Tulitikkukeisari huijasi miljoonia

­Koko päivän yrityksen kurssi pysytteli vakaasti 33 dollarissa.

Lisäksi Kreu­­gerin toinen yritys, Kreuger & Toll, oli juuri solminut sopimuksen 125 miljoonan dollarin lainaamisesta Saksan hallitukselle.

Eri puolilla maailmaa rahalaitoksissa hämmästeltiin tilannetta. Oli täysi arvoitus, miten Kreuger pystyi välttämään konkurssiaallon, joka koetteli maailmantaloutta vuonna 1929.

Yksi asiaa ihmetelleistä oli pankkiiri John Pierpoint Morgan. Hän päätti tutkia asiaa, ja päivä mustan tiistain jälkeen hän lähetti läheiselle kollegalleen sähkeen:

”Hyvin kiinnostunut Kreuger & Tollin sopimuksesta Saksan hallituksen kanssa.”

Selvisi, että J. P. Morganin ihmetys oli aiheellinen. Kolme vuotta myöhemmin paljastui, että Ivar Kreuger ja hänen yrityksensä eivät olleet lainkaan sitä, miltä ne olivat näyttäneet.

Kaikki perustui valheille ja huiputukselle. Kreuger, Etelä-Ruotsista kotoisin oleva tulitikkutehtailijan poika, oli onnistunut huijaamaan koko maailmaa.

Hyvä muisti siivitti menestykseen

Ivar Kreuger syntyi vuonna 1880 Kalmarin tulitikkutehtaan omistajan Ernst August Kreugerin vanhimmaksi pojaksi.

Jo Ivarin ollessa pieni havaittin, että tällä oli ilmiömäinen muisti. Poika oppi helposti kaikkien kasvien tieteelliset nimet ja kykeni toistamaan papin viimeisimmän saarnan sanasta sanaan.

Hän pääsikin opiskelemaan jo 16-vuo­tiaana, ja vain neljä vuotta myöhemmin hän valmistui yhtä aikaa kone- ja rakennusinsinööriksi.

Koska Ivar oli perheen vanhin poika, oli selvää, että hän saisi isänsä jälkeen tulitikkutehtaan hoidettavakseen. Kalmar ei ollut kuitenkaan kyllin suuri kaupunki kunnianhimoiselle nuorukaiselle.

Hän matkustikin Yhdysvaltoihin ja sai töitä Manhattanin johtavasta rakennusurakointiyrityksestä Fuller Construction Com­pa­nysta. Työ rivi-insinöörinä 50 sentin tuntipalkalla ei kuitenkaan tyydyttänyt Kreugeria pitkään.

”En voi uskoa, että minun odotetaan viettävän elämäni ansaitsemalla rahaa toisen luokan ihmisille. Odottakaa vain – aion saada aikaan suuria”, hän kirjoitti vanhemmilleen.

Nopea rakentaminen toi rikkauksia

Kreugerilta puuttui alkupääomaa oman yrityksen perustamiseen, mutta hänellä oli taito, joka oli paljon luottoa arvokkaampaa. Vaikka hän oli luonteeltaan sisäänpäinkääntynyt, hän osasi tutustua juuri oikeisiin ihmisiin ja luoda arvokkaita kontakteja.

Kreu­ger opetteli ulkoa kattavia taloustilastoja ja pitkiä pätkiä kirjoista niin, että häneltä eivät koskaan loppuneet keskustelunaiheet ja hän pystyi aina kuulostamaan kiinnostavalta.

Vuonna 1908 Kreuger kuuli, että tunnettu insinööri Julius Kahn oli nimittänyt ruotsalaisen Paul Tollin yrityksensä edustajaksi Euroopassa.

Nyt Kreugerin puhelahjat pääsivät ensi kertaa todella oikeuksiinsa, kun hän suostutteli Kahnin nimittämään myös itsensä samaan toimeen.

Sitten hän purjehti Englantiin, missä Toll asui, ja perusti tämän kanssa Kreuger & Toll -urakointiyrityksen.

Yrityksellä oli aluksi rahaa 2 500 dollaria, mikä vastaa nykyrahassa alle 70 000:ta euroa.

Kreu­ger keksi, miten yritys pystyi kartuttamaan rahavarojaan.

Rakennusalalla aika oli rahaa, ja jos hanke viivästyi, rakennuttaja kärsi tappioita menettäessään vuokratuloja.

