10 skandaalinkäryistä paavia

Paavi Stefanus VI (896–897)

Stefanus VI oli paavina vain hieman toista vuotta. Hän ehti kuitenkin tulla kuuluisaksi yhdestä paavinvallan historian irvokkaimmista tempauksista.

Stefanus VI pyrki kaikin keinon pönkittämään valtaansa, eikä hän kaihtanut oudoimpiakaan keinoja.

Paavi Stefanus VI kaivatutti edeltäjänsä Formosuksen haudastaan, minkä jälkeen ruumis puettiin paavin kauhtanaan ja istutettiin paavinistuimelle Rooman Lateraanikirkkoon.

Sitten vainajaa syytettiin jos jonkinlaisista väärinkäytöksistä.

Stefanus VI syytti Formosusta rikkomuksista kanonista oikeutta (katolisen kirkon sisäistä oikeusjärjestelmää, toim.) vastaan. Oikeudenkäynnissä yksi kirkon diakoni pantiin puhumaan ruumiin puolesta.

Oikeus totesi Formosuksen toimineen paaviksi sopimattomalla tavalla.

Kaikki paavi Formosuksen allekirjoittamat asiakirjat julistettiin pätemättömiksi ja hänen tekemänsä pappisvihkimykset peruttiin.

Ruumiin yllä ollut puku riisuttiin, ja se käärittiin yksinkertaisiin liinoihin.

Kolme paavi Formosuksen ruumiin sormea katkaistiin. Yksi niistä oli se, jota hän oli paavina ollessaan käyttänyt siunauksissa. Lopuksi ruumis heitettiin Tiberjokeen.

Oikeudenkäynti nostatti roomalaiset kapinaan. Paavin palatsi vallattiin ja Stefanus VI vangittiin. Epäsuosittu Stefanus VI päätti päivänsä kalterien takana.

Paavi Sergius III (904–911)

Sergius III on luultavasti ainoa paavi, joka on murhauttanut toisen paavin.

Hän nousi paaviksi, kun hänen liittolaisensa, sotapäällikkö Theofylakt, valloitti Rooman kaupungin.

Istuva paavi Leo VI heitettiin vankityrmään ja todennäköisesti surmattiin Sergiuksen määräyksestä.

Aikalaishistorioitsija Liutprand Cremonalainen kirjoitti, että Sergius III antoi Rooman hallitsemisen ”häpeämättömälle huoralle, joka hallitsi kuin olisi ollut mies”.

Nainen oli ylhäinen Theodora, Sergiuksen rakastajattaren Marozian äiti.

Sergius III:n aikoihin paavinistuimen haltija vaihtui tiuhaan tahtiin. Vuosina 896–904 paavin virkaa hoiti seitsemän eri ihmistä.

Kaikkien näiden paavien valtakausia leimasi ääripäästä toiseen heilahdellut suhtautuminen paavi Formosukseen.

Jotkut heistä halusivat osoittaa edeltäjälleen kunnioitusta. Toiset taas ottivat asiakseen häpäistä hänen muistonsa. Äärimmäisin esimerkki on Stefanus VI:n näytösoikeudenkäytti Formosuksen ruumista vastaan.

Sergius III antoi tukensa Formosuksen ruumiin häpäisylle. Stefanus VI:n tavoin hänkin pyrki mitätöimään Formosuksen suorittamat pappisvihkimykset.

Paavi Urbanus II (1088–1099)

Marraskuun 27. päivänä 1095 ranskalaisen Clermontin kaupungin tuomionkirkon edusta kuhisi väkeä.

Paavi Urbanus II nousi puhujakorokkeelle ja aloitti saarnan, jossa hän kehotti kuulijoitaan lähtemään Pyhään maahan taisteluun vääräuskoisia muslimeja vastaan.

”Jos kuolematon sielunne on teille kallis, kiiruhtakaa pelottomina Jumalan ritareina vapauttamaan Pyhä hauta. On kaunista kuolla Kristuksen edestä siinä kaupungissa, jossa hän kuoli meidän syntiemme tähden!” paavi julisti.

Saarnassaan Urbanus II lupasi pelastuksen niille, jotka lähtivät taistelemaan. Nykyhistoriantutkimuksen mukaan ensimmäinen ristiretki sai alkunsa juuri paavin puheesta Clermontissa.

Kesällä 1099 ristiretkeläiset valloittivat Jerusalemin, mutta tieto kristittyjen voitosta ei ehtinyt Roomaan ennen Urbanus II:n kuolemaa.

