Kaunotar ja hirviö -sadun kirjoitti alun perin ranskalainen aatelisnainen Gabrielle-Suzanne de Villeneuve vuonna 1740, mutta tarina ei ole pelkästään hänen mielikuvituksensa tuotetta.
Espanjalaistutkijat julkaisivat vuonna 2021 hiljattain löydettyihin asiakirjoihin perustuvaa uutta tietoa niistä tapahtumista Ranskan hovissa, joihin tarina perustuu.
Todellisuuden kaunottaren ja hirviön tarinalla ei kuitenkaan ollut aivan yhtä onnellista loppua kuin sadussa.
Kaunotar ja hirviö -satu tunnetaan kaikkialla maailmassa. Kuvassa kuvitusta englanninkieliseen kirjaan vuodelta 1918.
”Ihmiseläimestä” tuli kuninkaan harrastus
Pedro González syntyi Teneriffalla vuonna 1537, ja noin 10 vuoden iässä hänet annettiin lahjaksi Ranskan kuninkaalle Henrik II:lle. González sairasti hypertrikoosi-nimistä sairautta eli liikakarvaisuutta, jota on kutsuttu myös ihmissusisyndroomaksi. Se aiheuttaa paksun ja pitkän karvoituksen kasvamista kaikkialle kehoon.
Hypertrikoosi on erittäin harvinainen sairaus, josta tunnetaan maailmanlaajuisesti alle viisikymmentä tapausta. Heistä useimmat ovat päätyneet esiteltäviksi yleisölle ”kummajaisina”.
Niin kävi myös Gonzálezille. Häntä pidettiin Henrik II:n hovissa eksoottisena kuriositeettina, jota esiteltiin kuninkaan vieraille. Karvaisesta pojasta tuli pian kuninkaan henkilökohtainen projekti, kun Henrik halusi kokeilla, olisiko tätä ”ihmiseläintä” mahdollista sivistää.
González ällistytti hovin älyllään, ja vaikuttunut kuningas pani pojan opettelemaan hovietiketin ja nimesi tämän uudelleen Petrus Gonsalvukseksi.
Gonsalvus muun muassa oppi puhumaan kolmea kieltä, kertoi kuninkaan pojalle Kaarle IX:lle tarinoita ja sai opiskella lakia.
Petrus Gonsalvus ja kaunis kauppiaan tytär Catherine Raffelin pakkonaitettiin biologisena kokeena, ja he olivat onnellisesti naimisissa yli 40 vuotta.
Taivaalle alkoi kuitenkin kerääntyä tummia pilviä.
Kun Henrik II kuoli vuonna 1559, valtaan nousi hänen puolisonsa Katariina de’ Medici, joka tunnettiin tiukkana katolilaisena ja häikäilemättömänä.
Katariina ei suhtautunut Gonsalvukseen yhtä inhimillisesti kuin edesmennyt miehensä, ja vuonna 1570 hän päätti ottaa selvää, millaisia lapsia moinen ”villimies” siittäisi.
Kaunotar avioitui tietämättään ”hirviön” kanssa
Kuningatar järjestikin avioliiton Gonsalvuksen ja ranskalaisen aatelismiehen kauniin tyttären Catherine Raffelinin välille. Hän kuitenkin ”unohti” mainita Raffelinin perheelle Gonsalvuksen sairaudesta.
Aikalaishuhujen mukaan asian selvitessä nuori Catherine kauhistui, mutta hän ei voinut vastustaa maailman mahtavimpiin kuuluvan kuningattaren, Katariina de’ Medicin tahtoa.
Lähteissä kerrotaan, että ikään kuin sadussa Catherine kuitenkin lopulta näki ihmisen Gonsalvuksen pelottavan ulkokuoren alla ja ihastui tämän persoonallisuuteen, ja niin nuoripari rakastui.
Gonsalvusten tytär Antonietta Gonsalvus peri isältään liikakarvoitussyndrooman, ja hänestä maalattiin useita muotokuvia.
Pariskunta menetti kuitenkin asemansa Ranskan hovissa, ja heidät lähetettiin kiertueelle Eurooppaan, missä sivistynyt ”villimies” joutui viihdyttämään yläluokkaa ja alistumaan lääkärien tutkimuksiin.
Kierreltyään aikansa hoveja pariskunta sai pysyvän oleskelupaikan Parman herttuan, Alessandro Farnesen luota. Petrus ja Catherine asettuivat aloilleen ja saivat seitsemän lasta, joista neljällä oli sama sairaus kuin isällään.
Herttua oli kovin kiinnostunut karvaisista lapsista, ja hän tilasi heistä useita maalauksia. Tosiasiassa Farnese piti lapsia kuitenkin vain oivallisina lahjoina aatelisille ystävilleen, ja kaikki neljä lähetettiin jo nuorena Euroopan eri hoveihin, missä heitä kohdeltiin kuin lemmikkieläimiä. Vanhemmilla ei ollut mitään sanomista lastensa kohtaloon.
Petrus ja Catherine muuttivat lopulta jonkin matkan päässä Roomasta sijaitsevaan Capodimonteen, missä he viettivät hiljaiseloa. Petrus Gonsalvus kuoli ilmeisesti vuonna 1618, mutta hänen kuolemaansa ei ole kirjattu minnekään, koska häntä ei pidetty oikeana ihmisenä eikä hän saanut siksi kristillisiä hautajaisia.