Sulttaanin pääeunukki tarkasteli harjaantunein silmin haaremin portilla seisovaa nuorta orjatarta.
Tyttö oli lahja eräältä mahtavan Osmanien valtakunnan käskynhaltijalta, ja vanha eunukki näki heti, että kyseessä oli mitä lupaavin tapaus.
Hän tunsi herransa maun ja tiesi, että tytön maidonvalkea iho, suuret silmät ja ruusunpunaiset posket saisivat sulttaanin hullaantumaan.
Tyttö odotti peloissaan pääeunukin tuomiota samalla, kun tämä tutki velvollisuudentuntoisesti tulijaa päästä varpaisiin etsien mahdollisia virheitä.
Orja voitiin hylätä esimerkiksi vinojen hampaiden tai huonon ihon vuoksi.
Vain täydellinen oli kyllin hyvää sulttaanille, joka asui suurperheineen pääkaupunki Konstantinopolin keskellä sijaitsevassa Topkapin palatsissa.
Hyväksyttyään tytön pääeunukki johdatti hänet sisään haaremiin.
Kun portti sulkeutui tytön takana, kaikki hänen elämässään muuttui.
Orja sai uuden nimen, hänet pakkokäännytettiin islaminuskoiseksi ja hänestä tuli sulttaanin perheen palvelija.
Vaikka hän olikin sulttaanin orja, hän huomasi pian, että haaremi tarjosi mahdollisuuksia rikastua sekä saada valtaa ja vapauksia. Kaikki riippui siitä, pystyikö hän miellyttämään sulttaania makuuhuoneen puolella.
Eurooppa pelkäsi sulttaania
1300-luvulla turkinkieliset paimentolaiset perustivat Konstantinopolin eteläpuolelle pienen kuningaskunnan, joka nimettiin perustajansa Osman I:n mukaan Osmanien valtakunnaksi.
Valtakunta kasvoi ja kattoi pian nykyisen Bulgarian alueen ja suuria osia Kreikasta.
Vuonna 1453 islaminuskoiset osmanit valloittivat Itä-Rooman pääkaupungin Konstantinopolin eli nykyisen Istanbulin.
Tunkeutuessaan kohti pohjoista he piirittivät Euroopan kauhuksi Wienin vuonna 1529.
Tämä sai jopa Martti Lutherin maalaamaan kauhukuvia turkkilaisista kirjeessään paaville samana vuonna:
”Jumala on heittänyt meidät suoraan Saatanan ja turkkilaisten syliin.”
Sulttaanin äiti hallitsi palatsia
Ylellinen Topkapin palatsi oli Osmanien valtakunnan keskus, ja siellä asuvat islaminuskoiset hallitsijat johtivat valtavaa imperiumiaan 1500-luvulta aina 1800-luvulle saakka.
Sen lisäksi että palatsi oli vallan keskus, sen porttien sisällä eli nelisentuhatta ihmistä omaa, muusta maailmasta eristettyä elämäänsä.
Virkamiesten, sotilaiden, palvelijoiden ja kuvankauniiden naisten tärkeimpänä tehtävänä oli totella sulttaanin pienimpiäkin käskyjä, ja palatsin puutarhat, labyrinttimaiset käytävät sekä upeat salit olivat täynnä elämää.
Arvonimellä valide sultan tunnettu sulttaanin äiti johti haaremia rautaisella kädellä.
”Sulttaanin päivittäisiin rituaaleihin kuului vierailu äidin luona.” Filizten Kalfa, jalkavaimo
Sulttaani hallitsi suurta valtakuntaansa, mutta äiti piti ylintä käskyvaltaa palatsissa ja suojeli poikansa etuja.
Sulttaaniäiti valvoi sulttaanin yksityisiä asuintiloja eli haaremia, jonne ei päästetty hallitsijan lisäksi muita miehiä.
Sulttaanin äidillä oli täysi päätösvalta myös sen suhteen, ketkä orjattarista saivat oleskella sulttaanin läheisyydessä ja arvioitavina.
Sulttaani arvosti äitinsä asemaa niin paljon, että neuvotteli päivittäin tämän kanssa palatsia koskevista asioista.
Vuodesta 1478 Topkapin palatsi on sijainnut Bosporinsalmeen kurkottavan niemen kärjessä. Sitä ympäröivä Istanbulin kaupunki on kasvanut rajusti viimeisen 100 vuoden aikana, ja nykyään kaupungissa on 15 miljoonaa asukasta.
Haareminainen Filizten Kalfa (1865–1945) kuvasi muistelmissaan elämää muurien sisällä näin:
”Sulttaanin päivittäisiin rituaaleihin kuului aamuinen vierailu äidin luona. Sulttaanin noustua vuoteesta palvelijat pesivät ja pukivat hänet, ja kevyen aamupalan jälkeen hän meni äitinsä luo suutelemaan tämän kättä.”
