Sulttaanilla oli rajaton valta: hän oli ”Jumalan varjo maan päällä”, kaikkien muslimien kalifi, jonka mahti ja maat periytyivät suoraan Itä-Rooman hallitsijoilta.
Unkarin pustalta Saharaan saakka miljoonat alamaiset taipuivat hänen tahtoonsa, ja naapurihallitsijat vapisivat hänen armeijansa pelossa.
Vaativien tehtäviensä vastapainoksi sulttaani kaipasi kotoista rauhaa, ja sitä hänelle ainakin teoriassa tarjosi haaremi.
Koska haaremin asukkaat vähäisestä siivoojasta ylimpiin virkamiehiin olivat kaikki orjia, perheensisäiset kiistat eivät pilanneet ilmapiiriä.
Kun sulttaanilla oli satoja rakastajattaria valmiina jatkamaan hänen sukuaan, vallanperimys oli aina taattu korkeasta lapsikuolleisuudesta tai puolison mahdollisesta hedelmättömyydestä huolimatta.
Haaremin piti taata sulttaanille rauhalliset kotiolot, että hän jaksaisi hallita puolta tunnetusta maailmasta.
Ottomaanien valtakunnan suljettu sisin ei kuitenkaan ollut varsinainen rauhan tyyssija.
Haaremin portin takana
Sulttaani asui Konstantinopolissa Bosporinsalmen tuntumaan rakennetussa valtavassa Topkapin palatsissa sukulaistensa, rakastajattariensa ja palvelusväkensä kanssa.
Alueen muurien sisällä asui tuhansia ihmisiä, ja luku kasvoi sitä mukaa kuin sulttaani sai lahjoituksina lisää somia nuoria naisia.
Vuonna 1604 myös kreikkalainen Anastasia kuuli palatsin porttien sulkeutuvan takanaan. Egeanmeressä sijaitsevalla Tinoksen saarella syntynyt papin tytär oli vain 15-vuotias, kun hän joutui orjakauppiaiden sieppaamaksi.
Bosniaan päätyneen neidon kauneus kiinnitti paikallisen valtionhoitajan huomion, ja sulttaania mielistelläkseen virkamies lähetti kaunottaren Konstantinopoliin.
Kun Anastasia astui sisään haaremiin, hänen siihenastinen elämänsä ja henkilöllisyytensä pyyhkiytyivät pois.
Anastasia sai uudeksi nimekseen Mâh-Peyker eli ”kuun muotoinen”; hänen kasvojensa pyöreä muoto näet miellytti suuresti turkkilaisia. Uuteen identiteettiin kuului myös uusi uskonto, islam.
Ottomaanien valtakunnassa ei saanut ottaa orjaksi islaminuskoisia, ja siksi kaikki haaremiin tuodut naiset olivat syntyjään kristittyjä, juutalaisia tai johonkin muuhun ei-islamilaiseen uskontokuntaan kuuluvia.
Jokainen Topkapiin tuotu nainen käännytettiin kuitenkin muslimiksi. Jos tulokas hangoitteli vastaan, haaremia vartioivilla mustilla eunukeilla oli keinonsa, joiden avulla niskoittelijan mieli saatiin muutetuksi.
Jos kovatkaan konstit eivät auttaneet, tyttö suljettiin säkkiin ja heitettiin mereen.
Suurin osa uusista orjattarista oli saapuessaan kuitenkin niin peloissaan, että he suostuivat kuuliaisesti lausumaan uuden uskontunnustuksensa:
”Allah on ainoa jumala.”
Muuta tytöt sitten tuskin sanoivatkaan, sillä haaremissa ei katsottu hyvällä turhaa lörpöttelyä. Konstantinopolissa asuvien eurooppalais lähettiläiden korviin kantautuneiden huhujen mukaan palatsissa vallitsi yhtä ankara tunnelma kuin kristillisissä nunnaluostareissa. Haaremin asukeilta edellytettiin vakavaa ja kurinalaista käytöstä.
Orjamarkkinoilta sulttaanille valittiin kauniita, koskemattomia nuoria naisia.
Palvelijanaiset
Uusien tyttöjen tapaan Mâh-Peykerkaan ei aluksi ollut haaremin hierarkiassa keittiöpiikaa kummempi.
Vasta kun tyttö osoittautui ripeäksi ja tottelevaiseksi, hän saattoi toivoa kohoavansa pesukannun kantajaksi tai kylpylänvahdiksi.
