Imagno/Getty Images & Shutterstock

Tulitikkukeisari huijasi miljoonia

Taloudellinen nero, Euroopan pelastaja ja maailman suurin huijari. Näillä sanoilla on kuvattu ruotsalaista liikemiestä Ivar Kreugeria, joka 1920-luvulla hallitsi valtaosaa maailman tulitikkukaupasta. Kreugerin kutoma valheiden verkko ja kyseenalaiset keinot selvisivät vasta hänen Pariisissa tapahtuneen kuolemansa jälkeen.

Maailma romahti tiistaina 29. lokakuuta 1929. New Yorkissa pörssikurssit tippuivat rajusti kuin viallinen hissi pilvenpiirtäjän huipulta.

Kaikki halusivat myydä osakkeensa, jotka edellisen vuosikymmenen ajan olivat taanneet jatkuvan vaurastumisen.

Kurssit laskivat niin vinhaan, ettei edes pörssin lennätin pysynyt perässä. Pörssikauppiaat saivat lopulliset kurssit vasta kaksi ja puoli tuntia pörssin sulkeutumisen jälkeen.

Lennättimen sylkemät liuskat eivät lohduttaneet: Vanhan arvostetun sijoitusyhtiö Goldman Sachsin osakkeen hinta oli tipahtanut 60 dollarista 35 dollariin.

Vakavaraiset yritykset, kuten General Electric ja puhelinyhtiö AT&T, olivat kokeneet samanlaisen alamäen. Moni sijoittaja joutui heittämään hyvästit koko säästämälleen omaisuudelle päivänä, joka jäi historiaan ”mustana tiistaina”.

Vain yhden yrityksen osakkeiden kurssi ei laskenut: ruotsalaisen tulitikkumiljonäärin Ivar Kreugerin International Matchin. ­Koko päivän yrityksen kurssi pysytteli vakaasti 33 dollarissa.

Lisäksi Kreu­­gerin toinen yritys, Kreuger & Toll, oli juuri solminut sopimuksen 125 miljoonan dollarin lainaamisesta Saksan hallitukselle.

Eri puolilla maailmaa rahalaitoksissa hämmästeltiin tilannetta. Oli täysi arvoitus, miten Kreuger pystyi välttämään konkurssiaallon, joka koetteli maailmantaloutta vuonna 1929.

Yksi asiaa ihmetelleistä oli pankkiiri John Pierpoint Morgan. Hän päätti tutkia asiaa, ja päivä mustan tiistain jälkeen hän lähetti läheiselle kollegalleen sähkeen:

”Hyvin kiinnostunut Kreuger & Tollin sopimuksesta Saksan hallituksen kanssa.”

Selvisi, että J. P. Morganin ihmetys oli aiheellinen. Kolme vuotta myöhemmin paljastui, että Ivar Kreuger ja hänen yrityksensä eivät olleet lainkaan sitä, miltä ne olivat näyttäneet.

Kaikki perustui valheille ja huiputukselle. Kreuger, Etelä-Ruotsista kotoisin oleva tulitikkutehtailijan poika, oli onnistunut huijaamaan koko maailmaa.

Monet sijoittajat menettivät koko omaisuutensa Wall Streetin pörssiromahduksessa.

© Bettmann/Getty Images

Hyvä muisti siivitti menestykseen

Ivar Kreuger syntyi vuonna 1880 Kalmarin tulitikkutehtaan omistajan Ernst August Kreugerin vanhimmaksi pojaksi.

Jo Ivarin ollessa pieni havaittin, että tällä oli ilmiömäinen muisti. Poika oppi helposti kaikkien kasvien tieteelliset nimet ja kykeni toistamaan papin viimeisimmän saarnan sanasta sanaan.

Hän pääsikin opiskelemaan jo 16-vuo­tiaana, ja vain neljä vuotta myöhemmin hän valmistui yhtä aikaa kone- ja rakennusinsinööriksi.

Koska Ivar oli perheen vanhin poika, oli selvää, että hän saisi isänsä jälkeen tulitikkutehtaan hoidettavakseen. Kalmar ei ollut kuitenkaan kyllin suuri kaupunki kunnianhimoiselle nuorukaiselle.

Hän matkustikin Yhdysvaltoihin ja sai töitä Manhattanin johtavasta rakennusurakointiyrityksestä Fuller Construction Com­pa­nysta. Työ rivi-insinöörinä 50 sentin tuntipalkalla ei kuitenkaan tyydyttänyt Kreugeria pitkään.