”Sulttaanin äiti tervehti poikaansa: ’Tervetuloa poikani, käy sisään, olet tervetullut.’
Yleensä äidin ja pojan tapaaminen kesti kauan, ja he tekivät yhdessä palatsin päivittäistä elämää koskevia päätöksiä.
Heidän keskustelunsa venyivät usein puoleenpäivään, ja niiden jälkeen sulttaani söi lounaan omissa asuintiloissaan joko yksin tai yhden tai kahden vaimonsa kanssa”, Filizten Kalfa kirjoittaa muistelmissaan.
Tulokas aloitti pohjalta
Osmanien valtakunnan palatsin kammioihin suljettuja naisia ei sanottu haareminaisiksi vaan heidän astuessaan palvelukseen heistä käytettiin nimitystä acemi tai palvelija eli odaliski, joka juontuu huonetta tarkoittavasta sanasta ’oda’.
Odaliskit majoittuivat 5–6 hengen huoneisiin, ja kukin palveli tiettyä haaremin osaa, josta vastasi joku kokeneempi palvelijatar.
Nämä pääpalvelijattaret olivat vastuussa esimerkiksi kylpyläosastoista, koruhuoneista, kahvin valmistuksesta, vesihuollosta tai varastotiloista, ja nimikkeenä saattoi olla vesikannujen kantaja tai kylpylän vartija.
Työnimike antoi kantajalleen arvovallan lisäksi myös oikeuden kiinteään palkkaan.
Juuri taloon tullut odaliski joutui aloittamaan hierarkian alimmalta tasolta ja työskentelemään keittiössä tai pesijättärenä.
Vasta osoitettuaan arvonsa tulokas saattoi toivoa kohoavansa hierarkiassa.
”Koska suuri osa tytöistä tuli maalta, heitä ei päästetty heti lähelle.” Safiye Ünüvar, haaremin opettaja
Jos taidot eivät vakuuttaneet, oli riskinä, että tyttö joutui uudelleen kaupattavaksi orjamarkkinoille.
Sulttaanin lasten opettajan ja vapaan naisen Safiye Ünüvarin mukaan saattoi kulua pitkä aika, ennen kuin hallitsija näki uudesta tytöstä vilaustakaan.
”Palatsiin juuri tulleesta tytöstä käytettiin nimitystä acemi eli vasta-alkaja.
Koska suurin osa tytöistä oli maalta kotoisin, he eivät saaneet lähestyä sulttaania tai haaremin hallitsijatarta, valide sultania.
Kokeneemman palvelusväen piti ensin opettaa heille, kuinka asiat toimivat palatsissa ja kuinka siellä tuli käyttäytyä.
Orjatytöt olivat paitsi nuoria ja herkkiä myös älykkäitä. Taloon tullessaan he eivät ymmärtäneet turkkia, mutta oppivat kielen nopeasti.
Yleensä he oppivat myös ripeästi, millaista toimintakulttuuria ja käytöstä palatsissa edellytettiin”, opettajatar kertoi.
Haaremin naisista moni työskenteli palvelijana eikä ollut sulttaanin rakastajatar.
Kolmen naisen tarinat kertovat haaremin elämästä
Haaremin maailma säilyi vuosisatoja piilossa palatsin ulkopuolisilta. Vasta kun kolme naista kirjoitti yhteensä viidenkymmenen vuoden kokemuksistaan haaremissa, salaisuuden verho avautui paljastaen harvinaisia tietoja suljetusta maailmasta.
Jalkavaimon tarina
14-vuotias Filizten Kalfa tuli vuonna 1876 Konstantinopoliin georgialaisesta Pitsundan kaupungista.
Hänet annettiin lahjaksi sulttaani Murad V:lle, joka kuitenkin ehti olla vallassa vain 93 päivää ennen kuolemaansa.
Kalfa vietti kuitenkin haaremissa 28 vuotta.
Hän oli jonkin aikaa sulttaani Abdülhamid II:n gödze eli yksi suosikkijalkavaimoista.
Sulttaanin tyttären pako
Aysen isä oli Abdülhamid II, jonka vallankaappaus nosti sulttaaniksi vuonna 1876.
Ayse syntyi vuonna 1887 ja asui ja opiskeli haaremissa ensimmäiset 22 vuottaan muiden sulttaanin lasten kanssa.
Kun sotilasvallankaappaus syöksi sulttaanin vallasta vuonna 1909, Ayse pakeni vanhempineen Thessalonikiin Kreikkaan, mutta palasi vuoden kuluttua Konstantinopoliin.
Osmanien valtakunnan hajottua hän asettui Pariisiin, josta palasi vuonna 1952 synnyinmaahansa kirjoittaakseen muistelmansa. Hän kuoli 72-vuotiaana vuonna 1960.
