Maanalaiset kaupungit: Turkin muinainen mysteeri

Heettiläiset hyökkäsivät maan alta

Kaikissa maan alla sijaitsevissa tiloissa on ollut vain niukalti arkeologista löytöaineistoa. Yleensä kammiot ovat tyhjiä lukuun ottamatta ruukunsirpaleita varhaiselta keski­ajalta, jolloin Kappadokia kuului Itä-Roomaan.

Joistakin luolastoista näkee kuitenkin selvästi, että ylemmät kerrokset ovat paljon vanhempia kuin alemmat. Tuffi nimittäin kovettuu erittäin hitaasti, ja alakerrosten tunneleiden ja kammioiden seinät ovat pehmeämpiä kuin yläkerrosten, mikä kertoo siitä, että ne ovat uudempia.

Siksi tutkijat arvioivatkin, että vanhimmat onkalot on ehkä louhittu jo vuoden 2000 eaa. tienoilla.

Suurin piirtein noihin aikoihin pohjoisen aroilta peräisin olevat heettiläiset valtasivat Kappadokian ja suuren osan Anatoliaa, jonne he perustivat myös pääkaupunkinsa Hattušan noin 200 kilometrin päähän Turkin nykyisestä pääkaupungista Ankarasta.

Uudet hallitsijat kävivät jatkuvasti sotaa rajojen yli hyökkäilevien naapureidensa kanssa.

Heettiläiset osasivat kuitenkin hyödyntää alueen luontoa ja geologiaa. Monista Kappadokian heettiläiskaupungeista on löydetty kaivauksissa maanalaisia käytäviä, joihin heettiläissoturit ovat asettuneet väijyksiin hyökkääjien uhatessa heidän kaupunkiaan.

Siksi monet olettavat, että heettiläiset kaivoivat myös ensimmäiset maan­alaiset kaupungit.

Eläimillekin oli omat tilat

Nokkelista puolustusrakennelmista huolimatta heettiläisten imperiumi tuhoutui noin vuoden 1200 eaa. tienolla. Tuolloin Anatoliaan hyökkäsivät Välimeren itäosassa vaikuttaneet sotaisat niin sanotut merikansat.

Kappadokia jäi seuraaviksi vuosi­sadoiksi useiden kansojen kiistakapulaksi. Tilanne muuttui vasta 500-luvulla eaa., kun Persian kuningas Kyyros II valloitti alueen ja liitti sen valtakuntaansa.

Kreikkalaisen kirjailijan Ksenofonin mukaan maanalaisten asumusten tekoperinne oli jo tuolloin levinnyt Anatolian muihin osiin. Ksenofon taisteli Persian armeijassa palkkasoturina vuonna 401 eaa., ja kun hän oli matkalla kotiin Anatolian itäosien halki, häntä kohtasi noin 700 kilometrin päässä Kappado­kian itäpuolella epätavallinen näky.

”Kylän talot oli rakennettu maan alle. Niiden sisäänkäynti oli pieni kuin kaivo, mutta toisaalta huoneet olivat tilavia. Myös kotieläinten suojat sijaitsivat maan alla, ja eläimille oli hakattu omat käytävät”, Ksenofon kirjoitti Kyyroksen sotaretki -teoksessaan.

Ksenofon on varhaisin lähde, joka mainitsee Anatolian maanalaiset talot.

Asukkaat piiloutuivat hyökkääjiltä

Kappadokia oli ensin viisisataa vuotta persialaisten ja sitten makedonialaisten vallan alla, kunnes se vuonna 17 eaa. siirtyi Rooman hallintaan. Roomalaiset vilkastuttivat kaupankäyntiä, ja tulevaisuus näytti valoisalta.

Kappadokialaiset tunnettiin nopeista hevosistaan ja vahvoista muuleistaan, ja koska Rooma tarvitsi hevosia, niitä toimitettiin sinne runsaasti. Asiantuntija-arvioiden mukaan Kappadokiassa laidunsi sen suuruuden aikana jopa satatuhatta hevosta.

Ajanlaskumme alun ensimmäisinä vuosisatoina kristinusko alkoi levitä alueelle, jonne monet varhaiset, usein vainotut, kristityt muuttivat, koska eristynyt seutu oli heille sopiva pakopaikka.