”En voi uskoa, että minun odotetaan viettävän elämäni ansaitsemalla rahaa toisen luokan ihmisille. Odottakaa vain – aion saada aikaan suuria”, hän kirjoitti vanhemmilleen.

Tuhannet ihmiset saivat valkoisesta fosforista vakavia luuvaurioita 1800-luvun tulitikkutehtaissa.

© Mutter, Gizmondo

Ruotsalainen keksi turvatikut

Ensimmäiset tulitikut keksittiin vuonna 1826, ja ne sisälsivät myrkyllistä valkoista fosforia.

Valkoisen fosforin ansiosta tikku syttyi helposti, kun sitä raapaistiin seinään tai lahkeeseen, mutta herkkä syttyvyys aiheutti myös ongelmia.

Lisäksi tulitikkutehtaiden työntekijät saivat vaikeita luu­vaurioita. Niitä ilmeni etenkin leuassa, jonka luu muuttui huokoiseksi.

18 vuotta myöhemmin ruotsalainen kemisti Gustaf Erik Pasch esitteli ongelmaan ratkaisun: turvatulitikut, joissa oli punaista fosforia.

Uusi aine ei ollut niin myrkyllistä ja se syttyi vain, kun sitä raapaistiin askin kyljen fosforipintaan.

Nopea rakentaminen toi rikkauksia

Kreugerilta puuttui alkupääomaa oman yrityksen perustamiseen, mutta hänellä oli taito, joka oli paljon luottoa arvokkaampaa. Vaikka hän oli luonteeltaan sisäänpäinkääntynyt, hän osasi tutustua juuri oikeisiin ihmisiin ja luoda arvokkaita kontakteja.

Kreu­ger opetteli ulkoa kattavia taloustilastoja ja pitkiä pätkiä kirjoista niin, että häneltä eivät koskaan loppuneet keskustelunaiheet ja hän pystyi aina kuulostamaan kiinnostavalta.

Vuonna 1908 Kreuger kuuli, että tunnettu insinööri Julius Kahn oli nimittänyt ruotsalaisen Paul Tollin yrityksensä edustajaksi Euroopassa.

Nyt Kreugerin puhelahjat pääsivät ensi kertaa todella oikeuksiinsa, kun hän suostutteli Kahnin nimittämään myös itsensä samaan toimeen.

Sitten hän purjehti Englantiin, missä Toll asui, ja perusti tämän kanssa Kreuger & Toll -urakointiyrityksen.

Yrityksellä oli aluksi rahaa 2 500 dollaria, mikä vastaa nykyrahassa alle 70 000:ta euroa.

Kreu­ger keksi, miten yritys pystyi kartuttamaan rahavarojaan.

”En voi uskoa, että minun odotetaan viettävän elämäni ansaitsemalla rahaa toisen luokan ihmisille. Odottakaa vain – aion saada aikaan suuria” Ivan Kreuger kirjeessä vanhemmilleen vuonna 1908

Rakennusalalla aika oli rahaa, ja jos hanke viivästyi, rakennuttaja kärsi tappioita menettäessään vuokratuloja.

Toisin kuin kilpailijansa Kreuger & Toll lupasi ensimmäisenä Euroopassa rakennustensa valmistuvan ajoissa.

Kun Kreuger & Toll sai sopimuksen kuusikerroksisen talon rakentamisesta Gullspångiin Ruotsiin, Kreuger otti riskin. Hän lupasi, että jos rakennus ei olisi valmis sovittuna päivänä, hän maksaisi omistajille 1 200 dollaria vastaavan summan jokaiselta viivästyspäivältä.

Toisaalta rakennuttaja joutuisi maksamaan bonuksen, mikäli rakennus valmistuisi etuajassa. Kreugerin ottama riski oli iso, sillä yli kahden päivän viivästys olisi vienyt Kreuger & Tollin konkurssiin.

Hän ryhtyi innokkaasti palkkaamaan töihin työntekijöitä, jotka olivat valmiita paiskimaan töitä kolmessa vuorossa tiukalla aikataululla.

Naapurit valittivat yöllisistä häiriöistä, kuten työmaalta kantautuvasta valosta ja betonimyllyjen jylinästä, mutta Kreuger hoiti asian hankkimalla rakennusasiantuntijalta todistuksen siitä, että betoni ei kestäisi taukojen pitämistä talvella.

