

Suuri osa kaupungin juutalaiskäännynnäisistä vietiin kidutuskammioon, jota kutsuttiin ironisesti nimellä Casa Santa, pyhä talo. Siellä kuulusteltavat nostettiin käsistään roikkumaan kattoon kiinnitettyihin ketjuihin, ja heidän jalkoihinsa kiinnitettiin punnukset. Punnusten paino sai uhrien olkanivelet vääntymään pois paikoiltaan. ­

Kidustuspenkissä uhrit joutuivat kärsimään monenlaisia kauhuja vesikidutuksesta selkärangan murtamiseen.

Kidutuksen tarkoitus oli saada uhri tunnustamaan harjoittavansa yhä ­salaa juutalaista uskoa ja nimeämään muita syntisiä. Pyövelit pitivät huolta siitä, etteivät uhrit vahingossa kuolleet pitkäänkin kestäneen ­kidutuksen aikana. Piinan piti kestää niin kauan kuin mahdollista.

Kiduttajien käsiin jouduttuaan useimmat epäillyt tunnustivat lähes mitä ­tahansa, olipa se sitten totta tai ei. Sitten heidät tuomittiin kuolemaan.

Koska kirkon ei sopinut vuodattaa verta, kuolemaantuomitut poltettiin. Inkvisitio oli löytänyt ­Johanneksen evankeliumista kohdan, jossa Jeesus sanoo: ”Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niin kuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat.”

Inkvisition mukaan polttoroviot perustuivat näin ollen Jeesuksen itsensä sanoihin, ja pelkästään Sevillassa poltettiin inkvisition 12 ensimmäisenä toimintavuonna elävältä yli 700 juutalaiskristittyä.

Espanjan ­inkvisitio ei piitannut ­paavin kehotuksesta vähentää kidutusta.­

Paavi sai näpäytyksen ja Espanjan inkvisitio laajeni

Kristinuskoon kääntyneet juutalaiset ­eivät ­voineet käsittää, miksi kirkko näin hyökkäsi heitä vastaan, kuuluivathan he usein kotikaupunkiensa arvostetuimpiin asukkaisiin.

Monet conversot valittivat asiasta paaville, ja Roomassa heidän valituksiinsa suhtauduttiinkin myötätuntoisesti.

Paavi ilmaisikin tyytymättömyytensä inkvisition raakoihin otteisiin vuonna 1482 Isabellalle ja Ferdinandille kirjoittamassaan kirjeessä.

Paavi kritisoi muun muassa hatariin todisteisiin perustuvia tuomioita, kidutuksen käyttöä sekä inkvisiittoreiden ­ahneutta. Sen lisäksi että inkvisitio tuomitsi ihmisiä, se myös takavarikoi säännönmukaisesti tuomittujen omaisuuden ja jakoi sen ­kirkon ja kruunun kesken.

Oli yleisesti tiedetty tosiasia, että inkvisition eteen joutui erityisesti varakkaita epäiltyjä. Paavi vaati, että syytetyt saisivat oikeuden tietää, kuka heidät oli ­ilmiantanut, ja valittaa tuomiostaan. ­

Aidon katumuksen tuli johtaa syntien anteeksiantamukseen, paavi korosti. Ferdinand ­sivuutti tylysti paavin vaatimukset ja vastasi tälle vihaisesti kerettiläisyyden saavuttaneen Espanjassa sellaiset mittasuhteet, että yksin inkvisitio ­pystyi enää ­ongelman ­ratkaisemaan.

Seuraavana vuonna Espanjan hallit­sijapari laajensi entisestään maan inkvisition toiminta­valtuuksia ja nimitti sen johtajaksi, suur­inkvisiittoriksi, dominikaanimunkki ­Tómas de Torquemadan.

Nimityspäätös sinetöi Espanjan juutalaisten kohtalon. Sen jälkeen kukaan ei ­voinut luottaa olevansa täysin turvassa.

Espanjan inkvisitio ajoi juutalaiset maasta

Uusi suurinkvisiittori vihasi juutalaisia, vaikka huhut väittivät hänen oman isoäitinsäkin olleen kristinuskoon kääntynyt juutalainen.

Torquemada uskoi ­Espanjan juutalaisten houkuttelevan uuskristittyjä juutalaisia harjoittamaan salassa juutalaisuutta. Niinpä hän halusi karkottaa kaikki juutalaiset maasta.

Torquemada kiihdytti näennäiskäännynnäisten vainoja.

Kirkko laati ilmiantajille pitkiä luetteloita tuntomerkeistä, joiden perusteella nämä pystyisivät päättelemään, harjoittiko converso yhä salaa juutalaista uskontoa.

