EUPHRATES SALVAGE PROJECT

Arkeologit löysivät maailman vanhimman sotilasmuistomerkin

Tutkimus antoi uutta tietoa 22 metriä korkeasta Tell Banat -kummusta, joka sijaitsee Syyriassa Eufratjoen veden alla.

Ihmisten tekemä 22 metriä korkea kukkula Syyriassa on saanut uuden arvonnousun. Myös Valkoisena monumenttina tunnettu niin sanottu pohjoinen Tell Banat rakennettiin vuosien 2450 eaa. ja 2300 eaa. välisenä aikana lähelle nykyistä Turkin rajaa.

Arkeologit tekivät kiireesti kaivauksia kummulla 1980- ja 1990-luvuilla, ennen kuin se jäisi veden alle Eufratjokeen rakennettavan padon vuoksi.

Kaivauksissa selvisi, että pohjoinen Tell Banat oli hautakumpu, johon oli haudattu kolmenkymmenen sotilaan ruumiit. Heidän oletettiin olevan vihollissotilaita, jotka olivat kaatuneet suuressa taistelussa.

Toronton yliopiston tutkijat ovat nyt käyneet kaivauksen aineistoja läpi, ja heidän mukaansa kaatuneet eivät olleet suinkaan vihollisia vaan mesopotamialaisten omia sotureita. Jos näin on, Tell Banat on maailman vanhin tunnettu tavallisille sotilaille rakennettu muistomerkki.

Veden alla oleva hautakumpu sijaitsee noin 50 kilometrin päässä Syyrian ja Turkin rajalta.

© HISTORIA

Kummun läpimitta oli sata metriä

Vanhempiakin sodassa kaatuneille hallitsijoille tehtyjä muistomerkkejä tunnetaan, mutta 22 metriä korkea, läpimitaltaan satametrinen Tell Banat rakennettiin tavallisten sotilaiden kunniaksi.

Kanadalaistutkijat perustelevat väitettään sillä, että sotilaita ei ollut vain heitetty yhteishautaan vaan heidät oli asetettu huolellisesti lepäämään rinnakkain, mitä ei olisi tehty vihollissotilaille.