Paperilla Kreuger vakuutti poliisin siitä, että kaikki sujui työmaalla määräysten mukaisesti.

Strategia tuotti tulosta: rakennus valmistui etuajassa, ja Kreuger keräsi ison voiton. Pian bonuspykälästä tuli vakituinen osa Kreuger & Tollin rakennushankkeiden sopimuksia.

Kreugerin imperiumi laajeni koko maailmaan

Tulitikkujen myynti ei sinänsä ollut erityisen tuottoisaa, mutta hankkimalla mono­polin tai valta-aseman markkinoilla tuottaja pystyi määräämään hinnan ja kasvattamaan saamaansa voittoa. Kreugerin kuollessa hänen tulitikkuimperiuminsa ulottui laajalle.

Shutterstock

Monopoli

Ivar Kreuger hankki yksin­oikeuden tulitikkujen myyntiin monessa maassa tarjoamalla niiden hallituksille isoja summia lainaksi alhaisella korolla monopolisopimusta vastaan.

Shutterstock

Tosiasiallinen monopoli, vaikkei virallista sopimusta

Monopoliaseman turvaavan sopimuksen puuttuminen ei aina estänyt Kreugeria hankkimasta hallitsevaa asemaa maan tulitikkumarkkinoilla. Se onnistui ostamalla kilpailijat tai pakottamalla heidät lopettamaan toimintansa. Jäljelle jäi vain pieniä kilpailijoita.

Shutterstock

Hyvä voitto ilman monopoliakin

Joissakin maissa lainsäädäntö esti Kreu­geria saavuttamasta monopoliasemaa. Näin oli esimerkiksi Yhdysvalloissa, missä kilpailu­laki antoi liittovaltiolle valtuudet ehkäistä trustien muodostumista. Kreuger kääri silti sielläkin isot voitot tulitikuillaan.

Shutterstock

Markkinat jaettava kilpailijoiden kanssa

Jos Kreuger ei pystynyt syrjäyttämään kilpailijoitaan, hän solmi jakosopimuksia. Näin tapahtui esimerkiksi Aasiassa vuonna 1927, jolloin Kreuger allekirjoitti sopimuksen japanilaisen tulitikkuvalmistajan kanssa
Kiinan markkinoiden jakamisesta.

Shutterstock

Monopolisopimus Saksassa syntyi muun muassa siksi, että saksalaispoliitikot halusivat pitää Neuvostoliiton halvat tulitikut poissa maan markkinoilta.

Shutterstock

Kreuger ei solminut sopimuksia kaikkien maiden kanssa, mutta ­ruotsalaisia tulitikkuja myytiin silti lähes kaikkialla.

Shutterstock

Tulitikuista kehittyi iso bisnes

Nopeasti Kreuger & Toll sai maineen Ruotsin parhaana rakennusliikkeenä, ja se rakensi muun muassa Tukholman kaupungintalon ja kesäolympialaisten stadionin Tukholmaan vuonna 1912.

Helsinkiin yritys rakensi Ostro­botnian talon. Pian Kreuger vaihtoi alaa. Hän jätti rakennusliikkeen Tollin huomaan ja seurasi isänsä jalanjälkiä: tulitikkujen myynti kasvoi huimaa vauhtia, ja Ruotsi oli maailman johtava tulitikkujen tuottaja.

Tulitikkujen valmistajat eivät saaneet yhdestä askista paljoakaan voittoa, mutta Kreuger muutti tilanteen. Hän osti lainarahalla pieniä perheyrityksiä ja muodosti niistä osakeyhtiön. Tämä auttoi häntä pääsemään eroon kilpailijoista, mikä antoi hänelle mahdollisuuden korottaa tulitikkujen hintaa merkittävästi.

Vuonna 1915 Kreuger pystyi kotiuttamaan voittoja peräti 500 000 dollaria ja antamaan osakkeenomistajille muhkeat osingot.

Kun ensimmäinen maailmansota vaikeutti raaka-aineiden hankkimista, Kreuger alkoi ostaa muun muassa tulitikkujen päihin tarvittavaa fosforia tuottavia yrityksiä. Kreuger hankki myös tehtaita, jotka rakensivat tulitikkukoneita.

Sodan päättyessä hänellä oli hyvin vahva asema tulitikkumarkkinoilla. Kilpailijat joko joutuivat myymään yrityksensä hänelle tai tekemään konkurssin. Pian Kreugerilla oli hallussaan monopoliasema Ruotsin
markkinoilla.

