Ukrainalaisesta haaremiorjasta tuli sulttaanitar

Hurrem veti verhon sivuun ja katseli Euroopan suurimman ja mahtavimman kaupungin katuja. Neljä vuotta aiemmin Krimin tataarit olivat kaapanneet hänet hänen kotimaastaan Ruteniasta (nykyinen Ukraina, toim.) ja myyneet hänet orjaksi. Edes hänen nimensä ei ollut hänen, vaan hän oli saanut ”iloista” tarkoittavan Hurrem-nimen haaremissa.

Nyt hän oli menossa tapaamaan yhtä maailman mahtavimmista miehistä, ja hän oli hyvin valmistautunut. Kuninkaallisena jalkavaimona Hurrem oli saanut oppia rakkauden taidossa. Hänen kykynsä tyydyttää sulttaani ratkaisisi sen, haluaisiko sulttaani tavata hänet uudelleen – ja siittää hänelle ehkä jonain päivä lapsen. Kaikki, mitä Hurremille oli viimeisen neljän vuoden aikana tapahtunut, oli valmistanut häntä tähän hetkeen.

Sulttaani elosteli haaremissa

Suleiman Suuri oli Ottomaanien valtakunnan pisimpään hallinnut sulttaani. Hän oli varmistanut maineensa valloittamalla suuria alueita, kuten nykyisen Irakin, Serbian ja Unkarin. Lisäksi hän oli taitava diplomaatti – ja hän rakasti naisia.

Venetsialaiset diplomaatit olivat panneet merkille, että sulttaani oli ”hyvin himokas” ja kutsui usein öisin luokseen naisia kuninkaallisesta haaremista, joka sijaitsi vanhassa Eski Sarayn palatsissa. Näin Suleiman täytti hänelle asetetut odotukset: sulttaanilla piti olla lukemattomia jalkavaimoja ja hänen piti siittää paljon poikia. Hän ei kuitenkaan saanut avioitua, koska vaimo olisi voinut vaikuttaa hänen harkintakykyynsä.

Jalkavaimot olivat tyttöjä, jotka oli siepattu kodeistaan kaukaisissa maissa ja tuotu lahjaksi sulttaanille. Konstantinopolissa he jättivät hyvästit entiselle elämälleen: heidät käännytettiin islamiin, opetettiin puhumaan turkkia ja perehdytettiin ottomaanien tapoihin.

Jalkavaimolle oli suuri kunnia saada kutsu sulttaanin makuukamariin, ja monet Suleimanin haaremin naiset nauttivat velvollisuudestaan – kunnes Hurrem kutsuttiin sulttaanin luo.

Yksi poika ei riittänyt

Hurremin tapaaminen Suleimanin kanssa sujui niin hyvin, että sulttaani kutsui hänet yhä uudelleen makuukamariinsa, jossa he muun muassa keskustelivat runoudesta.

13 kuukautta myöhemmin Hurrem synnytti pojan, joka sai nimen Mehmed. Prinssin äitinä Hurrem kuului nyt palatsin eliittiin, ja hän sai käyttöönsä omia palvelijoita ja oman asunnon.

Mehmed ei kuitenkaan ollut vallanperijä. Se kunnia kuului Suleimanin vanhimmalle pojalle Mustafalle, jonka äiti oli sulttaanin jalkavaimo Mahidevran. Lapsikuolleisuus oli tuohon aikaan suurta, joten Suleimanin odotettiin siittävän useita poikia. Kukin jalkavaimo sai synnyttää vain yhden pojan, ja raskaaksi tultuaan hän ei enää saanut maata sulttaanin kanssa.

Pian tapahtui kuitenkin jotakin ennenkuulumatonta: sulttaani kutsui Hurremin taas luokseen.

Hurrem karkotti kilpailijansa

Vuosina 1521–1526 Hurrem synnytti sulttaanille kolme poikaa, Mehmedin, Selimin ja Abdullahin, sekä Mihrimah-tyttären. Lapsilauma vahvisti monien epäilykset todeksi: vastoin kaikkia perinteitä sulttaani Suleimanista oli tullut yksiavioinen.

