Syyskuussa 1538 koko osmanisulttaani Suleiman Suuren laivasto oli Artanlahdessa Kreikan länsirannikolla. Laivaston 122:ta alusta komensi mies, jota Euroopassa kutsuttiin Barbarossaksi eli Punaparraksi.
Osmanien valtakunnassa hänen nimensä oli Khair al-Din eli ”uskon suojelija”, sillä islaminuskoiset osmanit olivat sodassa kristittyä Eurooppaa vastaan ja Barbarossa oli sulttaanin rautanyrkki merellä.
Barbarossa oli tuonut laivastonsa Artanlahteen, koska sitä suojeli kaksi vahvaa osmanien linnoitusta: Preveza ja Actium. Paavin kokoaman liittouman laivasto saartoi linnoituksia, mutta linnoituksen tykit pitivät sen loitolla.
Usean päivän odotuksen jälkeen Barbarossalle koitti mahdollisuus. Aamulla 28. syyskuuta 1538 oli täysin tyyntä, mikä oli osmanien etu. Heidän kaleerinsa liikkuvat orjien soutamina, kun taas paavin laivasto koostui enimmäkseen isoista purjealuksista, jotka olivat liikuntakyvyttömiä ilman tuulta.
Osmanien valtakunta vuonna 1516: Preveza (1) Kreikassa kuului sulttaanin valtakuntaan. Barbarossa syntyi Lesboksessa (2) ja muutti myöhemmin Konstantinopoliin (3). Hän hyökkäsi muun muassa Rodokselle (4), Fondiin (5) ja Tunisiin (6). Hän valtasi veljiensä kanssa ison osan Algeriaa ja teki Algerista (7) tukikohtansa.
Barbarossa komensi kaleerinsa puskemaan keulapuskureillaan päin paavin laivoja niin, että sotilaat pääsivät nousemaan niiden kannelle.
Paavin mahtava laivasto, jonka piti puhdistaa Välimeri muslimeista, lyötiin hajalle. Kun tuuli vihdoin nousi, jäljellä olevat laivat pakenivat.
Taistelu Prevezan edustalla toi sulttaanille siihen hänen asti suurimman merivoittonsa.
Prevezan taistelun jälkeen Välimeri oli osmanien kontrollissa yli kolmen vuosikymmenen ajan. Taistelu oli samalla Barbarossalle henkilökohtainen kosto hänen veljiensä kuolemasta. Veljien tappajat olivat kristittyjä eurooppalaisia.
Savenvalajan pojasta merirosvoksi
Barbarossa syntyi vuoden 1478 tienoilla nykyisin Kreikkaan kuuluvalla Lesboksen saarella. Hänen isänsä oli entinen osmanien armeijan ratsumies, joka elätti itsensä valmistamalla ruukkuja.
Isä antoi neljännelle ja nuorimmalle pojalleen nimeksi Hizir, eikä mikään silloin viitannut siihen, että poika tultaisiin tuntemaan maailmanhistorian pahimpana merirosvona, Barbarossana.
Vartuttuaan Hizir alkoi veljiensä kanssa kuljettaa laivalla isän ruukkuja myytäväksi Konstantinopolin (nykyisen Istanbulin) markkinoille.
Konstantinopolissa Barbarossa näki orjia myyviä merirosvoja. Orjat kaapattiin kristittyjen laivoista etenkin Espanjan vesiltä ja tuotiin myytäväksi osmanivaltakunnan kaupunkeihin.
Osmanivaltakunnan pääkaupungissa veljekset näkivät pohjoisafrikkalaisia merirosvoja, jotka myivät orjia ja muuta ryöstösaalista. Euroopassa Pohjois-Afrikka tunnettiin tuolloin ”barbaarirannikkona”. Merirosvojen espanjalaisten laivoista ryöstämä Etelä-Amerikasta tuotu kulta sai Hizirin ja hänen veljiensä silmät loistamaan.
Merirosvojen rikkaudet houkuttelivat, ja vuoden 1505 tienoilla myös Hizir veljineen alkoi harjoittaa merirosvousta. Seuraavien 12 vuoden aikana he oppivat tuntemaan Välimeren läpikotaisin ja ryöstelivät eurooppalaisia laivoja.