Kotimarkkinoiden lisäksi yritys vei valtavia määriä tulitikkuja Eurooppaan ja Aasiaan. Tullimääräysten kiertämiseksi Kreuger osti muista maista paikallisia tulitikkutehtaita, jotta hän pystyi käynnistämään tuotannon niissä.

Joidenkin maiden markkinat pysyivät Kreugerilta suljettuina. Ranskan ja Saksan kaltaisissa maissa valtiolla oli tuli­tikkumonopoli, ja ulkomaisten tikkujen tuonti ja tulitikkutehtaiden myyminen ulkomaille oli jyrkästi kielletty.

Kreuger ei silti antanut periksi. Moni Euroopan maa kärsi vielä maailman­sodan seurauksista. Hän päätti tarjota hallituksille isoja lainoja ja pyytää vastineeksi tulitikkujen tuotanto- ja myyntimonopolia, mikä tekisi hänestä pian maailman suurimman tulitikkujen tuottajan.

Suunnitelman toteuttaminen edellytti rahaa, ja paras paikka sen hankkimiseen oli Yhdysvallat. Syksyllä 1922 hän nousi luksusristeilijään suuntanaan New York.

Valheellista menestyksen pintakiiltoa

Ivar Kreuger sumutti ihmisiä taitavasti. Hän väärensi asiakirjoja ja allekirjoituksia ja kerskui sepittämillään suhteilla julkisuuden henkilöihin tehdäkseen vaikutuksen.

© Shutterstock

Sama raha kävi monessa paikassa

Iso joukko tytäryhtiöitä teki Ivar Kreugerin liikeimperiumista läpinäkymättömän. Lisäksi Kreuger kirjasi samat varat useiden yhtiöiden kirjanpitoon niin, että näytti siltä kuin hänen omaisuutensa olisi paljon todellista suurempi. Huijaus takasi hänelle edullisia lainoja.

© Shutterstock

Allekirjoitusten kierrätys

Kun Kreuger solmi kirjallisen sopimuksen, hän teetti itselleen vastapuolen allekirjoituksesta leimasimen. ”Oikeiden” allekirjoitusten kokoelman ansiosta hän pystyi tehtailemaan väärennettyjä kauppasopimuksia merkkihenkilöiden kanssa ja saamaan lainoja.

© Shutterstock

Mussolini ”soitti” nappia painamalla

Ivar Kreugerin kirjoituspöydällä oli peräti kolme puhelinta. Kreugerin korttitalon romahdettua selvisi, että niistä vain yksi oli yhdistetty puhelinlinjaan. Kreuger sai sen soimaan pöydän alla olevaa nappia painamalla. Kreuger esitti vieraiden läsnäollessa vastaan­ottavansa puheluja valtionpäämiehiltä, kuten Stalinilta tai Mussolinilta, ja sai itsensä näyttämään hyvin tärkeältä.

© Shutterstock

Näyttelijät huiputusapuna

Ivar Kreugerin yhteydet elokuvapiireihin auttoivat häntä kasvattamaan uskottavuuttaan. Hän vuokrasi näyttelijöitä illanviettoihin esittämään vieraana olevia suurlähettiläitä. Muun muassa Donald Durant – Lee, Hig­gin­son & Co. -pankin osakas – vaikuttui suuresti Kreu­gerin hienoista yhteyksistä ja päätti investoida ruotsalaisen yritykseen.

Tulitikkukuningas nousee maihin

Kreuger oli imagonrakentamisen mestari. Hän halusi esiintyä luottamusta herättävänä liikemiehenä ja aloitti asian pohjustamisen varaamalla laivan lennättimen useiksi päiviksi, jotta kaikki ymmärsivät, miten tärkeä henkilö hän oli.

Ravintoloissa hän hurmasi kaikki muut matkustajat tietämyksellään.

Muotitietoinen yleisö vaipui hurmioon Kreugerin kertoessa tarinoita elokuva-alalta, jonne hän oli myös sijoittanut. Kukaan ei oivaltanut, että kaikki oli ennalta harkittua.

Kun Kreuger saapui New Yorkiin, hänellä oli vielä yksi ässä hihassaan: Kun lehtimies kysyi häneltä tulta sytyttääkseen piippunsa, Kreugerin oli pakko kieltäytyä.