Opettajana haaremissa
Safiye Ünüvar muutti vastavalmistuneena opettajana setänsä myötävaikutuksella sulttaanin palatsiin Konstantinopoliin vuonna 1915.
Hän oli ensimmäinen opettaja, joka asui haaremissa sen sijaan, että olisi käynyt ulkopuolelta siellä töissä.
Hän opetti sulttaani Mehmed V:n lapsenlapsia ja haaremin aikuisia naisia.
Ünüvarin muistelmat julkaistiin turkiksi vuonna 1964, ja kyseessä on tiettävästi lajissaan ainoa haaremin työntekijän kirjoittama kuvaus.
Eunukit vartioivat sisäänkäyntiä
Noin 400 huonetta käsittävä haaremi sijaitsi Topkapin sisäosassa, jossa myös sulttaani yöpyi.
Suljettujen porttien takana asui satoja naisia, joiden elämä oli tarkoin vartioitua mutta myös ylellistä.
Alueella oli upeita tekojärvin ja suihkulähtein koristeltuja puutarhoja, yli 30 kylpylää ja jopa pieni eläintarha, jossa oli gaselleja, apinoita, riikinkukkoja ja häkeissään laulavia satakieliä.
Ruuanvalmistuksesta vastasi yli 150 kokkia, ja suuri joukko mustia eunukkeja vartioi haaremialuetta.
Eunukit olivat tulleet palatsiin joko sotavankeina tai naisten tavoin orjina.
Heidät oli kastroitu jo ennen murrosikää. 1500-luvulla, kun Osmanien valtakunta oli suurimmillaan, sulttaanin alaisuudessa oli 600–800 mustan eunukin joukko.
Sulttaani Abdülhamid II:n tytär, prinsessa Ayse (1887–1960) kertoi eunukkien sinänsä varsin yksinkertaisista tehtävistä:
“Eunukkien piti lukita haaremin portit joka ilta ja avata ne aamuisin sekä seistä vartiossa porteilla pitämässä silmällä niitä, jotka kulkivat alueelle ja sieltä pois.
He ohjasivat haaremiin tulleet vierailijat portilta vaunuihin, veivät lääkärit haaremiin ja sieltä pois sekä huolehtivat siitä, ettei kukaan ulkopuolinen päässyt omin neuvoin palatsiin.
Eunukit tulivat taloon nuorina ja kasvoivat siellä aikuisiksi.
He olivat omistautuneita ja herralleen uskollisia palvelijoita.”
Osmanihierarkiassa pääeunukin edellä olivat vain itse sulttaani ja suurvisiiri, joka toimi uskonnollisena johtajana ja tarvittaessa sulttaanin sijaisena.
Mustan pääeunukin virallinen nimike oli kizlar agha eli tyttöjen hallitsija.
Hän keskusteli päivittäin sekä sulttaanin että valide sultanin kanssa ja hoiti sulttaanin ja suurvisiirin välistä viestien vaihtoa.
Läheinen asema valtakunnan tärkeimpien johtajien kanssa antoi pääeunukille poliittista vaikutusvaltaa.
Osmanien valtakunnan veristen valtataisteluiden keskellä moni oivalsi, kuinka tärkeää oli liittoutua juuri pääeunukin kanssa.
Pyykkipäivä tuntui juhlalta
Vaikka palatsin naisten alue oli täysin suljettu ulkopuolisilta, muurien sisäpuolelta kantautui huhuja ulos.
Ulkomaiset lähettiläät nappasivat palvelijoiden puheista villejä tarinoita.
Niistä sai sen kuvan, että haaremi oli synnin pesä, jonka yöllisissä orgioissa sulttaani tyydytti itseään useiden naisten kanssa.
Haaremissa eläneen Filizten Kalfan mukaan palatsin arki koostui kuitenkin etupäässä velvollisuuksista eikä niinkään kuumasta erotiikasta.
”Jos olisin pitänyt päiväkirjaa niiden 28 vuoden aikana, jotka vietin palatsissa, jokaisen päivän kohdalla olisi ollut samanlaiset merkinnät kuin edellisenkin.
Teimme päivittäin täsmälleen samat asiat kellon tarkkuudella.
Jokainen tiesi omat tehtävänsä, ja toistimme niitä päivästä toiseen niin, että kaikki toimi kuin hyvin rasvattu kone”, Kalfa kertoo.
Filizten Kalfalle jopa niin arkinen asia kuin pyykkipäivä toi toivottua vaihtelua ja tuntui kohokohdalta haaremin yksitoikkoisessa arjessa.
”Keittiöön tuotiin jättimäisiä kattiloita, ja lattialle aseteltiin valtavia paljuja, joista jokaisen ympärillä hääri kolme tyttöä.
