Hagia Sofia: Kristittyjen suurin pyhäkkö

”Rakennan kirkon, jollaista ei ole nähty Aatamin jälkeen eikä tulla näkemään tulevaisuudessakaan."

Mahtipontisen julistuksen antoi Justinianus I, Itä-Rooman keisarikunnan eli Bysantin keisarikunnan keisari. Justinianus joutui etsimään sopivaa vuonna 532 rakennuspaikkaa, sillä vain kuukautta aiemmin osa hänen pääkaupungistaan Konstantinopolista oli poltettu väkivaltaisessa kansannousussa. Muun muassa keisarin kirkko, Hagia Sofia, joutui liekkien uhriksi.

Justinianuksen oli ryhdyttävä rakentamaan välittömästi uutta mahtavaa rakennusta valtaansa osoittaakseen. Se oli ainoa tapa osoittaa, että hänen pääkaupunkinsa riitti Rooman seuraajaaksi maailman johtavana kaupunkina.

Justinianus tilasi rakennuksen kahdelta aikansa kuuluisimmalta arkkitehdiltä, Anthemius Trallesilaiselta ja Isidoros Miletolaiselta. Lisäksi hän hyödynsi kaikkia valtakuntansa tarjoamia resursseja. Konstantinopoliin tuotiin parhaita ja harvinaisimpia materiaaleja – muun muassa graniittipylväitä egyptiläisistä temppeleistä sekä kultaisia ja eebenpuisia ikoneita Kreikasta ja Lähi-idästä.

Anthemius ja Isidorus saivat käyttöönsä sata rakennusmestaria ja 10 000 työmiestä, ja heille kerrottiin, että ainoa säästökohde oli aika. Hagia Sofia, jonka nimi tarkoittaa Jumalallisen viisauden kirkkoa, piti rakentaa uudelleen mahdollisimman rivakasti. Siksi työmiehet jaettiin kahteen joukkueeseen, jotka kilpailivat siitä, kumpi ehti rakentaa oman puoliskonsa ensin. Nopeimmille oli palkintona sekä kunniamainintoja että suuria bonuksia.

Justinianus käynnisti seuraavana vuonna sotaretken, jonka tarkoituksena oli vallata takaisin menetetyt Rooman provinssit Luoteis-Afrikassa ja Italiassa, mutta hän valvoi silti itse uuden kirkon rakentamista.

Keisarin iloksi työt etenivät uskomattoman nopeasti. Anthemius ja Isidorus olivat paitsi taitavia arkkitehtejä myös kyvykkäitä hallintovirkamiehiä, jotka onnistuivat organisoimaan suuren määrän työvoimaa hyödyllisesti ja varmistamaan, että rakennusmateriaaleja oli aina runsaasti saatavilla. Muurit valmistuivat muutamassa vuodessa. Sitten oli käsillä työmaan todellinen haaste: kupolin rakentaminen.

Hagia Sofian kupolin hämmästyttävin piirre oli valo, jota tulvi sisään kupolin alaosasta. Anthemius ja Isidorus sijoittivat 40 ikkunaa kupolin alaosaan ympyrän muotoon. Valo sai kupolin näyttämään miltei siltä kuin se leijuisi tiilimuurauksen yllä.

Ikkunoita kyettiin lisäämään niin paljon vain, koska arkkitehdit vahvistivat kupolin sisäpuolta kaarevilla kylkipalkeilla niin, että se muistutti sateenvarjon sisäpuolta. Siten kupolin painon aiheuttama paine suuntautui kylkipalkkeja pitkin ikkunoiden väliseen tiilimuuraukseen sen sijaan, että paine olisi murskannut ikkunalasit.

Rakennelma sai aikalaiset ihailemaan sitä suu auki.

"Rakennuksen keveys saa sen näyttämään siltä, ettei se lepäisi jämerällä perustalla vaan kuin se olisi kytketty taivaaseen kultaisella ketjulla. Kirkkoon tulvii aivan ainutlaatuisesti valoa ja auringonpaistetta. Voisi melkein vannoa, ettei sitä valaise aurinko, vaan valonsäteet tulevat kirkosta itsestään", kirjoitti historioitsija Prokopios viidennellä vuosisadalla.