Naama peruslukemilla hän kolusi taskunsa löytämättä ainuttakaan tikkua.

”Tulitikkukuningas, jolla ei ole mukanaan yhtään tulitikkua”, otsikoitiin lehden etusivulla seuraavana päivänä. Hetkessä Kreuger oli kaikkien huulilla juuri niin kuin hän oli toivonutkin.

© Ullstein Bild DTL./Getty Images

Charmi takasi pankkilainan

Hankkiakseen puuttuvan pääoman Kreuger oli sopinut tapaamisen yhden Yhdysvaltojen suurimman ja arvostetuimman pankin, Lee, Higginson & Co.:n hallituksen kanssa.

Kreugerin itsevarmuus oli laivamatkan jälkeen parhaimmillaan, ja pankkimiehet ilmeisesti mieltyivät häneen. Kreuger eli kurinalaisesti ja käytti harvoin alkoholia.

Hyvin istuvassa puvussaan hän herätti luottamusta New Yorkin finanssipiireissä.

Moitteeton olemus ja vaatimattomuus saivat hänet näyttämään – kuten yksi pankkilaisista totesi – ”kunnon liikemieheltä, joka ansaitsee apua ja tukea yhdeltä maan johtavalta pankilta”.

Pankissa yhteyksistä Kreugeriin vastasi Donald Durant, jota aluksi hieman hermostutti ruotsalaisen kokemattomuus laina-asioissa. Hänen mielestään oli erikoista, ettei Kreugerilla ollut mukanaan mitään papereita vaan tämä lateli kaikki luvut ja sopimukset muististaan.

Hänen epäröintinsä kuitenkin hälveni, kun hän oli nähnyt tulitikkukuninkaan toiminnassa, ja vuonna 1923 Lee, Higginson & Co. ja Kreu­ger perustivat International Match -yrityksen.

Kreugerin kannalta kaikki sujui kuin rasvattu. Maailmasotaa seurannut ”iloinen 20-luku” oli kasvun ja hyvinvoinnin aikaa.

Yhdysvaltalaiset rakastivat menestystarinoita, ja olemukseltaan maltillisen Kreugerin ei ollut vaikeaa houkutella sijoittajia hellittämään kukkaroidensa nyörejä.

Hän keräsi kaikkiaan 250 miljoonaa dollaria. Rahoilla hän hankki yksinoikeuden tulitikkukauppaan 15 maassa ja päästi hallitsevaan markkina-asemaan 19 muussa maassa.

Jopa sytyttimet olivat kiellettyjä joissakin maissa, joissa Kreugerilla oli tikkumonopoli.

© Shutterstock

Monopolin puolesta kaikin keinoin

Tulitikkumonopolia vaalittiin ankarasti monissa maissa, joiden kanssa Kreuger solmi sopimuksen. Perussa viranomaiset palkkasivat niin sanottuja provokaattoreita, jotka kyselivät kadulla ihmisiltä, olisiko näillä tulta.

Jos henkilö veti esiin tikut, jotka eivät olleet Kreugerin tehtaiden tuotantoa, hän sai isot sakot ja usein myös löylytyksen. Sakko oli 10–40 dollaria.

Kreugerin tulitikkuaski maksoi Perussa neljä senttiä. Yhdysvaltalainen kilpailija sen sijaan veloitti askistaan sentin, vaikka se sisälsi kaksi kertaa niin paljon tikkuja kuin Kreugerin.

Tilintarkastaja ummisti silmänsä

Kreuger tunnettiin pian maailman rikkaimpana miehenä, mutta häntä ympäröi salaperäisyyden verho.

Se ei johtunut vain siitä, että hän oli luonteeltaan varautunut. Hänen liiketoimensa olivat aina tavalla tai toisella hämäriä. Kollegat muistelivat myöhemmin, miten hän hallituksen kokouksissa (joiden kesto oli usein vain minuutteja) vain lateli lukuja ja teki selväksi, ettei sietänyt vastaväitteitä.

”Hyvää huomenta, hyvät herrat. Kreu­ger & Tollin pääomaa on päätetty kasvattaa kahdellatoista miljoonalla kruunulla myymällä uusia osakkeita 240 prosenttia korkeammalla kurssilla. Onko kellään asiaan huomauttamista? Kiitos, hyvät herrat”, kuultiin kerran.

Kirjanpito oli puutteellista. Suurimmat tulot oli usein kirjattu ”tuotoiksi muista investoinneista”.