Ensimmäisestä paljusta vaatteet nostettiin seuraavaan ja jälleen eteenpäin aina seitsemänteen saakka.
Se oli melkoinen näky, kun nuoret kaunottaret pesivät ja kuurasivat vaatteita valkoisen saippuavaahdon keskellä. Siinä juttu luisti ja iloinen nauru raikui.”
Filizten Kalfan mukaan sulttaanin vaatteita ja vuodevaatteita saivat pestä vain harvat ja valitut haaremin naiset, eivätkä alempiarvoiset naiset saaneet koskea niihin.
Sulttaanille kuuluvat vaatteet ripustettiin omille erillisille pyykkinaruilleen.
”Sulttaani hoiti tarkasti puhtauttaan ja vaihtoi vaatteet miltei päivittäin.
Ripustimme hänen vaatteensa aina ulos kuivumaan ja pirskotimme niille ruusuvettä ja muita kukkaistuoksuja”, Kalfa kirjoittaa muistelmissaan.
Jos odaliski oli erityisen kaunis tai lahjakas, hän saattoi edetä jalkavaimoille suunnattuun koulutukseen, joka sisälsi tanssia, runonlausuntaa, jonkin soittimen hallinnan ja lemmentaitojen opiskelua.
Filizten Kalfan mukaan jalkavaimon tärkein tehtävä oli kuitenkin olla hallitsijan huoneen ulkopuolella valmiina palvelukseen.
”Joka yö me kaksi jalkavaimoa seisoimme sulttaanin huoneen ulkopuolella hienoimmissa vaatteissamme.
Ilmoitimme ensin tulostamme sulttaanin äidille, joka tarkasti meidät huolellisesti ja korjaili mahdolliset virheet.
Sitten hän varoitti meitä sanoen: ’Pitäkää silmänne ja korvanne auki.
Totelkaa jokaista poikani käskyä ja varokaa häiritsemästä häntä.’ Herramme saattoi esimerkiksi pyytää, että ojentaisimme hänelle pyyhkeen, johon hän voi kuivata kätensä.”
Sulttaani esitti toki myös toisenlaisia pyyntöjä:
”Herramme, joka valvoi aina myöhään, ilmoitti jollekin vartijalleen, kenet naisista hän halusi luokseen yöksi. Vartija meni kyseisen naisen luo ja ilmoitti vaivihkaa asiasta.
Silloin tällöin herramme ei kuitenkaan halunnut yöseuraa, jolloin hän kehotti meitä lukitsemaan oven ja huolehtimaan siitä, että saisimme itsekin hiukan levätä”, Kalfa kertoo.
Hänen mukaansa sulttaani ei sallinut kenenkään muun nukkua vuoteessaan, joten naiset, jotka pitivät hänelle seuraa, ohjattiin nukkumaan makuuhuoneen muihin vuoteisiin.
Haaremin naisten elämä oli ylellistä
Konstantinopolissa sijaitseva Topkapin palatsi oli vajaat 400 vuotta osmani-sulttaanien asuntona. Palatsin sydän oli haaremi, jonne vain sulttaani, hänen perheensä ja haaremin naiset pääsivät. Palatsin kylpylät olivat marmoria ja vesihanat kultaa.
Tervehdysten portti
Vain suurlähettiläät ja kutsuvieraat saivat kulkea palatsin porteista. Sulttaani ratsasti portista sisään, mutta muut kulkivat portin läpi jalkaisin.
Vaunuportti
Haaremiin johtava portti oli vaatimaton, mutta haaremin puolella olevista runsaista seinäkoristeista näki, että kyseessä oli palatsin sydän. Koska sulttaanin haaremin naiset saivat kulkea portista vain vaunuilla, se sai nimen Vaunuportti. Naiset saivat poistua palatsista vain mustien eunukkien saattamina. Myös lääkärit ja opettajat saivat kulkea portista sulttaaniäidin luvalla.
Jatkuva vilske
Haaremissa oli noin neljäsataa huonetta, joista monet olivat suuria saleja. Alempiarvoiset orjat nukkuivat yhteistiloissa, mutta sulttaanin perheellä ja suosikeilla oli omat huoneet.
Vartijat
Haaremin keskellä asuneet mustat eunukit vartioivat sisäänkäyntejä ja saattoivat haaremiin tulevia vierailijoita. Somaliasta ja Etiopiasta kotoisin olevat vartijat oli kastroitu jo lapsina.
Validen asunto
Sulttaanin äiti eli valide sultan asui muita naisia ylellisemmin. Hänellä oli oma piha, ruokasali ja suuri makuuhuone. Sulttaanin makuutilat olivat valide sultanin asunnon vieressä.