Hänen kokemustaan valon paljoudesta korosti se, että kupolin sisäpuoli oli peitetty kultaisilla mosaiikeilla.

Kirkon sisätilat koristeltiin mosaiikeilla ja freskoilla, jotka esittivät Jeesusta, Mariaa, apostoleja ja pyhimyksiä. Lisäksi lähes kaikki pinnat oli koristeltu kohokuvioilla, joissa oli usein Justinianuksen monogrammi. Suuret pylväät hankittiin Egyptistä ja Lähi-idästä, ja pienemmät pylväät valmistettiin erilaisista harvinaisista ja värillisistä marmoreista.

Lisäksi Justinianus ja muut keisarit täyttivät kirkon taideaarteilla, jotka olivat peräisin eri puolilta valtakuntaa: ”Keisari Justinianuksen lahjoittaman kullan, hopean ja jalokivien määrää ei voi kuvata tarkasti. Pelkästään korkeassa kuorissa on neljäkymmentätuhatta paunaa hopeaa", Prokopios yritti kuvailla.

Hagia Sofia ei ollut pelkkä rukouspaikka. Kirkosta tuli myös oppimisen ja kirkollisen hallinnon keskus. Keisarikunnan huippuaikoina kirkossa työskenteli 600 ihmistä, joista 80 oli pappeja, 260 kirkollisia virkamiehiä, 160 kirjuria, 25 munkkia ja 75 vartijaa.

Uusi hallitsija kieltäytyi maksamasta ristiretkeläisille, ja nämä syyttivät bysanttilaisia laillisen keisarin tappamisesta, lupaustensa rikkomisesta ja siitä, että bysanttilaiset olivat "pahempia kuin juutalaiset".

Ristiretkeläiset ymmärsivät pian, että heillä oli paremmat mahdollisuudet saada ristiretkeltään saalista ryöstämällä heikentynyt Konstantinopoli kuin matkustamalla koko matkan läpi vihamielisen Lähi-idän ja hyökkäämällä vahvasti linnoitettuun Jerusalemiin.

Paavin varoituksista huolimatta ristiretkeläiset ryöstivät ja murhasivat Konstantinopolin kaduilla kolme päivää. Tuhansia kuoli, suuria osia kaupungista vaurioitui, kulttuuriaarteita tuhoutui ja valtavia rikkauksia varastettiin.

Hagia Sofiaa ei myöskään säästetty. Itse rakennus selvisi vahingoittumattomana, koska se oli kuitenkin kristillinen kirkko ja sitä oli vaikea siirtää. Kirkon pyhäinjäännös- ja taideaarteita vietiin kuitenkin takaisin Länsi-Eurooppaan ja annettiin eri kirkoille ja luostareille. Eräs bysanttilainen kronikoitsija kutsui Hagia Sofian rikkauksien ryöstämistä "perinpohjaisimmaksi ryöstöksi sitten maailman luomisen".

Kipsi poistettiin ajoittain, jotta sen takana oleva taidetta voitiin kunnostaa, ja sitten taideaarteet peitettiin uudelleen. Mehmed II rakensi myös minareetin – muslimien rukoushuoneen – ja itäpuolelle alttarin, jotta se olisi Mekkaan päin. Kolme uutta minareettia lisättiin 1500-luvulla lisättiin. Vuonna 1850 Hagia Sofiaa restauroitiin jälleen, ja sen keskelle ripustettiin neljä suurta taulua, joissa oli Muhammedin ja ensimmäisten sulttaanien nimet.

Hagia Sofiasta tuli nopeasti yksi muslimien tärkeimmistä pyhäköistä, mutta kun valtiomies Kemal Atatürk otti vallan Turkissa vuonna 1923, hän halusi vähentää maan uskonnollisuutta. Atatürk perusti komitean päättämään rakennuksen tulevaisuudesta.

Hagia Sofia oli tärkeä sekä kristityille että muslimeille, joten komitea päätti, että rakennusta ei käytettäisi enää moskeijana ja siitä tehtäisiin museo, joka symboloi idän ja lännen kohtaamista. Hagia Sofia avattiin museona vuonna 1935 uuden restauroinnin jälkeen, jossa kristilliset mosaiikit ja freskot tuotiin uudelleen esille.