Liikekumppanit ja osakkeenomistajat tajusivat, että Kreuger otti kirjanpidossa suuria vapauksia, mutta koska he ansaitsivat hyvin, he eivät olleet järin kiinnostuneita menestyksen taustoista.

Kun Kreuger aloitti liiketoiminnan Yhdysvalloissa, hänen käytössään ollut pääoma kasvoi ja niin tekivät myös hänen mahdollisuutensa taivutella laskelmia omaksi edukseen.

Pian hän oli perustanut neljäsataa tytäryhtiötä Tänd­sticks­aktie­bolagetille, joka vastasi Kreu­gerin tulitikkujen tuotannosta. Niillä oli vain yksi tehtävä: helpottaa rahojen siirtelyä niin, että Kreuger vaikutti paljon vaka­varaisemmalta kuin todellisuudessa oli.

”Yksikään kilpailija ei voi aiheuttaa meille vakavaa vahinkoa” Ivan Kreuger, 1929

Tulitikkukuninkaalla oli kuitenkin pakko olla tilintarkastaja, sillä yksikään vakavarainen pankki ei olisi ryhtynyt liiketoimiin sellaisen yrityksen kanssa, joka ei olisi antanut tilintarkastajan käydä läpi tilejä.

Tilintarkastajaksi valikoitui Ernst & Ernst -yhtiön pikkutarkka Albert D. Berning. Berning ei voinut olla huomaamatta, että Kreugerin tilikirjat olivat hyvin puutteelliset.

Usein laskelmat koostuivat vain muutamasta lukusarakkeesta, joita oli vaikea yhdistää toisiinsa.

Tilintarkastaja äimisteli myös sitä, että Kreuger saattoi yhtäkkiä vaihtaa muuntokurssia Ruotsin kruunuista Yhdysvaltojen dollareiksi niin, että yrityksen rahavarat kasvoivat.

Arvostelu kuitenkin vaimeni, kun Kreuger kutsui Berningin vaimoineen ulkomaanmatkoille ja risteilyille. Berning unohti epäilyksensä ja alle­kirjoitti tilintarkastuskertomuksen haaveillen ylennyksestä.

Mikään ei näyttänyt horjuttavan Kreugerin asemaa, ja 28. lokakuuta 1929 hän komeili Timen kannessa.

”Yksikään kilpailija ei voi aiheuttaa meille vakavaa vahinkoa”, Kreuger lausui haastattelussa.

Seuraava päivä osoitti tulitikkukuninkaan olevan oikeassa. Kun osakekurssit sukelsivat New Yorkin pörssissä ja maa­ilmaa kohtasi lama, Kreugerin yhtiöt pitivät pintansa.

Kreuger solmi jopa lainasopimuksen Saksan hallituksen kanssa, kun maan talous oli tiukilla sotakorvausten maksamisen jälkeen.

© Found Image Holdings Inc./Getty Images, Jennifer Kennard/Getty Images, Mary Evans/Ritzau Scanpix

Epäilyt alkavat herätä

Vaikka Kreuger vaikutti silminnähden itsevarmalta, hänen imperiuminsa alkoi murentua.

Taloudellinen kriisi merkitsi, että häneltä rahaa lainanneet maat eivät kyenneet maksamaan takaisin, ja yritysten kassat tyhjenivät.

Siitä huolimatta Kreuger kertoi liiketuttavilleen, että hänen oli lokakuussa 1930 onnistunut solmia lainasopimus Italian diktaattorin Beniton Mussolinin kanssa. Sopimusta ei saanut julkistaa, sillä rahat käytettäisiin Italian armeijan vahvistamiseen.

Lainan takuuksi Kreu­ger oli saanut obligaatioita 21 miljoonan punnan edestä. Oikeasti sopimusta ei ollut olemassa. Kreu­ger oli painattanut nipun obli­gaa­tio­papereita ja väärentänyt italialaisia alle­kirjoituksia.

Kreuger käytti väärennettyjä obligaatioita takuuna anoessaan ruotsalaisilta pankeilta miljoonalainoja.

Hänen aikansa oli kuitenkin käymässä vähiin, sillä vaikka hän kuinka väänteli numeroita, hän ei löytänyt rahaa, jolla hän olisi voinut maksaa lainakuluja tai osinkoja sijoittajille.

Tuttavat havaitsivat Kreugerin syövän ja juovan kohtuuttomasti, vaikka hän yleensä oli hyvin pidättyväinen ruoan ja juoman suhteen.