Puutarhat
Kauniiden palatsirakennusten välissä oli puutarhoja, suihkulähteitä ja uima-altaita. Riikinkukot ja gasellit toivat silmäniloa sulttaanille ja hänen haaremilleen.
Vuode ei kiinnostanut kaikkia
Historioitsijoiden mukaan jotkut sulttaanit makasivat useiden satojen naisten kanssa, ja esimerkiksi vuonna 1595 kuolleella sulttaani Murad III:lla kerrotaan olleen jopa sata lasta.
Pääosa sulttaaneista tyytyi kuitenkin viettämään yönsä vuorotellen harvojen ja valittujen rakastajattarien kanssa.
Perimysjärjestyksen laillisuuden varmistamiseksi haaremissa pidettiin kirjaa siitä, kenen kanssa sulttaani oli kulloinkin maannut.
Haaremin naiset pyrkivät sulttaanin lähipiiriin, jossa heille tarjoutui mahdollisuus saada lapsia sulttaanin kanssa.
Tämä varmisti turvatun tulevaisuuden sekä heille että heidän lapsilleen.
Joskus joku naisista myi toiselle oman vuoronsa vuodejonossa.
Syynä saattoi olla se, että kyseinen nainen oli toiselle palveluksen velkaa tai haaveili elämästä palatsin ulkopuolella.
Ratkaisussa oli kuitenkin vaaransa. Sulttaani Suleiman Suuri mestautti vuonna 1562 yhden vaimoistaan, koska tämä ei ollut tullut hallitsijan vuoteeseen vaan oli antanut paikkansa toiselle.
Suleiman Suuri (1520–1566) oli eräs kaikkein vaikutusvaltaisimmista osmanisulttaaneista. Hänellä oli haareminaistensa kanssa ainakin 12 lasta.
Prinsessa Ayse, jonka äiti oli 1880-luvulla ylennetty jalkavaimosta yhdeksi sulttaani Abd-ul-Hamid II:n vaimoista, vältti kuitenkin dramaattiset käänteet:
”Illalla nukkumaanmenon aikaan äitini meni yöpuvussa isäni luo ja he viettivät yön yhdessä.
Isä söi aina päivällisen yhdessä äitini kanssa ja nukkui hänen kanssaan. Muut naiset isä otti vastaan etukäteen sovittuina aikoina.”
Sulttaanin vuoteeseen päätyneet naiset nauttivat erityisistä eduista, kuten omasta huoneesta ja joukosta palvelijattaria.
Jos jalkavaimo synnytti sulttaanille pojan, hänellä oli hyvät mahdollisuudet yletä jopa sulttaanin vaimoksi saakka.
Murhia ja mustasukkaisuutta
Haaremin tehtävänä oli varmistaa, että sulttaani sai elinvoimaisia ja lahjakkaita perillisiä, joiden avulla hallitsijan dynastia pysyi vallassa.
Kilpailu sulttaanin suosiosta oli naisten keskuudessa kovaa ja armotonta, ja rakastajattaren oli jatkuvasti pidettävä silmällä muita naisia, joiden kanssa hallitsija jakoi vuoteensa.
1600-luvulta oleva esimerkki osoittaa, että kilpailu saattoi ajoittain johtaa jopa kuolemaan:
Gülnush-niminen nainen oli pitkään sulttaani Mehmed IV:n suosima jalkavaimo, mutta kun kuvankaunis orjatar Gülbeyaz tuli haaremiin, sulttaani ihastuikin uuteen tulokkaaseen.
Tämä oli kova isku sulttaaniin rakastuneelle Gülnushille, joka tuli erittäin mustasukkaiseksi.
Kun hän eräänä päivänä näki kilpailijattarensa istuvan kalliolla katsellen Bosporinsalmelle, hän tönäisi hetken mielijohteesta tulokasta niin, että Gülbeyaz putosi alas kalliolta ja hukkui.
Gülbeyaz oli yksi lukuisista haaremin nuorista naisista, jotka kokivat julman kohtalon.
Juonittelu ja epäluulo olivat osa haaremin jokapäiväistä elämää, ja usein kävi niin, että pääeunukki joutui sulttaanin käskystä puuttumaan jonkun juonittelevan naisen toimiin, ja nainen joko kuristettiin tai pantiin säkkiin, kuljetettiin veneessä Bosporinsalmeen ja heitettiin veteen.
”Sulttaani ei suvainnut laiskottelua, vaan edellytti, että kaikki ahkeroivat.” Filizten Kalfa, jalkavaimo
Mehmed IV:n haaremissa joukko naisia koki synkän kohtalon vuonna 1665.
Naiset olivat tarttuneet tilaisuuteen ja varastaneet jalokiviä haaremin koristeellisesta kehdosta.
Peittääkseen rikoksensa he sytyttivät kehdon tuleen, mutta liekit levisivät hallitsemattomasti ja tekivät suurta tuhoa Topkapin palatsissa.