Toisin kuin kilpailijansa Kreuger & Toll lupasi ensimmäisenä Euroopassa rakennustensa valmistuvan ajoissa.

Kun Kreuger & Toll sai sopimuksen kuusikerroksisen talon rakentamisesta Gullspångiin Ruotsiin, Kreuger otti riskin. Hän lupasi, että jos rakennus ei olisi valmis sovittuna päivänä, hän maksaisi omistajille 1 200 dollaria vastaavan summan jokaiselta viivästyspäivältä.

Toisaalta rakennuttaja joutuisi maksamaan bonuksen, mikäli rakennus valmistuisi etuajassa. Kreugerin ottama riski oli iso, sillä yli kahden päivän viivästys olisi vienyt Kreuger & Tollin konkurssiin.

Hän ryhtyi innokkaasti palkkaamaan töihin työntekijöitä, jotka olivat valmiita paiskimaan töitä kolmessa vuorossa tiukalla aikataululla.

Naapurit valittivat yöllisistä häiriöistä, kuten työmaalta kantautuvasta valosta ja betonimyllyjen jylinästä, mutta Kreuger hoiti asian hankkimalla rakennusasiantuntijalta todistuksen siitä, että betoni ei kestäisi taukojen pitämistä talvella.

Paperilla Kreuger vakuutti poliisin siitä, että kaikki sujui työmaalla määräysten mukaisesti.

Strategia tuotti tulosta: rakennus valmistui etuajassa, ja Kreuger keräsi ison voiton. Pian bonuspykälästä tuli vakituinen osa Kreuger & Tollin rakennushankkeiden sopimuksia.

Tulitikuista kehittyi iso bisnes

Nopeasti Kreuger & Toll sai maineen Ruotsin parhaana rakennusliikkeenä, ja se rakensi muun muassa Tukholman kaupungintalon ja kesäolympialaisten stadionin Tukholmaan vuonna 1912.

Helsinkiin yritys rakensi Ostro­botnian talon. Pian Kreuger vaihtoi alaa. Hän jätti rakennusliikkeen Tollin huomaan ja seurasi isänsä jalanjälkiä: tulitikkujen myynti kasvoi huimaa vauhtia, ja Ruotsi oli maailman johtava tulitikkujen tuottaja.

Tulitikkujen valmistajat eivät saaneet yhdestä askista paljoakaan voittoa, mutta Kreuger muutti tilanteen. Hän osti lainarahalla pieniä perheyrityksiä ja muodosti niistä osakeyhtiön. Tämä auttoi häntä pääsemään eroon kilpailijoista, mikä antoi hänelle mahdollisuuden korottaa tulitikkujen hintaa merkittävästi.

Vuonna 1915 Kreuger pystyi kotiuttamaan voittoja peräti 500 000 dollaria ja antamaan osakkeenomistajille muhkeat osingot.

Kun ensimmäinen maailmansota vaikeutti raaka-aineiden hankkimista, Kreuger alkoi ostaa muun muassa tulitikkujen päihin tarvittavaa fosforia tuottavia yrityksiä. Kreuger hankki myös tehtaita, jotka rakensivat tulitikkukoneita.

Sodan päättyessä hänellä oli hyvin vahva asema tulitikkumarkkinoilla. Kilpailijat joko joutuivat myymään yrityksensä hänelle tai tekemään konkurssin. Pian Kreugerilla oli hallussaan monopoliasema Ruotsin
markkinoilla.

Kotimarkkinoiden lisäksi yritys vei valtavia määriä tulitikkuja Eurooppaan ja Aasiaan. Tullimääräysten kiertämiseksi Kreuger osti muista maista paikallisia tulitikkutehtaita, jotta hän pystyi käynnistämään tuotannon niissä.

Joidenkin maiden markkinat pysyivät Kreugerilta suljettuina. Ranskan ja Saksan kaltaisissa maissa valtiolla oli tuli­tikkumonopoli, ja ulkomaisten tikkujen tuonti ja tulitikkutehtaiden myyminen ulkomaille oli jyrkästi kielletty.

Kreuger ei silti antanut periksi. Moni Euroopan maa kärsi vielä maailman­sodan seurauksista. Hän päätti tarjota hallituksille isoja lainoja ja pyytää vastineeksi tulitikkujen tuotanto- ja myyntimonopolia, mikä tekisi hänestä pian maailman suurimman tulitikkujen tuottajan.

