Fetsikielto kuohutti Turkissa

Hattuja tuotiin ulkomailta

Fetsi – punainen, lieriömäinen huopapäähine – oli vuosisatoja ollut ottomaanien sulttaanin alamaisten päähine aina Pohjois-Afrikasta Balkanille asti.

Uutta valtiota luotsaavan Atatürkin mielestä se symboloi kaikkea, mikä Ottomaanien valtakunnassa oli ollut huonoa: konservatismia, takapajuisuutta ja tietämät­tömyyttä.

Atatürk halusi tehdä Turkista modernin ja valistuneen maan, ja siksi hän halusi kieltää fetsit ja pukea turkkilaiset hattuihin. Valtion muutoksen piti näkyä kaikkialla aina asusteita myöten.

Kolme kuukautta Atatürkin puheen jälkeen vastikään perustettu parlamentti hyväksyi lain numero 671. Siinä turkkilaisia yksiselitteisesti kiellettiin käyttämästä enää fetsejä.

Atatürk oli valmistellut kansalaisia puhumalla hattujen puolesta ympäri maata. Myös lehdissä oli kirjoitettu hattujen oikeaoppisesta käytöstä ja esimerkiksi neuvottu miehiä siinä, miten hattua käytettäessä tulisi tervehtiä.

Valistuskampanja onnistui hienosti. Useimmat turkkilaiset halusivat mielellään noudattaa maan isän kehotusta, ja suurissa kaupungeissa hatut myytiin loppuun jo ennen fetsikiellon astumista voimaan.

Viranomaisten oli pian pakko tuoda maahan tuhansia hattuja muun muassa Unkarista, jotta kysyntään voitiin vas­tata ennen kuin Turkissa ehti kehittyä kotimaista hattuteollisuutta.

Paikoin innokkaat kahmivat itselleen hattuja jo satamassa heti kun niitä tuovat laivat olivat ehtineet kiinnittyä laituriin.

78 miestä teloitettiin

Aivan kaikki turkkilaiset eivät silti ottaneet hattuja avosylin vastaan. Monet miettivät, oliko eurooppalainen päähine islamin ohjeiden mukaan edes sallittu, ja muslimijohtajilta kyseltiin, olisiko hatun käyttäminen syntiä.

Hattu osoittautui hankalaksi uskontoaan harjoittaville muslimeille, koska leveä lieri vaikeutti otsan painamista maata vasten päivittäisissä rukouksissa.

Niinpä annettiin fatwa, joka kehotti rukoilemaan paljain päin. Monet vaihtoivat silti rukousten ajaksi varmuuden vuoksi päähänsä pehmeän lakin.

Tiukimmat uskovaiset eivät sittenkään halunneet käyttää hattuja. Varsinkin maakunnissa uskonnolliset johtajat saarnasivat, että fetsi oli muslimien perinteinen päähine ja että fetsin käytön kieltäminen oli itse islamin kieltämistä.

Kun laki numero 671 astui voimaan, suuri joukko turkkilaisia pitikin yhä tiukasti päässään fetsiä.

Useimmissa tapauksissa lainrikkojia rangaistiin vain takavarikoimalla heidän fetsinsä, mutta joitain levottomuuksien lietsojia pidätettiin ja tuomittiin 2–6 kuukaudeksi vankilaan uuden lain mukaisesti.

Paikoin siirtyminen fetseistä hattuihin yltyi väkivaltaiseksi, ja useimmissa suurkaupungeissa tuomioistuimissa pitikin kiirettä.

Esimerkiksi Anatolian konservatiivisuuden keskuksessa Sivasissa kaikkialle seiniin kiinnitettiin kylttejä, joissa uudenaikainen, ateistinen hattu tuomittiin jyrkin sanoin.

Viranomaisten vastavetona kaikki kaupungin uskonnolliset johtajat pidätettiin, ja kaksi vastarintaa johtanutta imaamia lähetettiin hirsipuuhun.

Noin 200 kilometrin päässä Sivasista Kayserin kaupungissa uskonnollisen lahkon johtaja vei kannattajansa kaduille suureen fetsikieltolakia vastustavaan mielenosoitukseen.

300 miestä pidätettiin, ja lahkon johtaja ja neljä hänen lähintä miestään tuomittiin kuolemaan.

Kauempana idässä, Erzurumissa, levottomuudet olivat riistäytyä täysin käsistä, joten viranomaisten ei auttanut muu kuin julistaa poikkeustila kokonaiseksi kuukaudeksi.

13 ihmistä sai kuolemantuomion kumouksellisuudesta.

Vastarintaa kesti kuukausia, mutta rautaisella otteellaan Atatürk sai sen vähitellen taltutettua.

Kun rauha palasi ja hatut oli painettu tiukasti turkkilaisten päähän, kaikkiaan 78 fetsien puolustajaa oli saanut kuolemantuomion.