Raivostuneen sulttaanin käskystä pääeunukki surmautti syylliset kuristamalla.
Aivan toisenlainen oli tunnelma sulttaanin hovissa 1900-luvun alussa. Opettajatar Safiye Ünüvarin mukaan haaremissa ei ollut tietoakaan vihanpidosta tai juonittelusta:
”Vaikka sulttaanin kaikilla neljällä vaimolla oli oma taloutensa, naiset tapasivat usein jutellakseen, pelatakseen korttia tai vain viettääkseen aikaa yhdessä kuin sisarukset.
Kun joku vaimoista halusi vierailla toisen luona, hän lähetti etukäteen vierailupyynnön.”
Vain harva orjatar sai kadinin halutun aseman.
Vain harva päätyi hallitsijan vuoteeseen
Haaremin tärkein tehtävä oli tuottaa hallitsijalle perillisiä, mutta vain harva haaremin naisista pääsi lähellekään sulttaania.
Osan orjattarista sulttaani sai lahjaksi, mutta naisia ostettiin haaremiin myös orjamarkkinoilta.
Tulokas aloitti haaremissa asuvien naisten palvelustyttönä. Ainoastaan erityisen kauniit, lahjakkaat ja pätevät palvelijattaret ylenivät haaremin hierarkiassa.
Orjattaria opetettiin kirjoittamaan, lausumaan runoja ja tanssimaan.
Harvat ja valitut saivat toimia hallitsijan kylvettäjinä, pukijoina ja tarjoilijoina.
Orjatar, johon sulttaani iski silmänsä, pääsi jalkavaimoksi. Aseman myötä nainen sai myös erityiskohtelua.
Gözde – ensimmäinen askel ylöspäin
EDUT: Jos orjatar oli onnekas, sulttaani otti hänet gödzeksi eli jalkavaimoksi. Suosikki sai hallitsijalta runsaasti lahjoja ja omaa palveluskuntaa.
HAITAT: Aseman saattoi kuitenkin koska vain menettää. Tyttö saatettiin myös naittaa jollekulle palatsin ulkopuoliselle.
Iqbal – yksi sulttaanin suosikeista
EDUT: Edetessään hierarkiassa gödzestä tuli iqbal eli sulttaanin virallinen jalkavaimo. Arvostettu nainen sai oman asunnon, palvelijoita ja yksityisvaunut.
HAITAT: Suosikki saattoi menettää etuoikeutensa, jos sulttaanin tunteet kylmenivät tai jos nainen ei pystynyt synnyttämään lapsia. Monet iqbalit annettiin edelleen vaimoiksi sulttaanin virkamiehille.
Kadin – sulttaanin vaimo
EDUT: Kadinin aseman sai nainen, joka synnytti sulttaanille lapsen. Jos lapsi oli poika, josta tuli isänsä valtaistuimen perillinen, äidistä tuli valtakunnan vaikutusvaltaisin nainen eli sulttaaniäiti, valide sultan.
HAITAT: Erityisasema toi jatkuvan vaaran joutua kilpailijan murhaamaksi. Jos joku kadinin pojista oli kruununperillinen, myös lapsi oli ainaisessa vaarassa tulla raivatuksi tieltä pois, jotta jonkun muun haaremin naisen poika nousi vallanperijäksi.
Palatsissa vallitsi kuri ja järjestys
Haaremi takasi sulttaanille rauhallisen kotielämän.
Siellä hallitsija saattoi elää eristäytyneenä muusta maailmasta omien sukulaistensa, rakastajattariensa ja satojen orjattariensa keskellä, sillä haaremin säännöt ja perinteet takasivat, että kaikki sujui moitteettomasti.
Sulttaanin jalkavaimo Filizten Kalfa kertoo muistelmissaan, kuinka vahva hierarkia takasi, että jokainen tiesi paikkansa ja tehtävänsä:
”Sulttaani ei suvainnut laiskottelua vaan edellytti, että olimme aina ahkerassa työn touhussa ja opimme uusia asioita.
Opimme lukemaan ja kirjoittamaan, ja moni opiskeli kieliä. Musiikki ja tanssi täyttivät päivät, sillä sulttaanin rakkaus musiikkiin oli tarttuvaa.
Jalkavaimot soittivat pianoa, viulua ja huilua samalla, kun toiset tanssivat, ja sulttaani istahti usein itsekin pianon ääreen ja sävelteli pieniä kappaleita.”
Haaremissa oli neljäsataa makuuhuonetta ja ruokasalia sekä tiheä käytäväverkosto.
Prinsessa Ayse paljastaa, että sulttaani vaati leikin lisäksi lukuisilta lapsiltaan myös kuria ja järjestystä:
”Isäni korosti hyvien käytöstapojen merkitystä eikä koskaan hyväksynyt pienintäkään rikkomusta.