Suunnitelman toteuttaminen edellytti rahaa, ja paras paikka sen hankkimiseen oli Yhdysvallat. Syksyllä 1922 hän nousi luksusristeilijään suuntanaan New York.

Tulitikkukuningas nousee maihin

Kreuger oli imagonrakentamisen mestari. Hän halusi esiintyä luottamusta herättävänä liikemiehenä ja aloitti asian pohjustamisen varaamalla laivan lennättimen useiksi päiviksi, jotta kaikki ymmärsivät, miten tärkeä henkilö hän oli.

Ravintoloissa hän hurmasi kaikki muut matkustajat tietämyksellään.

Muotitietoinen yleisö vaipui hurmioon Kreugerin kertoessa tarinoita elokuva-alalta, jonne hän oli myös sijoittanut. Kukaan ei oivaltanut, että kaikki oli ennalta harkittua.

Kun Kreuger saapui New Yorkiin, hänellä oli vielä yksi ässä hihassaan: Kun lehtimies kysyi häneltä tulta sytyttääkseen piippunsa, Kreugerin oli pakko kieltäytyä.

Naama peruslukemilla hän kolusi taskunsa löytämättä ainuttakaan tikkua.

”Tulitikkukuningas, jolla ei ole mukanaan yhtään tulitikkua”, otsikoitiin lehden etusivulla seuraavana päivänä. Hetkessä Kreuger oli kaikkien huulilla juuri niin kuin hän oli toivonutkin.

Charmi takasi pankkilainan

Hankkiakseen puuttuvan pääoman Kreuger oli sopinut tapaamisen yhden Yhdysvaltojen suurimman ja arvostetuimman pankin, Lee, Higginson & Co.:n hallituksen kanssa.

Kreugerin itsevarmuus oli laivamatkan jälkeen parhaimmillaan, ja pankkimiehet ilmeisesti mieltyivät häneen. Kreuger eli kurinalaisesti ja käytti harvoin alkoholia.

Hyvin istuvassa puvussaan hän herätti luottamusta New Yorkin finanssipiireissä.

Moitteeton olemus ja vaatimattomuus saivat hänet näyttämään – kuten yksi pankkilaisista totesi – ”kunnon liikemieheltä, joka ansaitsee apua ja tukea yhdeltä maan johtavalta pankilta”.

Pankissa yhteyksistä Kreugeriin vastasi Donald Durant, jota aluksi hieman hermostutti ruotsalaisen kokemattomuus laina-asioissa. Hänen mielestään oli erikoista, ettei Kreugerilla ollut mukanaan mitään papereita vaan tämä lateli kaikki luvut ja sopimukset muististaan.

Hänen epäröintinsä kuitenkin hälveni, kun hän oli nähnyt tulitikkukuninkaan toiminnassa, ja vuonna 1923 Lee, Higginson & Co. ja Kreu­ger perustivat International Match -yrityksen.

Kreugerin kannalta kaikki sujui kuin rasvattu. Maailmasotaa seurannut ”iloinen 20-luku” oli kasvun ja hyvinvoinnin aikaa.

Yhdysvaltalaiset rakastivat menestystarinoita, ja olemukseltaan maltillisen Kreugerin ei ollut vaikeaa houkutella sijoittajia hellittämään kukkaroidensa nyörejä.

Hän keräsi kaikkiaan 250 miljoonaa dollaria. Rahoilla hän hankki yksinoikeuden tulitikkukauppaan 15 maassa ja päästi hallitsevaan markkina-asemaan 19 muussa maassa.

Tilintarkastaja ummisti silmänsä

Kreuger tunnettiin pian maailman rikkaimpana miehenä, mutta häntä ympäröi salaperäisyyden verho.

Se ei johtunut vain siitä, että hän oli luonteeltaan varautunut. Hänen liiketoimensa olivat aina tavalla tai toisella hämäriä. Kollegat muistelivat myöhemmin, miten hän hallituksen kokouksissa (joiden kesto oli usein vain minuutteja) vain lateli lukuja ja teki selväksi, ettei sietänyt vastaväitteitä.