Merirosvoelämä oli tuottoisaa mutta myös vaarallista. Yksi veljeksistä kuoli jo ennen kuin vanhin veli Oruç valloitti Algerin satamakaupungin eli nykyisen Algerian pääkaupungin ja teki siitä merirosvotukikohdan.
Oruçilla oli punainen parta, ja hänen uhrinsa kutsuivat häntä Barbarossaksi. Vuonna 1517 hän purjehti Konstantinopoliin ja pyysi sulttaania liittämään Algerin valtakuntaansa ja tekemään hänestä uuden maakunnan kuvernöörin. Sulttaani hyväksyi tarjouksen.
”Oruç taisteli kuin leijona viimeiseen hengenvetoon asti.” Diego de Haedon kronikka vuodelta 1612
Kuvernöörin titteli tarkoitti myös velvollisuutta puolustaa maakuntaa, mikä koitui Hizirin veljien kohtaloksi, kun Espanjan kuningas Kaarle I vuonna 1518 hyökkäsi Algeriin 10 000 sotilaan voimin.
Kaarlen joukot nousivat maihin ja marssivat kohti Algeria. Oruç joutui siis taistelemaan maissa, missä hän oli heikoilla. Hän linnoittautui 6 500 sotilaan kanssa Tlemcenin kaupunkiin 500 kilometrin päähän Algerista, mutta espanjalaiset valloittivat kaupungin.
”Oruç taisteli kuin leijona viimeiseen hengenvetoon asti”, kirjoitti espanjalainen munkki Diego de Haedo kronikassaan. Taistelussa kuoli myös Hizirin kolmas veli Ishak.
Kuultuaan Tlemcenin taistelun häviöstä Hizir pakeni Algerista. Lähtiessään hän vannoi kostavansa kristityille. Se vala jätti jälkensä maailmanhistoriaan.
3 000 ruumista kellui meressä
Kun Hizir lähti Algerista, hänellä oli vain kaksi laivaa ja pieni joukko uskollisimpia miehiään. Pian hänellä oli kuitenkin taas koossa iskuvoimainen merirosvolaivasto.
Samalla kun osa oguzikansoista muutti Vähään-Aasiaan (1), osa asettui Kaspianmeren rannalle (2). Turkmenistanissa monet heistä asuivat jurtissa vielä 1900-luvun alussa.
Osmanit tulivat Aasian aroilta
Vähä-Aasia eli nykyisen Turkin alue oli 1 200 vuotta osa Rooman valtakuntaa ja Bysanttia. Turkinsukuiset kansat asettuivat sinne vasta keskiajalla.
Oguzien kansa oli elänyt Araljärven ja Kaspianmeren välissä sijaitsevilla aroilla satoja vuosia, mutta mongolit karkottivat heidät mailtaan. 1000-luvulla oguziratsastajia alkoi ilmestyä Vähään-Aasiaan. Mongolien tavoin oguzit asuivat jurtissa, joivat hevosenmaitoa ja söivät hevosenlihaa. Anatolian lämpimässä ilmastossa he luopuivat paimentolaiselämästä ja ryhtyivät viljelemään maata.
Kanssakäyminen tuolloin suurinta osaa Lähi-idästä hallinneen abbasidikalifaatin kanssa sai oguzit kääntymään islaminuskoon 1100-luvulla.
Kun kristitty Bysantin valtakunta hajosi, oguzit perustivat omia ruhtinaskuntiaan Mustanmeren rannikolle. Yksi vaikutusvaltaisimmista oguzihallitsijoista oli Osman (1280-1299), jonka valtakunta oli juuri Konstantinopolin eteläpuolella.
Hajoavan Bysantin rikkaudet houkuttivat, ja Osman kokosi armeija tekemään ryöstöretkiä Bysantin alueelle. 1300- ja 1400-luvuilla Osmanin seuraajat valloittivat koko Vähän-Aasian ja Balkanin niemimaan.
Valtakunta nimettiin perustajansa mukaan osmanien valtakunnaksi.
Hizir peri isoveljeltään paitsi laivan myös nimen. Häntä alettiin kutsua Barbarossaksi, vaikka hänellä ei ollut partaa. Isoveljensä tavoin hän myös ryösteli laivoja Välimerellä ja kaupunkeja sen rannikolla.
”Hän hyökkäsi Espanjan rannoille, poltti, ryösti ja vei ihmiset orjiksi”, kertoo Diego de Haedon kronikka.