Synkät pilvet alkoivat kerääntyä tuli­tikkuimperiumin taivaalle, kun yhä useampi Kreugerin yhteistyökumppani alkoi esittää kysymyksiä.

Kreuger vaikutti vuoron perään masentuneelta ja maaniselta. Hänen nähtiin tarttuvan puhelimeen, vaikkei se soinut, ja sähköttävän osoitteisiin, joita ei ollut olemassa. Jopa hänen kuulu muistinsa alkoi pettää.

”Menetän järkeni. En pysty muistamaan. En pysty ajattelemaan”, hän hoki.

Vuonna 1932 Kreugerin onnistui neuvotella kahden miljoonan kruunun laina Ruotsin valtionpankilta. Sen ehtona oli se, että tilintarkastajat saisivat käydä läpi tulitikkukuninkaan liiketoimet.

Kreuger, joka itse oli tuolloin New Yorkissa, suostui sopimukseen uskoen, että tilintarkastus alkaisi vasta sen jälkeen, kun hän olisi palannut Tukholmaan.

Sitä ennen hän oli sopinut tapaavansa 12. maaliskuuta eturivin pankkiväkeä Ranskassa Pariisissa Hôtel du Rhinissa. Hän ajatteli tapaamisen pelastavan tilanteen.

Sata miljoonaa katosi

Kun Kreuger saapui Pariisiin, ruotsalaiset tilintarkastajat tekivät töitä jo täydellä teholla ja he kiinnittivät huomionsa muun muassa italialaisiin obligaatioihin.

Tapaamiseen saapuneet ranskalaiset pankkien edustajat odottivat kiinnostuneina kuulemaan Kreugerin asian. Kreuger ei kuitenkaan koskaan ilmaantunut paikalle.

Kahden tunnin jälkeen yksi Kreugerin liikekumppaneista, Krister Littorin, lähti liikemiehen huoneistoon. Hän löysi Kreugerin sängystään kuolleena pistooli vasemmassa kädessään.

”Olen sotkenut asiani niin pahasti, että uskon tämän olevan paras ratkaisu kaikille”, luki jäähyväiskirjeessä.

Kreugerin kuolema oli iso sokki suurelle yleisölle, joka reagoi suremalla. Ahtaalla oleville Euroopan maille myönnetyt lainat olivat tehneet hänestä sankarin.

London Express kirjoitti, että oli kuin taivas olisi pimentynyt ja että ”ihmisten ajatukset kiersivät samaa rataa kuin Caesarin kuollessa”.

Jopa kuuluisa taloustieteilijä John Keynes totesi Kreugerin olleen modernin ajan ehkä lahjakkain liikemies.

”Olen sotkenut asiani niin pahasti, että uskon tämän olevan paras ratkaisu kaikille” Ivan Kreugerin itsemurhakirje 1932

Muutamia viikkoja myöhemmin mieli­ala alkoi muuttua. Ruotsissa tehdyt tutkimukset osoittivat, että Kreuger oli huijannut vuosia.

Esimerkiksi hän oli väittänyt ansainneensa vuosina 1918–1930 peräti 316 miljoonaa dollaria, kun voitot todellisuudessa olivat vain 40 miljoonaa.

Kun selvitys Kreu­gerin liiketoimista julkistettiin 5. huhtikuuta 1932 Ruotsin valtiopäivillä, selvisi, että pesästä puuttui kaksi miljardia kruunua – enemmän kuin Ruotsin valtion budjetin ali­jäämä.

Ruotsin pankki oli sotkeutunut Kreugerin liiketoimiin muun muassa myöntämällä lainoja, ja tilanne lamautti Ruotsin talouden.

Osakemarkkinat lähes näivettyivät, ja vuonna 1932 työttömyys kohosi 25 prosenttiin. Ruotsi pääsi jaloilleen vasta toisen maailmansodan jälkeen, kun sen teollisuus pystyi tuottamaan voittoa Euroopan jälleenrakennuksella.

Velkojien listassa oli yli 15 000 ihmisen, yrityksen ja maan nimeä. Selvitys täytti kaksisataa sivua. Osa velkojista sai rahansa takaisin, mutta useimmat jäivät nuolemaan näppejään.

Lopuksi todettiin, että sata miljoonaa puntaa sijoittajien rahaa oli haihtunut savuna ilmaan.