”Hyvää huomenta, hyvät herrat. Kreu­ger & Tollin pääomaa on päätetty kasvattaa kahdellatoista miljoonalla kruunulla myymällä uusia osakkeita 240 prosenttia korkeammalla kurssilla. Onko kellään asiaan huomauttamista? Kiitos, hyvät herrat”, kuultiin kerran.

Kirjanpito oli puutteellista. Suurimmat tulot oli usein kirjattu ”tuotoiksi muista investoinneista”.

Liikekumppanit ja osakkeenomistajat tajusivat, että Kreuger otti kirjanpidossa suuria vapauksia, mutta koska he ansaitsivat hyvin, he eivät olleet järin kiinnostuneita menestyksen taustoista.

Kun Kreuger aloitti liiketoiminnan Yhdysvalloissa, hänen käytössään ollut pääoma kasvoi ja niin tekivät myös hänen mahdollisuutensa taivutella laskelmia omaksi edukseen.

Pian hän oli perustanut neljäsataa tytäryhtiötä Tänd­sticks­aktie­bolagetille, joka vastasi Kreu­gerin tulitikkujen tuotannosta. Niillä oli vain yksi tehtävä: helpottaa rahojen siirtelyä niin, että Kreuger vaikutti paljon vaka­varaisemmalta kuin todellisuudessa oli.

Tulitikkukuninkaalla oli kuitenkin pakko olla tilintarkastaja, sillä yksikään vakavarainen pankki ei olisi ryhtynyt liiketoimiin sellaisen yrityksen kanssa, joka ei olisi antanut tilintarkastajan käydä läpi tilejä.

Tilintarkastajaksi valikoitui Ernst & Ernst -yhtiön pikkutarkka Albert D. Berning. Berning ei voinut olla huomaamatta, että Kreugerin tilikirjat olivat hyvin puutteelliset.

Usein laskelmat koostuivat vain muutamasta lukusarakkeesta, joita oli vaikea yhdistää toisiinsa.

Tilintarkastaja äimisteli myös sitä, että Kreuger saattoi yhtäkkiä vaihtaa muuntokurssia Ruotsin kruunuista Yhdysvaltojen dollareiksi niin, että yrityksen rahavarat kasvoivat.

Arvostelu kuitenkin vaimeni, kun Kreuger kutsui Berningin vaimoineen ulkomaanmatkoille ja risteilyille. Berning unohti epäilyksensä ja alle­kirjoitti tilintarkastuskertomuksen haaveillen ylennyksestä.

Mikään ei näyttänyt horjuttavan Kreugerin asemaa, ja 28. lokakuuta 1929 hän komeili Timen kannessa.

”Yksikään kilpailija ei voi aiheuttaa meille vakavaa vahinkoa”, Kreuger lausui haastattelussa.

Seuraava päivä osoitti tulitikkukuninkaan olevan oikeassa. Kun osakekurssit sukelsivat New Yorkin pörssissä ja maa­ilmaa kohtasi lama, Kreugerin yhtiöt pitivät pintansa.

Kreuger solmi jopa lainasopimuksen Saksan hallituksen kanssa, kun maan talous oli tiukilla sotakorvausten maksamisen jälkeen.

Epäilyt alkavat herätä

Vaikka Kreuger vaikutti silminnähden itsevarmalta, hänen imperiuminsa alkoi murentua.

Taloudellinen kriisi merkitsi, että häneltä rahaa lainanneet maat eivät kyenneet maksamaan takaisin, ja yritysten kassat tyhjenivät.

Siitä huolimatta Kreuger kertoi liiketuttavilleen, että hänen oli lokakuussa 1930 onnistunut solmia lainasopimus Italian diktaattorin Beniton Mussolinin kanssa. Sopimusta ei saanut julkistaa, sillä rahat käytettäisiin Italian armeijan vahvistamiseen.

Lainan takuuksi Kreu­ger oli saanut obligaatioita 21 miljoonan punnan edestä. Oikeasti sopimusta ei ollut olemassa. Kreu­ger oli painattanut nipun obli­gaa­tio­papereita ja väärentänyt italialaisia alle­kirjoituksia.

Kreuger käytti väärennettyjä obligaatioita takuuna anoessaan ruotsalaisilta pankeilta miljoonalainoja.

Hänen aikansa oli kuitenkin käymässä vähiin, sillä vaikka hän kuinka väänteli numeroita, hän ei löytänyt rahaa, jolla hän olisi voinut maksaa lainakuluja tai osinkoja sijoittajille.