1600-luvun alussa Topkapin palatsin haaremissa asui noin 300 naista.
Heidän yhteinen tehtävänsä oli palvella sulttaanin perhettä, huolehtia prinsseistä ja prinsessoista ja varsinkin tuottaa perillisiä, jottei dynastia kuihtuisi.
Uudet tytöt asuivat suurissa makuusaleissa, joissa ei usein ollut edes ikkunaa, ja he olivat jatkuvasti kokeneempien naisten tai mustien eunukkien valvonnan alla.
Päivittäisen raadannan lisäksi tyttöjä koulutettiin sulttaanin miellyttämisen jalossa taidossa. Heidän tuli opiskella kieliä, tanssia, laulua, erilaisten instrumenttien soittoa, hienostuneita käytöstapoja ja palatsin monimutkaista etikettiä.
Matkan varrella jokainen oppi omakohtaisesti myös, että haaremi oli juonittelujen tyyssija eikä kehenkään voinut luottaa, vaan haareminaisen elämä oli kilpailua elintilasta ja taistelua olemassaolosta.
Suurin osa naisista ei koskaan päässyt läheiseen kanssakäymiseen sulttaanin kanssa, ja heidän elämänsä oli pelkkää työntekoa, mutta toisin oli Mâh-Peykerin laita.
Hän sai kokea omakohtaisen nousun orjattaresta mahtavaksi vallankäyttäjäksi.
Aluksi nuori kreikatar opiskeli haaremin sääntöjä ja kaikkia hovissa tarvittavia taitoja. Hän oli päättänyt kiinnittää sulttaanin huomion ja päästä tämän vuoteeseen, sillä se oli ainoa tapa kohota Topkapin arvoasteikossa.
Tie sulttaanin vuoteeseen
Sulttaanilla oli oikeus kutsua vuodekumppanikseen kenet vain sadoista orjattaristaan, ja tyttöjen tehtävä oli tyydyttää valtiaansa parhaansa mukaan. Käytännössä sulttaanin parinvalinta oli kuitenkin tiukasti muiden valvonnassa.
Ottomaanien perinteiden mukaan sulttaanin äiti hallitsi poikansa taloutta, eikä kukaan päässyt sulttaanin lähelle ilman äidin lupaa.
Äidillä oli yksinoikeus päättää, ketkä haaremin naisista saivat sellaisia tehtäviä, että heillä oli edes jonkinlaiset mahdollisuudet tavata sulttaani ja houkutella tämän halut esiin
Vuosi sen jälkeen kun Mâh-Peyker oli saapunut haaremiin, sulttaani Ahmed I:n äiti kuoli, mikä jätti valtatyhjiön Topkapin sydämeen. Nuori kreikkalainen orjatar käytti hyväkseen alkanutta sekasortoa ja tiukkaa valtataistelua.
Mâh-Peykerin kauneus, hyvä lauluääni ja kyky tulla toimeen tärkeiden ihmisten kanssa kuljettivat häntä kuin hienoa silkkilankaa, ja hän pääsi kuin pääsikin pujahtamaan neulansilmän läpi itsensä sulttaanin läheisyyteen.
Arvottomasta palvelustytöstä tuli yksi valikoiduista haareminaisista, joiden tehtävänä oli sulostuttaa valtiaan elämää. Eräänä aamuna koitti vihdoin odotettu ja pelätty hetki: sulttaani ilmoitti haluavansa viettää seuraavan yön Mâh-Peykerin seurassa.
Ahmed I ei ollut rakastajana kovinkaan puoleensavetävä. Vaikka sulttaanin esiäidit olivat toinen toistaan upeampia kaunottaria, mies oli varreltaan lyhyt ja pulska ja kasvoiltaan rokonarpinen.
Luonteeltaan hän oli arvaamaton – hänen mielialansa vaihtelivat hullunrohkeudesta arkuuteen, eikä ennalta voinut tietää, oliko sulttaanilla julma vai hellä päivä.
Mâh-Peykerin kaltainen nainen osasi jättää sulttaanin henkilökohtaiset puutteet huomiotta niiden mahdollisuuksien rinnalla, joita tämän suosioon pääseminen tarjosi – eikä naisella toisaalta ollut myöskään paljon vaihtoehtoja kieltäytyä sulttaanin pyynnöistä.