Urbanus II muistetaan ennen muuta Clermontin puheestaan ja ensimmäisestä ristiretkestä, mutta hän oli myös kiihkeä pappien selibaatin valvoja.

Vaatimus pappien seksuaalisesta pidättyvyydestä on suhteellisen uusi ilmiö historiassa.

Selibaattimääräys otettiin käyttöön vasta 1000-luvun lopulla niin sanotun gregoriaanisen reformin yhteydessä.

Monet papit kiersivät määräystä ottamalla palvelukseensa ”taloudenhoitajattaria”. Ongelmaksi muodostuivat kuitenkin yhteiselämän seurauksena syntyneet, sillä tuolloin aviottomiin lapsin suhtauduttiin halveksivasti.

Pappien aviottomat pojat eivät voineet esimerkiksi seurata isäänsä pappisvirassa. Siksi monet papit anoivat pojilleen poikkeuskohtelua Rooman viranomaisilta. Muun muassa näistä anomuksista historiantutkijat tietävät, että monet papit eivät eläneet selibaatissa.

Selibaattimääräys herätti yleensäkin suurta vastustusta, ja siksi Urbanus II päätti puuttua säädöksen rikkomuksiin kovin ottein.

Urbanus II vangitutti pappeja, jotka elivät yhdessä vaimonsa ja lastensa kanssa. Myös vaimot ja lapset vangittiin, ja monet heistä myytiin orjiksi.

Kovat otteet kuitenkin tehosivat huonosti. Vielä 1200-luvulla monet katoliset papit avioituivat ja hankkivat lapsia.

Paavi Bonifatius VIII (1294–1303)

Aikansa italialainen Colonnan mahtisuku vastusti paavi Bonifatius VIII:ta, kiisti hänen valtansa ja julisti vuonna 1297 hänet vastapaaviksi.

Bonifatius VIII vastasi valloittamalla italialaisen Palestrinan kaupungin, jossa Colonnan perhe piti valtaa. Vuonna 1299 paavin joukot tuhosivat kaupungin maan tasalle.

Palestrinan hävityksen ohella Bonifatius VIII on tullut tunnetuksi lasten seksuaalista hyväksikäyttöä koskevista lausunnoistaan.

”Makaaminen nuorten poikien kanssa ei ole syntiä sen enempää kuin käsien hierominen yhteen”, hänen kerrotaan todenneen.

Bonifatius VIII:n aikaan paavin maallinen valta alkoi horjua. Hänen virkakauttaan varjostivat ennen muuta kiistat Ranskan kuninkaan Filip IV:n kanssa.

Filip IV, joka tunnetaan myös Filip Kauniina, sai käännettyä poliittisen valtataistelun paavin kanssa kysymykseksi Ranskan kansallisesta itsemääräämisoikeudesta. Se kannatti, sillä näin Filip IV sai laajaa tukea eri säädyistä.

Kun Bonifatiusta syytettiin kerettiläisyydestä, hän vastasi julkaisemalla kuuluisan pannabullan eli paavin kirjelmän Unam Sanctamin.

Bullan sanoma oli, että paavin valta on suurempi kuin ruhtinaiden.

Paavi Urbanus VI (1378–1389)

Urbanus VI oli hurskas munkki ja myöhemmin harras arkkipiispa. Hän hankki mainetta pyrkimyksellään puhdistaa kirkko kardinaaleista ja piispoista, jotka elivät avoimesti synnissä ja yltäkylläisyydessä.

Paaviksi päästyään Urbanus näyttää kuitenkin unohtaneen aiemmat ihanteensa.

Jo virkaanastujaisissaan hän intoutui solvaamaan kardinaaleja, jotka olivat juuri valinneet hänet paaviksi. Kardinaalit vastasivat karkottamalla Urbanuksen ja nimittämällä Avignoniin vastapaavin.

Urbanus nokitti erottamalla vastapaavin kirkon yhteydestä ja nimittämällä omat kardinaalinsa.

Pian katolinen kirkko jakaantui kahteen leiriin. Kirkkohistoria tuntee kiistan suurena skismana.

Urbanus iski vihollistensa kimppuun asein ja antoi vangita häntä vastustaneet kardinaalit ja kiduttaa heidät hengiltä.

Urbanuksen sanotaan valittaneen, etteivät kidutetut kardinaalit huutaneet tarpeeksi kovaa.

Paavi Aleksanteri VI (1492–1503)

Aleksanteri VI:n vastustajat kutsuivat häntä ”ahneimmaksi sudeksi, jota kuunaan on nähty”.