Se häiritsi etenkin Mahidevrania, joka näki, miten hänen ja hänen poikansa asema heikkeni päivä päivältä. Hän oli ollut vuosien ajan Suleimanin suosikki, mutta nyt sulttaani näki vain Hurremin.

Mahidevran pelkäsi, että Hurrem taivuttelisi sulttaanin nimittämään oman poikansa vallanperijäkseen Mustafan sijaan – tai jopa raivaisi Mustafan tieltä. Naiset vihasivat toisiaan vuosien ajan, kunnes Mahidevran ei lopulta enää kyennyt hillitsemään kateuttaan. Hän hyökkäsi Hurremin kimppuun, repi tämän vaatteet riekaleiksi ja raapi tämän kasvoja kynsillään.

Kun sulttaani myöhemmin halusi nähdä Hurremin, tämä kieltäytyi.

”Sano sulttaanille, etten ole arvollinen tulemaan hänen eteensä naarmuisine kasvoineni”, hän sanoi kutsun tuoneelle eunukille. Suleiman kuitenkin määräsi Hurremin tulemaan luokseen, ja kun hän kysyi tämän haavoista, Hurremin kertoi niiden olevan Mahidevranin tekosia.

Kun Suleiman vaati Mahidevranilta selitystä, tämä tunnusti tekonsa ja lisäsi Hurremin ansainneen sen. Sulttaani raivostui ja lähetti sekä Mahidevranin että Mustafan Manisaan kauas Konstantinopolista.

Hurremista kerrottiin ilkeitä huhuja

Vuoteen 1534 mennessä Hurrem oli synnyttänyt sulttaanille vielä kaksi poikaa, ja hänen asemansa vahvistui entisestään, kun Suleiman päätti ottaa hänet vaimokseen. Sulttaanin avioliitto oli täysin ennenkuulumaton, ja tieto siitä kiiri nopeasti kauas.

”On tapahtunut jotakin poikkeuksellista: sulttaani on ottanut vaimokseen orjanaisen Venäjältä”, Genovan kaupunkivaltion lähettiläs raportoi. ”Kaikki puhuvat häistä, mutta kukaan ei osaa sanoa, mitä se käytännössä merkitsee.”

Hurrem muutti palatsiin asumaan ja sai ensimmäisenä Ottomaanien valtakunnan historiassa ”sulttaanin lähintä” tarkoittavan Haseki sultanin arvonimen. Häntä alettiin kutsua myös Hurrem Sultaniksi osoitukseksi siitä, että hän kuului nyt sulttaanin dynastiaan. Ero entiseen oli dramaattinen, koska naisilla ei ollut perinteisesti ollut sananvaltaa politiikassa. Nyt Hurrem oli kuitenkin päässyt Ottomaanien valtakunnan vallan sisäpiiriin.

Seuraavina vuosina hän osallistui säännöllisesti valtakunnan asioita käsitteleviin kokouksiin, ja hän rakennutti Konstantinopoliin kouluja, moskeijoita ja majataloja. Kun Suleiman oli matkoilla, Hurrem toimi hänen sijaisenaan – ja lähetti hänelle ikävöiviä kirjeitä.

”Palan yötä päivää murheen tulessa, koska joudun olemaan erossa sinusta”, hän kirjoitti sulttaanille, joka vastasi: ”Sydämeni täytyy surusta ja silmäni kyyneleistä; olen rakastajasi ja sinä tuot minulle iloa.”

Kaikki eivät kuitenkaan hyväksyneet parin rakkautta. Sen jälkeen kun vallanperijä Mustafa ja hänen äitinsä oli karkotettu palatsista, Konstantinopolissa alkoi levitä huhuja Hurremin vaikutusvallasta, jota monet sulttaanin vanhoilliset neuvonantajat syvästi paheksuivat.

”Väitetään, että hän on noitunut sulttaanin”, venetsialainen diplomaatti Luigi Bassano kirjoitti. ”Koko hovi vihaa häntä, mutta koska sulttaani rakastaa häntä, kukaan ei uskalla sanoa mitään.”