Hän myös piti suhteensa meihin lapsiin aina etäisenä. Jos hän näki tai aavisti, että olimme tehneet tyhmyyksiä, hän ei koskaan sanonut asiasta suoraan meille, vaan ilmoitti asiasta kyseisen lapsen äidille.
Emme saaneet puhua liian lujalla äänellä tai elehtiä voimakkaasti, ja isä piti aina huolen siitä, että käyttäydyimme rauhallisesti ja arvokkaasti.”
Prinsessan mukaan kaikki kulkivat haaremissa varpaisillaan, kun päämies vetäytyi lepäämään. Musiikki taukosi ja lapset komennettiin olemaan hiljaa.
Orjattaria annettiin lahjoiksi
Koska haaremin naiset olivat hyväkäytöksisiä ja koulutettuja, he olivat haluttuja myös palatsin muurien ulkopuolella.
Sulttaani lahjoittikin suosionsa merkiksi vuosittain useita orjattariaan virkamiehilleen tai armeijansa upseereille. Kunnianosoitus oli erityisen suuri siinä tapauksessa, että lahjoitettu tyttö oli yhä neitsyt.
”Sulttaani valitsi sopivan miehen, jolle hän lahjoitti tytön puolisoksi. Mukaansa tyttö sai rahaa sen mukaan, kauanko hän oli palvellut palatsissa ja paljonko sulttaani oli tytöstä maksanut”, prinsessa Ayse kertoo.
Opettajatar Safiye Ünüvarin mukaan sulttaaniperheen palvelustytöillä oli mahdollisuus anoa vapaaksi pääsyä.
”Jos haaremin nainen halusi muuttaa kaupunkiin ja mennä naimisiin, hän kirjoitti niin sanotun lähtökirjeen prinssille tai prinsessalle, jonka palveluksessa oli.
Sulttaani ei koskaan evännyt tällaista pyyntöä, vaan vastaanotti ne armollisesti ja hyväksyi pyynnöt.
Hän maksoi myös naisen elatuksen, jotta tästä ei koituisi taloudellista rasitetta aviopuolisolle.”
Kösemiä kutsuttiin hänen vallassa ollessaan nimellä Kösem Sultan.
Orjatar hallitsi valtakuntaa 20 vuotta
Venetsian lähettiläs kirjoitti 1600-luvulla kotimaahansa sulttaani Ahmed I:n Kösem-nimisestä vaimosta:
”Hän on kaunis ja ovela. Monilahjakas nainen laulaa upeasti, mistä hyvästä sulttaani rakastaa häntä suunnattomasti.
Kösem on sulttaanin lemmikki, eikä hallitsija halua olla naisesta hetkeäkään erossa.”
Kösem, kreikkalaisen papin tytär, joutui teini-ikäisenä pois kotoaan ja päätyi vuonna 1604 Topkapiin.
Siellä hän nousi nopeasti sulttaanin suosioon ja synnytti tälle lapsia, joista viisi oli poikia ja näin ollen vallanperijöitä.
Kun Ahmed I kuoli vuonna 1617, Kösemin pojat olivat alaikäisiä, joten sulttaanin veli nousi valtaan, mutta kun hänet syöstiin valtaistuimelta saman tien, Kösem tarttui tilaisuuteen.
Hän hallitsi 1623–1632 vanhimman poikansa sijaisena. Aikuistuttuaan poika hallitsi kahdeksan vuotta, kunnes kuoli maksakirroosiin.
Kösemin nuorin poika nousi sulttaaniksi, mutta hän oli henkisesti niin hauras, että äiti hallitsi hänen sijastaan.
Kun poika koetti kahdeksan vuoden päästä ottaa vallan, äiti mestautti hänet.
Kösemin pojanpojan Mehmed IV:n noustua hallitsijaksi Kösem piti käytännössä edelleen valtaa.
Lopulta palatsin valtapeli tuhosi Kösemin, kun Mehmedin äiti kuristutti hänet hänen omilla hiuksillaan vuonna 1651.
Puutarhojen ilot
Haaremissa oli upeita puutarhoja, joiden pikku poluilla naiset saattoivat käyskennellä ihailemassa lumpeita ja kauniita kaloja täynnä olevia tekojärviä.
Lämpimällä säällä oli miellyttävää hakeutua suojaisaan huvimajaan rupattelemaan ja katselemaan puutarhan yltäkylläistä ja värikästä kukkaloistoa.
Kuivina ja kuumina kesäpäivinä Topkapin uima-altaat olivat erittäin suosittuja.
Suurin niistä oli vuorattu marmorilla, ja naiset soutelivat altaassa olevilla pikku veneillä.