Yksi suosittu urkkimiskeino oli vahtien sijoittaminen torneihin ja muihin korkeisiin rakennuksiin tarkkailemaan, nousiko juutalaiskristittyjen asuntojen savupiipuista lauantaisin savua.

Inkvisition kätyrit ­tiesivät, ­että puhdasoppiset juutalaiset eivät valmistaneet lämmintä ruokaa sapattina.

Jos piipusta ei tuprunnut savua, se riitti tuomitsemaan converson vääräoppi suudesta.

Dominikaanien käskystä ilmiantajat kulkivat perjantai-iltaisin juutalaiskäännynnäisten taloissa urkkimassa, oliko talonväki pukeutunut tavallista juhlavammin tai polttivatko he kenties kynttilöitä sapatin alkamisen kun­niaksi.

Pidätykseen saattoi johtaa myös se, että antoi lapsilleen Vanhasta testamentista peräisin olevia nimiä, söi krisittyjen paaston aikana lihaa tai pesi kätensä ­ennen ­rukoilemaan ryhtymistä.

Urkkijoiden ahkeruuden seurauksena tuhansia epäilyksenalaisia käännynnäisiä joutui kidutuskammioon.

Vainot yltyivät järjettömiin mittasuhteisiin, kun jo kuolleiden juutalaisuudesta epäiltyjen käännynnäisten luita kaivettiin haudoista ja poltettiin roviolla.

Kukaan ei ollut turvassa suurinkvisiittori Torquemadalta, joka alkoi lopulta vainota jo tavallisiakin kristittyjä, jos nämä sattuivat olemaan hänen kanssaan eri mieltä. Lopulta paavi jopa erotti Torquemadan ­kirkon yhteydestä, mutta tämä jatkoi ­uskonnollista terroriaan ­Espanjassa ­kuningasparin siunauksella.

Espanjan inkvisitio toimi tuomittujen omaisuuden varassa

Inkvisitio osoittautui pian mahtavaksi poliittiseksi aseeksi, jonka avulla Espanjan kuningaspari murskasi poliittiset ­vihollisensa. Inkvisitiolla oli kuitenkin myös toinen tärkeä tehtävä: monet juutalaiskristityt olivat varakkaita, ja kuningaspari halusi palavasti päästä ­käsiksi heidän omaisuuteensa.

Hallitsijoiden kunnianhimoinen tavoite oli ­yhdistää Espanja ja tuhota sitten muslimien viimeinen saareke, pieni Granadan kuningaskunta eteläisessä ­Espanjassa.

Sota muslimeja vastaan maksoi kuitenkin omaisuuksia. Lisäksi Granada oli ­hyvin vahvasti linnoitettu, ja ainoa toivo sen muurien murtamiseksi oli uudentyyppinen ­kanuuna, jolla voitiin ­ampua miltei satakiloisia kiviä ja ruudilla täytettyjä rautaisia ammuksia.

Kanuunat olivat ­kuitenkin hyvin kalliita, ja niinpä tuomittujen kerettiläisten omaisuus ­takavarikoitiin valtion kassaan.

2. tammikuuta 1492 Granada antautui Ferdinandin ja Isabellan kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen.

Granadan muslimit pelkäsivät joutuvansa inkvisition seuraaviksi uhreiksi, mutta kuningaspari lupasi taata heille uskonnon­vapauden ja tasa-arvoisen aseman lain edessä vastineeksi antautumisesta ­ehdoitta. Monet muslimit suhtautuivat lupaukseen epäileväisesti.

”Kuolema on pienin paha, joka meitä odottaa. Vielä sitäkin pelottavampia ovat nöyryytykset, joita meitä varten jo valmistellaan: ryöstöretket koteihimme, moskeijoidemme häpäisy, vaimojemme ja tyttäriemme kunnian loukkaukset ja ­uskonkiihkoilijoiden roihuavat roviot.”

Pahaenteiset sanat lausui muuan gra­nadalaiskenraali, jonka pelot kävivät pian­ toteen.

Vielä samana vuonna, ­jolloin Granada antautui, Espanjan ­kuningaspari määräsi kaikki juutalaiset poistumaan maasta heinäkuun loppuun mennessä.

Ne, jotka eivät tottelisi, surmattaisiin. Kaikkiaan noin 200 000 juutalaista joutui pakenemaan maasta, jossa heidän esivanhempansa olivat asuneet jo tuhat vuotta.

Pian tuli muslimien ­vuoro, joskin kuningasparin antaman lupauk­sen ansiosta he saivat valita kääntyäkö kristinuskoon vai lähteäkö Espanjasta lopullisesti.

Espanjan inkvisitio halusi hävittää muslimien kulttuurin

Juutalaisten tavoin muslimit saivat huomata olevansa kaikkea muuta kuin tasa-arvoisessa asemassa kristittyjen espanjalaisten kanssa.