Tyytymättömyys kasvoi etenkin sulttaanin eliittijoukkojen, janitsaarien, keskuudessa. Janitsaarit kannattivat Mustafaa, joka oli jo osoittanut olevansa taitava soturi, ja pelkäsivät, että Hurrem taivuttaisi sulttaanin nimittämään vallanperijäksi yhden omista pojistaan.

Vuonna 1552 janitsaarit vannoivat avoimesti uskollisuutta Mustafalle ja huhuttiin jopa, että janitsaarit ja Mustafa suunnittelivat kapinaa sulttaania vastaan.

Suleiman kuittasi huhut pötypuheeksi.

”Jumala varjelkoon Mustafaani yrittämästä moista röyhkeyttä ja tekemästä jotakin niin järjetöntä niin kauan kuin minä elän”, hän totesi.

Epäilys jäi kuitenkin itämään Suleimanin mieleen.

Sulttaani surmautti oman poikansa

Vuonna 1553 Suleiman taivuteltiin lähtemään sotaan Persiaa hallinnutta Safavidien imperiumia vastaan.

Vallanperijä Mustafa osallistui sotaretkeen oman armeijansa kanssa. Sotaretken aikana sulttaanin suurvisiiri Rustem Pašša kirjoitti Mustafalle ja kysyi, liittyisikö tämä joukkoineen isänsä armeijaan. Sulttaanille Rustem puolestaan kertoi, että Mustafa aikoi murhata tämän, ja kun Mustafa saapui isänsä telttaan, tämän vartijat surmasivat hänet.

Mustafan kuolema järkytti koko Ottomaanien valtakuntaa. Janitsaarit nousivat avoimeen kapinaan, ja tilanne rauhoittui vasta, kun sulttaani oli karkottanut Rustem Paššan ja antanut sotilaille mittavan palkankorotuksen.

Pahat kielet kuitenkin väittivät, että Hurrem oli suunnitellut Mustafan murhan yhdessä Rustem Paššan kanssa varmistaakseen, että valta siirtyisi aikanaan hänen omille pojilleen. Rustem Pašša oli syntynyt Balkanilla, ja hänet oli siepattu Konstantinopoliin aivan kuten Hurremkin. Hurrem oli auttanut Rustemia vuosikausia ja muun muassa järjestänyt tämän avioliiton ainoan tyttärensä kanssa.

”Annoit venäläisen noidan kuiskia korviisi”, naisrunoilija Nisayi kirjoitti pukien monien aikalaisten ajatukset sanoiksi.

Vielä nykyäänkään, 500 vuotta myöhemmin, ei ole viitteitä siitä, että Hurrem olisi yrittänyt vaikuttaa vallanperimysjärjestykseen.

Hurremista alkoi uusi aikakausi

Mustafan kuolema turvasi Hurremin aseman, ja hän saattoi omistautua rakennusprojekteilleen. Viimeisinä vuosinaan hän keskittyi rakennuttamaan suurta sairaalaa, jollaista Konstantinopolissa ei ollut ennen nähty. Hurrem kuoli pitkälliseen sairauteen vuonna 1558. Sureva Suleiman rakennutti Hurremille komean mausoleumin, ja kahdeksan vuotta myöhemmin hän liittyi rakastettunsa seuraan.

Selim oli tuolloin sulttaaniparin ainoa yhä elossa oleva poika, ja Ottomaanien valtakunnan kukoistuskausi kääntyi lopuilleen hänen aikanaan. Selim sai lisänimen ”Juoppo”, ja vuonna 1571 hän menetti valtaosan ottomaanien laivastosta suuressa Lepanton meritaistelussa Espanjaa ja Italian kaupunkivaltioita vastaan.

Yhden asian Selim oli kuitenkin oppinut isältään Suleiman Suurelta: hän avioitui älykkään jalkavaimonsa Nurbanun kanssa. Siitä alkoi uusi aikakausi, jolloin sulttaanin naiset eivät olleet enää pelkkiä synnytyskoneita, vaan heillä oli myös poliittista valtaa.