Niinpä neito seurasi kernaasti, kun mustat eunukit saapuivat illemmalla noutamaan häntä Ahmedin luo, ja ilahdutti sulttaania parhaansa mukaan.
Ponnistukset palkittiin pian: Mâh-Peyker pääsi sulttaanin jalkavaimoksi ja nousi yhden tärkeän askelman ylöspäin haaremin hierarkiassa.
Hyvä seksi palkittiin
Jalkavaimot olivat sulttaanin vakituisia vuodekumppaneita, ja tämä asema antoi heille paljon arvovaltaa Topkapissa. Jalkavaimoja myös palkittiin paremmin kuin muita haaremin asukkaita ja heillä oli palveluksessaan omia orjattaria.
Aineellisten etujen lisäksi jalkavaimoilla oli myös valtaa, koska he saattoivat kahdenkeskisissä tapaamisissaan sulttaanin kanssa kuiskailla omia toiveitaan suoraan tämän korvaan.
Toisaalta jalkavaimo joutui aina olemaan myös varuillaan sulttaanin muiden naisten vuoksi, sillä kilpailu valtiaan suosiosta oli armotonta eivätkä kilpailijattaret jättäneet käyttämättä yhtäkään tilaisuutta vetää mattoa toistensa jalkojen alta.
Yleensä vain yhdestä naisesta saattoi tulla sulttaanin lempivaimo eli haseki.
Kukaan ei tässä kilvassa päihittänyt Mâh-Peykeria, joka käytti kaiken viehätysvoimansa kietoakseen Ahmedin pauloihinsa.
Tolkuttomuuteen asti rakastunut sulttaani kutsui kyyhkyläistään nimellä Kösem, joka tarkoittaa sekä ”karvatonta” että ”johtajatarta”. Tällä nimellä palatsin ulkopuolinen maailma oppi tuntemaan Mâh-Peykerin.
Huhut sulttaanin uudesta sydänkäpysestä kiirivät pian Konstantinopoliin ja myös eurooppalaisten suurlähettiläiden korviin.
1600-luvun alussa sen ajan suurvallat, kuten Ranska, Venetsia, Espanja ja jopa kaukainen Englanti, olivat lähettäneet ottomaanien pääkaupunkiin omat edustajansa, jotka koettivat parhaansa mukaan pysyä selvillä Topkapin muurien sisällä käytävistä valtataisteluista.
Tehtävä ei ollut helppo, sillä lähettiläillä ei ollut pääsyä itse haaremiin, missä sulttaani naisineen asusti. Lähettiläät ostivatkin tietoja eunukeilta, jotka saattoivat liikkua palatsissa melko vapaasti.
Tämän tiedustelukeinon avulla Venetsian suurlähettiläs sai vuonna 1612 tiedon Kösem-nimisestä naisesta, joka näytti etenevän vauhdikkaasti haaremin hierarkiassa:
”Hän on kaunis, ovela ja monipuolisesti lahjakas. Hänellä on ihana lauluääni, minkä vuoksi hallitsija on äärettömän rakastunut”, lähettiläs Simon Contarini raportoi kotimaahansa.
”Kaikki eivät tätä naista arvosta, mutta hän on sulttaanin lempivaimo ja saa toki tahtonsa läpi joissakin asioissa. Hallitsija haluaa jatkuvasti olla tämän naisen lähellä.”
Sen lisäksi että tuolloin 23-vuotias Kösem tyydytti Ahmedin halut, hän antoi sulttaanille poliittisia neuvoja.
Muut jalkavaimot jäivät virattomiksi, kun sulttaani suuntasi Kösemiin kaiken huomionsa. Kun nainen vieläpä osoittautui hedelmälliseksi ja synnytti sulttaanille kolme tytärtä, Ahmed antoi lähtöpassit siihenastiselle hasekilleen.
Kösem oli nyt kruunaamaton kuningatar.
Orjatar pelasti dynastian
Kun ottomaanit vielä olivat vain yksi monista Turkin ylängöillä asuvista heimoista, sulttaanit olivat liittoutuneet naapurihallitsijoiden kanssa ottamalla vaimoikseen näiden tyttäriä.
Murat II:n avioliitto serbiprinsessan kanssa vuonna 1435 oli kuitenkin jäänyt lajissaan viimeiseksi.