Rooman alaisuuteen kuuluminen aiheutti kuitenkin Kappadokialle ongelmia. Idässä sen naapurina oli toinen antiikin supervalta, Persia, jonka uusi hallitsijasuku – sassanidit – piti Roomaa arkkivihollisenaan.

Kappadokialaiset jäivät kerta toisensa jalkoihin, kun suurvallat ottivat yhteen. Vaikka roomalaiset 200-luvulla suojasivat muun muassa maakunnan pääkaupungin Caesarean eli nykyisen Kayserin suurella muurilla, persialaiset ryöstivät sen ja muut alueen kaupungit useita kertoja.

Tutkijoiden mukaan näyttää siltä, että toistuvat hyökkäykset saivat Kappadokian asukkaat rakentamaan lisää ja laajentamaan jo olemassa olevia maanalaisia tiloja.

Lähes jokaiseen Kappadokian kaupunkiin rakennettiinkin maanalaisia luolia, joihin asukkaat vetäytyivät heti, jos vihollinen ilmaantui näköpiiriin. Kun Persian kuningas Khosrau I vuonna 576 valtasi Caesarean koillispuolella sijainneen Sebasten, hän pettyi pahasti.

”Hän ei voinut ryöstää eikä ottaa vankeja, koska kaikki alueen asukkaat olivat paenneet”, kirjoitti itäroomalainen Johannes Efesolainen. On varsin todennäköistä, että kaupungin asukkaat piileskelivät lähellä sijaitsevissa maanalaisissa luolastoissa.

Kuningas raivostui sotaretken laihasta tuloksesta ja käski polttaa kaupungin. Asukkaat kuitenkin säilyttivät tärkeimmän eli henkensä.

Elämä jatkui piilopaikassa

600-luvun alussa Itä-Rooman ja Persian sassanididynastian välit kiristyivät entisestään.

Länsi-Rooma oli jo menettänyt mahtinsa, ja sassanidit tekivät kaikkensa, jotta Itä-Roomakin saataisiin kukistettua. Siihen asti verisimmät taistelut käytiin Kappadokian maaperällä.

Kappadokian asukkaat olivat ilmeisesti sillä välin kaivaneet piilopaikkoja yhä syvemmälle kallioon, ja maanalaisista puolustusvarustuksista oli vähitellen kehittynyt kokonaisia kaupunkeja.

Paras esimerkki on Derinkuyun maan­alainen kaupunki, joka on joidenkin tutkijoiden arvion mukaan voinut tuohon aikaan tarjota suojapaikan jopa 20 000 ihmiselle. Varovaisempien ar­vioi­den mukaan sinne on mahtunut enintään nelisentuhatta ihmistä.

Jopa 50 metrin syvyyteen ulottuvan maanalaisen kaupungin sisäänkäynnit piilotettiin maan päällä oleviin taloihin niin, että asukkaat pystyivät pakenemaan luoliin nopeasti ja huomaamatta.

Maan alla oli kaikki, mitä tarvittiin elämiseen pitkäksikin aikaa. Kahdeksasta kerroksesta ylimmässä sijaitsivat karjasuojat lampaille ja lehmille ja tallit hevosille.

Samasta kerroksesta on löydetty myös viininvalmistukseen rakennettu kammio, jossa mehu puristettiin rypäleistä ja käytettiin viiniksi. Kerrosta alempana sijaitsi yksi kaupungin asuin­alueista, jonka kussakin kammiossa oli tilaa 5–6-henkiselle perheelle.

Asuin­alueil­la sijaitsi myös kristillinen lähetyskoulu ja opiskeluun tarkoitetut kammiot. Vielä alempana olivat elintarvikkeita myyvät puodit ja yhteiskeittiö.
Vettä asukkaat saivat isosta maanalaisesta joesta, joka virtasi kompleksin alaosien läpi.

Kompleksin alaosista suuri osa on yhä tutkimatta, koska monet tunneleista ovat sortuneet. Alimmista kerroksista on löydetty myös pieni kirkko ja kenties kirkon papille kuulunut hauta.

Maanpinnalle ulottuneet ilmanvaihtokuilut huolehtivat siitä, että alimmissakin kerroksissa saattoi hengittää raitista ilmaa. Asukkaat saattoivat piileskellä viholliselta maan alla viikkoja tai jopa kuukausia.