Barbarossan laivastoon liittyi tuhansia merirosvoja, ja vuotta myöhemmin hän palasi Algeriin ja karkotti espanjalaiset. Kolmetuhatta kristittyä jäi vangiksi. Kun Espanjan kuningas lupautui maksamaan heistä lunnaat, Barbarossa kieltäytyi ja teloitutti vangit. Ruumit heitettiin mereen.
Barbarossa ymmärsi, että hän ei pystyisi pitämään espanjalaisia poissa ilman vahvaa liittolaista. Isoveljensä tavoin hän kääntyi osmanien sulttaanin puoleen.
”Hän lähetti Konstantinopoliin laivan, jonka mukana oli kirje sulttaanille ja lahjoja sulttaanille, tämän tärkeimmille ministereille ja lempivaimoille”, de Haedo kertoo.
Sulttaani Selim I nimitti Barbarossan kuvernöörikseen, ja Barbarossa juhlisti nimitystä ryöstämällä Ranskan Rivieran kaupunkeja.
Tuntemattoman eurooppalaistaiteilijan maalaus Barbarossasta 1500-luvulta. Taiteilija tuskin oli tavannut Barbarossaa ja maalasi siksi tämän punapartaisena.
Vuonna 1520 Suleiman Suuri peri valtaistuimen isältään Selim I:ltä. Uusi sulttaani päätti tosissaan haastaa eurooppalaiset Välimerellä, ja Barbarossasta tuli tärkeä osa hänen suunnitelmaansa.
Rosvoritarit menettivät Rodoksen
Osmanien laivasto oli vaatimaton ja sen miehistö perinteisesti hankittu pakko-otoilla osmanien valtaamilta alueilta Balkanilta. Merivoimien sotilaat olivat usein vuoristosta kotoisin olevia kreikkalaisia, albaaneja ja kroaatteja, joilla ei ollut kokemusta merenkulusta.
Barbarossan ja tämän merirosvojen ansiosta osmanit saivat uutta osaamista merisodankäynnistä. Barbarossan neuvosta sulttaani alkoi rakennuttaa sekä isoja sotalaivoja eurooppalaiseen tyyliin että pieniä kaleereja, joissa oli keulapuskuri ja muutama kanuuna. Ketteriin kaleereihin oli vaikeaa osua kanuunoilla.
Uuden laivaston ensimmäinen suuri taistelu oli johanniittojen ritarikunnan karkotus Rodokselta vuonna 1522.
Rodoksen johanniitat olivat hienosta nimestään huolimatta pahimman luokan merirosvoja, jotka ryöstelivät osmanien kauppalaivoja. Suleiman Suuri kirjoitti ritarikunnan suurmestarille Philippe de Villiers de L’Isle-Adamille kiukkuisen viestin:
”Kärsivällisyyteni on lopussa. Olen kyllästynyt loukkauksiisi, ja kansani on kyllästynyt ryöstelyihisi. Anna minulle Rodos, niin saat elää. Jos valitset sodan, et pääse karkuun.”
Kun suurmestari ei reagoinut viestiin, sulttaani lähetti Rodokselle satatuhatta sotilasta. Kuuden kuukauden piirityksen jälkeen suurmestarin oli myönnyttävä neuvotteluihin ja vetäydyttävä Rodokselta.
Rodoksen valtauksen jälkeen koko itäinen Välimeri oli sulttaanin kontrollissa. Meriherruus oli tuolloin sodankäynnin edellytys. Maantiet olivat usein surkeassa kunnossa, joten tykit, sotilaat ja näiden tarvikkeet piti kuljettaa laivoilla.
Barbarossan laivat veivät muun muassa sulttaanin erikoisjoukkoja janitsaareja Rodokselle.
Samaan aikaan kun paavi haukkui Suleimania ”Kristuksen viholliseksi”, osmanit valloittivat Unkarin ja piirittivät vuonna 1529 Wienin. Tosin kahden viikon jälkeen heidän piti vetäytyä.
Espanjan kuningas Kaarle I päätteli, että osmanien meriherruus oli murrettava, jotta hänen imperiuminsa olisi turvassa. Kaarle oli myös Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari. Siihen kuului Espanjan lisäksi Itävalta, osia Saksasta, Alankomaat, Etelä-Italia ja siirtokuntia Etelä-Amerikassa.
