Paavi Urbanus II lähetti vuonna 1096 sotajoukon kohti Jerusalemia vapauttamaan kristikunnan pyhimpiä paikkoja muslimien käsistä.
Kaksi vuotta myöhemmin ristiritarit tulivat Kaakkois-Turkissa sijaitsevaan Edessan kaupunkiin, syrjäyttivät sen ortodoksisen johtajan ja asettivat hänen tilalleen hallitsijaksi katolisen Balduin Bouillonilaisen.
Edessasta tuli ensimmäinen ristiritarien perustamista pikkuvaltioista, jotka muodostivat leveän vyöhykkeen nykyisten Turkin, Syyrian, Israelin ja Palestiinan rannikolle.
Ristiretkeläiset itse kutsuivat aluetta nimellä Outremer, joka tulee ranskan ”merentakaista” tarkoittavasta sanasta outre-mer.
Ristiretkeläisten neljä valtiota – Edessan kreivikunta, Antiokian ruhtinaskunta, Tripolin kreivikunta ja Jerusalemin kuningaskunta – olivat seuraavien 200 vuoden ajan roomalaiskatolilaisille tärkeitä uskonnollisia, kulttuurisia ja sotilaallisia linnakkeita ympäröiviä muslimivaltioita vastaan.
2. Viholliset vahvistuivat
Muslimien poliittinen hajanaisuus helpotti ristiretkeläisten asettumista Välimeren pohjukkaan.
Tilanne muuttui vuonna 1174, kun Egyptin sulttaanin neuvonantaja Saladin kaappasi sulttaanin kuoleman jälkeen vallan ja kukisti hallitsevan fatimidien dynastian.
Saladin perusti tilalle aijubidien dynastian ja valloitti Syyrian, Palestiinan sekä osia nykyisen Irakin alueesta turkkilaisilta seldžukeilta.
Hänen armeijansa voitti ristiritarit Hattinin taistelussa vuonna 1187. Tappion seurauksena Jerusalemin kuningaskuntakin joutui antautumaan, eikä se toipunut tappiosta koskaan.
1200-luvulla kuningaskunta oli enää kaistale Välimeren rannalla, ja vuonna 1291 ristiritarit menettivät viimeisenkin linnakkeensa Akkon.
4. Ristiritareilla oli aina alivoima
Eurooppalaiset olivat ristiretkeläisvaltioissa selkeästi vähemmistönä.
Vähälukuisuutensa vuoksi ristiretkeläisten oli vaikea ylläpitää Lähi-idässä armeijoita, ja siksi he rakensivat alueelle jättimäisiä linnoja, kuten Krak des Chevaliersin Syyriaan.
Lisäksi ristiritarit jäivät vähitellen yhä enemmän eristyksiin, kun Euroopan hallitsijat alkoivat keskittyä Pyhän maan sijasta kotimaan asioihin.