Altaassa alastomat kaunottaret saattoivat leikitellä ja roiskia vettä muiden päälle mustien eunukkien vartioidessa heitä.
Haaremin naiset eivät saaneet iltaisin oleskella ulkona, joten he hakivat iloa oopiumista.
Erityisen suosittu oli leikki, jossa yksi naisista pudottautui veteen ja toiset koettivat parhaansa mukaan estää häntä pääsemästä altaasta pois.
Vihdoin onnistuttuaan hän puolestaan ajoi toisia takaa ja koetti työntää heitä altaaseen.
Vuonna 1640 sulttaaniksi noussut Ibrahim tiedettiin naisiinmeneväksi, ja hän keksi mielellään uusia leikkejä.
Hän saattoi esimerkiksi heittää veteen helmiä ja rubiineja, joita haaremin naiset sitten sukelsivat altaasta.
Kultaa ja kimallusta haaremissa totisesti riitti.
Kaikki kupolikatoista vesihanoihin oli kullattu, ja korkea-arvoisimpien naisten ylelliset asut oli tehty värikkäistä silkki- ja samettikankaista sekä kultalangoin kudotusta brokadista.
Sulttaanin lempivaimo ei koskaan mennyt herransa luo kahta kertaa samassa puvussa.
Haaremin kirjatkin oli sidottu kullattuihin, rubiiniupotuksin koristeltuihin nahkakansiin.
Naisten sormia koristivat kultaiset timanttisormukset, ja ranteissa sekä kaulalla oli lisää aarteita.
Bulgaria irrottautui raskain taisteluin vuonna 1878 Osmanien valtakunnasta Venäjän tukemana.
Ensimmäinen maailmansota vei sulttaanilta valtakunnan
Ajan myötä osmanien valtakunta kutistui, kun valtio toisensa perään irtaantui siitä, ja se sai pilkkanimen ”Euroopan sairas mies”. Maailmansodan melskeissä sulttaani menetti valtaistuimensa.
Osmanien valtakunnan pitkä alamäki alkoi jo 1690-luvun lopulla, jolloin sulttaani menetti sodissa laajoja Itä-Euroopassa sijainneita maa-alueita.
1800-luvun alussa valtakuntaan kuului kuitenkin vielä koko Balkanin alue sekä suuria osia Pohjois-Afrikasta ja Lähi-Idästä.
Vähitellen kreikkalaiset, serbit, egyptiläiset ja monet muut irtautuivat osmanien otteesta, ja imperiumi ja sulttaanin valta kutistuivat.
1800-luvun lopussa Venäjä valtasi osan osmaneille vuosisatoja kuuluneista alueista.
Pelastaakseen valtakuntansa sulttaani liittoutui ensimmäisen maailmansodan puhjettua Saksan ja Itävalta-Unkarin kanssa sotiakseen Venäjää vastaan. Ratkaisu osoittautui kohtalokkaaksi.
Osmanien valtakunta kuului ensimmäisen maailmansodan häviäjiin.
Vuonna 1920 solmitussa Sèvresin rauhassa valtio jaettiin Britannian, Ranskan ja Kreikan kesken.
Nöyryytetyt turkkilaiset nousivat valloittajia vastaan ja syöksivät sulttaanin vallasta.
Tuloksena syntyi nykyinen Turkki, jossa ei ollut enää sulttaania eikä haaremia.
Vallanvaihto tiesi lähtöä
Myös aterioilla tarjoiltiin kaviaarin ja kahvin kaltaisia herkkuja. Ruuan jälkeen sulttaanin suosikit asettautuivat pehmein tyynyin päällystetyille divaaneille polttelemaan vesipiippua.
Haaremin naiset eivät saaneet oleskella ulkosalla auringonlaskun jälkeen, joten nautittuaan illan ratoksi oopiumipillereitä naiset viihdyttivät toisiaan mielikuvituksellisilla tarinoilla.
Huimaavan yltäkylläisyyden keskelläkin naiset tiesivät, että mukava elämä saattoi päättyä milloin vain.
Kun sulttaani kuoli, koko hänen haareminsa prinssejä ja prinsessoja myöten joutui nimittäin muuttamaan pois palatsista, ja vartijat varmistivat, että he poistuivat vallan käytäviltä ja Topkapin ylellisistä tiloista.
Karkotetut sijoitettiin vähemmän ylelliseen entiseen sulttaanin palatsiin, jota kutsuttiin Kyynelten taloksi tai Ei-toivottujen palatsiksi.
Vanhan väen poistuttua uusi sulttaani perusti äitinsä tarkan valvonnan alla täysin uuden haaremin.
Palatsiin ja haaremin porteille alkoi jälleen virrata uusia orjattaria, joiden naiselliset avut ja kelvollisuuden haaremin vanha, kaiken nähnyt pääeunukki arvioi perusteellisesti.