Kristityt epäilivät katolisuuteen kääntyneiden muslimien, maurien, valmistelevan salaa uutta islamilaista valloitusta, ja pian inkvisitiokin kiinnostui maureista.

Lukemattomat määräykset pakottivat maurit luopumaan kaikista aiempaan uskontoonsa ja kulttuuriinsa viittaavista tunnusmerkeistä.

Muslimien perinteiset puvut, korut ja kieli kiellettiin. Toisin sanoen maurit joutuivat nyt alistumaan nöyryytyksiin ja ylilyönteihin aivan kuten Espanjan juutalaiskristityt hieman aikaisemmin.

Kristityt peseytyivät vain harvoin, kun taas peseytyminen oli tärkeä osa muslimien rukousrituaaleja ja siksi luonnollinen asia kaikkien muslimitaustaisten elämässä, olivatpa he sitten kastettuja tai eivät.

Niinpä muuan granadalainen mauri joutui ilmiannetuksi, koska oli peseytynyt ”vaikka oli joulukuu”, kun taas eräs toinen pidätettiin hänen pestyään kätensä tarpeilla käynnin jälkeen.

Myös vastakeksitty painokone joutui inkvisition hampaisiin. Inkvisitio laati pitkiä luetteloita kirjoista, jotka sisälsivät ­joko kirkon tai kruunun kannalta vaarallisia ajatuksia, ja poltatti ne.

Poliittisten kirjoitusten lisäksi kiellettyjen kirjoitusten listalle joutui romaaneja sekä uskonnollisia, tieteellisiä ja lääketieteellisiä julkaisuja.

Ilmiantajat ­raportoivat inkvisitiolle kaikki vähänkin epäilyttävät teot ja toimet, ja pelosta ja epäilyksistä tuli osa ­espanjalaisten elämää.

Inkvisitio oli ­Espanjan hallitsijoille korvaamaton työkalu, jonka avulla he vaimensivat kaikki sora­äänet valtakunnassaan. Niinpä ­inkvisition kauhun valtakausi Espanjassa jatkui kenenkään estämättä vielä 250 vuoden ajan.

Vainoharhaisuus tuhosi Espanjan

Siirtomaa-alueet Amerikassa olivat nostaneet Espanjan Euroopan suurvaltojen joukkoon, mutta maan rajojen sisällä kuohui. Inkvisition harjoittaman ankaran sensuurin ja suurten väestöryhmien järjestelmällisten vainojen vuoksi Espanja oli jäänyt pahasti jälkeen tieteen kehityksestä ja joutui tukeutumaan ­teknisessä kehityksessä naapurimaihinsa.

Ulkopolitiikassa Espanja jäi pian Ranskan ja Englannin jalkoihin samalla, kun siirtomaiden itsenäistymispyrkimykset nakersivat sen arvovaltaa Amerikassa.

”Espanja on halvaantunut kansakunta, jonka taide, kulttuuri ja kauppa on ­tuhottu”, kirjoitti ranskalainen Nicolás Morville 1700-luvun lopulla.

Alennus­tilasta huolimatta maan hallitsijat ylläpitivät yhä sitkeästi suurvaltakulisseja.

Napoleonin Espanjan valloitus vuonna 1808 ­teki lopun suurvaltakuvitelmista, ja ­inkvisitio lopetettiin sen pidettyä kansaa kauhun vallassa 330 vuoden ajan.

Kaikkiaan Espanjan inkvisitio ehti polttaa elävältä noin 32 000 ihmistä.

Espanjan ensimmäiset julkiset ­juutalaishäät sitten vuoden 1492 pidettiin vuonna 1931.

Lue myös:

Uskontojen historia

Miksi paavi perusti inkvisition?

1 minuuttia
Kansallissosialismi

Eläintarha piilotteli juutalaispakolaisia

1 minuuttia
Sarjamurhaajat

Kreivitär Dracula halusi kylpeä veressä

12 minuuttia

Kirjaudu sisään

Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
Näytä Piilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!

Nollaa salasana

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin saat ohjeet salasanasi nollaamiseksi.
Tarkista sähköpostiosoite

Tarkista sähköpostisi

Olemme lähettäneet sinulle sähköpostia osoitteeseen . Siinä on ohjeet, joiden avulla voit nollata salasanasi. Jos et ole saanut sähköpostia, tarkista, että se ei ole joutunut roskapostin joukkoon.

Anna uusi salasana.

Nyt sinun pitää antaa uusi salana. Salasanassa pitää olla vähintään 6 merkkiä. Kun olet luonut uuden sanasanan, sinua pyydetään kirjautumaan sisään palveluun.

Salasana vaaditaan
Näytä Piilota