5 syytä ristiretkivaltioiden romahdukseen

Vastoin kaikkia odotuksia ristiretkeläiset onnistuivat valtaamaan Jerusalemin vuonna 1099, mutta kristittyjen ilo oli lyhytaikaista. Seuraavien kahden vuosisadan aikana ristiretkivaltio toisensa jälkeen sortui.

Vastoin kaikkia odotuksia ristiretkeläiset onnistuivat valtaamaan Jerusalemin vuonna 1099, mutta kristittyjen ilo oli lyhytaikaista. Seuraavien kahden vuosisadan aikana ristiretkivaltio toisensa jälkeen sortui.

Lanmas/Imageselect

Paavi Urbanus II lähetti vuonna 1096 sotajoukon kohti Jerusalemia vapauttamaan kristikunnan pyhimpiä paikkoja muslimien käsistä.

Kaksi vuotta myöhemmin ristiritarit tulivat Kaakkois-Turkissa sijaitsevaan Edessan kaupunkiin, syrjäyttivät sen ortodoksisen johtajan ja asettivat hänen tilalleen hallitsijaksi katolisen Balduin Bouillonilaisen.

Edessasta tuli ensimmäinen ristiritarien perustamista pikkuvaltioista, jotka muodostivat leveän vyöhykkeen nykyisten Turkin, Syyrian, Israelin ja Palestiinan rannikolle.

Ristiretkeläiset itse kutsuivat aluetta nimellä Outremer, joka tulee ranskan ”merentakaista” tarkoittavasta sanasta outre-mer.

Ristiretkeläisten neljä valtiota – Edessan kreivikunta, Antiokian ruhtinaskunta, Tripolin kreivikunta ja Jerusalemin kuningaskunta – olivat seuraavien 200 vuoden ajan roomalaiskatolilaisille tärkeitä uskonnollisia, kulttuurisia ja sotilaallisia linnakkeita ympäröiviä muslimivaltioita vastaan.

1. Kristityt kiistelivät vallasta

Mahtavat eurooppalaiset aatelissuvut kilpailivat keskenään vallasta ristiretkeläisvaltioissa. Etenkin Jerusalemin kuningaskunnasta käytiin ankaraa kilpailua, ja konfliktit johtivat sisällissotiin.

Euroopan suurvaltojen sekaantuminen valtataisteluun lisäsi rauhattomuutta. Esimerkiksi kiista Akkon kaupungista johti 1200-luvun puolivälissä pitkään sotaan Venetsian ja Genovan kaupunkivaltioiden välillä.

Konfliktit heikensivät ristiretkivaltioita ulkoisia uhkia vastaan.

2. Viholliset vahvistuivat

Muslimien poliittinen hajanaisuus helpotti ristiretkeläisten asettumista Välimeren pohjukkaan.

Tilanne muuttui vuonna 1174, kun Egyptin sulttaanin neuvonantaja Saladin kaappasi sulttaanin kuoleman jälkeen vallan ja kukisti hallitsevan fatimidien dynastian.

Saladin perusti tilalle aijubidien dynastian ja valloitti Syyrian, Palestiinan sekä osia nykyisen Irakin alueesta turkkilaisilta seldžukeilta.

Hattinin taistelu oli kristityille kohtalokas.

© Wikimedia/Matthew Paris

Hänen armeijansa voitti ristiritarit Hattinin taistelussa vuonna 1187. Tappion seurauksena Jerusalemin kuningaskuntakin joutui antautumaan, eikä se toipunut tappiosta koskaan.

1200-luvulla kuningaskunta oli enää kaistale Välimeren rannalla, ja vuonna 1291 ristiritarit menettivät viimeisenkin linnakkeensa Akkon.

Ritarien varusteet, kuten kypärä ja rengaspanssari, olivat hyvin kalliita.

© Zoonar GmbH / Imageselect/Shutterstock

3. Ristiretket kävivät Euroopan valtioille kalliiksi

Ristiretkien alkuaikoina ritarit vastasivat itse kaikista matkansa kuluista.

Historioitsijoiden arvioiden mukaan jokainen matka varusteineen, ratsuineen, majoituksineen, palvelijoineen ja ruokineen maksoi suunnilleen ritarin neljän vuoden tulojen verran.

Myöhemmin Euroopan valtiot alkoivat rahoittaa ristiretkiä muun muassa verotuloilla, ja monissa maissa kaikilta kansalaisilta alettiin periä samansuuruista veroa tuloihin ja varallisuuteen katsomatta.

Ristiretkien korkeat kustannukset saivat myöhemmin hallitsijat luopumaan niistä.

4. Ristiritareilla oli aina alivoima

Eurooppalaiset olivat ristiretkeläisvaltioissa selkeästi vähemmistönä.

Vähälukuisuutensa vuoksi ristiretkeläisten oli vaikea ylläpitää Lähi-idässä armeijoita, ja siksi he rakensivat alueelle jättimäisiä linnoja, kuten Krak des Chevaliersin Syyriaan.

Lisäksi ristiritarit jäivät vähitellen yhä enemmän eristyksiin, kun Euroopan hallitsijat alkoivat keskittyä Pyhän maan sijasta kotimaan asioihin.

Merimatka oli raskas ja kallis, ja laivoja oli usein vaikea löytää.

© Granger/Imageselect

5. Logistiikka oli ongelma

Ristiretkeläiset taivalsivat tuhansia kilometrejä matkoillaan Pyhälle maalle. Matka kesti useita kuukausia, ja reitin varrella oli niin vuoria, jokia kuin muutakin vaikeakulkuista maastoa.

Lisäksi ritarit joutuivat ylittämään Välimeren tai Bosporinsalmen ahtaissa laivoissa. Moni kuoli nälkään ja janoon, koska matkan varrelta oli vaikea löytää ruokaa.

Myös ahtaissa ja epähygieenisissä leireissä leviävät taudit tappoivat paljon ihmisiä. Hatarat tai olemattomat huoltolinjat olivat ristiretkeläisille ainainen ongelma taisteluissa.

Kehnojen huoltoyhteyksien vuoksi esimerkiksi sotakalusto, kuten piirityslaitteet, saapui usein taistelupaikalle myöhässä.

Muslimit sen sijaan kuljettivat muonaa, lääkkeitä ja varusteita tuhansien kamelien karavaaneilla, mikä antoi heille selkeän yliotteen.