Hän nimitti poikiaan piispoiksi ja herttuoiksi ja syytti yhdessä Cesare-poikansa kanssa monia ruhtinaita, piispoja ja kardinaaleja juonittelusta, vangitsi heidät, murhautti heidät ja takavarikoi heidän omaisuutensa.

Takavarikoidun omaisuuden Cesare käytti sotaan, jolla hän valloitti suuren osan Italiaa.

Aleksanteri VI ei kainostellut yksityiselämässäänkään: hän piti palatsissaan orgioita ja eli avoimesti rakastajattariensa kanssa.

Paavi Aleksanteri VI sai kymmenen lasta eri naisten kanssa. Monet hänen lapsistaan osallistuivat hänen poliittisiin valtataisteluihinsa.

Paavin tytär Lucrezia Borgia naitettiin vuonna 1493 Sforza-suvun jäsenelle. Suku hallitsi Milanoa vuosina 1450–1535.

Paavi tosin mitätöi tyttärensä avioliiton, kun Milano ja Ranska liittoutuivat häntä vastaan.

Lucrezia Borgia meni uusiin naimisiin Napolin kuninkaan Alfonso II:n aviottoman pojan kanssa. Avioliitolla haluttiin vahvistaa paavin ja Napolin välejä.

Lucrezia Borgian uusi aviomies murhattiin vuotta myöhemmin. Syylliseksi on epäilty Lucrezia Borgian veljeä Cesarea, joka halusi heikentää paavin ja Napolin liittoa.

Aleksanteri VI kuoli vuonna 1503 mahdollisesti osin omaa syytään. Hänen sanotaan yrittäneen juottaa vastustajalleen myrkkyä, mutta lasit vaihtuivat ja hän joi myrkyn itse.

Paavi Leo X (1513–1521)

Leo X oli omaa luokkaansa, mitä tulee ylelliseen elämään ja vastustajien säälimättömään kohteluun. Hänen tuhlaavaisuutensa sai Martti Lutherin aloittamaan uskonpuhdistuksen.

Paavi Leo X eli Giovanni de’ Medici oli Firenzen mahtimiehen Lorenzo de’ Medicin poika.

Hän oli tottunut ylelliseen elämään ja eli paavinakin häpeämättömän yltäkylläisesti ja käytti asemaansa häikäilemättä oman etunsa tavoitteluun.

Leo X tuhlasi suunnattomia rahasummia taiteeseen ja loisteliaisiin juhliin. Hän järjesti myös paraateja, joissa hän ratsasti ympäri Roomaa valkoisella norsulla perässään joukoittain ilveilijöitä ja villieläimiä.

Rahoittaakseen ylenpalttisen elämänsä hän alkoi kaupata kansalle aneita ja myydä kirkollisia virkoja vauraille merkkihenkilöille kovasta hinnasta.

Leo X:n elintavat herättivät suuttumusta. Paavia kritisoineita kardinaaleja syytettiin paavin murhayrityksestä, mutta he kuolivat äkilliseen ”ruokamyrkytykseen” ennen oikeudenkäyntiä.

Paavin ankarin arvostelija oli kuitenkin saksalainen munkki Martti Luther, jota paavin elämäntyyli suututti niin, että hän aloitti uskonpuhdistuksen.

Klemens VII (1523–1534)

Klemens VII vaihtoi alituiseen liittolaista Ranskan Frans I:n ja Saksalais-roomalaisen keisarikunnan ja Espanjan Kaarle V:n välisessä sodassa, kun osapuolten voimasuhteet vaihtelivat.

Kun paavi vuonna 1527 vaihtoi puolta viidettä kertaa, Kaarlen mitta tuli täyteen. Hän lähetti joukkonsa valtaamaan ja ryöstämään Rooman.

Kaarle V riisti Kirkkovaltiolta suuria maa-alueita, ja hänen sotilaansa tappoivat ja raiskasivat kaupunkilaisia.

Roomalta kesti pitkään toipua Kaarlen joukkojen tuhoteoista.

Englannin anglikaaninen kirkko sai alkunsa Klemens VII:n ollessa paavina. Vuonna 1533 Klemens kieltäytyi mitätöimästä Englannin kuninkaan Henrik VIII:n avioliittoa Katariina Aragonialaisen kanssa.

Henrik VIII käytti tilaisuutta hyväkseen ja katkaisi välit katoliseen kirkkoon. Hän perusti Englantiin oman kirkon, jonka arkkipiispan hän nimitti itse. Uusi arkkipiispa hyväksyi avioeron.

Paavi Pius XII (1939–1958)

Pius XII oli katolisen kirkon johtajana toisen maailmansodan riehuessa.