18 vuotta myöhemmin ottomaanien armeija valtasi Konstantinopolin, ja siitä lähtien sulttaani oli ollut niin mahtava mies, ettei hänen sopinut alentua ottamaan puolisokseen tavallista kuninkaantytärtä.
Sulttaani hankkikin siitä lähtien jälkikasvunsa haaremin orjatarten kanssa, ja poikalapsia synnyttäneet naiset palkittiin, koska poika saattoi periä valtaistuimen.
Myös Kösem saavutti aivan uuden arvoaseman, kun hän vihdoin sai poikalapsen vuonna 1612.
Kun orjatar synnytti pojan, hänet siirrettiin yleensä Konstantinopolin vanhaan palatsiin, jossa hänen piti omistautua kasvatustehtävälle.
Ahmed ei kuitenkaan hennonut päästää Kösemiä pois, vaan tuore äiti jäi Topkapiin sulttaanin viralliseksi lempivaimoksi.
Neljä vuotta myöhemmin Venetsian uusi suurlähettiläs Cristoforo Valier kirjoitti raportissaan näin:
”Sulttaani antaa vaimolleen vapaat kädet eikä kiellä tältä mitään, ja vaimo hallitsee miestä miten tahtoo.”
Kösem nautti vallastaan ja sinetöi asemansa synnyttämällä useita poikia. Kaikki sujui loistavasti, kunnes pilkkukuume-epidemia iski Konstantinopoliin. Tuhoisa tauti surmasi myös sulttaani Ahmed I:n.
Aiemmin ottomaanit olivat ratkoneet kruununperimyksen veristen sisällissotien avulla, mutta 1600-luvulta lähtien valta siirtyi yleensä dynastian vanhimmalle miehelle.
Kösemin kannalta oli harmillista, että hänen poikansa olivat vasta kolmannella sijalla perimysjärjestyksessä. Ahmedin nuorempi veli Mustafa nousi sulttaaniksi, ja leskeksi jäänyt Kösem joutui muuttamaan Topkapista vanhaan palatsiin.
Kösem menetti kerralla kaiken vaikutusvaltansa ja lisäksi hän joutui nyt alituisesti pelkäämään poikiensa hengen puolesta: ottomaanien vanhan perinteen mukaan vastavalittu sulttaani raivasi tieltään mahdolliset kilpakumppaninsa.
Ahmed ei ollut tätä tapaa noudattanut, mutta Mustafa saattoi milloin tahansa päättää toimia toisin.
Onni tuntui kääntyneen – toisaalta ottomaanien maailmassa kaikki saattoi muuttua yhdessä yössä. Myös Kösem palasi sangen pian takaisin valtaan, vahvempana kuin koskaan.
Sulttaani Mustafa osoittautui liian heikoksi sulttaaniksi, ja pian valtaistuimelle nousi hänen veljenpoikansa Osman II.
Hänkään ei ehtinyt hallita kauaa: Osman II löytyi kuristettuna, koska oli suututtanut henkivartijansa, vaikutusvaltaiset janitsaarit. Mahtava henkivartiokaarti järjesti jatkossakin useita vastaavanlaisia palatsivallankumouksia.
Kaoottisten vallankumousten jälkeen Kösemin vanhin poika nousi sulttaaniksi. 11-vuotias Murat ei alaikäisenä voinut hoitaa tehtävää itse, joten tarvittiin vahva sijaishallitsija.
Mahtavinkaan haaremin asukas ei voinut olla varma siitä, elikö hän yön yli.
Kösem otti vallan
Ottomaanien valtakunnassa lapsihallitsijat olivat tavallinen ilmiö. Uusi sulttaani teloitti veljensä, mikä poisti täysi-ikäiset kilpailijat.
Kun valtaistuimelle nousi alaikäinen, määrättiin sijaishallitsija siihen saakka, että nuorukainen saavuttaisi täysi-ikäisyyden.
Tehtävää hoiti usein suurvisiiri, joka vastasi muutenkin valtakunnan hallinnollisesta johtamisesta.
Sijaishallitsija ei voinut hoitaa hallitsijan tehtäviä mielensä mukaan, vaan hän tarvitsi päätöksilleen sulttaanin äidin suostumuksen.
Moni tärkeä asia riippuikin äidin eli valide sultanin päätöksestä.
”Äidin oikeus on Jumalan oikeus”, toteaa vanha ottomaanien sanonta. Sulttaanin äidin oikeudet ja valta kasvoivat huimasti 1500-luvulla useiden alaikäisten tai heikkojen sulttaanien myötä, aluksi toki epävirallisesti.