Jos viholliset löysivät jonkin kaupungin sisäänkäynneistä, heidän etenemisensä pystyttiin katkaisemaan maan alla. Jokaisessa kerroksia yhdistävässä tunnelissa oli satoja kiloja painava myllynkivi, jolla puolustajat saattoivat sulkea tunnelin ja eristää kerroksen.

Derinkuyun maanalainen kaupunki oli toimiva linnoitus, jolle tuli taas käyttöä, kun alueelle ilmaantui siihen asti vaarallisin vihollinen.

Arabit autioittivat Kappadokian

Kappadokia oli kärsinyt jo pitkään Persian sassanididynastian ja Itä-Rooman yhteenotoista, kun Itä-Rooman keisari Herakleios vuonna 622 päätti lähteä Konstantinopolista suuren armeijan kanssa tekemään lopullisesti selvää persialaisista.

Useiden taisteluiden jälkeen Itä-Rooman onnistui lyödä persialaisten joukot Anatoliassa ja hyökätä syvälle vihollisen alueelle.

Vuonna 627 keisari murskasi persialaisten armeijan nykyisen Irakin alueella. Taistelu merkitsi Persian uhkan loppua, mutta toisaalla Itä-Roomaa vaani jo uusi vaara.

Etelässä profeetta Muhammad oli onnistunut yhdistämään siihen asti hajanaiset arabiheimot uuden uskonnon, islamin, avulla, ja muslimien ratsujoukot valloittivat heikentyneen Persian alusmaat helposti.

Lopulta vuonna 644 ne saivat haltuunsa koko Persian, minkä jälkeen arabit alkoivat tavoitella Itä-Roomaa. Itäroomalaiset olivat harjaantuneet käymään sotaa perinteisiä armeijoita, kuten persialaisia, vastaan, mutta nopealiikkeiset arabit, jotka yleensä taistelivat hevosen selässä, olivat heille aivan uudenlainen vastus.

Jälleen kerran Kappado­kian asukkaat joutuivat sodan osapuolten jalkoihin, sillä sen kautta kulkivat kaikki isoimmat länteen vievät tiet. Kappadokiassa taisteltiin kahdensadan vuoden ajan lähes tauotta, kun Itä-Rooman kristityt ja arabi­muslimit ottivat yhteen.

Itä-Roomalle alue oli tärkeämpi kuin koskaan, koska sota uutta vihollista vastaan vaati tuhansittain hevosia, joita Kappadokia pystyi toimittamaan.

Arabisoturit herättivät itäroomalaisissa suurta pelkoa, mutta kappadokialaiset olivat maanalaisten piilopaikkojensa ansiosta muuta valtakuntaa paremmin varustautuneita kahden suurvallan välienselvittelyyn.

Silti sodan raakuus tuli kappadokialaisillekin suurena yllätyksenä, sillä arabit hyökkäsivät kaupunkien kimppuun ennennäkemättömän väkivaltaisesti.

Toistuvien hyökkäysten vuoksi alue autioitui Caesareasta itään, kun asukkaat muuttivat länteen turvallisemmille seuduille. Arabit luopuivat Anatolian valloituspyrkimyksistään vasta vuoden 830 paikkeilla, mutta heidän ryöstöretkensä Kappadokiaan jatkuivat.

Itäroomalaisen historioitsijan Leo Diakonoksen mukaan kappadokialaiset käyttivät maanalaisia asumuksia vielä sata vuotta myöhemmin. Hän kirjoitti noin vuonna 950, että heitä kutsuttiin luolaväeksi, koska he piiloutuivat niin onkaloihin, kuiluihin ja labyrinttimaisiin tunneleihin kuin luoliinkin.

Vuonna 1071 turkkilaisiin heimoihin kuuluneet seldžukit kukistivat itäroomalaiset, ja Anatolian koko itäosa joutui seldžukkien ja myöhemmin ottomaanien haltuun.

Maanalaiset kaupungit ja asumukset jäivät pois käytöstä, ja ajan mittaan niiden olemassaolo unohdettiin. Tällä hetkellä niitä on löydetty kaksisataa, eikä tiedetä, kuinka paljon niitä vielä maan alta paljastuu.