Barbarossa havitteli kreivitärtä lahjaksi sulttaanille
Osmanien kukistamiseksi oli ensin päästävä eroon Barbarossasta. Heinäkuussa 1531 Kaarle lähetti genovalaisen amiraali Andrea Dorian Algeriaan. Doria lähti matkaan 40 aluksen laivastolla.
Doria hyökkäsi 1 500 sotilaan voimin Cherchelliin 85 kilometrin päässä Algerista. Genovalaiset alkoivat kuitenkin ryöstää kaupunkia ennen kuin puolustus oli lyöty. Barbarossan joukot ryhtyivät vastahyökkäykseen ja surmasivat 900 genovalaista.
Genovalaiset perääntyivät, ja Barbarossa jatkoi Euroopan rannikkojen ryöstelyä. Vielä saman vuoden syksyllä Barbarossa hyökkäsi Espanjaan ja Toulonin edustalla oleville Ranskan saarille.
Sulttaani Suleiman Suuren aikana (1520–1566) osmanien laivasto hallitsi Välimerta, Punaistamerta ja Persianlahtea.
Vuonna 1533 Barbarossa kutsuttiin Konstantinopoliin. Osmanien valtakunnan toiseksi mahtavin mies, suurvisiiri, kehotti sulttaania nimittämään hänet Kapudan-ı Deryaksi eli merivoimien suuramiraaliksi:
”Tässä on todellinen merten mies. Älä epäröi tehdä hänestä laivastosi johtajaa.”
Barbarossa juhlisti ylennystään purjehtimalla 200 laivan voimin Napolinlahdelle.
”Kristityt luulivat olevansa turvassa, mutta heidät yllätettiin täysin. Lukuisia kaupunkeja, kyliä ja maatiloja ryöstettiin, ja loputon joukko miehiä, naisia, lapsia ja sylivauvoja vietiin viheliäiseen vankeuteen”, Diego de Haedo kirjoitti.
Barbarossa ei etsinyt vain myytävää Konstantinopolin orjamarkkinoille vaan myös Giulia Gonzagaa, jota pidettiin Euroopan kauneimpana naisena.
Barbarossa aikoi kaapata 21-vuotiaan Fondin kreivittären lahjaksi sulttaanille. Gonzaga onnistui kuitenkin pakenemaan, vaikka merirosvot piirittivät hänen kotikylänsä yön pimeydessä. Tarinan mukaan hän hyppäsi satulaan puolialastomana ja ratsasti hevosensa päin osmanisotilasta.
Giulia Gonzaga oli vielä nuori, kun hänen puolisonsa Fondin kreivi kuoli. Tarina nuoren lesken kauneudesta oli kantautunut Konstantinopoliin asti.
Barbarossa raivostui, mutta hänen Italian-ryöstöretkellään oli myös tärkeämpi tavoite kuin kreivittären kaappaus. Hän halusi tuudittaa Tunisian kalifin siihen uskoon, että tämä oli turvassa, kun merirosvojen huomio oli Italiassa. Suunnitelma onnistui.
Elokuussa 1534 Barbarossan laivasto ilmestyi Tunisian pääkaupungin Tunisin edustalle. Kalifin oli paettava.
Barbarossan vuosikausia jatkuneet ryöstöretket tulivat Kaarlelle niin kalliiksi, että kaksi vuotta myöhemmin hän yritti lahjoa tämän vaihtamaan puolta. Kaarlen viestinviejä sai evästykseksi käskyn, että Barbarossa piti joko ostaa tai murhata.
Barbarossa vastasi Kaarlen tarjoukseen lyömällä sapelillaan viestintuojan pään irti.
Lyötyään paavin laivaston Prevezassa vuonna 1538 suuramiraali Barbarossa oli uransa huipulla. Hän oli Välimeren pelätyin mies ja osasyy siihen, että Saksalais-roomalainen keisarikunta joutui vuonna 1544 nöyrtymään rauhansopimukseen Suleiman Suuren kanssa.
Barbarossa oli siinä vaiheessa jo 66-vuotias ja vetäytyi viettämään eläkepäiviään Konstantinopoliin, jonne hänelle rakennettiin palatsi. Kun hän kuoli vuonna 1546, sulttaanin hovi julisti:
”Merten päällikkö on kuollut.”