Kösem oli ensimmäinen alaikäisen sulttaanin äiti, joka omi myös sijaishallitsijan roolin. Hän rikkoi kaikki aiemmat normit asettuessaan valtakunnan hallitsijaksi vuonna 1623, ja hän hallitsi aina siihen saakka, että Murat IV tuli täysi-ikäiseksi.
Kösem oli vallassa pitkään. Hän vartioi tiukasti haaremia ja nimesi provinssien hoitajat, taisteli valtakunnassa rehottavaa korruptiota vastaan ja kävi kirjeenvaihtoa eurooppalaisten kuningatarten kanssa.
Kun Persian šaahi valloitti Bagdadin vuonna 1624, Kösem vahvisti sotajoukkoja, ja kymmenessä vuodessa ottomaanit saivat kaupungin takaisin.
Kun Murat oli tarpeeksi vanha hallitsijaksi, Kösem menetti joksikin aikaa osan vaikutusvallastaan. Sulttaani kuoli kuitenkin jo 27-vuotiaana vuonna 1640, ja äiti palasi jälleen vallan keskiöön.
Muratilta ei jäänyt perillisiä. Hänellä oli enää yksi veli, henkisesti häilyvä Ibrahim, sillä muut veljensä Murat oli teloituttanut.
Vielä kuolinvuoteellaan Murat määräsi Ibrahiminkin teloitettavaksi, mutta käsky jätettiin vaivihkaa toteuttamatta, sillä viimeisen prinssin menehtyminen olisi merkinnyt dynastian loppua. Ibrahim oli puutteineenkin kelvollinen perimään valtaistuimen, ja jälleen oli tarvetta vahvalle äidille.
Prinssi kuristettiin ja hänen äitinsä hukutettiin. Näin Mehmed III hankkiutui eroon liian suosituksi tulleesta pojastaan vuonna 1603.
Kaikki oli uhrattavissa
Valide sultan oli poikansa holhooja ja hallitsi siten koko valtakuntaa. Valta-asema johti kuitenkin ajoittain erittäin kiperiin tilanteisiin, mikä Kösemin oli pakko myöntää kestettyään Ibrahimin häilyvyyttä kahdeksan vuoden ajan.
”Menetämme valtamme ja hän surmaa lopulta meidät molemmat”,
Kösem kirjoitti suurvisiirille vuonna 1648. ”Yhteiskunta on raunioina. Järjestäkää hänet pois valtaistuimelta!”
Sulttaanin äiti oli valmis uhraamaan viimeisen poikansa pelastaakseen valtakunnan ja itsensä. Virallisen version mukaan äitiä piti suostutella, jotta poika saatettiin syrjäyttää ja surmata, mutta käytännössä suostuttelu oli kulissipeliä.
Ibrahim oli ennen kuolemaansa ehtinyt saada useita poikia, ja yhdestä tuli nyt vallanperijä. Tämä siirsi myös Kösemin pois vallasta, koska uuden vallanpitäjän äidin piti sääntöjen mukaan ottaa hänen paikkansa.
59-vuotias entinen orjatar ei kuitenkaan noin vain luopunut vallastaan, vaan varmistettuaan ensin janitsaarien tuen jäi kuin jäikin Topkapiin.
Kösemin oli varottava Turhania, nuoren sulttaanin äitiä. Nuori ukrainatar tunsi haaremin valtapelin ja halusi epäilemättä itse nousta valtaan palatsissa.
Kolmen vuoden kuluttua Kösem päätti poistaa esteet tieltään. Nykyinen lapsihallitsija korvattaisiin toisella Ibrahimin pojalla, jolla oli taipuisampi äiti.
Kösemin epäonneksi eräs orjatar paljasti juonen Turhanille. Tämä solmi välittömästi salaliiton johtavan mustan eunukin kanssa, eikä Kösemiä suojannut enää edes janitsaarien tuki.
Syyskuun 3. päivänä vuonna 1651 osmanien mahtavin nainen viimein menehtyi. Huhun mukaan hänet kuristettiin joko verholla tai omilla hiuksillaan.
Kösem pääsi kauan sitten hurmaamansa Ahmedin luo, ja Turhan peri nyt valtakunnan vahvan naisen paikan. Valtapeli jatkui; vain pelaajat vaihtuivat.