Hän oli elinaikanaan arvostettu paavi, mutta jälkipolvet ovat nähneet hänet erilaisin silmin.

1960-luvulla häntä pilkattiin Hitlerin paaviksi, koska hän ei sodan aikana ottanut kantaa natsien rikoksiin.

Vuonna 1999 brittiläinen toimittaja John Cornwell julkaisi kirjan, jonka nimi oli nimenomaan ”Hitlerin paavi”. Siinä hän toteaa Pius XII:n osasyylliseksi juutalaisten joukkotuhoon, koska tämä ei julkisesti vastustanut natsien toimia.

Osa katolilaisista on korostanut kuitenkin Pius XII:n sodanaikaisten toimien muita, myönteisiä puolia. Hänen aikanaan esimerkiksi yli viisituhatta juutalaista sai turvapaikan Rooman kirkoissa ja luostareissa.

Keskustelu Pius XII:n toiminnasta sodan aikana kiihtyi entisestään, kun tutkijat saivat käyttöönsä aiemmin salassa pidettyjä asiakirjoja maaliskuussa 2020.

Saksalainen historiantutkija Hubert Wolf osoitti uuden aineiston pohjalta, että Vatikaani oli vaiennut tietoonsa tulleista juutalaisten joukkomurhista.

Syyskuussa 1942 yhdysvaltalainen diplomaatti oli ottanut yhteyttä Vatikaaniin ja pyytänyt vahvistusta salaisen raportin tietoihin.

Raportin mukaan Varsovassa oli surmattu 100 000 juutalaista ja Lvivin kaupungissa Ukrainassa joukkomurhan uhreja oli 50 000.

Vatikaani ei halunnut vahvistaa näitä tietoja, vaikka asiakirjojen mukaan Lvivin kreikkalaiskatolinen piispa oli vain kuukautta aikaisemmin ilmoittanut Roomaan, että Ukrainassa oli tapettu 200 000 juutalaista.

Paavi Benedictus XVI (2005–2013)

Joseph Alois Ratzinger oli yksi katolisen kirkon arvostetuimmista teologeista. Se lienee ollut yksi syy siihen, että kardinaalikollegio nimitti hänet paavi Benedictus XVI:ksi vuonna 2005.

Uusi paavi sai ristiriitaisen vastaanoton. Monet pitivät hänen maailmankuvaansa vanhoillisena.

Paavina ollessaan hän toisti kielteisiä näkemyksiään seksuaalivähemmistöistä ja eronneista. Hän myös vastusti tiukasti naispappeutta ja naisten oikeutta aborttiin.

Nykyinen paavi Franciscus, joka tuli Benedictus XVI:n seuraajaksi vuonna 2013, on muun muassa sanonut, että homoseksuaaleilla pitäisi olla oikeus rekisteröityyn parisuhteeseen.

Benedictus XVI:n kauden ensimmäinen suuri skandaali olivat paljastukset lasten pahoinpitelystä ja hyväksikäytöstä katolisissa seurakunnissa.

Jo aiemmin Yhdysvalloissa ja Irlannissa oli uutisoitu katolisista papeista, jotka olivat käyttäneet lapsia seksuaalisesti hyväkseen.
Benedictus XVI:n kaudella tuli esiin pedofiliatapauksia myös muun muassa Norjassa, Saksassa, Belgiassa, Itävallassa ja Alankomaissa.

Esillä on ollut myös Benedictus XVI:n aika arkkipiispana Münchenissä ja Freisingissa vuosina 1977–1882. Vuonna 2022 julkaistun tutkimuksen mukaan hän tiesi tuolloin tapahtuneista hyväksikäyttötapauksista mutta ei puuttunut niihin.

Vuoden 2012 niin sanottu Vatileaks-skandaali sai alkunsa, kun Benedictus XVI:n hovimestari vei luottamuksellisia papereita paavin työpöydältä ja vuosi ne italialaiselle toimittajalle Giuanluigi Nuzzille. Ne paljastivat laajan korruption kirkon sisällä.

Vatikaanin korruptiota on sittemmin käsitelty useissa lehtijutuissa, kirjoissa ja dokumenttielokuvissa.

Benedictus XVI jäi historiaan myös yhtenä harvoista paaveista, jotka ovat eronneet vapaaehtoisesti. Viimeksi häntä ennen viran oli jättänyt omasta tahdostaan Celestinus V vuonna 1294.

Benedictus erosi vuonna 2013 mutta piti paavillisen nimensä ja eli kuolemaansa asti Vatikaanissa. Hän kuoli uudenvuodenaattona vuonna 2022.