Tuttavat havaitsivat Kreugerin syövän ja juovan kohtuuttomasti, vaikka hän yleensä oli hyvin pidättyväinen ruoan ja juoman suhteen.

Synkät pilvet alkoivat kerääntyä tuli­tikkuimperiumin taivaalle, kun yhä useampi Kreugerin yhteistyökumppani alkoi esittää kysymyksiä.

Kreuger vaikutti vuoron perään masentuneelta ja maaniselta. Hänen nähtiin tarttuvan puhelimeen, vaikkei se soinut, ja sähköttävän osoitteisiin, joita ei ollut olemassa. Jopa hänen kuulu muistinsa alkoi pettää.

”Menetän järkeni. En pysty muistamaan. En pysty ajattelemaan”, hän hoki.

Vuonna 1932 Kreugerin onnistui neuvotella kahden miljoonan kruunun laina Ruotsin valtionpankilta. Sen ehtona oli se, että tilintarkastajat saisivat käydä läpi tulitikkukuninkaan liiketoimet.

Kreuger, joka itse oli tuolloin New Yorkissa, suostui sopimukseen uskoen, että tilintarkastus alkaisi vasta sen jälkeen, kun hän olisi palannut Tukholmaan.

Sitä ennen hän oli sopinut tapaavansa 12. maaliskuuta eturivin pankkiväkeä Ranskassa Pariisissa Hôtel du Rhinissa. Hän ajatteli tapaamisen pelastavan tilanteen.

Sata miljoonaa katosi

Kun Kreuger saapui Pariisiin, ruotsalaiset tilintarkastajat tekivät töitä jo täydellä teholla ja he kiinnittivät huomionsa muun muassa italialaisiin obligaatioihin.

Tapaamiseen saapuneet ranskalaiset pankkien edustajat odottivat kiinnostuneina kuulemaan Kreugerin asian. Kreuger ei kuitenkaan koskaan ilmaantunut paikalle.

Kahden tunnin jälkeen yksi Kreugerin liikekumppaneista, Krister Littorin, lähti liikemiehen huoneistoon. Hän löysi Kreugerin sängystään kuolleena pistooli vasemmassa kädessään.

”Olen sotkenut asiani niin pahasti, että uskon tämän olevan paras ratkaisu kaikille”, luki jäähyväiskirjeessä.

Kreugerin kuolema oli iso sokki suurelle yleisölle, joka reagoi suremalla. Ahtaalla oleville Euroopan maille myönnetyt lainat olivat tehneet hänestä sankarin.

London Express kirjoitti, että oli kuin taivas olisi pimentynyt ja että ”ihmisten ajatukset kiersivät samaa rataa kuin Caesarin kuollessa”.

Jopa kuuluisa taloustieteilijä John Keynes totesi Kreugerin olleen modernin ajan ehkä lahjakkain liikemies.

Muutamia viikkoja myöhemmin mieli­ala alkoi muuttua. Ruotsissa tehdyt tutkimukset osoittivat, että Kreuger oli huijannut vuosia.

Esimerkiksi hän oli väittänyt ansainneensa vuosina 1918–1930 peräti 316 miljoonaa dollaria, kun voitot todellisuudessa olivat vain 40 miljoonaa.

Kun selvitys Kreu­gerin liiketoimista julkistettiin 5. huhtikuuta 1932 Ruotsin valtiopäivillä, selvisi, että pesästä puuttui kaksi miljardia kruunua – enemmän kuin Ruotsin valtion budjetin ali­jäämä.

Ruotsin pankki oli sotkeutunut Kreugerin liiketoimiin muun muassa myöntämällä lainoja, ja tilanne lamautti Ruotsin talouden.

Osakemarkkinat lähes näivettyivät, ja vuonna 1932 työttömyys kohosi 25 prosenttiin. Ruotsi pääsi jaloilleen vasta toisen maailmansodan jälkeen, kun sen teollisuus pystyi tuottamaan voittoa Euroopan jälleenrakennuksella.

Velkojien listassa oli yli 15 000 ihmisen, yrityksen ja maan nimeä. Selvitys täytti kaksisataa sivua. Osa velkojista sai rahansa takaisin, mutta useimmat jäivät nuolemaan näppejään.

Lopuksi todettiin, että sata miljoonaa puntaa sijoittajien rahaa oli haihtunut savuna ilmaan.